Palautteen saaminen oli yksi arvokkaimmista asioista kirjoittamisen opinnoissa. Se oli myös yksi niistä asioista, joiden takia aloitin kirjoittamisen opiskelut - en vain enää osannut viedä tekstejäni yksin eteenpäin.
Olihan se silti aluksi aika kuumottavaa laittaa omia tekstejään muiden kurssilaisten ja opettajan arvioitavaksi. Mitä jos kaikki inhoavat tätä? Entä jos olen ihan superhuono enkä edes itse tajua sitä? Olin jotenkin henkisesti varautunut vain kritiikkiin ja miten suhtaudun siihen, joten se yllätti, miten hyvä palautekin vei eteenpäin ja antoi uskoa omaan tekstiin. Joku saattoi huomata jotain sellaista, mistä itse ei ollut edes osannut ylpeillä.
Kritiikkiinkin täytyi oppia suhtautumaan jotenkin. Kritiikkihän on lopulta vain korjaus- ja parannusehdotuksia. Se auttaa viemään tekstiä eteenpäin. Toisaalta ei omaa tekstiä voi alkaa muuttaa siksi, että joku muu haluaisi tehdä sen eri tavalla. Joskus kritiikin voi vain jättää huomiotta. Vaikeaa onkin tietää, milloin kuunnella sitä, milloin sulkea siltä korvansa. Sen ainakin opin, että jos itseä joku kohta tai jokin asia häiritsee, kyllä sen lukijakin huomaa.
Kirjoittamisen perusopintojen loppuun valitsin tekstikokoelman. Lähetin arvioitavaksi kolme ensimmäistä lukua GS:ää, koska se oli viime vuonna eniten muokkauksen alla. Sain palautetta Ihan Oikealta Kirjailijalta (minkä takia lykkäsin palautusta ihan loputtomasti...) ja se oli tietysti vielä aivan eri tavalla tarkkanäköistä kuin vertaispalaute.
Nyt sitten sulattelen palautetta, ja se sulaa kyllä yhtä hitaasti kuin joulukinkku vyötäröltä. En ole palautteen kanssa varsinaisesti eri mieltä, mutta se tuntuu hankalalta. Pitääkö oikeasti tuokin muuttaa? Hirveä työ! Toisaalta sitten taas minulla on koko teksti käsissäni, ja tiedän, mihin olen menossa. Voisiko sen kautta ollakin perusteltua, että henkilöt ovat hieman tyypiteltyjä...?
Minä päätän lopulta. Valintoja tekstin suhteen voi tehdä miljoonia, mutta vain minä voin tietää, mikä on oikein. Siksi palaute sulaa niin hitaasti. Se täytyy puntaroida, arvioida, harkita. Vasta sitten voi tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti