7+1 syytä, miksi aikuisen kannattaa lukea nuortenkirjoja

1. Nuortenkirjat ovat hyviä kirjoja. 

En tiedä, tarvitseeko tätä edes sanoa ääneen: nuortenkirjoissa on ihan samat asiat kuin aikuisten kirjoissakin. Niissä on moniulotteisia hahmoja, kiinnostavia miljöitä, jännittäviä tapahtumia ja syviä teemoja. Ainoa isompi ero aikuisten kirjoihin on lähinnä se, että päähenkilöt ovat nuoria.  

2. Nuortenkirjat ovat oivia lukujumin selättäjiä.

 

Kenestäpä lukemisen aloittaminen ei välillä tuntuisi vaikealta? Nuortenkirjoissa tapahtumat etenevät, koukkuja löytyy ja sivumäärä on kohtuullinen. Pelkästään jo tästä syystä pidän omalla lukulistallani aina muutamaa nuortenkirjaa. 

3. Omaa nuoruutta on oikein kiva muistella.

Kun oma kultainen nuoruus on jo takanapäin, voi olla mukava sukeltaa hetkeksi tämän päivän nuorten maailmaan. Samalla voi vähän verrata, mitä samaa ja mitä erilaista nuoruudessa eri vuosikymmenillä on. Oliko oma nuoruus todella niin kullanhohtoista, ja mitkä sävyt ovat päässeet unohtumaan? Miltä nykynuoret välttyvät, toisaalta millaisia uusia ongelmia heillä on?

4. Nuortenkirjat käsittelevät ajankohtaisia aiheita.

Nuoret elävät tätä hetkeä ja ovat hyvin perillä sekä nykyisistä että nousevista trendeistä. Siksi nuortenkirjojen aiheet ovat ajankohtaisia. Usein aiheita myös käsitellään rohkeasti ja avoimesti. 

5. Nuortenkirjoista voi oppia uutta. 

Uskon, että minkä tahansa kirjan lukeminen opettaa aina jotain. Nuortenkirjoista voi oppia erityisesti nykynuorten maailmasta ja aiheista, joita ei välttämättä vielä ole käsitelty aikuisten kirjallisuudessa. Itse olen esimerkiksi tutustunut nuortenkirjojen avulla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaan. 

6. Nykykirjallisuuteen tutustuminen on yleissivistystä. 

Vieläkö Viisikot elävät vahvasti mielessäsi? Muisteletko edelleen, miten mullistava lukukokemus Sinuhe egyptiläinen oli aikoinaan? Oikein hienoa, mutta paljon on virrannut kirjoja painokoneista niiden jälkeen. Kirjallisuuden trendeihin ja ilmiöihin tutustuminen on myös yleissivistystä, eikä pelkästään himolukijoille. (Paljastan jo tässä, että enää nuortenkirjojen ei oleteta olevan kovin opettavaisia.)

7. Suomalainen nuortenkirjallisuus on laadukasta.

Tiesitkö, että Suomessa on monia kansainvälisesti tunnettuja ja palkittuja nuortenkirjailijoita? Jos et, voit lohduttautua sillä, ettei tiedä moni muukaan. En ymmärrä, miksi tämä ei ole suuri kansallisen ylpeyden aihe, vaan Suomen parhaimmin varjeltuja salaisuuksia.

+ Tiedät, mitä ostaa nuorelle.

Onko teinille vaikea löytää syntymäpäivä- tai joululahjaa? Kun tunnet ajan kirjallisuutta, sinulla on pian lahjaideoita kasapäin. Samalla tuet kirjailijoita, joten tilanne on win-win-win!

Taina Niemi: Varkaat

Luka ja Amanda ovat eri maailmoista. Toinen on kerrostalolähiöstä, toinen luksuskodista. Heitä yhdistää kuitenkin yksi asia: molemmat ovat varastaneet.

Taina Niemen Varkaat kertoo kahden nuoren tarinaa vuorotellen. Luka on yksinhuoltajaäidin poika, joka huolehtii usein pikkusiskostaan. Joskus työvuoron lopussa hän saattaa ottaa mukaansa muutaman burgerin. Amanda puolestaan on erittäin hyvin toimeentulevasta perheestä. Hänellä on varaa tarjota kavereilleen ja ostaa koiralleen luksusmerkkien vaatteita. Jännityksen takia hän kuitenkin näpistää meikkejä.

Kun nuoret kohtaavat, heillä on omat ennakkoluulonsa toisesta. Tutustuminen kuitenkin osoittaa, että heillä on myös jotain yhteistä. Voivatko eri maailmoista tulevat nuoret kuitenkaan lopulta ymmärtää toisiaan?

Sekä Luka että Amanda kompuroivat ja mokailevat tarinan aikana. Erityisesti Amandan käytös on välillä vastenmielistä. Niemi ei selittele liikaa, mutta saa lukijan kuitenkin pysymään hahmojen puolella. Onneton rikas tyttö ja perheestään vastuuta kantava poika ovat toki kuluneita asetelmia, mutta Niemi saa rakennettua kummastakin hahmosta kokonaisen kuvan.

