 |
Tapiolan kirjaston omakustanneillassa 23.10.19
Minua haastattelemassa BoD:lta Minna Glindemann. |
Keskiviikkoaamuna ääni oli vielä täysin poissa, mutta illalla se pihisi sen verran, että pääsin kertomaan 30 ennen 30:n ja 30 jälkeen 30:n syntymisestä, julkaisusta ja markkinoinnista. Kerroin mm. miten sain idean kirjoihini, miten toteutin kirjan julkaisun ja millaisen vastaanoton kirjat ovat saaneet. Yleisöä oli tullut paikalle ihan mukavasti ja kysymyksiäkin esitettiin. Tilaisuuden jälkeen sain vielä jutella uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa. Oli ihana yllätys, että pitkään somesta tutut Anna Kaija ja Ami Surakka tulivat paikalle, ja sain tavata heidät ensimmäistä kertaa ihan oikeassa elämässä.
Viimein messuille!
Kirjamessutunnelma nousi keskiviikkoiltana kattoon, mutta tauti päätti ottaa takapakkia. Olin kuvitellut ehtiväni ainakin perjantaina töiden jälkeen messuilemaan, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Harmitti, ja paljon, varsinkin kun olin saanut bloggaajapassin, jolla olisin päässyt sisään joka päivä!
Pääsin onneksi paikalle viikon ainoana vapaapäivänä sunnuntaina. Ihmisiä oli paikalla paljon, tosin tuntui siltä, ettei sunnuntai luultavasti ollut vilkkain päivä. Kirjamessut teki kuitenkin kävijäennätyksensä tänä vuonna, eikä tungos ollut niin ahdistava kuin se joskus aiempina vuosina on ollut.
Alue oli järjestetty uusiksi niin, että Esplanadi-lava muodosti keskusaukion, jonka kautta pääsi alueen läpi myös poikittain. Tämä tuntui sekoittavan monen suuntavaiston, myös minun, mutta toisaalta Esplanadilta oli helppo suunnistaa kohti muita lavoja. Muutenkin pidin keskustorimaisesta toteutuksesta lavan kohdalla. Myös Senaatintori oli uudistunut parempaan suuntaan ja Töölö-lavalle oli saatu kunnolliset istuimet. Edellisen vuoden kuormalavat oli valitettavasti kierrätetty Kallion eteen, mutta ainakin päälliset oli uudistettu hieman paremmin toimiviksi.
Tänä vuonna oli helpompi hahmottaa, millaista ohjelmaa mikäkin lava tarjosi. Tämä johtui ainoastaan kokemuksesta ja ohjelman tiukasta tutkimisesta. Olen edelleen ja aina sitä mieltä, että lavojen nimeäminen Helsingin kaupunginosien mukaan ei toimi, sillä ei-helsinkiläiselle nimet eivät yksinkertaisesti kerro mitään.
Kirjavinkkejä
 |
| Esikoiset Senaatintorilla |
Ensimmäinen todella kiinnostava esiintymisnumero oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaiden haastattelu. Hieman häiritsi se, että osa ehdokkaista sai vastata vain pariin kysymykseen, kun taas esimerkiksi J.P. Laitista Majander haastatteli todella pitkään.
Olen lukenut ehdokkaista vain Laura Laakson Mrs. Milkywayn, joka ei aivan auennut minulle. Lukulistalle päätyi paneelin jälkeen Maija Kauhasen Eliitti, joka kertoo koulukiusaamisesta. Kauhanen kertoi kirjoittaneensa tekstiä 14 vuotta. Tänä aikana hän opetteli kirjoittamaan ja keräsi rohkeutta sitä varten. Tänä vuonna koulukiusaaminen on ollut muidenkin kirjojen aiheena, mutta Kauhasen mukaan hänestä oli koko kirjan kirjoittamisen ajan tuntunut siltä, että aihe on ajankohtainen.
Toinen todella kiinnostava kirja ehdokkaiden joukossa on Aino Vähäpesolan autofiktiota ja esseemuotoa yhdistelevä Onnenkissa. Kirja sai Vähäpesolan mukaan alkunsa siitä, että hän kieltäytyi kustantajan toiveesta kirjoittaa tietokirja Edith Södergranista. Sen sijaan hän kirjoitti fiktiivisen teoksen, jossa hän perustelee, miksi Södergran edelleen on ajankohtainen runoilija.
