Mistä tietää, milloin on hyvä hetki ottaa vähän taukoa?
Monet kirjoittavat puhuvat siitä, että on vaikea saada itsensä töihin. Tekstin valmistuminen vaatiikin tietyn määrän itsekuria ja säännöllisyyttä. Välillä on vain kirjoitettava, vaikkei nyt niin huvittaisi. Monen viikon tauot etäännyttävät tekstistä aina, ja se voi olla haitallista.
Mutta välillä on ihan perusteltua ottaa tekstistä pientä lomaa. Hyviä merkkejä ovat esimerkiksi:
- Teksti ällöttää ja oksettaa, ei huvita edes avata tiedostoa.
- Jokainen lause tekstissä maistuu pahvilta, kliseiltä ja puurolta.
- Muokkaaminen on lähinnä sitä, että siirtää pilkun paikan, ja sitten siirtää sen takaisin.
- Henkilö/kohtaus/dialogi/koko teksti tuntuu väärälle, mutta ei sitä oikein osaa korjatakaan.
- Turhauttaa. Paljon.
Silloin oikea toimenpide on yleensä etäisyys. On luonnonlaki, että omalle tekstilleen sokeutuu. Virheetkin huomaa helpommin välimatkan päästä.
Minun on yleensä hyvin vaikea saada itseni uskomaan tähän. Työmoraalini on niin korkea, etten osaa irrottautua tekstistä. Olen kärsimätön ja minusta tuntuu, että teksti pitäisi saada valmiiksi tässähetinyt. Jos tekstistä ottaa taukoa, sehän ei edisty, eli ei valmistu? Todellisuudessa parin viikon tauon jälkeen teksti voisi tuorein silmin edistyä suurin harppauksin, eikä sellaisin pienin nykäyksin, joita tekee silloin, kun tekstiä vääntää väkisin.
Entä kuinka palata takaisin yhteen? Miten rakastua tekstiinsä uudelleen?
Tauon jälkeen teksti on hyvä lukea kokonaisuutena. Monesti toimimattomien kohtausten/henkilöiden/dialogien taustalla on toimimaton kokonaisuus, eli kohtaus/henkilö/dialogi on väärässä paikassa, tarpeeton tai sitä lähestyy väärästä kulmasta.
Vanha neuvo on lukea teksti kuin joku toinen olisi kirjoittanut sen. Jep, onnea vaan yritykselle... En ole tässä kovinkaan hyvä, mutta olen keksinyt pari konstia, joilla hieman helpottaa etäisyyden saamista. Yksi tapa saada uudet silmät on yksinkertaisesti vaihtaa fonttia. (Kuulostaa uskomattomalta, mutta toimii lähes aina.)
Viime aikoina olen harrastanut myös tekstini lukemista e-kirjana. Olen muuntanut tekstin Calibren avulla e-kirjaksi ja lukenut sitä työmatkalla aivan kuten mitä tahansa kirjaa. Plussaa on, ettei tekstiä voi silloin muokata, vaikka kiusaus olisi, mutta sähköisiä kirjanmerkkejä on kuitenkin helppo lisätä kohtiin, joissa tulee mieleen parannuksia ja ideoita. Mutta liikaa muistiinpanoja ei missään nimessä kannata tehdä, vaan keskittyä nimenomaan lukemiseen ja siihen fiilikseen, jonka teksti herättää.
Tekstin ensimmäisten versioiden kohdalla voi auttaa, että tekee jälleen lisää taustatutkimusta. Joskus jonkin pienenkin yksityiskohdan lisääminen voi tuoda hurjasti lisää tekstin maailmaan. Oivallukset ruokkivat oivalluksia, joten lumipallo lähtee herkästi kasvamaan.
