Kesäkuun kirjavinkki: Kerro minulle jotain hyvää

En varmaankaan ole ainoa, jolle JoJo Moyesin kirjan hehkutus ja viimeistään tämä traileri aiheuttivat vastareaktion. En ollut kovin innostunut lukemaan kirjaa, koska olin ihan varma, että kirja on kamalaa itketyssiirappia ja todennäköisesti puoliksi vaivaannuttavaa, puoliksi epäuskottavaa luettavaa.

Naisten viihteen kirjoittajana katsoin kuitenkin velvollisuudekseni tutustua JoJo Moyesin kirjaan Kerro minulle jotain hyvää. Negatiivinen ennakkoasenteeni oli ehkä vain hyväksi, koska kirja pääsi yllättämään minut. 

Suurimmat ennakkoluuloni liittyivät siihen, miten realistisesti halvaantuneen Willin elämää kuvataan, ja miten onnistuneesti Moyes rakentaa rakkaustarinan pyörätuolissa olevan ja terveen ihmisen välille. Kirja on eittämättä viihteellinen, mutta Moyes ei sorru romantisoimaan liikaa halvaantuneen elämää eikä tekemään Willistä jonkinlaista pyhimysmarttyyria. Willin hoitotoimenpiteitä, kipuja ja kiukutteluja kuvataan myös kirjassa.

Molemmat päähenkilöt Will ja Louise tuntuvat eläviltä ja heissä on sopivasti säröä. Lisäksi heidän välillään oli jotain, joka tuntui ihan oikeasti aidolta. Minä uskoin heidän rakkaustarinaansa.

Ja kyllä, tirautin pari kyyneltäkin lopuksi, joten sen itketyksen suhteen olin oikeassa.

Kirjassa nostetaan esille myös vaikeita teemoja, ennen kaikkea oikeus päättää itse omasta elämästään ja sen lopettamisesta. Vaikka teema on rankka, ei kirja ole missään vaiheessa raskasta luettavaa. Moyes ei mene teemaan liian syvälle, muttei kuitenkaan jätä käsittelyä pakolliseksi pintaraapaisuksi. Oikean syvyyden löytäminen onkin tämän kirjan parhaita puolia.

Kuva Gummeruksen sivuilta

Kirjalle on ilmestynyt myös jatko-osa, Jos olisit tässä. Se kiinnosti minua jo sen takia, ettei Moyes selvästikään ollut aikonut kirjoittaa sitä, ennen kuin sille jättimenestyksen myötä tuli tilausta. Jatko-osan kirjoittaminen on aina haaste, ja Louisan ja Willin tapauksessa jatko-osan alkuasetelma on ehkä vieläkin suurempi haaste.

Moyes onnistuu rakentamaan jatko-osaan myös oman tarinansa, mutta en lukiessani päässyt täysin tunteesta, että luin ensimmäisen osan menestykseen ja sen fiilistelyyn perustuvaa jatko-osaa. Kirja on viihdyttävä, mutta ei ollenkaan samalla tasolla koskettava kuin Kerro minulle jotain hyvää. 

Se ei sinänsä ole yllättävää, koska Kerro minulle jotain hyvää on oikeasti poikkeuksellisen onnistunut teos.

Hyvät ja huonot uutiset

Hyvät uutiset: Olen viimeinkin selvittänyt sitoutumisongelmani ja päättänyt, että Laakson poika, Aavan tyttö on kirjoittamisen opintojen tekstikokoelmani ja olen saanut sen hyvälle alulle taustatutkimuksen ansiosta.

(Olen tällä hetkellä superinnostunut suomalaisesta mytologiasta ja rautakauden elämästä.)

Muinaissuomalaisen asumuksen malli. Kuva Kansallismuseon Esihistoria-näyttelystä.

Sen lisäksi 30 jälkeen 30 on edistynyt hurjin harppauksin. Innostuin siitä Mhairi McFarlanea luettuani ja olen pitkästä aikaa taas saanut kässäristä otteen.

Huonot uutiset: Olen jotenkin taas sotkeutunut romaanin kirjoittamiseen. Edessä on pitkä, tuskallinen ja harmaita hiuksia edistävä projekti. Ja aivan kuin yhdessä romaanissa ei olisi tarpeeksi, niitä on nyt äkkiä edessä kaksi.

Hyvät uutiset: Olen lomalla ja minulla on (ainakin teoriassa) aikaa kirjoittaa.

Tulevan viikon olen julistanut kirjoittamisviikoksi. Onneksi ja valitettavasti tiedän jo etukäteen, miten vähän ja paljon yhdessä viikossa voi saada aikaan. Mutta tärkeintä näillä matkoilla ei olekaan määränpää, vaan päämäärä, jota kohti hyvinä päivinä liikahtaa, kaikista omituisista sivupoluista, harha-askeleista ja liukastumisista huolimatta.

Huonot uutiset: Suomen kesä ei houkuttele lomalaista viettämään aikaa ulkona.
Hyvät uutiset: Suomen kesä ei houkuttele kirjoittajaakaan viettämään aikaa ulkona, vaan tekstin ääressä.

Shhh!

Tämä on vähän niin kuin salaisuus. Koska minähän tavallaan jo päätin, etten kirjoita enää chick litiä, koska alan olla siihen liian vanha ja järkevä ja feministi. Sitä paitsi minulla on kirjoitettu jo suunnitelma opintojen romaanikäsikirjoitusta varten, ja aion kirjoittaa sitä kesän aikana.

Sitäkin.

Sillä nyt olen lomalla ja saan tavallaan tehdä mitä haluan. Myös kirjoittaa ihan mitä haluan, ja nyt haluaisin kirjoittaa vähän hömppää. Ihan vähän salaa kaikessa hiljaisuudessa, ei tätä tarvitse kenellekään näyttää.

Vaikka tiedän kyllä kokemuksesta, miten käy kun annan Elinalle pikkusormen. Olen niin monta kertaa yrittänyt työntää samaa hahmoa pöytälaatikkoon, mutta se on vaan niin hemmetin sitkeä mimmi! 

Mutta olen juuri nyt jännässä kohdassa, joten jatkan kirjoittamista. (Pussailua ihastuksen kanssa. Iih.)

(Tätäkään musiikkia ei kai saisi tunnustaa kuuntelevansa.)