Tammikuun kirjavinkki: Yösyöttö

Tammikuu on minulle monesti hyvä lukukuukausi, ja saan luettua keskivertoa enemmän kirjoja. (Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että tammikuu kestää aina niin paljon pidempään kuin muut kuukaudet.) Kuukauteen mahtui niin paljon hyviä kirjoja, että niistä parhaan valitseminen oli jälleen tuskallista. Päädyin lopulta Eve Hietamiehen Yösyöttöön yksinkertaisesti siitä syystä, että se herätti minussa eniten tunnereaktioita.

Yösyöttö kertoo Antti Pasasesta, joka jää kaksin Paavo-vauvan kanssa, kun hänen vaimonsa ottaa ja lähtee. Antti on olettanut vaimon hoitavan vauvan, joten hän ei ole lainkaan valmistautunut tehtäväänsä. Huumori syntyy tilanteista, joissa Pasanen yrittää selvitä ja selvittää asioita naisten maailmassa. 

Olen (tämänkin) kirjan aikonut lukea jo pitkään, mutta se ei ole ollut lukulistani kärjessä, koska käsittelee vauva-aikaa. Mietin, miten lapsettomana pääsen mukaan Antti Pasasen ja hänen vauvansa Paavon arkeen. Onko sitä paitsi 2010-luvulla edelleen löydettävissä huumoria siitä, että mies hoitaa vauvaa?

Osoittautui, että tässä alkuasetelmassa on ainakin minulle kirjan hienous. Koko ajan lukiessani mietin, mitähän perheelliset tästä ajattelisivat, tai mitähän ajattelee mies, joka lukee tätä kirjaa. Tietenkin jokaisen kirjan lukee jokainen omista lähtökohdistaan eri tavalla, mutta ehkä se, että tulin siitä niin tietoiseksi tämän kirjan kohdalla kertoo siitä, että johonkin näkymättömään rakenteeseen Hietamies onnistuu osumaan.

Lapsiarjesta ja sen kuvauksen oikeellisuudesta en tietenkään osaa sanoa muuta kuin että minulle fiktiivinen maailma vaikutti aidolta. Tuli kuva, ettei Hietamies ole halunnut antaa liian ruusuista kuvaa vauvavuodesta. (Mari A:n mielestä taas Pasanen selviää keskivertoa paremmin ja vauva-arjesta annetaan aika positiivinen kuva). Toisaalta: Mitäpä minä tiedän rikollisliigojen toiminnasta tai elämästä 1500-luvulla? Silti näistä kertovia kirjoja lukiessani en ala niin vahvasti kyseenalaistamaan, olenko minä oikea ihminen lukemaan näitä kirjoja, kun en osaa arvioida, ovatko ne totuudenmukaisia vai eivät. Ehkä jollain tavalla vauvat ja niiden hoitaminen ovat (naiselle?) arka aihe riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Kirjassa leikkikentällä tavatuilla äideillä onkin jokaisella oma käsityksensä äitiydestä ja lapsen hoidosta. Miesnäkökulmasta olisi voinut päästä tutkimaan vieläkin enemmän sitä, miten äidit toisiaan arvioivat. 

Miesnäkökulma nimittäin on se, mikä tekee tästä kirjasta hyvän. Pasanen voi ääneen ihmetellä sellaisia asioita, joita naisen ei ehkä oletettaisi ihmettelevän. Kirja ei yksinkertaisesti olisi niin hauska, jos sen päähenkilö olisi keski-ikäistyvä nainen. Tietenkin asetelma, jossa nainen kirjoittaa miehestä naisten maailmassa, voi olla vaarallinenkin. (Jälleen: Enpä yleensä tule tällaisia ajatelleeksi lukiessani.) Mutta ehkäpä miehet voisivat lukea kirjan samalla tavalla yleistäen, että noin ne naiset meistä ajattelevat! 

