Kuinka kansi syntyy

Kun julkaisee kirjan omakustanteena, pelkkä tekstin kirjoittaminen ei riitä. Sen lisäksi edessä on esimerkiksi kannen suunnittelu. Päädyin suunnittelemaan 30 jälkeen 30:n kannet itse. Siitä seurasikin varsinainen tuskien taival... Mitä  kaikkea tulikaan matkan varrella pohdittua?  (Ja miksi en tätä enää koskaan uudestaan...)

Miksi päädyin suunnittelemaan kannen itse? 

En todellakaan aikonut suunnitella 30 jälkeen 30:n kantta itse. Tuskailin 30 ennen 30:n kansisuunnittelun kanssa niin paljon, että päätin, että palkkaisin suunnittelijan seuraavalla kerralla. Sitten kuitenkin päädyin tekemään toisenkin kirjani kannen itse. Mietin edelleen, mitä ihmettä oikein tapahtui, mutta oikeastaan syitä oli kaksi.

Ensimmäinen iso syy oli budjetti. En halunnut käyttää kirjaan tolkuttomia summia, joten käytin rahani mieluummin kustannustoimittajan palkkaamiseen. En myöskään halunnut pyytää näin isoa palvelusta keneltäkään tuttavaltani.

Toinen iso syy oli sama kuin 30 ennen 30:n kohdalla. Koska julkaisen kirjani itse, minulle on tärkeää, että kirjani on täysin minun. Haluan kirjani myös näyttävän minulta. Vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, ettei lopputulos kannen osalta ole sataprosenttisen ammattimainen.  

Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon kantta suunnitellessa?

Päätin jälleen käyttää suunnitteluun Canva-sivustoa. Siellä on maksullisia, mutta myös paljon ilmaisia elementtejä. Oikeilla valinnoilla kirjani kannen hinnaksi tulikin 0 € (jos ei laske hintaa niille miljoonille työtunneille, jotka kannen tekemiseen minun taidoillani meni).

Mietittäviä asioita on lopulta aika paljon. Kannelle on mietittävä ainakin:

1. Kannen koko

Tämä täysin tekniseltä vaikuttava asia aiheutti yllättävän paljon pohdittavaa. Ensimmäinen päätettävä asia oli tietysti kirjan koko. Halusin ensin julkaista 30 jälkeen 30:n samankokoisena kuin 30 ennen 30. Sitten hinta näytti nousevan sivumäärän takia liian korkealle ja luovuin ajatuksesta. Lopullisen editoinnin aikana teksti tiivistyi kuitenkin sen verran, että palasin alkuperäiseen ajatukseeni samankokoisesta jatko-osasta.

Kansien kokoon vaikuttaa luonnollisesti myös kirjan paksuus. Lopullinen sivumäärä oli tiedossani vasta, kun teksti oli täysin valmis ja taitto tehty. Saatoin siis laskea kannen lopullisen koon vasta hyvin loppuvaiheessa. (Olin toki tehnyt n. ziljoona luonnosta jo ennen sitä.)

2. Tekstin fontti

Tässä pääsin helpolla sen suhteen, että halusin kirjan nimen tulevan samalla fontilla kuin 30 ennen 30:n kannessa. Sen sijaan kirjailijanimen halusin eri fontilla, ja sain kokeilla aika montaa, ennen kuin löysin mieleisen. Selän nimitekstit päätin tehdä samoilla fonteilla kuin etukannenkin tekstit.

3. Värimaailma
Tässä aiemmin julkaistu 30 ennen 30 oli lähinnä haitaksi, koska olisin halunnut 30 jälkeen 30:n värimaailman sopivan yhteen sen kanssa. Se ei kuitenkaan ollut sovitettavissa yhteen varhaisessa vaiheessa saamani päähänpinttymän kanssa. Halusin, että kannesta löytyvät Ranskan värit, sininen, valkoinen ja punainen (Elina matkustaa Pariisiin ja on ranskan opettaja). 

(Eri värisävyjen hakemista väriasteikolta voi muuten halutessaan harrastaa tuhansia tunteja. Ainahan voi löytyä vielä parempi...)

4. Kansikuva

Huoh. En voi kuvata sitä tuskan määrää, joka kansikuvan valitsemiseen liittyy. Se oli vai-ke-aa. 

Luulin tosin aluksi löytäneeni nopeasti kivan kuvan. (Se oli yksi syy siihen, miksi päätin suunnitella kannen itse.) Mutta ensin valitsemani kuva ei ollutkaan lopulta hyvä. Ensinnäkin se oli hankalankokoinen. Toisekseen löysin kuvan jo useista muista julkaisuista, esimerkiksi mainoksista. 

Välillä innostuin suunnittelemaan chick litille tyypillistä piirrettyä kantta. Selailin erilaisia elementtejä, mutta naista kuvaavia hyviä kuvia ei löytynyt. Etsin sydämiä, kerrostaloja, pilviä, lentokoneita... Mikään ei näyttänyt oikealta. Grafiikkakuvat tekivät kirjasta helposti lapsellisen näköisen. (Tästähän chick lit -kirjojen kansia on monesti ihan aiheesta kritisoitu.) Palasin takaisin valokuvien pariin.

Seuraavaksi selasin päiväkausia erilaisia kuvapankkeja.  Halusin kuvaan naisen, joka näyttäisi päähenkilö Elinalta, mutta oikeanlaista naista ei yksinkertaisesti löytynyt satojenkaan kuvien joukosta.

Sitten sain loistoidean: koska halusin tehdä kaiken itse, esiintyisin itse kirjan kannessakin! Kuvasin jo testikuvia ja tein testikansia. Havaitsin kuitenkin, että on liikaa, jos minun on opeteltava vielä kaiken muun kykyni ylittävän lisäksi mallin, maskeeraajan ja valokuvaajan työt. 

Ja sitten nämä vaiheet toistuivat sekalaisessa järjestyksessä useaan kertaan, kunnes julkaisu alkoi jo lähestyä ja aloin olla aika varma siitä, ettei kuvaa koskaan löydy.

Sitten eräänä iltana sain idean: 30 ennen 30:n kannessakin oli vihko. Miksi ei siis 30 jälkeen 30:nkin? En ollut edes miettinyt asiaa, koska oli vaikea löytää sopiva vihko 30 ennen 30:n kanteen. Tällä kertaa en kuitenkaan tarvinnut vihkon kanteen tilaa teksteille.

Ja sitten se täydellinen kuva viimeinkin löytyi! 

Ensinnäkin: kuva on jotenkin ihanan ysäri. Se tuo mieleeni Elinan kouluaikojen muistelut.

Toisekseen: vihko viittaa sekä kouluun (Elinan työpaikkaan) että kirjan tärkeään motiiviin eli suunnitelmiin

Kolmannekseen: vihkon päällä on punainen ja sininen kynä, jotka ensinnäkin sopivat kirjan väriteemaan ja toisekseen (kieltämättä kliseisesti) symboloivat tyttöä ja poikaa.

Ja miksi en enää tee tätä uudestaan...
Puolisoni alkoi jossain vaiheessa siirtyä toiseen huoneeseen, kun huomasi minun olevan kansisuunnittelun parissa. Hän oli yksinkertaisesti kurkkuaan myöten täynnä ikuisuusprojektiani. Enkä voi häntä syyttää. Käytin aivan tolkuttomasti aikaa kannen suunnitteluun. 

Enkä silti saanut aikaiseksi mitään hienoa tai pysäyttävää.
Kannen suunnittelu ei yksinkertaisesti ole minun alaani. Vaikka haluan uskoa siihen, että mitä vain voi oppia opettelemalla, täytyy ottaa huomioon, kuinka paljon aikaa siihen menee. Enkä minä halua käyttää aikaani kannen suunnitteluun vaan kirjoittamiseen.

Siispä jos vielä joskus julkaisen kirjan itse, harkitsen ehdottomasti budjettini korottamista entisestään. Itse tekemisen huonoin puoli on ehdottomasti se, että se vie aikaa. Aika siis voittakoon rahan ensi kerralla.

Mutta olen kuitenkin tyytyväinen.

Tiedän itse, kuinka paljon aikaa ja vaivaa laitoin kannen suunnitteluun. Se näyttää minulta, ja siinä toteutuu sekä se värimaailma että symboliikka, jota siltä hain. En siis voi olla muuta kuin tyytyväinen - vaikkei lopputulos täydellinen olekaan. 

30 jälkeen 30 julkaistu!

30 jälkeen 30 on nyt julkaistu. Enkä voisi olla tyytyväisempi!

Kun viisi vuotta sitten aloin kirjoittaa tekstiä, tuntui tämä hetki kaukaiselta, käytännössä lähes mahdottomalta. Teksti oli niin raakile, että sen lukeminen oli tuskaa. Eikä siitä julkaistussa versiossa taida olla jäljellä enää juuri mitään. 

Editointimatkalle lähteminen tuntui vaikealta, koska 30 ennen 30:n jälkeen tiesin, miten pitkä ja tuskallinen matka se on.  Tiesin myös, että 30 jälkeen 30:n julkaisu tarkoittaisi käytännössä toista omakustannetta. Eli kannen suunnittelua, markkinointia ja kaikkea sitä muuta, josta en niin välitä ja joka on pois kirjoittamisajastani. Mutta jokin Elinan tarinassa kutsui minua puoleensa. Kerta toisensa jälkeen palasin tekstin pariin ja kerros kerroksesta pidin siitä yhä enemmän.

Pitkään jokin kuitenkin puuttui. En löytänyt tekstin ydintä. Tajusin vasta reilu vuosi sitten, mistä teksti oikeastaan kertoo. Olin ollut sokea sille, koska teksti tuli liian lähelle. Olen itsekin miettinyt sitä, miksi jämähdin pikkukaupunkiin, miksi aina rakastun vääriin miehiin ja mitä elämän kolmekymppisenä oikeasti pitäisi olla. Tuttua ovat myös muuttuvat ja muuttavat ystävät sekä unelma-ammatin muuttuminen raastavaksi rutiiniksi.

Niinpä ristiriitaista kyllä, vaikka tämä teksti on fiktiivisempi kuin 30 ennen 30, se kertoo kuitenkin paljon enemmän minusta ja minun elämästäni. Ehkä tässä on myös syy siihen, miksi tämä teksti ei suostunut jäämään kesken.

En voi väittää, etteikö matkalla olisi ollut epätoivon hetkiä ja etteikö tekstin editoiminen tuhannetta kertaa olisi alkanut välillä kyllästyttää (oksettaa olisi ehkä oikeampi sana). Jotenkin jännästi en vain muista noita hetkiä enää ollenkaan. Kun viiden vuoden projekti tulee päätökseen, olo on väsynyt, mutta ennen kaikkea onnellinen ja rauhallinen. Työ on nyt tehty, saan vain nauttia ja iloita! Täydelliseen en pystynyt, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Olen ihan mielettömän ylpeä itsestäni! 

Samoin kaikkea parasta ansaitsee Elina. Hassu, höpsö haaveilijani, joka uskaltaa olla juuri sitä mitä on. Tuntuu oudolta, että meidän yhteinen matkamme loppuu nyt ja Elina jatkaa tästä eteenpäin ilman minua. Ihan tuntemattomien lukijoiden käsiin...!

Myötätuulta matkallesi, Elina. On ollut ihanaa viettää kanssasi nämä vuodet <3