Huhtikuun kirjavinkki: Orjattaresi

Antaisit niiden pysyä turvassa, jotka ovat turvassa. Et antaisi heidän kärsiä liikaa. Jos heidän pitää kuolla niin tekisit sen nopeasti. Voisit vaikka järjestää heille jonkinlaisen Taivaankin. Juuri siihenhän me Sinua tarvitsemme. Helvetin me osaamme rakentaa itsekin.

Margaret Atwoodin Orjattaresi (The Handmaid's Tale) on ilmestynyt jo 1980-luvulla, mutta on edelleen ajankohtainen. Atwood tekee pelottavan helpoksi uskoa yhteiskuntaan, jossa naiset on alistettu  kotiapulaisten ja synnyttäjien rooliin. 

Tarina sijoittuu maailmaan, jossa uskonnolliset fanaatikot ovat ottaneet vallan. Miehet hallitsevat, naiset tottelevat. Rikoksistaan tuomitut ripustetaan ruumiina roikkumaan muurille. 

Naisilta on viety oikeus perheeseen ja työhön. Hedelmällisistä naisista on tehty orjattaria, jotka synnyttävät lapsia rikkaimpiin perheisiin. Päähenkilö on määrätty orjattareksi kapteenille. Kun kapteeni kutsuu naisen yksityistapaamiseen, alkaa selvitä, etteivät asiat ole millään tasolla aivan sitä, miltä ne ulos näyttävät. 

Pelottavaa kirjassa on oikeastaan se, että se voisi olla totta niin monellakin eri tasolla. Atwood itse huomauttaa tässä HS:n jutussa, ettei kirjassa tapahdu mitään, mitä ei olisi jo jossain päin maailmaa tapahtunut. Väkivaltaa, alistamista ja oikeuksien riistoa perustellaan orjattarenkin diktatuurissa kovin kauniilla ja ylevillä puheilla. Väitetään jopa, että naisilla ovat nyt asiat paremmin - tässä maailmassa naisia ei ahdistella kaduilla, heitä ei alisteta ulkonäköpaineiden alle eikä raiskata väkivaltaisesti (entisen maailman kriteerien mukaan).

Parempi ei koskaan ole parempaa kaikille, hän sanoo. - Joillekuille se on aina pahempaa.

Atwoodin luoman maailman tunnelma saa pidättämään henkeä. Lyhyet lauseet ja painavat kielikuvat luovat pakokauhun tunnetta sekä ahtaan paikan kammoa. Väkivaltaa on kirjassa rivien välissä paljonkin, mutta sitä ei kuvata yksityiskohtaisesti. Paljon jätetään lukijan pään sisään ja oman mielikuvituksen varaan. Tämä on minusta oikeasti pelottavampaa sen lisäksi, että se on tyylikäs ratkaisu. Yksityiskohtaiset väkivallan kuvaukset eivät tuo minulle mitään lisää lukuelämykseen, päinvastoin, ne saattavat julmuudellaan ja raakuudellaan tiputtaa minut fiktion maailmasta.

Hyvän suomennoksen harvemmin huomaa, koska se toimii eikä tökkää. Tällä kertaa tulin jostain syystä jo lukiessani kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten kaunis teos on myös suomeksi. Matti Kannoston kieli on kaunista ja soljuvaa ja tekee kunniaa kirjan tarinalle. 

Kirjasta on tehty aiemmin elokuva, ja viime vuonna ilmestyi kirjaan pohjautuvan sarjan ensimmäinen tuotantokausi. Kirja puolestaan on HS:n mukaan noussut myyntilistojen kärkeen Trumpin Yhdysvalloissa.

Tietokirjoittamisen tuskissa

Kun aloitin kirjoittamisen aineopinnot syksyllä 2016, oli minulla kaksi kurssia, joiden suorittaminen ei kiinnostanut yhtään: runous ja tietokirjoittaminen.

