Sivut

tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuun kirjavinkki: Käärmeiden kaupunki

Aloin seurata Käärmeiden kaupungin Facebook-sivua jo ennen kirjan ilmestymistä lähinnä siksi, että olin kiinnostunut siitä, millaista sisältöä Alatalo sivulle tuottaa. Olen aina inhonnut käärmeitä, joten en välttämättä aluksi ollut niin kiinnostunut itse kirjasta, mutta kun seurailin kirjailijan päivityksiä kirjan taustoista, oli lopulta itsestään selvää, että varasin kirjan itselleni luettavaksi. Oli itse asiassa aika mielenkiintoista lukea kirjaa, jonka matkaa maailmalle oli seurannut jo jonkin aikaa. 

Käärmeiden kaupungin mainostetaan tuoneen Suomeen aavikkofantasian. (Tällä videolla Alatalo kertoo, mitä on aavikkofantasia.) Aavikkomaailma ei herättänyt minussa ennakkoon kovin suuria tuntemuksia, mutta Alatalo onnistui tekemään sitä niin kiehtovan, ettei maailmasta olisi halunnut luopua. Maailma tuntuu oikealta, koska se näkyy myös yksityiskohdissa, taateleissa, kamelinmaidossa ja veden vähyydessä. 

Takakansi lupaa tarinalta ihmissuhdesotkuja ja juonenkäänteitä, ja niitä kyllä löytyy. Tarina kietoo mukaansa kuin kuristajakäärme, jonka hellässä syleilyssä huomaa olevansa vasta liian myöhään. 

Pääosassa on kolme lapsuuden ystävystä, Arry, Ninette ja Sulwaen. Ystävyys rikkoutuu, kun Arry rikkoo löytämänsä käärmeen munat. Ninette, joka puhuu käärmeille, ei voi antaa tätä anteeksi myöskään Sulwaenille, joka ei estä tapahtumia.

Aikuisena kolmikon kotikaupunkiin hyökätään. Ninette ja Arry joutuvat orjiksi Samitsan kaupunkiin. Sinne saapuu myös Sulwaen, joka on ollut hyökkäyksen aikaan aavikolla vaeltamassa tullakseen velhoksi. Lapsuuden ystävien tiet yhdistyvät jälleen, ja he joutuvat liittoutumaan vapauttaakseen kansansa orjuudesta. 


Katri Alatalo haastateltavana Helsingin Kirjamessuilla 29.10.2017
Kävin kuuntelemassa Alataloa Kirjamessuilla, ja siellä Alatalo kertoi halunneensa kirjoittaa fantasiaa aikuisille. En itse asiassa edes lukiessani ajatellut, että kirja oli jotenkin erityisesti aikuisille suunnattu. Jälkeenpäin ajatellen ehkä sotaa ja seksiä oli enemmän kuin nuorten kirjoissa, ja toki vallankäyttö ja orjuus ovat aika vakavia aiheita. Minusta kiehtovin taso oli se, miten tarina kietoutui historian tuntemiseen ja tulkintaan.

Alatalo sanoi myös, että on aina ollut juonivetoinen kirjoittaja, jonka henkilöhahmoja on aiemmin kritisoitu yksiulotteiseksi. Tässä kirjassa taas kolme päähenkilöä ovat selkeästi etualalla, ja tarina on edennyt henkilöitä seuraamalla. Tämä näkyy, sillä päähenkilöt ovat minusta parasta kirjassa. Vaikka jotkut juonenkäänteet arvaakin, onnistuu Alatalo myös yllättämään ja rakentamaan hahmoista monitahoisempia kuin aluksi vaikuttaa. Erityisesti Arryn hahmo on todella mehevä ja hänen kohdallaan loppuratkaisu on ihan täydellinen: yhtä aikaa yllättävä, näyttävä ja osuva. 

Kaiken kaikkiaan kirjassa näkyy, että se on hautunut useamman vuoden, ennen kuin se on kasvanut täyteen mittaansa. Jos Alatalo vielä kirjoittaa lisää aavikkofantasiaa, minä kyllä luen - käärmeistä huolimatta.

