 |
| Kirjan maisema on merta, tuulta ja koneita. |
Zemi pakenee Koneen hallitsemaa maailmaa pienelle majakkasaarelle. Saaren yhteisö pitää yllä vastarintaliikettä. Solmujen asiantuntija Zemi vastaa linnuista, jotka ovat ainoa viestintäkeino mantereelle.
Kenenkään saarelle tulleen ei tarvitse kertoa menneisyydestään muille. Pian selviää, että monilla on omat salaisuutensa, ja niin on koko yhteisölläkin.
Kaikki eivät vastarinnassakaan ole samaa mieltä keinoista ja toimintatavoista. Tapahtumien edetessä Zemi joutuu valitsemaan oman puolensa ja miettimään, kenen sanaan voi luottaa.
Waris maalaa kirjan maiseman vähäeleisesti ja kertoo vain vähän maailman ja henkilöiden taustoista. Tämä tyyli miellyttää minua enimmäkseen, esimerkiksi kohdissa, joissa Zemin on tehtävä päätös, ja lukija on aivan yhtä pihalla kuin Zemikin siitä, kuka on oikeassa ja kenen puolella pitäisi olla. Toisissa kohdissa taas jäin kaipaamaan enemmän taustoitusta ja syvyyttä maailmaan, ihmisiin sekä tapahtumiin.
Henkilökaarti on romaaniksi vähäiseen sivumäärään nähden aika iso, joten moni henkilöistä jää etäiseksi. Henkilöiden muutokset Zemin silmissä alkavat myös ehkä noudattaa tiettyä kaavaa, jossa alkuvaikutelma osoittautuu täysin vääräksi. Jollain tavalla pidän tosin tästäkin, vaikka olisinkin kaivannut enemmän yllätyksellisyyttä alkuasetelmien muutoksiin. Monen henkilön kohdalla oli liian itsestäänselvää, miten Zemin asenne tulee muuttumaan.
Vähäeleisyys toimii myös lopussa. Mahtipontinen lopetus olisi pilannut kirjan tunnelman. Toisaalta jonkinlaisen päätepisteen tapahtumat saavuttavat, ja ainakin minulle tämä piste riittää hyvin.
Helena Waris on suosikkejani fantasiakirjailijoista. Saattaa jopa olla, että ilman hänen Pohjankontu-trilogiaansa en itse olisi päätynyt niin syvälle fantasiakirjoittamiseen. Sen ainutlaatuinen maailma ja tapa nähdä fantasia uudella tavalla johdattelivat minut nimittäin aikoinaan takaisin fantasian pariin.
Linnunsitojan kone- ja majakkamaisema ei puhuttele minua niin syvästi, mutta meren, tuulen ja koneiden dystooppinen maisema rakentuu tässäkin kirjassa vahvasti mieleeni. Waris tuntuu kirja kirjan jälkeen luovan maailman, joka osuu ja uppoaa, ainakin minun kohdallani.
Wariksen kirjoja lukiessani jään aina miettimään, missä kulkee nuorten ja aikuisten kirjallisuuden raja. Toki päähenkilöt ovat nuoria, mutta mielestäni tämänkin kirjan teemat ovat aika aikuisia. Kuka nousee vastarintaan, kuka tyytyy vain siihen, että saa olla rauhassa? Keneen tai mihin voi luottaa ja millä perusteilla?
Ehkä sitten aikuisten romaanissa olisi enemmän sivuja ja syvempää pohdintaa. Toisaalta tämän romaanin vahvuus on juuri sen vähäeleisyys, koska se luo kirjan vahvan tunnelman. Voisin ainakin itse suositella tätä(kin) Wariksen kirjaa myös aikuisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti