Suomalaista chick litiä - mitä, miten, miksi?

Vaaleanpunaisia drinkkejä luksusyökerhoissa...

Suomalainen chick lit on jo salonkikelpoista, väittää YLEn artikkeli (31.3.16). Kuitenkin jo se, ettei chick litille ole olemassa vakiintunutta suomennosta (olen törmännyt ehdotuksiin typykirjallisuus, kalkkunakirjallisuus, likkakirjallisuus, mimmikirjallisuus, pimukirjallisuus, sinkkukirjallisuus) kertoo siitä, ettei genre vielä ole ihan suomalaisille tuttu. Suomalaista chick litiä on edelleen julkaistu vähän, ja omat kokemukseni osoittavat, etteivät monet kustantamot edelleenkään usko genreen. Samaan aikaan chick litille löytyy lukijoita, vaikkei moni ääneen myönnäkään sitä lukevansa. 


Mistä tässä oikein on kyse? Miksi chick lit hävettää ja huvittaa yhtä aikaa ja miksi siihen suhtautuminen on ongelmallista juuri Suomessa?

Mitä edes on chick lit? Mielenkiintoista on, että kaikilla on tästä käsitys, mutta kuitenkaan mitään yhtenäistä määritelmää ei ole. Tähän on päätynyt Terhi Nevalainen, joka on kirjoittanut väitöskirjan Pinkit piikkikorot: Chick lit -kirjallisuuden postfeministiset sisällöt ja lukijat niiden merkityksellistäjinä (linkistä pääsee lukemaan, suosittelen!). Nevalaisen mukaan chick lit rönsyilee, tempoilee irti kaavoista ja muuttuu jatkuvasti . Chick litistä on olemassa useita eri variaatioita ja se on rönsyillyt monelle muullekin kirjallisuuden alalle. (82-84)  

Minä määrittelisin chick litin nuorille, itsenäisille naisille suunnatuksi viihdekirjallisuudeksi, johon olennaisesti kuuluu huumori ja itseironia. Mikä tahansa nuoren naisen elämän kuvailu ei ole chick litiä, vaan hyvä chick lit on älykkäällä tavalla hauskaa. Se on myös viihdyttävää, yllättävää, sujuvasti kerrottua ja osaa leikitellä kliseillä ja konventionaalisilla sukupuolirooleilla. Sanoisin jopa, että parhaimmillaan chick lit voi olla voimaannuttavaa.
(Hyvin samoilla linjoilla olivat muuten myös Nevalaisen tutkimukseen osallistuneet chick litin lukijat.)

Mikä chick litissä viehättää?

... suklaata, sydämiä, sokeria...

Suhtauduin itsekin kauan ylenkatsoen chick litiin. Oma chick lit -romaanini 30 ennen 30 alkoi genren parodiana. Havahduin kirjoittaessani siihen, ettei ole helppoa ja kevyttä kirjoittaa helppoa ja kevyttä, ja jäin koukkuun helppouden harhan haasteeseen. Aloin tutustua genreen paremmin, ja huomasin, etteivät shoppailu, säihke ja sinkkuus ole ainoat (eivätkä välttämättä edes olennaiset) elementit chick litissä.

Nevalaisen mukaan chick lit käsittelee nykyajan feministisiä kysymyksiä, mutta ei julistuksellisesti. Chick litin keskiössä on nykyajan nainen, jonka kokemia ongelmia ei muutamia vuosikymmeniä sitten vielä ollut olemassa.  Lukijat arvostavat omakohtaisuuden ja samastumiskelpoisuuden tunnetta. He haluavat lukea postfeminististä tarinaa naisesta, joka individualistisin keinoin eheytyy ja kasvaa, mutta ei suinkaan kohti perinteistä parisuhdetta, vaan parempaa, täydellisempää ja itsenäisempää minuutta. (77, 81, 177)

Minua chick litissä houkuttelee eniten se huumori ja ironia, jonka kautta kasvutarinat kerrotaan. Nevalainen esittää, että chick litin ironia ei välttämättä kohdistu suoraan mokaileviin päähenkilöihin, vaan patriarkaalisiin naiseuden odotuksiin, jotka tulevat chick litin kautta näkyviksi. Itseironista tästä tulee, kun päähenkilö samaan aikaan yrittää täyttää normeja ja kamppailla niitä vastaan. (63) Suomeksi siis itselleen ja ulkoisille odotuksille saa nauraa. Ehkä ne nuoren naisen paineet ja ongelmat eivät tunnu enää niin painavilta, kun niissä on nähnyt huvittaviakin puolia? Myös Nevalaisen tutkimukseen osallistuneet lukijat kokivat ironian myönteisenä huumorina, eli he kokivat sen kohdistuvan nimenomaan ihannenaiseuden odotuksiin. (193)

Jos chick lit on niin mahtavaa, miksi suomalaista chick litiä sitten on niin vähän? 
Puhuin työkaverin kanssa siitä, miten viihdettä pidetään Suomessa vähempiarvoisena kirjallisuutena. Työkaverin spontaani vastaus: Mutta sehän on. Eikä hän suinkaan ole ainoa suomalainen, joka näin ajattelee. Suorastaan huvittavaa, että Suomen kaltaisessa junttilassa on tällaista kulttuurielitismiä... tai ehkä juuri siksi. Minusta viihde on yksi tapa kuvata maailmaa. Taivaalle kiitos se ei ole ainoa keino, mutta ehdottomasti sillekin on paikkansa. 

Nevalaisen mukaan chick litin matala status liittyy suoraan sukupuoleen. Naisten kirjoittamaa ja lukemaa kirjallisuutta ei ole juurikaan arvostettu läpi kirjallisuuden historian (75-76). Chick lit -kirjailija Laura Paloheimokin kertoo YLEn artikkelissa kohdanneensa paljon ennakkoluuloja ja epäilyjä alkuun. Hänkin kuitenkin huomauttaa, ettei chick litin kirjoittamiseen ole mitään valmista formaattia, vaan chick litin kirjoittaminen vaatii ihan samat myllerrykset kuin minkä tahansa muun kirjan kirjoittaminen.

Nevalaisen tutkimuksessa tulee ilmi, että chick lit tuli Suomeen jälkijunassa ja sitä alettiin kirjoittaa vasta 2010-luvulla. Oli keskustelua siitä, voiko edes olla chick litiä angloamerikkalaisen kulttuurin ulkopuolella, ja voiko suomalainen, metropolien ulkopuolelle sijoittuva chick lit olla uskottavaa. (93, 95-96) 

Eli voiko ylipäätään kirjoittaa suomalaista chick litiä? 

Kyllä suomalaista chick litiä on kirjoitettu. Alla olevien linkkien listoihin olen koonnut kirjoja, joiden mainostetaan edustavan suomalaista chick litiä (esim. takakannen mukaan). Sitten siirrytään mielipideosastolle. Minun makuuni kaikki nämä kirjat eivät ole chick litin ytimessä varsinkaan ironian ja huumorin suhteen. Jokainen voi itse päättää, osuvatko nämä teokset genreen chick lit, vai ovatko ne muuta naisille suunnattua viihdettä.

Kirjat ovat sekalaisessa järjestyksessä. Listat eivät ole kattavia, koska niillä on vain kirjoja, jotka olen itse lukenut. (Ja kyllä, laitoin oman kirjani itserakkaasti mukaan.)
Suomalaista chick litiä/Kirjasampo.fi
Suomalaista chick litiä/ Goodreads

Miten kirjoittaa suomalaista chick litiä?
Yksi ongelma chick litin sovittamisessa Suomeen on ehdottomasti miljöö. Esimerkiksi Kinsellan Himoshoppaajien päähenkilö Becky Bloomwood tuntee kuuluisan vaatesuunnittelijan ja elokuvatähtiä, järjestää kahdet häät vuorokauden sisään, on vuoden häämatkallaan kiertämässä maailmaa ja kirjojen nimen mukaisesti ostelee kaikkea kallista ja kiiltävää. Jos vastaavia tapahtumia sijoittaisi Suomen räntäsateeseen, ei se minustakaan kovin uskottavaa olisi.

... kuohuvaa ja matkustelua metropoleihin?

Kira Poutanen on ratkaissut ongelman sijoittamalla tarinansa Suomen ulkopuolelle (lukuunottamatta Rakkautta borealis, mutta Lappihan on lähes ulkomaat ;). Myös Pia Heikkilän kirjojen tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle, mutta myös muuten chick litille kovin epätyypilliseen ympäristöön sota-alueelle - siltikin yhdistelmä toimii ja on loistava esimerkki siitä, että chick litin rajojen määritteleminen tarkasti on vaikeaa.

Myös oman chick lit -romaanini 30 ennen 30:n tapahtumat sijoittuvat chick litille epätyypilliseen miljööseen eli suomalaiseen pikkukaupunkiin ja tavalliseen arkeen, koska halusin alusta asti kirjoittaa nimenomaan suomalaista chick litiä. Halusin, että tapahtumat sijoittuvat sellaiseen ympäristöön, jonka itse koen tyypillisesti suomalaiseksi. Halusin näyttää, että suuria seikkailuja voi kokea myös arkisemmissa puitteissa.

Arkisiin puutteisiin liittyy kuitenkin omat ongelmansa. Chick litiin kuuluvat olennaisesti bling bling ja kuluttaminen, jotka Nevalaisen tutkimuksen mukaan ovat jopa lukijoiden vaatimuksia hyvälle chick litille. Vaikka lukijat eivät itse ostelleet luksusmerkkejä, niistä puhuminen oli heille jonkinlaista eskapistista estetiikkaa.(187-188) Joillekin chick litin viehätys perustuu siis siihen, että bling bling vie pois arjesta, mutta minulle bling bling on vierasta. Se soveltuu myös huonosti suomalaisen pikkukaupungin elämään, joten oma sankarittareni Elina ei ole lopulta niin kovin kiinnostunut pukeutumisesta, merkkilaukuista tai meikeistä. Minua vei eteenpäin ajatus siitä, että arjessakin voi olla juhlaa, jos vain on riittävästi mielikuvitusta.

Kieltämättä kimmeltävän, vaaleanpunaisen chick litin sijoittaminen pimeään räntämärkä-Suomeen on tietyllä tavalla ristiriitaista, mutta toisaalta ristiriitaisuus sopii genreen, koska se luo ironiaa. Ristiriitaisuus kiehtoo minua genressä ylipäätään, siihen suhtautumisessa, sen välittämässä naiskuvassa ja sen kirjoittamisessa. Siksi kai minulle olikin niin luontevaa venyttää jo ennestään joustavan genren rajoja, ja yrittää kirjoittaa nimenomaan Suomeen sijoittuvaa, suomalaisesta arkielämästä kertovaa suomalaista chick litiä.

30 ennen 30 edustaa minun käsitystäni suomalaisesta chick litistä.