Editlisäys: Käärmeiden kaupunki oli 86. lukemani kirja tänä vuonna. Oman Suomi 100 - 100 kirjaa -haasteen toteutumineni näyttää todennäköiseltä.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Kirjamessutunnelmia

Tänä vuonna pääsin paikalle Kirjamessuille vain sunnuntaina. Tässä pikainen paluu viimeisen messupäivän tunnelmiin:

Oma käyntini alkoi koko vierailun kohokohdalla. Pääsin lyhyesti kertomaan 30 ennen 30:n synnystä, julkaisuprosessista ja markkinoinnista BoD:n osastolla. Kiva, että kaiken ohjelmatarjonnan keskellä minullekin riitti kuulijoita!


Mauri Kunnas kertoi Koiramäen tarinoiden synnystä. Selvisi esimerkiksi, että Kunnaksesta itsestään herra Hakkarainen on tylsä ja vaikeakin hahmo (koska on aina unessa), mutta hahmon suosion takia hän joutuu kirjoittamaan siitä. Hauska, miten kirjailijalle itselleen jokin hahmo voi näyttäytyä erilaisena kuin lukijoille!

Ehdin nähdä Juba Tuomolan haastattelusta vain alun, ja siinä Juba Tuomola laitettiin muistelemaan Viivin ja Wagnerin alkuaikoja niin ahkerasti, että hän jo ilmoitti, ettei toistaiseksi vielä kärsi dementiasta.
Kirjailijaliiton järjestämässä paneelissa pohdittiin, miten sytyttää nuorten lukuinto. Keskustelussa keskityttiin erityisesti koulujen kirjailijavierailuihin. 
Nuorten lukutaito on niin ajankohtainen asia, että sitä käsiteltiin myös KirjaKalliossa. Tästä keskustelusta ja sen herättämistä ajatuksista ajattelin kirjoittaa lisää vielä myöhemmin, mutta tässä vaiheessa on jo sanottava, että aika monesti olen löytänyt itseni KirjaKallion lavan edustalta aiempinakin vuosina. Sieltä löytyy monesti mielenkiintoisia teemoja ja keskusteluja. 

Minua ei kiinnosta kuin tarinoiden kehittely, lapsenlapset ja Topi-koira, sanoi Raija Oranen joka kertoi kirjailijan työstä ja historiallisen romaanin syntyprosessista. Hän antoi esimerkkejä siitä, miten tiedon löytäminen voi joskus olla haastavaa ja selvisi sekin, mistä on tullut sanonta kreivin aikaan. Hienosti tiivistetty oli ajatus, että kirjallisuus on hauska ja helppo tapa saada tietää keitä me olemme, mistä me tulemme ja minne me menemme.

HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaat pääsivät esittäytymään ja kertomaan kirjastaan. Jos jo esikoiskirjoista löytyy näin monta kiinnostavaa, milloin minun olisi tarkoitus ehtiä lukemaan kaikki kiinnostavat kirjat maailmassa?

Aki Palsanmäkeä kävin vain nopeasti vilkaisemassa esikoiskirjailijoiden välissä. Huutokauppakeisari on hauska sarja  ja Kirjamessuille mahtuu monenlaisia esiintyjiä, mutta tänä vuonna mietitytti kyllä, olivatko julkkisten kirjat saaneet vähän liiankin paljon tilaa esiintymislavoilta. 

Jos jonkun mielestä luontokuvat ovat tylsiä, kannattaa tutustua esimerkiksi näihin kahteen. Tea Karvinen esitteli Kirjakahvilassa kansallispuistoista kertovaa kuvateostaan ja Kirsi MacKenzie antoi vinkkejä valokuvaukseen. 

Asianajaja Lottaliina Pekkinen kertoi kirjastaan Artisti maksaa. Teoksen nimi tulee siitä, hän toivoisi, että jatkossa sanonta tarkoittaisi, että artistin työ ja esiintyminen maksavat. Teoksessa hän antaa neuvoja luovan alan neuvottelijoille, esimerkiksi miten välttää hankalan ihmisen maine erottamalla toisistaan asia ja ihminen. Kommentoimassa oli myös Sofi Oksanen, joka kertoi kirja-alan kustannussopimuksista ja oman näkökulmansa taiteilijoiden neuvotteluasemasta.
Haastattelemassa oli jälleen Baba Lybeck - ihmettelen hänen turnauskestävyyttään ja ammattitaitoaan, niin monta haastattelua hän veti tyylillä läpi.

Viimeiseksi näin vielä Katri Alatalon puhumassa Käärmeiden kaupungista. Luin kirjan loppuun juuri edellisenä päivänä, joten oli hauska kuulla tarinan taustoja. Katri kertoi halunneensa kirjoittaa aikuisten fantasiaa, koska sitä ei ole juurikaan kirjoitettu. Teos on ollut mielessä mukana jo useiden vuosien ajan ja siksi siitä on ollut myös vaikeaa päästää irti.

