Videolla David Mitchell kertoo, miksi tämä kirja kannattaisi kuunnella äänikirjana, ja kertoo myös hieman kirjan rakenteesta.
Kun näin tämän kirjan kannen, ei minulla ollut vaihtoehtoja. Tiiliskivi oli pakko viedä kotiin, vaikka tiesin, ettei minulla kyllä ihan oikeasti olisi nyt aikaa lukea 600-sivuista järkälettä englanniksi.
David Mitchell on ollut suosikkikirjailijani siitä lähtien, kun luin Black Swan Greenin. Pidin todella paljon jo Pilvikartastosta (ehdottomasti luettava kirjana, vaikka elokuvakin on loppua lukuun ottamatta ihan ok), ja Jacob de Zoetin tuhat syksyä oli myös lukukokemus, joka jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa.
Alkuun tuntui, etten päässyt kirjassa eteenpäin, mutta kun Mitchell imaisee mukaansa, ei paluuta ole. Mitchell osaa koukuttaa lukijansa täydellisesti. The Bone Clocks muistuttaa siinä mielessä Pilvikartastoa, että siinäkin liikutaan eri ajoissa eri kertojan silmin, vaikka kerrotaankin tavallaan samaa tarinaa.
Yritin miettiä, miksi Mitchell on niin loistava. Yksi syy on se, että hänen henkilönsä ovat eläviä. Mitchellin sankarit ovat kaukana täydellisyydestä, ja tämänkin kirjan teemaksi nousee syyllisyys teoistamme. Kirjaa lukiessa ei voi olla itsekin kokematta riipaisevaa tunnetta siitä, ettei itse ole tehnyt enemmän...
Tämän lisäksi Mitchell tavoittaa loistavasti jokaisen vuosikymmenen hengen, 90-luvun nousukauden ylimielisyyden, 2000-luvun oikeutusta hakevan kahtiajakautuneisuuden, 2010-luvun julkisen itsekeskeisyyden. Vaikka kyseessä on jonkinasteinen fantasiateos, ei tässä kirjassa leikitellä lopulta mielikuvitusmaailmoilla, vaan kuvataan tätä meidän omaamme kivuliaan osuvasti. Kirjassa on kyse ihmisyydestä, siitä mitä me pohjimmiltamme olemme, ja miten vähän ja paljon me omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa rakkaidemme ja maailman kohtaloon.
Vaikka kirjan maailmankuva on monin paikoin pessimistinen, on Mitchellin kirjoissa aina toivoa, jotain lämmintä, uskoa tulevaisuuteen. Ja kuten aina Mitchellin lukemisen jälkeen - teos pyörii yhä mielessä. Mitchellin kirjat eivät koskaan lopu viimeiselle sivulle. Siksi onkin sopivaa, että kirjan viimeinen lause on:
For one voyage to begin, another voyage must come to an end, sort of.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti