Kuinka kirja syntyy 11: Askel eteen, kaksi taakse

Laakson poika, Aavan tyttö on ollut melkoisessa jumissa keväästä asti. Pidin tekstistä taukoa kesäkuun ajan ja odottelin, jos inspiraatio ilmoittaisi itsestään, mutta silläkin taitaa olla opettajan kesälomat. Tai sitten se on ottanut lopputilin ja lähtenyt lopullisesti.

Eikä kyse ehkä ole vain tästä tekstistä, vaan siitä, etten osaa kirjoittaa enää ollenkaan. Joskus mietin, onko kirjoittamisen opinnoista ollut haittaakin, kun olen oppinut tarkastelemaan tekstiä eri näkökulmista. Ennen annoin mennä ja nautin vain kirjoittamisesta, nykyisin päädyn helposti ylianalysoimaan kaiken. 

En tiedä, auttaisiko, jos saisin tekstiin vielä lisää etäisyyttä, mutta sen tiedän, ettei nyt ole aikaa ottaa etäisyyttä. Kirjoittamisen opintojeni ja tämän version deadline on 1.8, joten jostain tässä täytyy nyt kaivaa innostusta.

Viime viikonloppuna kävinkin Eurassa virittäytymässä esihistoriallisiin tunnelmiin. Suosittelen ehdottomasti visiittiä Euran esihistoriakohteisiin ja Nauravaan lohikäärmeeseen kaikille muillekin rautakausifriikeille! 

Käräjäkivet Eurassa. 

Jokin pieni innostuksen kipinä tarttuikin matkalta mukaan, mutta se sammui aika nopeasti, kun huomasin, etten edelleenkään tajua omasta tekstistäni yhtään mitään.

Ensinnäkään Laakson poika, Aavan tyttö ei ole enää Laakson poika, Aavan tyttö, koska olen luopunut tekstin alkuperäisestä rakkaustarinasta. Tekstille pitäisi siis keksiä uusi nimi. Hyvät uutiset: minulla on tiedostossa ainakin kaksi sivua nimiehdotuksia valmiina. Huonot uutiset: yksikään niistä ei ole mitenkään hyvä.

Toisekseen en tiedä, mikä on nykyinen ideani tekstin suhteen. Teksti rönsyilee joka suuntaan. Aina, kun poistan yhden rönsyn, ilmestyy tilalle kaksi lisää. Enkä minä löydä mistään sitä vartta, joka kannattelee niitä kaikkia.

Olen päätynyt tilanteeseen, jossa kaksi päähenkilöä kieltäytyy tekemästä kanssani minkäänlaista yhteistyötä (ehkä suuttuneena alkuperäisideani tuhoamisesta), yksi sivuhenkilö on ottanut vallan koko tekstistä ja kaikki häröilevät eri suuntiin vailla mitään järkevää, yhteistä teemaa. Alkuperäisideani on kadonnut ja tekstin hiomisen sijaan olenkin onnistunut kirjoittamaan toisen ensimmäisen raakaversion. 

Tuntuu, että jokaista edistysaskelta kohti olen joutunut ottamaan kaksi askelta taaksepäin. Eihän tästä tekstistä tällä tahdilla mitään tule. Usko loppuu ennen kuin valmista tulee.

No, onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa saada teksti jollain tavalla tolkulliseksi. Että kaikki olisi täydellistä, niille viikoille on vielä luvattu lisää tätä loputonta hellettä... 

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
(Tällä hetkellä tuntuu, ettei minnekään. Ikinä.)