Joskus kun iloa on vaikea löytää, katson jonkin saman genren elokuvan tai luen saman genren kirjan. Toisin sanoen muistutan itseäni siitä, miksi niin kovin alun perin ihastuin genreeni ja miksi haluan sitä kirjoittaa. Toisin sanoen yritän päästä takaisin tekstin maailmaan kiertotietä. (Tämän lähestymistavan ilmeinen ongelma on, että liian hyvät esikuvat saavat oman tekstin tuntumaan entistäkin surkeammalta.)
Yksi parhaista keinoista saada uusia näkökulmia on pyytää niitä muilta. Palaute auttaa tekstiä harppauksin eteenpäin, mutta hyvien palautteen antajien haaliminen on ainakin itselleni ollut suuri haaste. Kirjoittamisen opinnot ovat olleet kultaa kalliimmat.
Kannattaa myös muistaa, että onnistunut rakkaussuhde tekstiin päättyy aina lopulta eroon. Mitään tekstiä ei ole järkeä hioa loputtomasti, vaan jossain vaiheessa täytyy tekstistä osata päästää irti ja vapauttaa pää seuraaville teksteille. Kirjoittajan on siis oltava aikamoinen sarjarakastuja.
Mistä sitten tietää, että teksti on valmis? Tai että on itse valmis päästämään irti tekstistään? Sitä pohdin seuraavaksi.
P.S. Jos jollain on käytössään hyviä konsteja etäisyyden luomiseen, otan erittäin mielelläni vastaan.
* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
KS
VastaaPoistaoon käyny aina kurkkaamassa edistymistäsi.
Turusen Sivuhenkilö kannattanee sinun lukea ja siihen liittyen
Marjatta Mentulan blogi:
http://marjatankirjat.blogspot.fi/2018/04/saara-turunen-sivuhenkilo_8.html
Sekä tietenkin, ja varmaan lukenutkin olet, pyhäinen Hesarissahan oli Majanderin essee, jossa hän käsittelee tämän Turusen tapauksen pohjalta kirjojen arvostelua.
https://www.hs.fi/paivanlehti/08042018/art-2000005633079.html
Kiva kuulla, että joku jaksaa seurata edistymistäni! Kovin hitaalta tuntuu oma vauhti, mutta pääsihän se kilpikonnakin sitten lopulta maaliin.
PoistaTurunen on ollut lukulistalla, mutta nyt kiinnostaa vielä enemmän. Ai että, mielenkiintoista tämä pohdiskelu, joka kirjan tiimoilta herännyt! Edelleen hattu ylös heille, jotka avoimin silmin lukevat oman karsinansa ulkopuolelta, vaikkapa nyt sitten nuoren naisen kirjoittamaa chick litiä ;)
Tosi tuttuja fiiliksiä tekstin suhteen varsinkin se osio merkeistä, kun olisi hyvä pistää teksti tauolle.
VastaaPoistaFontin vaihto ei ole koskaan toiminut itselle, mutta tuo e-kirja kikka on. Se on hyvä varsinkin siinä vaiheessa, kun tekee viimeistä lukukertaa ja haluaa kokea tarinan yhtenäisenä kokonaisuutena.
Tekstin tulostaminen on aina ihan suositeltavaa. Teen tätä varsinkin silloin, kun on uutta tekstiä mitä en jaksa enää tuijottaa koneelta.
Tämä on ollut ihan mielekäs blogi seurata. Luin jokunen kuukausi sitten kaikki vanhat postauksesi. Oli kiva seurata tekstin ja prosessisi edistymistä.
Olipa kiva kuulla, että olet löytänyt luettavaa itsellesi! Juuri siksi olen halunnut pohtia näitä juttuja julkisesti, että itse saan niin paljon virtuaalista vertaistukea muiden kirjoittajien tuskailuista lukiessani.
PoistaTekstin tulostaminen toimii varmasti. Mikä siinä paperissa niin onkin, että heti teksti näyttää erilaiselta? En ole kuitenkaan käyttänyt tuota konstia kovin aktiivisesti, koska paperin tuhlaus tuntuu pahalta. :D Siksi kehittelin tuon e-kirja-kikan, mutta ei se ehkä ihan sama ole kuitenkaan.