Päätin aloittaa runoudella, että pahin olisi pois alta. Se oli sen verran rankka rutistus, että siirsin tietokirjoittamisen hieman kaukaisempaan tulevaisuuteen.

Ja siirsin. Ja siirsin. Ja siirsin...

Kunnes se sitten lopulta jäi viimeiseksi tälle keväälle. Voi tuska, että oli vaikea aloittaa tehtävät, kun ulkona aurinko paistaa ja lenkkipolut kutsuvat...!

Kaikesta huolimatta olen itse asiassa ylpeä itsestäni, että siirsin tehtäviä. Olisi ollut älytöntä alkaa tehdä niitä syksyllä kaiken muun kiireen keskellä. Nyt keväällä töitä oli vähemmän ja aikaa enemmän. Ehkä jatkossakin muistan, ettei maailma kaadu, vaikka joskus asioiden tekemistä perustellusta syystä lykkää hieman eteenpäin!

Olin myös päättänyt ajanhallintaa tutkittuani, etten käytä tehtäviin loputtomasti aikaa. Pieni suorittaja minussa oli jälleen kovilla, mutta ei minun olisi yksinkertaisesti ollut järkevää käyttää kirjoittamisaikaani tehtäviin, jotka eivät tuo minulle niin suurta hyötyä kuin vaikkapa työn alla olevan käsikirjoituksen muokkaaminen. 

Rima ei siis ollut korkealla, mutta täytyi silti ylittää.

Kurssin tehtävien tekeminen ei lopulta ollut niin ikävää kuin olin ajatellut. En ole koskaan pitänyt itseäni tietotekstien ystävänä (minähän kirjoitan chick litiä ja fantasiaa nimenomaan siksi, että ne ovat mahdollisimman kaukana arjen harmaudesta ja todellisuuden rajoituksista), mutta yllätyksekseni minulle selvisi, että minussahan asuu kuin asuukin pieni tietokirjoittaja. Teen nimittäin työssäni paljon oppimateriaalia ja sen lisäksi kirjoitan tietenkin tätä blogia. 

Sain kurssilta uusia ajatuksia blogia varten ja muistutuksen siitä, että tietokirjallisuus ja kaunokirjallisuus limittyvät ja lomittuvat, risteävät ja sekoittuvat. Kaunokirjallisuus sisältää tietoa ja tietokirjallisuus käyttää kaunokirjallisuuden keinoja. Kävi kuten kirjoittamisen kursseilla on käynyt monesti aiemminkin: alkuun tylsältä tuntunut kurssi tarjosikin uutta ajateltavaa. Jostain syystä kiinnostavilta kursseilta ei tunnu saavan niin paljon irti - ehkä siksi, että kiinnostavista aiheista on jo ottanut niin paljon selvää itse.

Nyt olen kirjoittanut oppimisesseen, tietokirja-analyysin, tietokirjasuunnitelman, 5 sivua tietokirjatekstiä, blogianalyysin, blogisuunnitelman, oppimispäiväkirjan ja itsearvioinnin. Lisäksi olen liittänyt muutamia blogitekstejäni mukaan. Täytyy sanoa, että kyllä nämä 39 sivua tuntuvat työltä, vaikken ole niihin sydänvertani vuodattanutkaan. Voin siis hyvällä omallatunnolla olla ylpeä itsestäni!

Ja tärkeintä on, että kurssi on nyt tehty, ei stressaa mieltäni eikä vie ajatuksiani. Voin jatkossa käyttää kirjoittamisaikani siihen, mikä on parasta - kirjoittamiseen.

Kuinka saada lisää kirjoittamisaikaa? (10 vinkkiä)

Lisää aikaa en voi saada, mutta lisää kirjoittamisaikaa kyllä. Syksyn aikahaasteen seurauksena kirjoitan enemmän, mutta stressaan vähemmän.

