Maaliskuun kirjavinkki: Värittömän miehen vaellusvuodet

"Ihmisen sydän on yölintu. Se odottaa hiljaa jotakin ja hetken tultua lehahtaa suoraan minne pitääkin."*

Tsukuru Tazaki on väritön mies, sisältä tyhjä. Hänellä oli nuorena neljä ystävää, jokaisella oma värinsä, mutta nämä hylkäsivät Tsukurun varoituksetta. Tsukuru harkitsi kuolemaa, mutta päätyi Tokioon rakentamaan asemia.

Kun Tsukuru kohtaa Saran, hän haluaa ensimmäistä kertaa elämässään vakavan suhteen. Sara ei kuitenkaan halua alkaa suhteeseen, ennen kuin Tsukuru on avannut lukon, joka hänen sisällään on. Sen tehdäkseen Tsukurun on kohdattava menneisyytensä ja neljä ystäväänsä. Hänen on otettava selvää, miksi hänen ystävänsä hylkäsivät hänet.

  

Kuva Tammen sivuilta

Tämän enempää en Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosien juonesta halua kertoa, eikä siitä tavallaan ole enempää kerrottavaakaan. Tämän kirjan viehätys ei nimittäin perustu sen tapahtumiin, vaan sen tunnelmiin. Yleensä en lainkaan pidä sen tyyppisistä kirjoista, mutta tämä kirja on poikkeus. Värittömän miehen vaellusvuosia ei voi lukea nopeasti, vaan siitä on nautittava.

Kirjan tunnelmaa kuvaillaan takakannessa unenomaiseksi. Sitä se on. Se on harmaa, sumuinen uni, melankoninen ja surullinen. Tunnelma on hyvin samanlainen kuin Lisztin Le Mal du Pays'ssa, joka soi kirjassa monen soittamana.

Murakamin surumielisyys on kuitenkin kaunista. Erityisesti pidin Tsukurun ajatuksesta, että hänen tyhjyytensä voi olla kaunista, jos sitä ajattelee pesänä, jonne yölintu lentää hetkeksi turvaan, ennen kuin jatkaa matkaansa. Tsukuru ja hänen värittömyytensä olivat kirjassa parasta - häneen on monen helppo samaistua.

                                              

Suomalaiselle lukijalle hauska yksityiskohta on, että Tsukuru 
joutuu matkustamaan Suomeen tavatakseen yhden ystävistään, ja kirjassa on joitain Suomeenkin liittyviä huomioita. Toinen suomalaisille kiinnostava tieto on, että kirja on ensimmäinen Murakami, joka on suomennettu suoraan japanista. En tiedä, johtuiko siitä, (vai siitä, että luin tämän faktan kannesta) että suorastaan kuulin henkilöiden puhuvan japania päässäni. Ehkä se vaikutti myös siihen, että tämä oli minusta paras Murakamin teos, jonka olen lukenut. 

Maaliskuu oli mahtava lukukuu, ja olisin voinut valita kuukauden kirjavinkiksi monta muutakin kirjaa. Tämä kirja kuitenkin kosketti eniten ja sitä jäin miettimään vielä senkin jälkeen, kun viimeinen sivu oli luettu.

"Me kaikki elämme erilaisia asioita hautoen. Yksi asia on sidoksissa moneen muuhun. Kun yrittää saada yhden asian järjestykseen, niin väistämättä muita juttuja on kiinni siinä. Ei niistä niin helposti irti pääse. En minä etkä sinä."*

 * Sitaatit kirjasta