Pasasen kuva miehen ja naisen rooleista on kieltämättä stereotyyppinen. Stereotypiat kuuluvat toki olennaisesti viihteeseen, ja Hietamies sai minut niiden avulla monesti nauramaan. Mutta myös kiukustumaan. Kyllä, on se vain edelleen poikkeama normista, että mies hoitaa yksin vauvan ja kotityöt. Kyllä, on edelleen tiettyjä oletuksia sen suhteen, mitä nainen tekee ja mitä mies tekee. Tätä kautta kirja saa yhteiskunnallisen ja feministisenkin ulottuvuuden.

Kyseessä on kuitenkin viihteellinen teos. Se nostaa esille vaikeitakin asioita, mutta niiden käsittely viihteen keinoilla jää väistämättä hieman pintapuoliseksi. Esimerkiksi vaimon psykoosi sivuutetaan melko nopeilla sivuhuomioilla. En kuitenkaan pidä tätä huonona asiana. Tähän tarinaan kuuluvat tummat sävyt, mutta sen on tarkoitus myös viihdyttää. Yksi kirja ei voi tehdä kaikkea, ja tämä tekee jo tarpeeksi. Teksti on sujuvaa ja napakkaa, kirja etenee mukavasti ja sen lukemisesta jää hyvä, jopa liikuttunut olo. Yösyöttö on kokonaisuus, joka toimii.


Elokuvaa en ole nähnyt, mutta trailerin ja arvioiden perusteella vaikuttaa, että siinä keskitytään enemmän komediallisiin elementteihin. 

Kuinka kirja syntyy 4: Suunnittelua ja organisointia

Olen aina ollut laiska suunnittelija. 30 ennen 30 opetti minulle kuitenkin sen, että suunnittelua on pakko tehdä, ja mitä myöhemmin sitä tekee, sen vaikeampaa se on. Ei ole mukavaa saada valmiiksi 200-sivuista käsikirjoitusta ja huomata, että jokin perustavanlaatuinen asia onkin vinksallaan, ja kirjoittaa sitten koko teksti uusiksi.
Halusin välttää saman virheen Laakson poika, Aavan tyttö - kässärin kanssa, ja suunnitella tekstin rakenteen ennen kuin alkaisin varsinaisesti muokkaamaan tekstiä.

Suunnittelua varten huomasin pian tarvitsevani jonkinlaista organisointia. Lippusia, lappusia, kännykän muistiinpanoja, kirjoja, linkkejä ja tiedostoja alkoi kertyä taustatutkimusta tehdessä. Lisäksi minulla oli olemassa ensimmäinen tekstiversio, jonka kirjoittamisesta oli kulunut sen verran aikaa, etten tarkalleen muistanut enää, mitä olin kirjoittanut.

Lähdin liikkeelle siitä, että luin tuotokseni kertaalleen läpi (ja yritin olla kiinnittämättä liikaa huomiota siihen, miten karmeaa teksti oli). Nimesin kohtauksia ja merkitsin ne väliotsikoiksi. Otsikoista sain helposti kasattua Wordilla sisällysluettelon, josta ensinnäkin näin, mitä kaikkea oli jo kirjoitettu, ja millainen tekstin rakenne sillä hetkellä oli. Merkitsin myös, kuka oli missäkin kohtauksessa näkökulmahenkilönä. 

Tässä kätevänä apuvälineenä toimii Wordin siirtymissivupalkki, jonka avulla rakennetta on todella helppo hahmottaa ja lukujen paikkoja vaihtaa. (Sekä tietenkin palata tarvittaessa aiempiin lukuihin tarkistamaan ja lisäilemään asioita.)

Otsikoiden ei ole tarkoitus olla lopullisia,
vaan kuvata luvun päätapahtumaa.

Tämän lisäksi loin vielä erillisen tiedoston, johon kokosin sisällysluettelon perusteella tiivistelmää tekstistä. Kutsun tätä versiota tarinanrangaksi. Lisäsin jokaisen otsikon alle lyhyen kuvauksen luvun sisällöstä. Rangan avulla voi myös helposti tarkistaa, tuleeko jonkun näkökulmahenkilön kohdalla liian pitkiä taukoja, onko tapahtumajärjestys looginen, jne.

Tämän lisäksi loin omat tiedostonsa Aavalle, Laaksolle ja henkilöhahmoille. Sinne kokosin tietoa kummastakin kylästä, uskomuksista, tavoista, historiasta, kulttuurista. Henkilöhahmoista taas tiivistin tietoa ulkonäöstä, toiveista, haaveista ja historiasta. Yritin myös miettiä, mikä on jokaisen henkilön näkökulma tekstin teemaan.
 Muistiinpanotiedostoon kirjoitin kaikenlaista sekalaista mieleen tullutta, jolle ei ollut vielä paikkaa tekstissä. (Tiettyyn kohtaukseen liittyvät lisäykset lisään yleensä suoraan tekstiin luvun alkuun +merkillä, esim. +Aavan historiaa avattava tässä laajemmin.) 

Lisäksi minulla oli sekalainen kokoelma taustatutkimusmateriaalia, osa kuvina, osa muistiinpanoina, osa selaimen kirjainmerkeissä ja osa vain omassa päässäni. 
Kokosin kaikki tekstiin ja taustatutkimukseen liittyvät kuvat ja tiedostot yhteen kansioon, jonka rakenne näytti jossain vaiheessa tältä:

Tiedostoja ei kannata tietenkään luoda liikaa, mutta jos kaiken yrittää koota samaan tiedostoon, siitä tulee niin pitkä, että sieltä on hankala löytää mitään.

Moni kirjailija käyttää samaan tarkoitukseen apunaan muisti- tai leikekirjaa. Myös Scrivener tuntuu olevan suosittu ohjelma. Parasta menetelmää tuskin on, mutta suunnittelun, taustatutkimusmateriaalin ja muistiinpanojen organisointi vaatii joka tapauksessa jonkinlaisia ratkaisuja. Mitä nopeammin oman suunnittelusysteeminsä saa kasaan, sitä enemmän säästää aikaa. 

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.

Tavoitteita vuodelle 2018

Kun kirjoitin vuoden 2017 välitilinpäätöstä, heräsin huomaamaan, millaisessa ristiriidassa olivat vuoden aikana saavutetut asiat ja tyytymättömyyden sekä riittämättömyyden tunteeni. Olen muutenkin viime aikoina miettinyt paljon tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, ja niihin liittyen elämäni painopisteitä, tavoitteita ja ajanhallintaa. 

Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, jos haluaa edistyä jonkin asian suhteen, ja niiden saavuttaminen on palkitsevaa. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että olen sen tyyppinen ihminen, että asetan itselleni helposti liian korkeita tavoitteita, enkä siksi ole koskaan tyytyväinen. Pidän esimerkiksi joitain tekemiäni asioita itsestäänselvyyksinä tai jonkinlaisina minimivaatimuksina (kuten lukeminen, blogipostaukset) ja varsinaisiksi saavutuksiksi lasken vain jonkinlaiset megaluokan tapahtumat (kuten kustannussopimuksen saaminen). Ajaudun siis helposti tilanteeseen, jossa koko ajan teen jotain, mutta minusta tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi.

En usko, että tavoitteiden asettamisesta kannattaa kokonaan luopua, mutta stressin välttämiseksi kaltaiseni ihmisen on hyvä opetella realismia. Aikaa ja energiaa ei ole loputtomasti, enkä voi repiä itseäni jokaiseen suuntaan jokaisena päivänä.

Yritin olla tämän vuoden kirjoittamistavoitteita asettaessani realistinen ja myös konkreettinen, eli välttää epämääräisiä komparatiiveja tyyliin teen enemmän (tämän vinkin sain Anna Perhon Antisäätäjä -kirjasta, joka oli minulle muutenkin täsmälukemista). Asetin tavoitteet myös tärkeysjärjestykseen, jotta tiedän, mihin tiukan paikan tullen panostan ensimmäisenä.

