Yösyöttö kertoo Antti Pasasesta, joka jää kaksin Paavo-vauvan kanssa, kun hänen vaimonsa ottaa ja lähtee. Antti on olettanut vaimon hoitavan vauvan, joten hän ei ole lainkaan valmistautunut tehtäväänsä. Huumori syntyy tilanteista, joissa Pasanen yrittää selvitä ja selvittää asioita naisten maailmassa.
Olen (tämänkin) kirjan aikonut lukea jo pitkään, mutta se ei ole ollut lukulistani kärjessä, koska käsittelee vauva-aikaa. Mietin, miten lapsettomana pääsen mukaan Antti Pasasen ja hänen vauvansa Paavon arkeen. Onko sitä paitsi 2010-luvulla edelleen löydettävissä huumoria siitä, että mies hoitaa vauvaa?
Osoittautui, että tässä alkuasetelmassa on ainakin minulle kirjan hienous. Koko ajan lukiessani mietin, mitähän perheelliset tästä ajattelisivat, tai mitähän ajattelee mies, joka lukee tätä kirjaa. Tietenkin jokaisen kirjan lukee jokainen omista lähtökohdistaan eri tavalla, mutta ehkä se, että tulin siitä niin tietoiseksi tämän kirjan kohdalla kertoo siitä, että johonkin näkymättömään rakenteeseen Hietamies onnistuu osumaan.
Lapsiarjesta ja sen kuvauksen oikeellisuudesta en tietenkään osaa sanoa muuta kuin että minulle fiktiivinen maailma vaikutti aidolta. Tuli kuva, ettei Hietamies ole halunnut antaa liian ruusuista kuvaa vauvavuodesta. (Mari A:n mielestä taas Pasanen selviää keskivertoa paremmin ja vauva-arjesta annetaan aika positiivinen kuva). Toisaalta: Mitäpä minä tiedän rikollisliigojen toiminnasta tai elämästä 1500-luvulla? Silti näistä kertovia kirjoja lukiessani en ala niin vahvasti kyseenalaistamaan, olenko minä oikea ihminen lukemaan näitä kirjoja, kun en osaa arvioida, ovatko ne totuudenmukaisia vai eivät. Ehkä jollain tavalla vauvat ja niiden hoitaminen ovat (naiselle?) arka aihe riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Kirjassa leikkikentällä tavatuilla äideillä onkin jokaisella oma käsityksensä äitiydestä ja lapsen hoidosta. Miesnäkökulmasta olisi voinut päästä tutkimaan vieläkin enemmän sitä, miten äidit toisiaan arvioivat.
Miesnäkökulma nimittäin on se, mikä tekee tästä kirjasta hyvän. Pasanen voi ääneen ihmetellä sellaisia asioita, joita naisen ei ehkä oletettaisi ihmettelevän. Kirja ei yksinkertaisesti olisi niin hauska, jos sen päähenkilö olisi keski-ikäistyvä nainen. Tietenkin asetelma, jossa nainen kirjoittaa miehestä naisten maailmassa, voi olla vaarallinenkin. (Jälleen: Enpä yleensä tule tällaisia ajatelleeksi lukiessani.) Mutta ehkäpä miehet voisivat lukea kirjan samalla tavalla yleistäen, että noin ne naiset meistä ajattelevat!
Pasasen kuva miehen ja naisen rooleista on kieltämättä stereotyyppinen. Stereotypiat kuuluvat toki olennaisesti viihteeseen, ja Hietamies sai minut niiden avulla monesti nauramaan. Mutta myös kiukustumaan. Kyllä, on se vain edelleen poikkeama normista, että mies hoitaa yksin vauvan ja kotityöt. Kyllä, on edelleen tiettyjä oletuksia sen suhteen, mitä nainen tekee ja mitä mies tekee. Tätä kautta kirja saa yhteiskunnallisen ja feministisenkin ulottuvuuden.
Kyseessä on kuitenkin viihteellinen teos. Se nostaa esille vaikeitakin asioita, mutta niiden käsittely viihteen keinoilla jää väistämättä hieman pintapuoliseksi. Esimerkiksi vaimon psykoosi sivuutetaan melko nopeilla sivuhuomioilla. En kuitenkaan pidä tätä huonona asiana. Tähän tarinaan kuuluvat tummat sävyt, mutta sen on tarkoitus myös viihdyttää. Yksi kirja ei voi tehdä kaikkea, ja tämä tekee jo tarpeeksi. Teksti on sujuvaa ja napakkaa, kirja etenee mukavasti ja sen lukemisesta jää hyvä, jopa liikuttunut olo. Yösyöttö on kokonaisuus, joka toimii.
Elokuvaa en ole nähnyt, mutta trailerin ja arvioiden perusteella vaikuttaa, että siinä keskitytään enemmän komediallisiin elementteihin.