Viisi huomiota Helsingin kirjamessuilta

 1. Kirjallisuus kiinnostaa

Messut teki uuden kävijäennätyksen: Messukeskuksessa vieraili yli 104 000 kävijää (joista osa toki Ruoka ja viini -messujen kävijöitä). Aion muistaa tämän myös, kun kipuilen kirjallisuuden opettajana myös niiden lukemista välttelevien nuorten kanssa.  

2. Uusi sukupolvi nousee

Ohjelmistossa ja kävijöissä näkyy yhä enemmän kirjatok-sukupolven edustus. Ja sehän on ihan mahtavaa! Koin tämän suhteen myös ahaa-elämyksen: minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, etten osallistu kaikkeen pöhinään ja jokaiseen uuteen muotivirtaukseen kirjallisuuden kentällä. Voin edelleen jatkaa vanhalla tyylillä, ja iloita samalla siitä, että uusia suuntia syntyy rinnalle. 

3. Viihdekirjallisuus jatkaa nousuaan

Pelkästään hyvän mielen kirjojen sunnuntain ohjelmakokonaisuus näyttää, miten monimuotoista viihdettä suomessa kirjoitetaan: romantasiaa, maalais- ja kaupunkilaisromantiikkaa, historiallisia romansseja... Viihdekirjallisuus alkaa myös viimein saada ansaitsemaansa arvostusta. Oli myös melko mahtavaa olla Siri Kolun ja S.K. Rostedtin kanssa ison yleisön edessä todistamassa, miten yleisö rakastaa viihdekirjailijoita! 

4. Kirjallisuuden kentällä on tilaa

Somen algoritmit saavat minut helposti ahdistumaan, kun algoritmit nostavat esiin menestystarinoita menestystarinoiden perään. Messukeskuksessa kokonaisuus kuitenkin hahmottui eri tavalla. Kirjoja ja kirjailijoita on ihan valtavasti! Ja sehän tarkoittaa, että kirjallisuuden kenttä on laaja, ja siellä on kyllä tilaa meille pienemmillekin yleisöille kirjoittaville. 

5. Kirjahuuma tarttuu

Kirjamessuilla innostuu yllättävistä ja erilaisista kirjoista, ja heräteostoksia tulee tehtyä. Minä puolestani voimauduin niin, että kirjoitin heti sunnuntaina iltapuhteiksi neljän sivun työsuunnitelman apurahahakemuksen liitteeksi.

Kaiken kaikkiaan oli erittäin inspiroiva, ajatuksia herättävä ja kokemusrikas messuviikonloppu!

Viisi syytä, miksi tiiliskivet ovat parhaita

1 Lukemisessa vaikeinta on uuden aloittaminen. Paksuun kirjan tuttuun maailmaan voi palata monta kertaa ilman, että tarvitsee lähteä ihan alusta. 

2 Mitä vähemmän sanoja, sen tiiviimmässä merkitys. Paksuissa kirjoissa on usein enemmän kuvailua, selittämistä ja taustoitusta, jolloin lukeminen on itse asiassa helpompaa.

3 Hyvät kirjat loppuvat aina liian pian! Mitä paksumpi kirja, sen kauempana tuo kammottava hetki on.

4 Paksuissa kirjoissa kaikkea on enemmän. Maailmat ovat isompia ja yksityiskohtaisempia, kiinnostavia sivuhenkilöitä putkahtelee vastaan, hahmoihin ehtii tutustua paremmin, juonenkäänteitä riittää...

5 Paksut kirjat kehittävät paitsi älyä, myös lihaksia. Kokeile vaikka lukea sängyssä kädet ojennettuina 😛

Korvaako tekoäly kirjailijat?

Some on tällä hetkellä täynnä maalailuja siitä, miten tulevaisuudessa tekoäly kirjoittaa kirjat, kustantamot innostuvat kustannustehokkaasta vaihtoehdosta ja insinöörit korvaavat kirjailijat.

Toki tekoäly jotain muuttaa. Kirjailijoille siitä tulee ehkä työkalu, mutta kuka tahansa insinööri ei tulevaisuudessakaan ole kirjallisuuden ammattilainen, eikä osaa esimerkiksi arvioida tekoälyn tuottaman tekstin kaunokirjallista arvoa.

Pahimmatkaan uhkakuvat tekoälyllä tuotettujen tekstien myymisestä ilman ihmisarviointia eivät tietysti ole perusteettomia. Tyhmyys valtaa alaa, ajattelua ja asiantuntemusta ei arvosteta. En voi väittää, etteikö minuakin huolestuttaisi.

En kuitenkaan usko näihin uhkakuviin, en ainakaan vielä.

Tekoäly ei ensinnäkään ole luova. Se tuottaa kyllä epäilemättä tekstiä, jossa on alku, keskikohta ja loppu, mutta se ei osaa tuottaa uutta, ainoastaan laskea todennäköisyyksiä jo olemassa olevista teksteistä. Todennäköisin ei kuitenkaan ole kiinnostavinta! Taide ei toista vain vanhoja malleja, vaan haastaa, kyseenalaistaa, kirjoittaa uusiksi sääntöjä ja näyttää maailman toisin kuin on totuttu.

Tekoälyllä ei myöskään ole ihmisyyttä. Sillä ei siis ole esimerkiksi empatiakykyä tai minkäänlaista käsitystä siitä, mitä on tuntea, haistaa, maistaa tai ylipäätään olla olemassa. Siltä puuttuu siis se olennaisin, mikä kirjallisuudessa kiehtoo: mahdollisuus kurkistaa toisen ihmisen kokemukseen, ymmärtää jotain itsensä ulkopuolelta.

Ennen kaikkea tulevaisuus ei ole mikään välttämättömyys, joka vain vyöryy päällemme. Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen, kertoa mitä me siltä haluamme ja mitä emme.

Voin ainakin omalta osaltani ilmoittaa, etten halua lukea yhtään tekoälyllä tehtyä kirjaa. En halua merkityksettömiä sanoja sanojen perässä, en uudelleen sekoitettua massaa.

Haluan sirpaleen ihmisyyttä. Haluan samaistua, olla eri mieltä, haastaa ajatteluani ja oppia uutta. Siksi aion jatkossakin lukea vain tekstejä, jotka on ajateltu, kuviteltu ja tunnettu ihmisen kehossa. 

En halua vähempää kuin tekstejä, jotka ovat olleet jollekulle niin tärkeitä, että ne on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä täytynyt hitaasti, tuskallisesti ja vaivalloisesti kirjoittaa ja uudelleen kirjoittaa, kunnes niihin on tiivistynyt jotain olennaista ihmisyydestä.