Kirjamessusunnuntain jälkeen oli taas tuttu tunne: En ehtinyt läheskään kaikkea, mitä olisin halunnut, mutta enemmän ei olisi ollut fyysisesti mahdollista. :)

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Kirjamessuja odotellessa - sunnuntain parhaat palat

Kirjamessut alkavat jo huomenna! Kirjamessut ovat aina olleet minulle yksi vuoden kohokohdista, mutta tämän vuoden messut ovat minulle aivan uusi ja erilainen kokemus. Pääsen nimittäin kertomaan julkaisukokemuksistani BoD:n pisteellä sunnuntaina. Jännittävää, mutta hienoa!

Ajattelin kertoa hieman siitä, miksi päädyin julkaisemaan omakustanteen, miten toteutin kirjan ja miten markkinoin sitä. Kerron myös siitä, millaisia ajatuksia minulla oli ja on omakustanteista. Jos omakustantaminen kiinnostaa, kannattaa tulla kuuntelemaan! Muutenkin kannattaa tutustua BoD:n kokoamaan messukalenteriin.

Kirjamessuille tyypillistä on, että ohjelmaa ja kaikkea kiinnostavaa on niin paljon, ettei kaikkea yksinkertaisesti ehdi tehdä eikä nähdä. Siksi käynti kannattaa suunnitella jo etukäteen. Katselin jo hieman sunnuntain ohjelmista parhaita päältä eri lavoilta:

12.00 Aleksis Kivi: Mauri Kunnas kertoo Koiramäen Suomen historiasta. Haastattelijana on Baba Lybeck. 

Kirjakallio: paneeli, jossa keskustellaan siitä, miten lukijasta tulee tekijä. Keskustelemassa on myös esikoiskirjailijoita.

12.30 Takauma: Miten herättää nuorten lukuinto? Tämä aihe on puhuttanut monia ja mietityttää minua opettajanakin jatkuvasti. 

Minna Canth: Juba Tuomola kertoo Viivi ja Wagner -juhlakirjasta. Sarjakuva oli nuorempana yksi suosikeistani, ja vaikka nykyisin en siitä enää niin innostu, olisi hauska kuulla tarinoita hahmojen takaa.

13.00 Takauma: Raimo Pesonen ja Riikka Ala-Harja keskustelevat siitä, missä heidän tekstinsä syntyvät parhaiten. Taas aihe, jota mietin itse koko ajan - minulla on kyllä työhuone, mutta en minä koskaan siellä kirjoita...

Kirjakahvila: Peltsi Peltola kertoo siitä, miksi palaa Lappiin yhä uudestaan. Peltsi on hyvä tyyppi ja luontomatkailu kiehtoo, joten tätäkin olisi kiva päästä kuuntelemaan.

13.30 Kirjakallio: Mikä innostaa nuoret miehet lukemaan? 

Takauma: Kuinka arkistot herätetään eloon? Haastateltavana Anna Kortelainen ja Katja Kallio, jotka ovat käyttäneet arkistoja taustatyössään.

14.00 Kirjakahvila: Metsän salainen elämä. Ehkäpä eliövinkkejä työn alla olevaan Laakson poika, Aavan tyttöön?

14.30 Kirjakahvila: Luontokuvia ja tarinoita niiden takaa. Haastateltavana myös Kirsi MacKenzie, jonka ottamia kuvia on minulla luokan seinällä. Olisi hauska kuulla tarinoita kuvien takaa.

15.00 Aleksis Kivi: HS:n esikoiskirjapalkintoa tavoittelevia haastatellaan.

15.30 Eino Leino: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki antaa vinkkejä vanhojen tavaroiden myyntiin ja ostoon. Pakko päästä katsomaan legendaarista huutokauppakeisaria!

Olohuone: Miten lauluni ovat syntyneet? Maija Vilkkumaa ja Olavi Uusivirta kertovat. 

16.00 Katri Vala: Artisti maksaa. Mm. Sofi Oksanen puhuu neuvottelutaidoista.

16.30 Mika Waltari: Katri Alatalo kertoo Käärmeiden kaupungista. Kirja on juuri luettavana, joten todella mielenkiintoista myös siksi!