Muiden lavojen ohjelmasta löytyi lisää lukuvinkkejä. Kiinnostavilta vaikuttivat ainakin Anni Saastamoisen Sirkka, Riina Mattilan Eloonjäämisoppi, Annastiina Stormin Kerro, kerro sekä Raisa Omaheimon Sydän.
(Mielenkiintoista muuten, että kolme näistä kirjoista (Onnenkissa, Sirkka, Eloonjäämisoppi) on melko pienen kustantamon Kosmoksen kirjoja.)
Kuinka kirjoittaa normeja rikkovaa nuorten kirjallisuutta?
 |
| Janina Orlov haastattelemassa Julia Wickholmia, Henna Johansdotteria ja Monica Vikström-Jokelaa. |
Kallio-lavan eteen päädyin useammankin kerran, kuten aiempinakin vuosina. Päivän kiinnostavin keskustelu käytiin ruotsiksi nuorten kirjallisuudesta ja sen monimuotoisuudesta.
Kaikki kirjailijat olivat sitä mieltä, että tytöt pääsevät nykyisin myös sankareiksi kirjoissa ja että tyttöjä voidaan kuvata monilla eri tavoilla. Vanha käsitys siitä, että miehen tai pojan näkökulma edustaa kaikkien maailmaa, kun taas naisen tai tytön näkökulma tekee kirjasta tyttöjen/naisten kirjallisuutta, on kaikkien mielestä murtumassa.
Myös hahmojen monimuotoisuus on nuorten kirjoissa tärkeää. Wickholm sanoi, että lukijoilta tulee varmasti kritiikkiä siitä, jos kaikki hahmot ovat valkoisia heteroita. Vikström-Jokelasta fantasian puolella asiat ovat hyvin ja on oikeastaan normi, että hahmot ovat monimuotoisia. Hänestä hahmojen kehittely lähtee kuitenkin hahmojen kuuntelusta eikä siitä, että päättää kirjoittaa jonkinlaisen hahmon. Hän kehotti miettimään myös sitä, millaisia fyysisiä attribuutteja liittää henkilön ominaisuuksiin. Esimerkiksi päähenkilöt on totuttu näkemään laihoina, ja Harry Potterissa lihavuus ja ilkeys yhdistyvät silmiinpistävällä tavalla.
Jokainen oli joutunut miettimään, miten kirjoittaa monimuotoisia hahmoja ja miten kuvata henkilöitä, joiden kokemuksia itsellä ei ole. Kirjailijat kertoivat tekevänsä tutkimustyötä ja käyttävänsä esilukijoita. Johansdotter kertoi, että hän mieluummin ottaa kritiikkiä vastaan siitä, että on kuvannut huonosti jonkin vähemmistön edustajaa kuin ettei hän ole edes yrittänyt luoda monimuotoisia hahmoja. Vikström-Jokela puolestaan totesi hyvin, että paljosta ei kirjoitettaisi, jos kirjoittamisen taustalle aina vaadittaisiin henkilökohtaisia kokemuksia.
Puhetta äitiydestä
 |
| Koko Hubara haastattelee Helmi Kekkosta Esplanadilla |
Luin Helmi Kekkosen kirjan Olipa kerran äiti keväällä ja se teki minuun vaikutuksen. Monesti äitiyden kokemuksia lähestytään jonkin ongelman kautta, esimerkiksi lapsettomuuden tai sairaan lapsen. Kekkonen yrittää kirjassaan kuvata tavallisempaa tarinaa raskaudesta ja äitiydestä. Tällaisia kirjoja ei oikeastaan suomeksi juuri ole. Kekkonen ja Hubara pohtivatkin, miksi äitikirjallisuutta on niin vähän ja miksi äitiydestä puhuminen on niin vaikeaa. Kekkosen mukaan selitys voi löytyä siitä, että äitiys on monikerroksinen kasa tunteita, joita on vaikea lokeroida selkeästi.