1. Suoritan loppuun kirjoittamisen aineopinnot. Opinto-oikeuteni loppuu elokuussa, ja jäljellä on vielä kolme kurssia, (joista kaksi liittyy seuraaviin tavoitteisiin).

2. Saan Laakson poika, Aavan tyttö - kässärin välimaaliin ja hankin lisää palautetta ennen lopullista muokkausta (ja suoritan samalla Genreen harjaantumisen B-osion). 

3. Hankin palautetta 30 jälkeen 30:stä (ja suoritan samalla Tekstikokoelma-kurssin). Viimeistelen käsikirjoituksen kustantajalle lähetettävään muotoon.

4. Luen 50 kirjaa. Kirjoittaja on aina ensisijaisesti lukija, joten mielestäni lukemiselle täytyy löytyä aikaa. Lukemisella on myös muita positiivisia vaikutuksia - se rentouttaa, opettaa, virkistää ja kasvattaa.

5. Kirjoitan blogiin kuukauden kirjavinkin joka kuussa.

6. Kirjoitan Kuinka kirja syntyy - blogitekstisarjaan tähän asti suunnitellut 8-10 osaa valmiiksi.

7. Aloitan uuden romaanikäsikirjoituksen, jos kaikki edistyy suunnitelmien mukaan.

(Olen suunnitellut jo monta käsikirjoitusta odottamaan aikaa, jolloin oikeasti pääsen ne kirjoittamaan. Tällä hetkellä vahvoja vaihtoehtoja on ainakin kolme: näkymättömyyttä ja ystävyyttä käsittelevä lastenkirja, ylisuorittamiseen ja onnellisuuden etsintään liittyvä chick lit -romaani sekä kuolema-aiheinen novellikokoelma. Varasijoilla valintoja käsittelevä nuorten romaani sekä ikuisuusfantasiaromaanini kulttuurien kohtaamisesta.)
(Ehkä myös nämä minua vainoavat ideat selittävät riittämättömyyden tunnetta...)

Kirjoitettuna tavoitteita onkin yllättäen enemmän kuin alun perin ajattelin. Pidän silti näitä tavoitteita realistisesti saavutettavina, jos vertaan niitä viime vuoden saavutuksiin. Niitä lukiessa nimittäin nousin hetkessä masennuksen alhosta ja tajusin, että toivottomalta tuntunut puurtamiseni on tuottanut paljon tulosta. 

Siispä vähemmän stressiä, enemmän iloa pienistä askelista!

Kuinka kirja syntyy 3: Taustatutkimusta

Olen aina ollut huono tekemään taustatutkimusta. Ensinnäkin taustatutkimus on tuntunut vaivalloiselta ja vaikealta, toisekseen olen ollut lähes allerginen faktoille, joiden olen kokenut rajoittavan mielikuvitukseni lennokasta liitoa.

Totuus on tietenkin, että olen ollut ensinnäkin laiska, toisekseen romantisoidun kirjoittamiskuvan uhri. Siksi yksi tavoitteeni olikin Laakson poika, Aavan tyttö- käsikirjoituksen kanssa harjoitella tekemään taustatutkimusta. 

Laakson poika, Aavan tyttö on nuorille suunnattu fantasiaromaani, joka sijoittuu muinaissuomalaiseen maisemaan. Tarvitsin siis kirjoittamisen tueksi ja inspiraatioksi tietoa suomalaisesta mytologiasta ja elämästä rautakaudella. Koska teksti on suunnattu nuorille, olin kiinnostunut myös nuorten kirjallisuudesta ja sen kirjoittamisesta. 

Tässä joitain esimerkkejä tahoista, joita hyödynsin taustatutkimuksessani:
- kirjoittamisen oppaat: erityisesti Terhi Rannelan Kirjoita nuorille
- nuorten kirjallisuutta mm. seuraavilta kirjailijoilta: Salla Simukka, Katri Alatalo, Siri Pettersen, Terhi Rannela, Mervi Heikkilä
- historiallisia romaaneja: Paula Havaste, Mikko Kamula
- tietokirjallisuutta: Merja Leppälahden Vahvaa väkeä sekä Martti Haavion Suomalainen mytologia
- museonäyttelyt: Kansallismuseon Esihistoria ja Museokeskus Vapriikin Birckala 1017
- Wikipedia: tietoa eri linnuista ja kaloista, erityisesti uskomuksista, joita niihin on liitetty
- Googlen kuvahaku ja Pinterest: inspiraatiota kylien visuaaliseen ilmeeseen, esimerkiksi täältä
- Youtube: viikinkeihin ja heidän taloihinsa liittyvät videot, esimerkki
- nimilistat: nimi-inspiraatiota Aavan väelle, koska halusin vaihtaa alkuperäiset, kiinalaistyyppiset nimet suomalaisemmiksi, ja erityisen hyödylliseksi - BBC:n viikinkien historia- sivusto
- sekalaiset nettisurffailulähteet

Kuva muinaissuomalaisesta asumuksesta Kansallismuseon Esihistoria-näyttelystä

Listauksesta jo näkee, että taustatutkimus vei aikaa. Olin siis oikeassa siinä, että taustatutkimus on vaivalloista, mutta olin myös väärässä, kun kuvittelin, että se olisi tylsää. Huomasin yllättäen, että taustatutkimus voikin olla todella kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa. (Mökillä et ole ollut lainkaan noin kiinnostunut kaloista, poikaystäväni totesi, kun näki, että selaimeni välilehdet olivat täynnä kaloihin liittyviä hakuja. Kalatkin osoittautuivat kovin kiinnostaviksi kavereiksi, kun niiden kanssa ei tarvinnut tehdä tietokoneen ruutua lähempää tuttavuutta...)

Taustatutkimus tapahtui rinnakkain ja lomittain tekstin suunnittelun kanssa. Jokainen maailman muutos vaikutti tapahtumiin, ja toisaalta tapahtumat vaativat välillä tuekseen lisätietoa maailmasta. Eikä taustatutkimus tietenkään loppunut siihen, kuin sain tekstistä kirjoitettua ensimmäisen version, vaan se jatkuu koko ajan tekstin muokkauksen rinnalla. Monesti huomaan, ettei jokin toimi alkuperäisessä suunnitelmassa. Jotain on liikaa, jotain liian vähän, jossain on epäloogisuus... taustatutkimus on yhtä loputon suo kuin kirjan kirjoittaminen. Mutta lohduttavaa on, että mitä pidemmälle käsikirjoitus etenee, sitä enemmän taustatutkimus muuttuu yksityiskohtien hiomiseksi. 

Luulen, että poikkeuksellisen perusteellinen taustatutkimus selittää sen, että Laakson ja Aavan maailmasta tuli mielessäni poikkeuksellisen vahva. Jos tämä välittyy lukijalle, olen tyytyväinen, mutta toistaiseksi sillä on ollut myös ei-toivottu sivuvaikutus uniini. Maailmaa luodessani minulla oli välillä vaikeuksia nukahtaa, koska olin päivän aikana tullut kutsuneeksi kaikenlaisia hiisiä kylään. (Siis pelkäätkö jotain, jonka olet itse keksinyt? poikaystäväni ihmetteli kulmiaan kohotellen.)

Toinen positiivisempi sivuvaikutus on tietenkin se, että taustatutkimuksessa tulee keräiltyä mieleen kaikenlaista triviaa, jonka avulla voi helposti kerätä Trivial Pursuitissa lisäpisteitä. Esimerkiksi vaikka tietämällä, mihin morsingoa on entisaikaan käytetty. *

* vaatteiden värjäämiseen siniseksi

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.