17.30 Tottiscenen: Haiku-verkstad. Saa tehdä omia haikurunoja! 

Karsin jo monta mielenkiintoista juttua pois, mutta tästäkin näkee, ettei kaikkea ehdi tekemään. Jossain välissä pitäisi ehtiä kirjaostoksille, ja olisi varmaan hyvä syödä ja juodakin jotain... 

Toivottavasti paranen flunssasta sunnuntaihin mennessä ja jaksan olla täysillä mukana. Kirjamessuja odotellessa!

P.S. Jos selviytyminen messuilla mietityttää, kannattaa lukea Bookishteapartyn introvertin selviytymisopas messuille.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Kuinka kirja syntyy

Tein viime syksynä Kirjoittaminen luovana prosessina -kurssin, ja pohdin sen aikana paljon omaa tapaani kirjoittaa. Silloin olin aika varma omasta tyylistäni, mutta kurssin jälkeen tulin eri tavalla tietoiseksi omasta työskentelytavastani. Seurasin keskustelua eri kirjoitustyyleistä ja -tavoista ja reittejä lopputulokseen näyttää olevan hyvin erilaisia. (Ja tähänkin liittyy ilmeisesti paljon varmoja ja vankkoja mielipiteitä ja käsityksiä siitä, miten asiat pitäisi tehdä.)

Huomaan siis pohtivani edelleen, mitä kaikkia kaikkia vaiheita kirjan syntyprosessiin kuuluu. Mikä on tyypillistä minun tavalleni kirjoittaa ja mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet? Voisinko nopeuttaa prosessia jotenkin tai välttää joitain virheitä seuraavalla kerralla? Mitä missäkin vaiheessa pitäisi ottaa huomioon?

Pohdinta paisui niin isoksi, että päätin tehdä asiasta pienen tutkimuksen. Aion ruotia blogissani läpi prosessin, jonka aikana (toivottavasti) syntyy valmis käsikirjoitus, alkaen ideasta ja päättyen vähintäänkin kustantamokierrokselle. Käytän esimerkkinä Laakson poika, Aavan tyttö- tarinaa. 

Käsikirjoitus on tällä hetkellä kaukana valmiista, joten en vielä itsekään tiedä, miten tässä lopulta käy, tai milloin saavutan (omasta mielestäni) valmiin. Keskeneräisyys kuitenkin tekee tästä mielenkiintoista. Valmiista käsikirjoituksesta vaiheita on jo vaikea muistaa ja tunnistaa, eikä niitä jaksa enää samalla tavalla pohtia.

Toivottavasti saan tästä myös lisämotivaatiota puuduttavaan muokkausvaiheeseen, sillä se kestäääääää, eikä todellakaan kuulu suosikkeihini luovassa prosessissa...

perjantai 13. lokakuuta 2017

Onko 30 ennen 30 faktaa vai fiktiota?

Kolmekymppinen ruotsinopettaja kirjoittaa kirjan kolmekymppisestä ruotsinopettajasta. Sekä kirjoittaja että päähenkilö harrastavat kestävyysjuoksua, ovat kissaihmisiä ja asuvat/ovat asuneet pikkukaupungissa. Kysymys kuuluu: Onko 30 ennen 30 faktaa vai fiktiota? 

Lyhyt vastaus: 30 ennen 30 on fiktiota.

Pitkä vastaus: 30 ennen 30 on fiktiota, joka on ehkä hieman tavallista vahvemmin ottanut vaikutteita omasta elämästäni. Se ei kuitenkaan ole omaelämäkerta eikä edes autofiktiota.

Kirjoittaja ottaa aina tekstiinsä vaikutteita itsestään ja elämästään, tietoisesti tai tiedostamatta. Tämän käsikirjoituksen kohdalla otin vaikutteita ensin aika tietoisesti. Kuten olen monessa yhteydessä jo aiemmin sanonutkin, Elina oli alun perin alter egoni. (Myös oikeassa elämässä, esittelin joskus nuorempana itseni Elinaksi baarireissuilla.) Kun aloin kirjoittaa Elinan seikkailuja, kirjoitin vain ja ainoastaan itselleni, enkä uskonut näyttäväni tekstiä kenellekään. Tarkoituksena oli tehdä sariitia sekä omasta elämästäni että naisten viihdekirjallisuudesta. 

