Monelle kirjoittajalle tuntuu olevan toisaalta yhteistä se, että omia tekstejä on vaikea näyttää toisille. Tunnistan tämän itsestäni täysin. Pitkään pidin tekstejäni pöytälaatikossa ja halusin näyttää niitä vasta sitten, kun ne olisivat valmiita. Nyt tajuan ajatteluni ristiriitaisuuden: valmista ei voi tulla ilman palautetta. Olen myös huomannut, että omasta mielestä valmiista tekstistä on paljon vaikeampi ottaa palautetta vastaan. Mitä pidempään tekstin parissa on nyhertänyt, sen haluttomampi sen suhteen on tekemään suuria muutoksia.
En tunne ketään toista kirjoittavaa ihmistä, joten minulla on ollut vaikeuksia löytää beta-lukijoita. En ole kovin sosiaalinen ja uusien kontaktien luominen ei ole minulle helppoa. Siskot ja kaveritkin lukevat välillä tekstejäni, mutta ongelmana on monesti se, etteivät he osaa antaa samalla lailla jäsentynyttä ja yksityiskohtaista palautetta kuin esimerkiksi kirjoittamisen opettajat.
Jos siis olisit halukas antamaan tekstistäni vertaispalautetta, olethan yhteydessä! Minä voin vastapalvelukseksi kommentoida sinun tekstejäsi.
Onneksi tällä kertaa olin onnekkaassa asemassa, ja sain tehdä Laakson poikaa, Aavan tyttöä osana kirjoittamisen opintoja, ja sain Genreen harjaantumisen A-osion päätteeksi palautetta Katri Alatalolta.
Viimeistään Katrin palautetta lukiessani ymmärsin, miten ehdottoman tärkeää palaute on. Moni kohta palautteessa oli itsestäänselvä ja olin aivan samaa mieltä korjausehdotuksista, mutta tarvitsin toisen kirjoittajan osoittamaan minulle kohdat, jotka tarvitsivat korjausta. Omalle tekstilleen sokeutuu niin täysin!
 |
| Palaute auttaa valitsemaan - ja löytämään- oikean polun |
Palautteen kautta sain jumiin menneet ajatukset nirksautettua uuteen näkökulmaan. Tajusin, että teksti tarvitsee päähenkilöitä, vaikka näkökulmia saakin olla monta. Huomasin, etten ollut vielä lainkaan kuvaillut, miltä Laaksossa ja Aavalla näyttää. Moni yksityiskohta ja juonenkäänne jäi perustelematta ja selittämättä.
Olin kirjoittanut tekstiä niin, että siitä saattoi löytää useita eri teemoja ja useita eri polkuja. Se oli sillisalaatti, josta piti poimia tärkeimmät elementit ja keskittyä niihin. Se tarkoitti myös, että piti luopua hyvistäkin ideoista ja kohtauksista, jos ne vain eivät sopineet kokonaisuuteen.
Olin siis tullut vaiheeseen, kun kaikki ei enää ollut mahdollista. Sen jälkeen olikin aika tehdä ratkaisuja.
* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti