Visuaalivamma

Olen selvästikin visuaalinen ihminen: Opin näkemällä (ja vain näkemällä), näen tarinani hyvin visuaalisina ja yliopiston puheviestinnän kurssilla opin, että myös puhun hyvin visuaalisesti (kuin näkisin puhumani edessäni ja kuvailisin sitä, mikä johtaa siihen, että kuvailen ensin yhtä paikka ja sitten toista eli puheeni hyppii ja pomppii, koska tavallaan kuvittelen puhekumppaninikin näkevän puheeni kohteen). Nautin myös kauniista maisemista, tauluista ja sisustuksesta ja minusta on mukavaa ottaa ja katsoa valokuvia.

Mutta. Olen täysin kyvytön piirtämään, maalaamaan, sisustamaan, suunnittelemaan kansia! Olenkin tullut siihen tulokseen, että kärsin jostain visuaalivammasta. Visuaalisuus on minussa, mutta ei vain pääse purkautumaan. Näin sen täytyy olla. 

Siksi viimeaikaiset puuhailuni sosiaalisessa mediassa ovat täysin ylittäneet kykyni. Kehittelin itselleni jo logonkin ja sen pohjalta blogin uuden ulkoasun:

Aina välillä saan itseni kiinni ajattelemasta, että kehtaanko ja hävettää. Sitten taas muistan, että teen tätä itselleni, ja että ei tämä visuaalinen puoli ole tässä se tärkein, vaikka olenkin nyt siihen hieman hurahtanut. 

Sitä paitsi olen vakuuttunut siitä, että visuaalivamma luokitellaan pian ihan oikeaksi vammaksi.