Olen kipuillut pitkään sen suhteen, ettei aika tunnu riittävän, kun sekä työ että harrastus ovat vaativia. (Lisää  mm. täällä, täällä tai täällä.) Siksi aloitin syksyllä aikahaasteen, jonka aikana yritin löytää parempia tapoja järjestää aikani. Päädyin lopulta lukemaan kaksi kirjaa aiheesta:

Anna Perho: Antisäätäjä. Fiksun ajankäyttäjän opas
Gary Keller / Jay Papasan: The One Thing

Näiden perusteella kokosin itselleni muistilistan siitä, miten kirjoittaa enemmän, mutta stressata vähemmän.

1. Päätä tavoitella unelmaasi.
Sano unelmasi ääneen. Kerro, että tavoittelet sitä. Tiedän, se on hankalaa. Siihen liittyy paljon epävarmuutta, epätietoisuutta ja epäuskoa. Mutta jos et itse usko unelmaasi, kenen muun siihen pitäisi uskoa?

Kun annat itsellesi luvan tavoitella unelmaasi, on siihen myös luontevaa käyttää aikaa. Muuten se helposti jää kaiken muun jalkoihin.

2. Mieti, mikä on tärkeää. Ja tärkeintä.
Niin, kyllähän minä tiedän, mikä on tärkeää. Perhe. Ystävät. Kirjoittaminen. Työ. Juokseminen. Että kotona on siistiä. Jääkaapissa on ruokaa. Ehtii nähdä kavereita. Uudet kevätkengät, kissojen rokotus, puolimaratonennätys, joulukorttien lähettäminen. Ja, ja, ja...

Nämä voivat kaikki olla tärkeitä, mutta eivät yhtä tärkeitä. 
Minua on helpottanut paljon se, että olen miettinyt, mikä on kaikkein tärkeintä, ja ennen kaikkea juuri nyt. Ehkä kaikki unelmat eivät sovi kaikkiin elämäntilanteisiin, ja on ihan järkevää lykätä niiden tavoittelemista rauhallisempaan aikaan.

Anna Perho kehottaa miettimään muutaman kuukauden välein omia arvojaan. Näin voi vaikkapa yhden vuosineljänneksen panostaa yhteen asiaan, toisen johonkin muuhun. Näin jokaiselle elämän tärkeälle asialle jää tilaa, jossa siihen voi oikeasti keskittyä. Käänteisesti taas on hyväksyttävä se, ettei kaikkea voi saada. Johonkin käytetty aika on aina pois jostain, joten jatkuvaa tasapainoa ei kannata hakea.

The question of balance is really a question of priority
- Gary Keller: The One Thing  

3. Priorisoi 
Kun tietää, mikä on tärkeintä, se on laitettava etusijalle. Sille on varattava aikaa ja energiaa. Sen on saatava ne parhaat hetket päivästä ja viikosta. 

Minä pyrin aina kirjoittamaan aamuisin, jos se on mahdollista. Se on minun luovinta aikaani, joten kirjoittaminen menee muiden tekemisten edelle silloin. Olen myös luopunut juoksukisoista ja ennätysaikojen tavoittelusta, koska tavoitteelliset juoksutreenit nielevät hurjan määrän aikaa. Juoksen kyllä edelleen, mutta suren kovasti sitä, etten ole juoksijana enää kummoinenkaan. Mutta sen ansiosta olen kirjoittajana parempi.

Myös tekeillä olevista kirjoittamisprojekteista valitsen aina kaksi, jotka ovat etusijalla. Muut odottavat kiltisti vuoroaan. Luovuuden kannalta on hyvä pallotella parin projektin välillä, mutta kymmenkunta olisi jo liikaa.

4. Aseta tavoitteita
Varsinkin isommat projektit kannattaa pilkkoa pienempiin osatavoitteisiin. Mitä konkreettisempi tavoite, sen parempi. Anna Perho kehottaa välttämään komparatiiveja, tyyliin kirjoitan enemmän, juoksen useammin. Epämääräiset tavoitteet johtavat vain epämääräiseen tyytymättömyyden tunteeseen. 