Varastaminen näkyy teoksessa monella eri tavalla. Puoliharmittoman näpistelyn lisäksi kirjassa on aitoa rikollisuutta. Jokaisella nuorella on omat ajatuksensa siitä, miten oikein tai väärin on varastaa. Miettiä voi, kuinka paljon siihen vaikuttaa se , mistä taustasta elämään ponnistaa.

Aikuisetkaan eivät kirjassa ole täydellisiä. Työ voi varastaa kaiken huomion, eikä nuorelle välttämättä jää tilaa olla nuori. Ja eikö varastamista ole myös, jos käyttää perheenjäsenten kuvia ja perheen yhteistä aikaa somemateriaalina?

Lopussa Luka ja Amanda joutuvat myös pohtimaan, mikä on aitoa ystävyyttä. Mitä voi antaa anteeksi, mitä voi hyväksyä ja milloin suhde on pakko katkaista? Välillä päätökset voivat olla myös kivuliaan yksipuolisia. Kirja houkuttaa myös tiiviillä pituudellaan. Niemi osoittaa kuitenkin, ettei tarinan tarvitse olla pitkä ollakseen syvä. Lisäksi Niemellä on taito kirjoittaa vetävästi. Lyhyet luvut, vaihtuvat näkökulmat ja yhteen kietoutuvat juonenpätkät takaavat, että kirja imaisee mukaansa.

Katri Alatalo: Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle?

Kun 17-vuotias Santra Sarkkinen katoaa, jokaisella on katoamisesta oma teoriansa. Kuka tuntee Santran parhaiten arvatakseen lähimmäksi – vai tunsiko Santran lopulta kukaan?

Katri Alatalon Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle? on katoamismysteeri, joka imaisee mukaansa ja tarjoilee juonenkäänteitä sekä yllätyksiä. Perinteinen dekkari se ei kuitenkaan ole. Rakenne on palapelimäinen: kavereiden kertomukset, lehtijutut ja internetin keskustelupalstojen kommentit tarjoavat lukijalle vihjeitä siitä, kuka Santra on ja mihin hän on kadonnut.

Isoimmassa osassa ovat kavereiden kertomukset, jotka jaetaan eräänä Halloween-iltana. Jokainen kavereista on ollut jonkinlaisessa yhteydessä Santraan ennen katoamista, ja jokaisella heistä on teoriansa siitä, mitä on tapahtunut. Kaikilla nuorilla on oma äänensä, ja tässä Alatalo näyttää todella osaamistaan uskottavien hahmojen kirjoittajana. Jokainen nuorista kuulostaa erilaiselta ja aidolta. Erityisesti pidän siitä, miten dramaattinen Pilke kuohuu nuoruuden voimalla, mutta ei silti vaikuta liioitellulta tai epäuskottavalta.

Ylipäätään Alatalo maalaa henkilöhahmoja monesta eri suunnasta. Jos Santralla on ollut salaisuutensa, on ystävilläkin asioita, joita he ovat piilotelleet ja hävenneet. Kun kaverit kertovat suhteestaan Santraan, he kertovat samalla myös itsestään. Erityisesti mieleen jäävät Pilken suuret unelmat ja Anteron traaginen rakkaustarina.

Pidän siitä, miten Alatalo kirjoittaa nuorista. Hahmot saavat mokailla ja toimia välillä tietoisestikin väärin. Samaan aikaan katse on myötätuntoinen: kertomusten taustalla on vaikeita asioita kuten yksinäisyyttä ja elämää alkoholistiperheessä.

Aitoa kirjassa on se, että jokainen kavereista on tuntenut hieman erilaisen Santran. Aivan kuten jokainen meistä, myös Santra on ollut eri Santra eri ihmisten kanssa. Yhteistä on, että Santra on kaikkien seurassa välillä kiukkuinen ja arvaamaton. Se, ettei Santraa kenenkään tarinassa esitetä täydellisenä, tekee Santrasta kiinnostavamman hahmon.

Keskustelupalstojen kommentit ovat kaikessa raadollisuudessaan osuvia. Alatalo jäljittelee inhottavan herkullisesti anonyymien kommentoijien tapaa ilkeillä, paisutella ja revitellä asialla, joka toisille on tragedia. Tässä voi lukea myös jonkinlaista kritiikkiä sitä kohtaan, miten rikostarinoita yhteiskunnassamme käsitellään. Santran äidin haastattelussakin voi nähdä mediakritiikkiä: juttu toistaa äidin sanat totuutta kyselemättä.

Lopussa ei ole vastassa dekkarien räjähtävää loppuhuipennusta. Sen sijaan lopussa on sopivassa suhteessa vastauksia ja mysteeriä, joskin minulle olisi kelvannut myös, että vastauksia olisi annettu vieläkin vähemmän. 

Alatalo osoittaa tällä teoksella hallitsevansa fantasian lisäksi myös vetävän realistisen kirjan kirjoittamisen taidon. Tämä ei tosin tule minään yllätyksenä kenellekään, joka on tutustunut Kesäkuu -romaaniin. Tällaisia kirjoja kaipaavat niin nuoret kuin aikuisetkin lukijat, joten jään odottamaan lisää.