(30 jälkeen 30 -käsikirjoituksen kohdalla kokeilin palapelin rakentamista konkreettisesti. Siis oikeasti paperista. Se toimi.)
Toinen tapa kuvata prosessia on Stephen Kingin mammuttivertaus. Kirjoittaja kaivaa tarinaa esiin kuin arkeologi fossiilia. Aluksi näkyvillä on vain jokin luu tai kappale luurankoa. Sen ympäriltä täytyy kaivaa varoen, ettei riko luurankoa, vaan saa lopulta esille täydellisen fossiilin. (Vertaus löytyy Kingin itsensä kuvaamana paremmin Kirjoittamisesta -teoksesta.)
Ensimmäisen version jälkeen olin tilanteessa, jossa minulle oli jo kertynyt kasa paloja, mutta niistä muodostuva kuva oli epätarkka. Oli aika alkaa sommitella paloja yhteen. Tai tiputella hieman maata luiden päältä. Palaute auttoi tässä paljon.
Tarinalle oli yllättäen ilmaantunut yhteensä seitsemän kertojaa. Tämä on edelleen mielestäni perusteltua, koska Laakson ja Aavan välinen konflikti on monisyinen, ja eri henkilöillä on siihen erilainen lähestymistapa. Mietin kuitenkin, onko äänessä jo liian monta henkilöä, ja jäävätkö kaikki lukijalle lopulta etäisiksi. Oli siis tehtävä valintoja sen suhteen, kuka tarinaa kertoo.
Pihlaja oli alun perin tekstissä sivuroolissa, mutta hän oli ottanut tekstistä tilaa niin luontevasti, että päätin pitää hänet päähenkilönä. Sen sijaan alkuperäiset päähenkilöt Mai ja Paju (joiden mukaan teksti on saanut nimensä), olivatkin yllättäen jääneet sivurooliin. Sain jopa palautetta, että lukijaa yllätti se, että Mai äkkiä nousikin niin tärkeäksi henkilöksi. Minulle oli itselleni selvää, että Mai on tärkeä, koska hänestä koko tarina aikoinaan lähti liikkeelle, mutta olin unohtanut kertoa sen lukijalle! Mietin, olisiko tässä kyseessä darling, joka ehkä pitäisi tappaa, mutta päätin lopulta pitää Main ja Pajunkin päähenkilön roolissa. Tämä tarkoittaa sitä, että varsinkin tekstin alkupuolella Pajun ja Main täytyy saada lisää tilaa.
Pajusta sain myös palautetta, ettei hänestä saa otetta. Hänestä lukijalle välittyi lähinnä se, mitä hän ei halua, muttei se, mitä hän haluaa. Pajun hahmo vaatiikin lisää taustoja ja selvityksiä. (On muuten hankalaa tutustua fiktiiviseen henkilöön, jos hän itse haluaa vetäytyä syrjään.)
Ensimmäinen tekstiversioni oli vielä luuranko. Saadakseni selville, miltä tämän tarinan fossiili elävänä näyttäisi, lihotan sitä monesta kohtaa. Kuvailen esimerkiksi tarkemmin, miltä Laaksossa ja Aavalla näyttää, sekä millaista arki siellä on. Annan lukijan myös entistä enemmän kurkistaa henkilöiden ajatuksiin (ja seuraavassa versiossa alankin poistaa ja muuttaa näitä esimerkiksi toiminnaksi, ettei tekstistä tule liian selittävä).
Myös teema alkaa näyttää toiselta tekstiä uudelleen kirjoittaessa. Huomaan, ettei teksti niinkään kerro vallasta, vaan sen kanssa yhteen kietoutuvista oikeista ja vääristä valinnoista.
On edelleen hyvin mahdollista, että muokkauksen jälkeen vaikuttaa siltä, ettei rakenne toimi, joitain lukuja täytyy siirtää, poistaa tai muokata. Se tarkoittaa tavallaan askelta taaksepäin, vaikka on tietenkin pidemmässä mittakaavassa askel eteenpäin. Joka tapauksessa teksti on vaiheessa, jossa se vaatii vielä paljon poistoja, editointia, viilausta, tekstin elävöittämistä.
Palapelin reunukset tuntuisivat nyt olevan valmiina, mutta sisus on vielä pahasti kesken. Eipä ihme, että välillä kirjaa kirjoittaessa iskee epätoivo ja fiilis siitä, ettei epämääräinen palapelikasa koskaan valmistu miksikään kauniiksi ja kokonaiseksi.
* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti