Viisi syytä, miksi tiiliskivet ovat parhaita

1 Lukemisessa vaikeinta on uuden aloittaminen. Paksuun kirjan tuttuun maailmaan voi palata monta kertaa ilman, että tarvitsee lähteä ihan alusta. 

2 Mitä vähemmän sanoja, sen tiiviimmässä merkitys. Paksuissa kirjoissa on usein enemmän kuvailua, selittämistä ja taustoitusta, jolloin lukeminen on itse asiassa helpompaa.

3 Hyvät kirjat loppuvat aina liian pian! Mitä paksumpi kirja, sen kauempana tuo kammottava hetki on.

4 Paksuissa kirjoissa kaikkea on enemmän. Maailmat ovat isompia ja yksityiskohtaisempia, kiinnostavia sivuhenkilöitä putkahtelee vastaan, hahmoihin ehtii tutustua paremmin, juonenkäänteitä riittää...

5 Paksut kirjat kehittävät paitsi älyä, myös lihaksia. Kokeile vaikka lukea sängyssä kädet ojennettuina 😛

Korvaako tekoäly kirjailijat?

Some on tällä hetkellä täynnä maalailuja siitä, miten tulevaisuudessa tekoäly kirjoittaa kirjat, kustantamot innostuvat kustannustehokkaasta vaihtoehdosta ja insinöörit korvaavat kirjailijat.

Toki tekoäly jotain muuttaa. Kirjailijoille siitä tulee ehkä työkalu, mutta kuka tahansa insinööri ei tulevaisuudessakaan ole kirjallisuuden ammattilainen, eikä osaa esimerkiksi arvioida tekoälyn tuottaman tekstin kaunokirjallista arvoa.

Pahimmatkaan uhkakuvat tekoälyllä tuotettujen tekstien myymisestä ilman ihmisarviointia eivät tietysti ole perusteettomia. Tyhmyys valtaa alaa, ajattelua ja asiantuntemusta ei arvosteta. En voi väittää, etteikö minuakin huolestuttaisi.

En kuitenkaan usko näihin uhkakuviin, en ainakaan vielä.

Tekoäly ei ensinnäkään ole luova. Se tuottaa kyllä epäilemättä tekstiä, jossa on alku, keskikohta ja loppu, mutta se ei osaa tuottaa uutta, ainoastaan laskea todennäköisyyksiä jo olemassa olevista teksteistä. Todennäköisin ei kuitenkaan ole kiinnostavinta! Taide ei toista vain vanhoja malleja, vaan haastaa, kyseenalaistaa, kirjoittaa uusiksi sääntöjä ja näyttää maailman toisin kuin on totuttu.

Tekoälyllä ei myöskään ole ihmisyyttä. Sillä ei siis ole esimerkiksi empatiakykyä tai minkäänlaista käsitystä siitä, mitä on tuntea, haistaa, maistaa tai ylipäätään olla olemassa. Siltä puuttuu siis se olennaisin, mikä kirjallisuudessa kiehtoo: mahdollisuus kurkistaa toisen ihmisen kokemukseen, ymmärtää jotain itsensä ulkopuolelta.

Ennen kaikkea tulevaisuus ei ole mikään välttämättömyys, joka vain vyöryy päällemme. Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen, kertoa mitä me siltä haluamme ja mitä emme.

Voin ainakin omalta osaltani ilmoittaa, etten halua lukea yhtään tekoälyllä tehtyä kirjaa. En halua merkityksettömiä sanoja sanojen perässä, en uudelleen sekoitettua massaa.

Haluan sirpaleen ihmisyyttä. Haluan samaistua, olla eri mieltä, haastaa ajatteluani ja oppia uutta. Siksi aion jatkossakin lukea vain tekstejä, jotka on ajateltu, kuviteltu ja tunnettu ihmisen kehossa. 

En halua vähempää kuin tekstejä, jotka ovat olleet jollekulle niin tärkeitä, että ne on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä täytynyt hitaasti, tuskallisesti ja vaivalloisesti kirjoittaa ja uudelleen kirjoittaa, kunnes niihin on tiivistynyt jotain olennaista ihmisyydestä.  

Vuoden 2024 top 3 -kirjat

Lukemisen vuosi 2024 oli täynnä fantasiaseikkailuja, elämäkertoja ja klassikoita.

Olen tänä vuonna lukenut 114 kirjaa (jos kirjanpito pitää enkä ehdi saada yhtä megaopusta valmiiksi huomiseen iltaan mennessä). Saman verran olen saanut luettua tällä vuosikymmenellä vain yhtenä vuonna aiemmin, joten määrässä mitattuna lukemisen vuoteni oli hyvä.

Myös laadussa mitattuna vuosi oli enemmän kuin hyvä Tänä vuonna hemmoteltiin fantasian ystäviä oikein kunnolla, koska todella monta mahtavaa teosta ilmestyi. Ehkä sekin osaltaan vaikutti siihen, että monen heikomman fantasiavuoden jälkeen jaksoin taas syventyä monisatasivuisiin seikkailuihin. Myös kohonneet energiatasot tietysti auttoivat. Fantasiahan ei ole mikään helppo laji lukijalle: täytyy omaksua kokonainen uusi maailma uusine sääntöineen.

Toinen suosikkigenreni eli romanttinen viihde sen sijaan ei tänä vuonna innostanut entiseen tapaan. En tänä vuonna selvästikään ollut niin eskapismin tarpeessa (ja ehkä sitä romantiikkaa löytyy nyt ihan oikeastakin elämästä).

Lukemistani määritti jälleen paljon työni äidinkielenopettajana. Luen paljon sellaista, jonka toivon sopivan jollekin lukulistoistani. Siksi kahlasin läpi ison kasan elämäkertoja. Myös klassikoita tuli luettua kirjallisuushistorian kurssia varten. Olen muuten jo kaikki nämä top 3 -listalle päätynyttä lukenut jo aiemminkin: ehkäpä klassikkoaineksen tunnistaa siitä, että kirjan voi lukea uudestaan ja uudestaan.

Tässäpä siis tämän vuoden top 3 -kirjat lajeittain (lajimäärittelyt omavaltaisia ja ongelmallisia, kuten aina):