Hyvä esimerkki on NaNoWriMo, jonka aikana kirjoitan enemmän. Siis konkreettisesti: 1667 sanaa/päivä.

5. Suunnittele
Suunnitteluun voi käyttää ihan tavallista kalenteria, mutta askelta persoonallisempi tapa on Bullet journal. En itse noudata sen oppeja orjallisesti, vaan teen omannäköistä versiota. Visuaaliselle ihmiselle ajan hahmottaminen konreettisena aikablokkeina helpottaa huomattavasti. 

Olen pitkään ollut itsekin henkilö, jota Anna Perho kutsuu aikaromantikoksi. Olen halunnut uskoa, että liika suunnittelu johtaa elämään, jossa vain suoritetaan, ei ole koskaan hauskaa eikä spontaaneja sattumuksia.

Oikeasti suunniteltu elämä nimenomaan takaa sen, että hauskallekin jää aikaa! Ei ole viime hetken paniikkeja eikä epämääräistä tunnetta siitä, että pitäisi saada enemmän aikaan tai olla tekemässä jotain muuta.
Minun kohdallani jatkuva syyllisyys on vähentynyt huomattavasti, koska tiedän, että olen merkannut kalenteriin juuri niin paljon kuin tehtävissä on. Kun näen konkreettisesti, että kaikki tärkeät projektit elämässäni ovat hallinnassa = niille on varattu aikaa myöhemmin, minun on helpompi rentoutua nyt.

Kalenteria ei myöskään ole tarkoitus täyttää niin täyteen kuin minuutteja vain mahtuu. Minulle ehkä tärkeintä on ollut oppia merkitsemään lepohetket ylös, koska muutenhan en niitä pidä. Olin alkuun järkyttynyt, kun luin, että Anna Perho varaa päivässä kokonaisen tunnin, jonka aikana hän ei tee mitään tuottavaa. Nyt pyrin samaan.

6. Sano ei
Omaa aikaa, ja erityisesti kirjoittamisaikaa täytyy suojella. Puhelimen saa äänettömälle. Internetin saa pois päältä. Ovet voi laittaa kiinni. Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Keskittymisen katkeaminen on yllättävän suuri aikasyöppö.

Minä olen aina ollut todella huono sanomaan ei. Varsinkin töissä se on johtanut minut useammin kuin kerran liian useaan projektiin yhtä aikaa ja burn-outin partaalle. Omien rajojen vetäminen ei ole itsekkyyttä. Se on itsetuntoa ja itsesuojelua.

7. Tee monta asiaa yhtä aikaa
Stephen King sanoo Kirjoittamisesta-teoksestaan, ettei kirjoittamista ota tosissaan, jos ei panosta lukemiseen. Hän on itse opetellut lukemaan lyhyitä pätkiä esimerkiksi hammaslääkärin odotushuoneessa.

Minä kuljen työmatkat bussilla, että voin käyttää työmatkani lukemiseen. Joku toinen kuuntelee äänikirjoja kotitöitä tehdessään. (Minä katson silloin aina Kauniita ja rohkeita. Se kehittää... öh... huumorintajuani.) 

8. Tee yhtä asiaa kerrallaan
Monen asian tekeminen yhtä aikaa onnistuu silloin, kun asiat eivät asetu aivoissa samaan kohtaan. Kahta keskittymistä vaativaa asiaa ei kannata tehdä yhtä aikaa. Tämänkin takia suunnittelu auttaa - kun tekemättömät työt ovat hallussa, niitä ei tarvitse koko ajan kelata, vaan voi täysillä keskittyä siihen, mitä on tekemässä.

Jos jahtaa kahta jänistä, ei saa kiinni kumpaakaan. 