Koska kirja perustuu Kekkosen omiin kokemuksiin, hän joutui miettimään rajoja sille, mitä haluaa kaikkien luettavaksi. Aluksi raja oli niin tiukka, ettei Kekkonen paljastanut juuri mitään henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Sitten hän ymmärsi, ettei sellainen kiinnosta ketään. Miehen näkemykset ja parisuhteeseen liittyvät asiat hän jätti kuitenkin tekstin ulkopuolelle, samoin jotkut lapsiin liittyvät asiat. Hänestä kirjailijalla ei ole oikeutta kertoa mitä tahansa kenestä tahansa.
Kekkonen kertoo kirjassa myös keskenmenostaan, joka on edelleen tabu. Tästä kohdasta hän on saanut paljon palautetta. Hubaraa kiinnosti myös se, miten Kekkonen kuvaa kirjailijuuden ja äitiyden yhdistämistä, sillä kirjalliset esikuvat ovat aika hurjia (esimerkiksi Sylvia Plath). Kuitenkin molemmilla äitiyden ja kirjailijuuden yhdistäminen on aika arkista, lasten viemistä päiväkotiin ja sen jälkeen kirjoittamista. Kekkonen otti esille sen, miten kirjailijuus ei päättynyt äitiyslomalla. Väsyneenäkin hänen oli pakko kirjoittaa kokemukset muistiin, ettei unohtaisi.
Äitiyttä käsiteltiin myös Olga K:n luotsaamassa keskustelussa, johon osallistuivat Anni Erkko, Taina Laane ja Julia Isoniemi. Haastateltavat käsittelevät kirjassaan äitiyden asettamia paineita ja työn ja äitiyden yhdistämistä.
Laaneesta sosiaalinen media lisää äitiyden paineita. Erkosta kolmekymppisten sukupolvi on ylipäätään hyvä kasaamaan itselleen paineita kaikesta ja naisten perusongelma on se, että kaikesta pitää selviytyä täydellisesti ja yksin. Erkko korosti, että jokaisen on itse määritettävä hyvä äitiys eikä kuunneltava ulkopuolisia paineita. Laane puhuisikin mieluummin riittävän hyvästä äitiydestä kuin hyvästä äitiydestä. Isoniemi otti esille omien rajojen asettamisen sekä kotona että työpaikalla.
Mielenkiintoista oli myös keskustelu siitä, miten käyttämämme termit vaikuttavat ajatteluumme. Isoniemi haluaisi poistaa sanan ruuhkavuodet, koska se on niin negatiivinen. Monille ruuhkavuodet kuitenkin tarkoittavat tilannetta, jossa elämään on saanut niitä asioita, joita siihen itse on halunnut. Ruuhkavuosien tilalle ehdotettiin esimerkiksi tehovuosia, huippuvuosia ja voimavuosia.
 |
| Taina Laane, Julia Isoniemi, Anni Erkko ja haastattelemassa Olga K. |
Ensi vuotta odotellessa...
Tämän lisäksi kiertelin tietenkin messualueella kustantamojen kirjapöytiä, mutta vältyin tänä vuonna houkutuksilta. Tarkoitus on raivata lisää tilaa kotiin, joten paperikirjojen ostaminen on nyt hetken aikaa kielletty. (Onneksi e-kirjat eivät vie fyysistä tilaa, joten saan kuitenkin tehtyä kirjaostoksia!)
Kävin mm. moikkaamassa 30 jälkeen 30 -romaaniani BoD:n pisteellä. Iloinen yllätys oli löytää somesta myös kuva toisen messuilijan kirjaostoksista ja nähdä 30 jälkeen 30 mukana ostetuissa!
Vaikka messuilla oli mukavaa näin yhtenäkin päivänä, jäi pieni pettymys kuitenkin kaivelemaan. Perjantain BoD:n järjestämä omakustannekirjailijoiden tapaaminen jäi väliin ja lauantaina olisin kovin mielelläni halunnut olla kuuntelemassa indiekirjailijoiden Inna Airolan, Skessa Kaukamaan, Raita Jauhiaisen ja E.E. Leivon esiintymisiä BoD:n pisteellä. Harmitti sekin, että lauantain ohjelma oli muutenkin kirjoittajan kannalta mielenkiintoisin, enkä päässyt paikalle ollenkaan.
Hieman lohtua ovat tuoneet muiden blogien messuraportit.
Sekä tietysti tieto siitä, että Kirjamessut ovat taas ensi vuonna!
