Viisi prosenttia, viisi promillea

Pääprojektini jo jonkun aikaa on ollut chick lit -kässärini 30 ennen 30.  Olen nyt lähettänyt sen lähes kaikkiin kustantamoihin, joihin sen jollain tavalla voisin kuvitella sopivan, lukuun ottamatta niitä, joihin kässäri pitäisi lähettää postissa. (Okei, ymmärrän, että sähköisesti ihmisten kynnys alentuu ja kustantamot saavat enemmän roskaa, mutta paperiversioiden lähettäminen 2010-luvulla tuntuu kyllä joltain rinnakkaistodellisuuteen joutumiselta...)

Olen saanut enimmäkseen takaisin vain monistettuja kiitos, mutta ei kiitos -kirjeitä, joista ei oikein tiedä, vaivautuiko kukaan lukemaan ensimmäistä riviä pidemmälle. Mutta! Kolmesta kustantamosta olen saanut myös jotain positiivistakin takaisin. Kahdessa niistä oltiin myös sitä mieltä, ettei kirjalleni ole markkinoita. Kolmannessa luetaan vielä...

Olen siis päässyt niiden viiden prosentin joukkoon, jotka saavat jonkinasteista henkkoht palautetta. Mutta kun pitäisi päästä viiden PROMILLEN joukkoon, että saisi kustannussopimuksen! Voi hyvinkin käydä niin, että lähes kolme vuotta tekstiä työstettyäni, satojen työtuntien jälkeen jään ilman kustannussopimusta. 

Tuntuu toki hienolta saada edes jotain positiivista kustantamoista takaisin. Ehkä sen enempää ei voi tällainen amatöörikirjoittaja odottaakaan. Mutta ei sitäkään voi kieltää, että pettymyshän se on, jos niihin viiteen promilleen ei pääse. Vaikka kuinka kirjoitan ennen kaikkea itselleni, eikä kustannussopimus sinänsä mitään muuta, niin on kuitenkin aika eri asia olla pöytälaatikkokirjailija ja julkaissut kirjailija.

Kirjoittaminen jatkuu. Jos ei nyt, niin jonain päivänä käsikirjoitukseni on niiden viiden käsikirjoituksen joukossa, jotka tuhannen joukosta julkaistaan.