- venäläinen sananlasku

9. Ole tehokas
Vähemmän voi joskus olla enemmän. 
Jos jokin täytyy vain saada tehdyksi, eikä ole niin väliä miten, ei kannata jäädä viilailemaan loputtomasti. Kun käyttää vähemmän aikaa ei-tärkeään välttämättömään, jää enemmän aikaa tärkeälle välttämättömälle.

Olen tehnyt viime viikkoina tietokirjoittamisen kurssin tehtäviä. Olen ylpeä itsestäni, koska olen kerrankin onnistunut pitämään riman alhaalla. Aiemmin olisin pakonomaisesti viilaillut tehtäviä ja pyrkinyt kiitettävään arvosanaan. Nyt tavoitteeni on vain saada kurssi suoritettua, koska se ei ole prioriteettini kirjoittamisen opinnoissa.

10. Rutinoidu
Rutiinit ovat asioita, jotka tulee tehtyä huomaamatta. Ne eivät rasita turhaan aivoja, koska ne eivät vaadi suunnittelua. Siksi säännöllisesti hoidettavista asioista kannattaa tehdä rutiineja. 

Minä aloitan jokaisen aamun pesemällä kissojeni hampaat. Ei maailman ihanin tapa aloittaa aamu, mutta niin homma tulee varmasti hoidettua. Kirjoittamiselle minun on ollut vaikea löytää samanlaista jokapäiväistä rutiinia vaihtelevista työajoista johtuen, mutta toisaalta monet kotityörutiinini säästävät aikaa ja energiaa kirjoittamiselle. 

+ Yksi ylitse muiden:
Huolehdi siitä, että huolehdit itsestäsi.
Tämä on oikeastaan nyt se kaikista tärkein. Jos ei liiku, syö ja lepää tarpeeksi, ei aikaansa voi hyödyntää. Oman hyvinvoinnin täytyy mennä kaiken edelle. Kun voi hyvin, jaksaa tehdä, ja on jotain annettavaa toisillekin. Aika, jonka on viettänyt perheen, ystävien tai kissojen parissa, on kuitenkin lopulta arvokkainta.

P.S. Aihetta käsiteltiin sattumalta myös tällä viikolla BoD:n blogissa:

Kirjailijan ajanhallinta: 10 (+3 vinkkiä)

Kuinka kirja syntyy 9: Tauot, etäisyys ja ero

Tekstin ja kirjoittajan suhde on pitkä. On luonnollista, että pitkässä suhteessa välillä kyllästyttää ja kaipaa omaa aikaa. Mutta mistä tietää, milloin on oikea aika ottaa ero tai etäisyyttä, milloin taas pitäisi työstää suhdetta (tai tekstiä)?

Mistä tietää, milloin on hyvä hetki ottaa vähän taukoa? 
Monet kirjoittavat puhuvat siitä, että on vaikea saada itsensä töihin. Tekstin valmistuminen vaatiikin tietyn määrän itsekuria ja säännöllisyyttä. Välillä on vain kirjoitettava, vaikkei nyt niin huvittaisi. Monen viikon tauot etäännyttävät tekstistä aina, ja se voi olla haitallista.

Mutta välillä on ihan perusteltua ottaa tekstistä pientä lomaa. Hyviä merkkejä ovat esimerkiksi:
- Teksti ällöttää ja oksettaa, ei huvita edes avata tiedostoa.
- Jokainen lause tekstissä maistuu pahvilta, kliseiltä ja puurolta.
- Muokkaaminen on lähinnä sitä, että siirtää pilkun paikan, ja sitten siirtää sen takaisin. 
- Henkilö/kohtaus/dialogi/koko teksti tuntuu väärälle, mutta ei sitä oikein osaa korjatakaan. 
- Turhauttaa. Paljon.

Silloin oikea toimenpide on yleensä etäisyys. On luonnonlaki, että omalle tekstilleen sokeutuu. Virheetkin huomaa helpommin välimatkan päästä.

