Sivut

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Synnyntuskia

Joka ilta töiden jälkeen olen istunut työhuoneessa ja hakannut sitkeästi päätäni näppäimistöön. Vielä pari tuntia sitten olin varma, etten ikinä, koskaan, milloinkaan tule suorittamaan runouskurssia, koska en saa aikaiseksi edes 1-3 runoa. 

Nyt olen kuitenkin synnyttänyt tähän maailmaan kolme runoa. Ne voivat olla käsipuolia ja luultavasti niiltä puuttuu muutama ratkaiseva ruumiinosa, mutta omia ne ovat. Rakastan niitä ylpeästi, ja kasvatan hellästi kunnes laitan maailmalle.

Miten voikin olla niin helppoa kirjoittaa muutaman sivun novelli, ja miten voikin olla niin vaikeaa kirjoittaa muutaman rivin runo? Proosassa tekstiä syntyy nopeasti suuriakin määriä, mutta runossa ihan jokaikisellä sanalla on merkitystä, kielen on oltava tuoretta, kaiken on oltava uutta. On pelattava metaforilla, kuvilla, eufemismeilla, allegorioilla, symboleilla, liioittelulla, personifikaatiolla, typografialla, alluusioilla...! Vaikka nämä illat ovatkin olleet tuskaisia, on tämä luultavasti tehnyt minulle hyvää. Sain ainakin taas tunnontuskia siitä, että käytän kirjoittamisessani liikaa näköaistihavaintoja.

Jos alkuun pääseminen tuntuu hankalalta, suosittelen aloittamaan haiku- tai tankarunoista. Niissä tavumäärä aiheuttaa runoon rytmiikan, joka saa tekstin tuntumaan runolta, vaikkei se muuten olisikaan kirjallisesti kovin ansiokas. Tankarunossa rytmitys on 5-7-5-7-7 tavua. Tämän lisäksi jokaisen rivin pitäisi luoda oma kuvansa, ja jollain tavalla kaiken pitäisi tietysti liittyä yhteen. (Lisää voi lukea esim. Wikipediasta.)

Lopetan näihin kuviin, näihin tunnelmiin (sic!). 


P.S. Esilukijalle tuli tästä runosta sama mielikuva kuin itselläni oli kirjoittaessa. Onkohan se hyvä (olen onnistunut välittämään mielikuvani) vai huono (olen kirjoittanut liian selvästi)? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti