Huhtikuun kirjavinkki: Tytöt

Valitsen nyt kuukauden kirjavinkkiä neljättä kertaa, ja olen jo ajautunut vakaviin, sisäisiin ristiriitoihin itse kehittämieni sääntöjen kanssa. Syy tähän on se, että tässä kuussa yksikään kirja ei täysin vienyt sydäntäni, kun taas viime kuussa vei monikin. Valinta oli vaikea sekä silloin että nyt. Viimeksi jäi monta hyvää kirjaa valitsematta, nyt taas tuntuu hassulta kirjoittaa kirjasta, joka jää monen viime kuun luetun kirjan taakse. Siitäkin huolimatta pysyn nyt tiukasti omissa säännöissäni ja valitsen kuukauden kirjavinkin huhtikuussa lukemieni kirjojen joukosta. 

Eikä Emma Clinen Tytöt todellakaan huono ole. Päinvastoin. Hetkittäin sen tunnelma on niin tiivis, ettei muista henkeä vetää. Välillä se on niin kaunis, että itkettää. Ja se osuu kipeästi tyttönä olemisen sisimpään.

Kuva Otavan mediapankista

Kirjan päähenkilö on Evie, jonka eronneet vanhemmat ovat kiireisiä oman onnensa etsinnässä. Välirikko parhaan ystävän kanssa johtaa Evien seuraamaan risaisessa mekossa liikkuvaa, ihanan itsevarmaa, säännöistä piittaamatonta Suzannea. Tyttö asuu monen muun tytön kanssa farmilla, jonne karismaattinen Russell on perustanut oman kulttinsa. Näkymätön Evie muuttuu hitaasti näkyväksi, kun etsii omia rajojaan seksuaalisuuden ja huumeiden avulla.

Heti kirjan alusta lukijalle tehdään selväksi, etteivät tapahtumat tule päättymään hyvin. Koska lukija jo tietää, että kaikki tulee päättymään kulttilaisten tekemään joukkomurhaan, odotin, nostaako Cline panoksia loppuhuipennukseen ja tekee joukkomurhasta erityisen julman. Raakoja murhat ovat, mutta Cline ei sorru mässäilemään väkivallalla tai ratsastamaan tekojen kauheuden aiheuttamalla inhotuksella. Koska niistähän kirjassa ei lopulta ole kyse.

Valitsin kirjan bestseller-hyllystä mukaani kahdesta syystä: Se käsitteli minua viime aikoina paljon mietityttänyttä aihetta eli tyttöyttä, ja tiesin etäisesti kirjan olevan kehuttu ja kohuttu. Sitä en (onneksi) tiennyt, että kirja perustuu löyhästi Charles Mansonin luomaan kulttiin ja sen suorittamiin murhiin. Sekä tyttöyden että kultin kuvaaminen samassa kirjassa toimii, ja ei toimi. Cline osaa piirtää epävarman, rakkaudenkaipuisen teinitytön kuvan tarkasti. Ennen kaikkea hän osaa kuvata sitä, miten maailma väistämättä tekee tytöistä epävarmoja ja rakkaudenkaipuisia.

Jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä.*

Tavallaan on loogista, että epävarma teini etsii rakkautta ja hyväksyntää kultista ja Suzannesta. Jollain tavalla minulle kuitenkin jäi perustelemattomaksi, miten Evie liittyi kulttiin, miksi muut tytöt seurasivat Russellia, ja ennen kaikkea miten ihmeessä yhtäkkiä päädyttiin murhiin. Kultin mekaniikka ja sen toiminta jäivät minulle kirjassa etäisiksi, ja välillä tunsin lukevani kahta eri kirjaa: mahtavan hienoa kuvausta tyttöydestä ja hieman ontuvaa kuvausta kultista.

Myöskään keski-ikäisestä Eviestä en saanut oikein tuntumaa, vaikkakin hänen perspektiivinsä tapahtumiin oli kuvauksen kannalta erittäin toimiva valinta. Cline kuvaa hienosti Evien outoa kaipuuta nuoruuden päivien vapauteen ja rohkeuteen, ikuisesti kalvavaa hämmennystä siitä, miten helposti lähti mukaan, ja miten helposti olisi ehkä voinut lähteä mukaan vieläkin enempään.