Minun on yleensä hyvin vaikea saada itseni uskomaan tähän. Työmoraalini on niin korkea, etten osaa irrottautua tekstistä. Olen kärsimätön ja minusta tuntuu, että teksti pitäisi saada valmiiksi tässähetinyt. Jos tekstistä ottaa taukoa, sehän ei edisty, eli ei valmistu? Todellisuudessa parin viikon tauon jälkeen teksti voisi tuorein silmin edistyä suurin harppauksin, eikä sellaisin pienin nykäyksin, joita tekee silloin, kun tekstiä vääntää väkisin.

Entä kuinka palata takaisin yhteen? Miten rakastua tekstiinsä uudelleen?

Tauon jälkeen teksti on hyvä lukea kokonaisuutena. Monesti toimimattomien kohtausten/henkilöiden/dialogien taustalla on toimimaton kokonaisuus, eli kohtaus/henkilö/dialogi on väärässä paikassa, tarpeeton tai sitä lähestyy väärästä kulmasta.

Vanha neuvo on lukea teksti kuin joku toinen olisi kirjoittanut sen. Jep, onnea vaan yritykselle... En ole tässä kovinkaan hyvä, mutta olen keksinyt pari konstia, joilla hieman helpottaa etäisyyden saamista. Yksi tapa saada uudet silmät on yksinkertaisesti vaihtaa fonttia. (Kuulostaa uskomattomalta, mutta toimii lähes aina.)

Viime aikoina olen harrastanut myös tekstini lukemista e-kirjana. Olen muuntanut tekstin Calibren avulla e-kirjaksi ja lukenut sitä työmatkalla aivan kuten mitä tahansa kirjaa. Plussaa on, ettei tekstiä voi silloin muokata, vaikka kiusaus olisi, mutta sähköisiä kirjanmerkkejä on kuitenkin helppo lisätä kohtiin, joissa tulee mieleen parannuksia ja ideoita. Mutta liikaa muistiinpanoja ei missään nimessä kannata tehdä, vaan keskittyä nimenomaan lukemiseen ja siihen fiilikseen, jonka teksti herättää. 

Tekstin ensimmäisten versioiden kohdalla voi auttaa, että tekee jälleen lisää taustatutkimusta. Joskus jonkin pienenkin yksityiskohdan lisääminen voi tuoda hurjasti lisää tekstin maailmaan. Oivallukset ruokkivat oivalluksia, joten lumipallo lähtee herkästi kasvamaan.

Joskus kun iloa on vaikea löytää, katson jonkin saman genren elokuvan tai luen saman genren kirjan. Toisin sanoen muistutan itseäni siitä, miksi niin kovin alun perin ihastuin genreeni ja miksi haluan sitä kirjoittaa. Toisin sanoen yritän päästä takaisin tekstin maailmaan kiertotietä. (Tämän lähestymistavan ilmeinen ongelma on, että liian hyvät esikuvat saavat oman tekstin tuntumaan entistäkin surkeammalta.) 

Yksi parhaista keinoista saada uusia näkökulmia on pyytää niitä muilta. Palaute auttaa tekstiä harppauksin eteenpäin, mutta hyvien palautteen antajien haaliminen on ainakin itselleni ollut suuri haaste. Kirjoittamisen opinnot ovat olleet kultaa kalliimmat. 

Kannattaa myös muistaa, että onnistunut rakkaussuhde tekstiin päättyy aina lopulta eroon. Mitään tekstiä ei ole järkeä hioa loputtomasti, vaan jossain vaiheessa täytyy tekstistä osata päästää irti ja vapauttaa pää seuraaville teksteille. Kirjoittajan on siis oltava aikamoinen sarjarakastuja.

Mistä sitten tietää, että teksti on valmis? Tai että on itse valmis päästämään irti tekstistään? Sitä pohdin seuraavaksi.

P.S. Jos jollain on käytössään hyviä konsteja etäisyyden luomiseen, otan erittäin mielelläni vastaan. 

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.