Marraskuun kirjavinkki: Väärän kissan päivä

Kuva: Atena

Väärän kissan päivä on Pasi Ilmari Jääskeläisen yhdenpäivänromaani. Sen genreä on vaikeaa - ja turhaa - määritellä. Se on kiehtova tarina, jota on vaikea kertoa eteenpäin. 

Kaikki alkaa, kun keski-ikäinen kaupunkisuunnittelija Kaarna saa viestin, että hänen muistisairas äitinsä on kuollut. Kun Kaarna lähtee katsomaan äitiään, tämä nouseekin pystyy, lähtee kävelemään ja karkaa Kaarnalta. Äitiin on testattu kokeellista lääkettä, jonka tarkoitus on palauttaa muistot, mutta lääkettä on saatava säännöllisesti. Kaarnan on siis pian löydettävä äitinsä lapsuuden kaupungistaan muistojaan seuraten. 

Tästä tarina kuitenkin vasta alkaa. Huomasin pian lukevani aivan toisenlaista kirjaa kuin olin kuvitellut. Kirjan tapahtumat karkasivat otteestani yhä uudestaan juuri, kun olin luullut saavani niistä kiinni. Kaupungin karnevaalipäivä ja sivuilta kurkkivat väärät kissat vain lisäävät kirjan surrealistista tunnelmaa. 

Kaarna on pian yhtä sekaisin kuin lukijakin. Muistisairaan äidin muistoihin ei ole luottamista, mutta myös Kaarnan omat muistot alkavat osoittautua virheellisiksi tai valheellisiksi. Mikä on totuus niistä lapsuuden tapahtumista, joita Kaarna ei muista? Mikä tai kuka ihminen on, jos hänen mielensä on tuhoutunut tai konstruoitu uusiksi?
Jotain kirjan onnistumisesta kertoo sekin, että muisti ja muistot mietityttivät pitkään kirjan lukemisen jälkeenkin.

Äiti oli selittänyt hymyillen, että kaikki tarinat, älyttömimmätkin, olivat jollain tasolla tosia. Ihmisillä nimittäin oli syvällinen tarve puhua totta. Oli hyvin raskasta ja kuluttavaa jättää asioita kertomatta. Tarinoiden kertominen oli viekas tapa saada puhua salaa, turvallisesti ja kenenkään huomaamatta ääneen niistäkin asioista, joiden oli pysyttävä ikuisesti salaisuuksina. Siksi tarinat olivat niin tärkeitä: ilman niitä olisi ollut pakko vaieta siitä, mistä ei voi puhua.

Useat sivujuonet lisäävät kierroksia ja kerroksia. Lukijalle vihjaillaan toistuvasti, ettei hänellekään kerrota kaikkea. En yleensä pidä liiasta salamyhkäisyydestä tai monitulkintaisuudesta, ja välillä juonenkäänteet ärsyttivätkin (missä vaiheessa on sovittu, että päähenkilö voi vain äkkiä nukahtaa ja alkaa nähdä unta ilman, että tämä lukijalle selvästi etukäteen ilmoitetaan?). Tällä kertaa minun on kuitenkin pakko myöntää, että tällä kertaa sekametelisoppamaisuus oli osa kirjan hienoutta.

Jääskeläinen itse kutsuu tyyliään reaalifantasiaksi (wikipedia). Hänen tapansa sotkea genrerajat osuu oman makuni napakymppiin. Tämänkin kirjan voisi lukea varsin realistisella otteella, mutta halutessaan kirjassa voi nähdä niin fantasiaa, sci-fiä, jännityskertomusta kuin dekkariakin.
Näin monen aineksen keitos voisi helposti tulla sekavaksi, mutta tämän tarinan kohdalla monet maut ovat vain osa sen viehätystä.  Lukijalle heitetyt yllätykset toimivat kuin sopivat makupalat sopassa.  

Kaiken kaikkiaan Väärän kissan päivä on kirja, jonka toivotan todella tervetulleeksi suomalaisen marrasräntärealismin rinnalle.  

P.S. Väärän kissan päivä oli 93. lukemani kirja tänä vuonna. Loppurutistus jäljellä omassa Suomi 100 - 100 kirjaa - haasteessani!