Huhtikuun kirjavinkki: Tytöt

Valitsen nyt kuukauden kirjavinkkiä neljättä kertaa, ja olen jo ajautunut vakaviin, sisäisiin ristiriitoihin itse kehittämieni sääntöjen kanssa. Syy tähän on se, että tässä kuussa yksikään kirja ei täysin vienyt sydäntäni, kun taas viime kuussa vei monikin. Valinta oli vaikea sekä silloin että nyt. Viimeksi jäi monta hyvää kirjaa valitsematta, nyt taas tuntuu hassulta kirjoittaa kirjasta, joka jää monen viime kuun luetun kirjan taakse. Siitäkin huolimatta pysyn nyt tiukasti omissa säännöissäni ja valitsen kuukauden kirjavinkin huhtikuussa lukemieni kirjojen joukosta. 

Eikä Emma Clinen Tytöt todellakaan huono ole. Päinvastoin. Hetkittäin sen tunnelma on niin tiivis, ettei muista henkeä vetää. Välillä se on niin kaunis, että itkettää. Ja se osuu kipeästi tyttönä olemisen sisimpään.

Kuva Otavan mediapankista

Kirjan päähenkilö on Evie, jonka eronneet vanhemmat ovat kiireisiä oman onnensa etsinnässä. Välirikko parhaan ystävän kanssa johtaa Evien seuraamaan risaisessa mekossa liikkuvaa, ihanan itsevarmaa, säännöistä piittaamatonta Suzannea. Tyttö asuu monen muun tytön kanssa farmilla, jonne karismaattinen Russell on perustanut oman kulttinsa. Näkymätön Evie muuttuu hitaasti näkyväksi, kun etsii omia rajojaan seksuaalisuuden ja huumeiden avulla.

Heti kirjan alusta lukijalle tehdään selväksi, etteivät tapahtumat tule päättymään hyvin. Koska lukija jo tietää, että kaikki tulee päättymään kulttilaisten tekemään joukkomurhaan, odotin, nostaako Cline panoksia loppuhuipennukseen ja tekee joukkomurhasta erityisen julman. Raakoja murhat ovat, mutta Cline ei sorru mässäilemään väkivallalla tai ratsastamaan tekojen kauheuden aiheuttamalla inhotuksella. Koska niistähän kirjassa ei lopulta ole kyse.

Valitsin kirjan bestseller-hyllystä mukaani kahdesta syystä: Se käsitteli minua viime aikoina paljon mietityttänyttä aihetta eli tyttöyttä, ja tiesin etäisesti kirjan olevan kehuttu ja kohuttu. Sitä en (onneksi) tiennyt, että kirja perustuu löyhästi Charles Mansonin luomaan kulttiin ja sen suorittamiin murhiin. Sekä tyttöyden että kultin kuvaaminen samassa kirjassa toimii, ja ei toimi. Cline osaa piirtää epävarman, rakkaudenkaipuisen teinitytön kuvan tarkasti. Ennen kaikkea hän osaa kuvata sitä, miten maailma väistämättä tekee tytöistä epävarmoja ja rakkaudenkaipuisia.

Jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä.*

Tavallaan on loogista, että epävarma teini etsii rakkautta ja hyväksyntää kultista ja Suzannesta. Jollain tavalla minulle kuitenkin jäi perustelemattomaksi, miten Evie liittyi kulttiin, miksi muut tytöt seurasivat Russellia, ja ennen kaikkea miten ihmeessä yhtäkkiä päädyttiin murhiin. Kultin mekaniikka ja sen toiminta jäivät minulle kirjassa etäisiksi, ja välillä tunsin lukevani kahta eri kirjaa: mahtavan hienoa kuvausta tyttöydestä ja hieman ontuvaa kuvausta kultista.

Myöskään keski-ikäisestä Eviestä en saanut oikein tuntumaa, vaikkakin hänen perspektiivinsä tapahtumiin oli kuvauksen kannalta erittäin toimiva valinta. Cline kuvaa hienosti Evien outoa kaipuuta nuoruuden päivien vapauteen ja rohkeuteen, ikuisesti kalvavaa hämmennystä siitä, miten helposti lähti mukaan, ja miten helposti olisi ehkä voinut lähteä mukaan vieläkin enempään.

Clinen teksti oli todella kaunista suomennettunakin. Kirjassa oli monta kielikuvaa, joita täytyi jäädä oikein maistelemaan, mutta myös niitä kohtia, joissa olisin tajunnut vähemmälläkin. Likaisessa uima-altaassa olisi minulle riittänyt yksikin uimakerta.

Juuri tällaiset hitusen vaivaannuttavat hetket ja toisaalta hetkittäiset epäuskottavuudet tiputtivat minut välillä pois kirjan tunnelmasta. Hieman vierastan myös sitä, että kirja väistämättä osittain ratsastaa Mansonin kultilla. Siitäkin huolimatta on todettava, että ymmärrän kyllä, miksi tätä kirjaa on kehuttu. Tytöt on niitä kirjoja, joita ei unohda viimeisen sivun jälkeen, niitä jotka pääsevät pinnan alle ja jäävät sinne.

* sitaatti kirjasta