Clinen teksti oli todella kaunista suomennettunakin. Kirjassa oli monta kielikuvaa, joita täytyi jäädä oikein maistelemaan, mutta myös niitä kohtia, joissa olisin tajunnut vähemmälläkin. Likaisessa uima-altaassa olisi minulle riittänyt yksikin uimakerta.

Juuri tällaiset hitusen vaivaannuttavat hetket ja toisaalta hetkittäiset epäuskottavuudet tiputtivat minut välillä pois kirjan tunnelmasta. Hieman vierastan myös sitä, että kirja väistämättä osittain ratsastaa Mansonin kultilla. Siitäkin huolimatta on todettava, että ymmärrän kyllä, miksi tätä kirjaa on kehuttu. Tytöt on niitä kirjoja, joita ei unohda viimeisen sivun jälkeen, niitä jotka pääsevät pinnan alle ja jäävät sinne.

* sitaatti kirjasta

Big Magic

Kuva: Gummerus Kustannus

Niin kovin Big Magicia hehkutettiin kaikkialla, että pakko oli minunkin lukea. Eikä turhaan hehkutettu. Vaikka moni Gilbertin neuvoista oli tuttuja (tein viime syksynä kirjoittamisen opinnoissa tutustumisreissun luovuuteen, lisää täällä ja täällä), tuli kirjan lukemisesta hetkellinen innostuspiikki. Gilbert todella osaa kirjoittaa innoittavasti ja kannustaa elämään luovaa elämää. Suosittelen lukemaan kirjan sellaisena hetkenä, kun tuntuu, että kaipaa hieman lisämotivaatiota.

Tässä kymmenen ajatusta kirjasta, joista itse pidin eniten.

1. Luova elämä voi olla pelottavaa, mutta se on vaivan arvoista. Kaikki pelkäävät jotain. Etteivät ole tarpeeksi hyviä, että luovaan työhön käytetty aika menee hukkaan, tai että naapurit nauravat... Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää, vaan se, että kohtaa pelkonsa. Koska se kannattaa. Luova työskentely antaa ihmiselle elämyksiä, joita ei voi saada mitenkään muuten.

2. Jokaisella on lupa elää luovaa elämää. Jokainen voi olla luova omalla tavallaan ja omassa lajissaan, vaikka sitten ruoanlaitossa tai puutarhanhoidossa. Ei tarvitse olla tarpeeksi lahjakas tai tarpeeksi hyvä tai saada tunnustusta muilta. Riittää, kun luova työ antaa itselle jotain.

3. Ideat ovat taikuutta. Gilbert haluaa uskoa, että luovaan työhön ja ideoihin liittyy hieman taikuutta. Ideat liikkuvat maailmassa, ja etsivät jotakuta, joka tekisi niiden kanssa yhteistyötä. Kirjoittajan tarvitsee vain sanoa kyllä ja olla valmis taistelemaan ideansa puolesta. (Siitä, miten ideat joskus lähtevät jonkun toisen luokse, on kirjassa ihan mahtava tarina, mutten paljasta sitä tässä.)

4. Et ole nero. Älä siis ota itseäsi liian vakavasti. Roomalaiset eivät uskoneet, että erityisen lahjakas ihminen oli genius, vaan että hänellä oli genius, siis pieni henki, joka auttoi häntä työssään. Tämä ajattelu voi suojata egoa paisumasta liian suureksi ja tehdä työskentelyn henkisesti helpommaksi, erityisesti sen jälkeen, jos on saanut menestystä.

Koska et ole nero, sinulla on varaa olla leikkisä. Älä pakota, vaan ole utelias, leikittele ideoilla, näe hassuja juttuja arjessa ja innostu omasta tekemisestäsi.

5. Maailma ei ole sinulle velkaa mitään. Omaan menestykseensä ei lopulta voi vaikuttaa. Omaan asenteeseen voi. Täytyy vain hyväksyä se, etteivät kaikki menesty. Eikä sitä tarvitse edes ymmärtää - ei siihen välttämättä ole sen suurempia syitä.

Luovan elämän ei myöskään tarvitse taata toimeentuloasi, vaan sen voit hankkia muuten. Sen sijaan, että valittaa siitä, miten luovalla työllä ei tule toimeen (minkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä), voi hankkia työpaikan. Jos rahasta ei tarvitse murehtia, voi keskittyä luovaan tekemiseenkin paremmin.
(Hurraa! Eli ei enää syyllisyyttä siitä, etten omistaudu täysin unelmilleni, vaan hankin elantoni toisaalta. Ennemminkin saan tuntea ylpeyttä siitä, että hoidan järkevästi raha-asiani!)

6. Älä siis valita. Valittaminen ajaa luotasi pois ideoiden lisäksi muut ihmiset. Valittamisen sijaan keskity siihen, miten ihanaa luova tekeminen on ja siihen, mitä voit itse tehdä asioille muuttaaksesi niitä.

Valittaminen voi liittyä myös kärsivän taiteilijan myyttiin, mutta todellisuudessa turhan draaman luominen ja riippuvuudet vain vievät pois luovuuden luota. Onnellinen, hyvinvoiva ihminen saa ihan yhtä paljon aikaan, luultavasti enemmänkin. 

7. Tee töitä. On parempi saada aikaiseksi jotain kuin odotella täydellistä taideteosta. Mieluummin valmis kuin hyvä!

Inspiraatiota ei myöskään kannata odotella. Joskus se tulee, joskus ei. Parhaiten sen huijaa leikkiin ryhtymällä siihen ensin itse. Jos et oikein tiedä, mitä tekisit, yritä löytää jotain, joka kiinnostaa sinua sillä hetkellä. Se voi olla myös jotain muuta kuin kirjoittamista. (Gilbertillä itsellään se oli puutarhanhoito.)

8. Kirjoita itsellesi. Tärkeintä on, että sinä itse nautit tekemisestäsi. Jo se riittää, muuta palkintoa et tarvitse. 
Kaikesta työstä ja uurastuksesta huolimatta luova elämä on ihmeellinen etuoikeus, joten nauti siitä.

Sinun ei tarvitse parantaa maailmaa kirjoituksillasi. On parempi kirjoittaa jotain, oikeasti olet kiinnostunut. (Siinä sivussa voit toki päätyä antamaan jollekin muullekin jotain tärkeää.) Kirjojesi ei tarvitse olla omaperäisiä eikä edes tärkeitä, niiden tarvitsee miellyttää vain sinua itseäsi.

9. Se on tärkeää. Ja se ei ole tärkeää. On tärkeää tehdä jotain itselle merkityksellistä. Sen täytyy näkyä valinnoissa ja siinä, että tekemiselle järjestää aikaa. On oltava sitkeä, ja siksi on uskottava, että se mitä tekee, on tärkeää. On omistauduttava tekemiselleen. (Gilbert itse vannoi valan kirjoittamiselle jo varhaisessa vaiheessa.)

Kuitenkaan kirjoittaminen ei ole kuin kirjoittamista. Moni muu voi tehdä tärkeämpää ja hyödyllisempää työtä, esimerkiksi lääkärit ja opettajat (krhm). Kirjat ovat vain kirjoja. Kirjasi ei siis ole lapsesi, vaikka sitä kovin rakastatkin. 
(Taas hurraa! Suomessa on edelleen paljon niitä, jotka haluavat pitää yllä myyttejä kirjoittamisesta salatieteenä ja kirjailijoista taiteilijaneroina. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellistä ole, eikä siitä siksi tarvitse tehdä eliittien yksinoikeutta. Kirjat ja kirjoittaminen kuuluvat kaikille ja kaikenlaisille!)

10. Kirjoittaminen rakastaa sinua. Sinä rakastat kirjoittamista, mutta uskotko, että kirjoittaminen rakastaa sinua? Gilbert uskoo, että idea haluavat tulla kerrotuiksi, ja siksi ne rakastavat niitä, jotka ovat valmiita tekemään töitä niiden eteen. Inspiraatio on siis ihan vieressäsi, ja vaikka ette aina ymmärräkään toisianne, luota siihen, että sekin yrittää tavoittaa sinut ja tahtoo leikkiä kanssasi yhtä paljon kuin sinä sen kanssa.