Ensimmäisestä tekstiversiosta on kuitenkin vuosien ja lukemattomien uudelleen kirjoitusten matka siihen versioon, jonka muut ovat päässeet lukemaan. Versio versiolta tarinasta tuli yhä enemmän fiktiota. Poistin sieltä asioita, jotka olivat merkityksellisiä omassa elämässäni, mutta eivät enää Elinan tarinassa. Lisäsin sinne tapahtumia ja tyyppejä, joihin en ole törmännyt omassa elämässäni. Väritin, yhdistelin, muuttelin ja sekoittelin asioita niin, että lopputulos oli täyttä fiktiota.

Ymmärrän hyvin, miksi tuntuu houkuttelevalta lukea kirjaa kuin se kertoisi elämästäni. On kuitenkin aika turha kuvitella kurkkaavansa minun elämääni kirjan kautta. Kenenkään muun on täysin mahdoton tietää, mikä on ollut faktaa, mikä fiktiota, ja miten ne ovat sekoittuneet. 

Kuinka paljon tekstissä sitten on tällä hetkellä faktaa? Loppujen lopuksi aika vähän, lähinnä jotkut tyypit, tapaukset ja tilanteet. Esimerkiksi oppilaiden kommentteja olen ottanut suoraan oikeasta elämästä. Olen myös ollut oikeastikin nettitreffeillä, jonne saapui profiilikuvan ottamishetken jälkeen kaljuuntunut mies. Olen taistellut auton konepellin kanssa (tosin ihan yksin).

Kukaan tekstin henkilöistä ei vastaa ketään oikeasti olemassa olevaa henkilöä. Heistä löytyy kyllä tietynlaisia tyyppejä, joita esiintyy oikeassakin (koulu)maailmassa. Esimerkiksi Kuisman Sepon ja Mäkelän Karin kaltaisia, pitkään virassa olleita miesopettajia löytyy varmasti jokaisesta opettajainhuoneesta. Jokaisesta peruskoululuokasta löytynee myös oma nenäkäs brookensa ja adhd:sta kärsiviä rikardoja ja lorenzoja.  Ja kenelläpä pitkään sinkkuna olleella ei olisi omaa kalleaan?

Ehkä vähiten yhteistä totuutta on yllättäen minulla ja Elinalla. Meillä on sama ammatti, samoja harrastuksia ja samoja kokemuksia, mutta itse ajattelen, että päähenkilöni on negatiivini. Elina jaksaa bilettää ja juhlia, minä en useinkaan lähde kotisohvalta. Elina suhtautuu työhönsä välillä melko huolettomasti, minä liiankin tunnollisesti. Elinalle miehen löytäminen on yksi elämän tärkeimmistä asioista, minä taas viihdyn vähän liiankin hyvin yksin. Olen ehkä jopa tiedostamatta antanut Elinalle ominaisuuksia, joita toivoisin itselleni. Hän on paljon minua rennompi, rohkeampi, tunteikkaampi, sosiaalisempi ja luottavaisempi. Hänen elämänsä on arjen kommellusten takia paljon hauskempaa ja ennen kaikkea hänellä on säilynyt kaksi bestistä, joiden kanssa hän edelleen voi jakaa kaiken.

Tässä vaiheessa tiedän jo, että 30 jälkeen 30 tulee olemaan vielä selvemmin fiktiota. Ihan ensimmäisessä versiossa oli samaan tapaan omassa elämässäni sattuneita kommelluksia, mutta tekstiä työstäessäni olen päätynyt poistamaan melkein ne kaikki. Ne eivät vain kuulu siihen tarinaan, jonka nyt haluan kertoa. Ne eivät ole Elinan tarinaa, vaan minun. Tämäkin kertoo siitä, etten nykyisin näe välillämme mitään yhteyttä.

Tai no, näen, että meillä on erikoislaatuinen kirjoittajan ja päähenkilön välinen suhde. Olen saanut katsoa, kuinka alter egoni on kasvanut täysimittaiseksi, omilla jaloillaan seisovaksi sankarittareksi. Minulla ja Elinalla on ollut aika vaiheikas matka yhdessä. Olemme kokeneet ja kokeilleet kaikenlaista yhdessä, ja oppineet koko ajan toisiltamme uutta. 

Parasta on ehkä se, että monet muut (minulle tuntemattomatkin ihmiset) ovat myös pitäneet Elinasta ja Elinan tarinasta. Sekin kertoo siitä, että fiktio toimii - takana olevilla faktoilla ei ole merkitystä silloin, kun niistä on luotu uusi,uskottava maailma.