Kuinka kirja syntyy 8: Tunnemyrskyjä

Luovan prosessin tunnekierto
(Teksin alkuperäinen lähde jäänyt minulle mysteeriksi)

Kun idean saa, siihen rakastuu aivan kuin ihmiseen: varoen, tunnustellen, miettien, onko siinä tarpeeksi hyvää, kantaako ihastus tarpeeksi pitkälle. Valitettavasti ei ole mahdollista saada selville sen enempää suhteen kuin idean toimivuutta, ennen kuin rohkeasti kokeilee. Välillä käy niin, että idea ei toimikaan, vaan jää muutaman sivun jälkeen. Toisinaan jonkun tekstin kanssa tulee päivä, jolloin on vain äkkiä selvää, että sen kanssa haluaa olla, joka päivä tästä eteenpäin. 

Teksti imaisee mukaansa. Tämä on parasta ikinä! En ole koskaan kirjoittanut mitään näin hyvää, eikä ehkä kukaan muukaan! Ideat lentävät, minioivalluksia satelee sellaista vauhtia, ettei ehdi kirjoittaa niitä riittävän nopeasti muistiin. Tektissä elää vahvasti mukana, sen maailmasta irroittautuminen tuottaa lähes fyysistä tuskaa. Välillä on vaikeuksia muistaa syödä tai nukkua.

Kun (ja nimenomaan kun, eikä jos) ensimmäiset vaikeat kohdat tulevat, ne selättää vielä huuman voimalla. Tai sivuuttaa. Palaan tähän myöhemmin! Kunnes vaikeuksia alkaa tulla useita ja useassa kohdassa tekstiä, ja suhde tekstiin muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi.

Eräänä päivänä oksettaa katsoa koko tekstiä. Se on niin huono! Siinä ei ole yhtään lausetta, joka toimisi! Ei huvita enää avata koko tiedostoa. Tai sitten sen avaa ja sulkee saman tien. Ei tästä tule mitään, paras luovuttaa!

Seuraavaksi alkaakin miettiä, miksi koskaan kuvitteli pystyvänsä kirjoittamaan kirjan. Miksi ryhdyin tähän? Enhän minä osaa kirjoittaa! Kaikki muut ovat paljon parempia ja ovat jo julkaisseet monta tekstiä eikä heillä varmasti ole koskaan näin vaikeaa. Olen surkea kirjoittaja ja surkea ihminen!

(Myös Anna Kaija on pohtinut kirjoittajan epävarmuutta ja ahdistusta blogissaan pidemmin tavalla, joka kuulostaa itselleni kovin tutulta...)

Kirjoittaminen on varma tie omaan henkilökohtaiseen helvettiin.

Huonot uutiset ovat siis, ettei takuulla yksikään kirja valmistu ilman vaikeuksia.
Hyvät uutiset ovat, että omaan tekstiinsä voi rakastua uudelleen. Ja pitääkin rakastua, uudelleen ja uudelleen. Kuten ihmissuhteissakin, lopulta kyse on päätöksestä. Tahdotko osoittaa uskollisuutta ja rakkautta myös vastamäessä? Oletko valmis tekemään töitä? Pystytkö tietoisesti löytämään ihastuksen itsestäsi uudelleen? Tahdotko tuijottaa tekstisi hyviä vai huonoja puolia? (Tosin toisin kuin ihmisihastuksissa niitä huonoja puolia tulisi pyrkiä muuttamaan eikä vain hyväksymään.)

Yksi hyvä puoli tässä tunnemyrskyssä on se, ettei kirjoittaja mitenkään voi laskelmoida. Pidän huvittavana ajatuksia ja ohjeita siitä, että pitäisi kirjoittaa siitä, mikä myy tai kiinnostaa lukijaa. Onnea vaan niille, jotka tuon tien valitsevat! Kirjan kirjoittaminen on niin pitkä ja rankka prosessi, ettei sitä mitenkään jaksa käydä läpi jonkun toisen kiinnostuksen kohteiden takia. Tai ei se ainakaan sen arvoista ole. 
(Toki kannattaa niistä omista kiinnostuksen kohteista poimia työpöydälle niitä, jotka potentiaalisesti kiinnostavat lukijoitakin. Siinä risteyskohdassa syntyvät menestyjät. Toisaalta on lähes mahdotonta etukäteen tietää, mikä kiinnostaa kustantajia/lukijoita/mediaa, joten itse lähden siitä, että kirjoitan siitä, mikä itseäni aidosti eniten sillä hetkellä kiinnostaa.)

Kuinka sitten löytää ihastumisen tunne uudestaan, kun vaikeuksia tulee? Tätä pohdin lisää seuraavassa tekstissä. Yksi parhaista keinoista on pitää hetki taukoa ja antaa tekstin levätä. Kirjoittaa jotain muuta tai vaikka välillä tehdä ihan jotain muuta. 
(Nähdä muita ihmisiä, esimerkiksi. Se kun on unohtunut siinä ihastumisvaiheessa, kun on linnoittautunut tekstinsä kanssa kuukausikaupalla kahdestaan kotisohvalle.)

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.