Viisi huomiota Helsingin kirjamessuilta

 1. Kirjallisuus kiinnostaa

Messut teki uuden kävijäennätyksen: Messukeskuksessa vieraili yli 104 000 kävijää (joista osa toki Ruoka ja viini -messujen kävijöitä). Aion muistaa tämän myös, kun kipuilen kirjallisuuden opettajana myös niiden lukemista välttelevien nuorten kanssa.  

2. Uusi sukupolvi nousee

Ohjelmistossa ja kävijöissä näkyy yhä enemmän kirjatok-sukupolven edustus. Ja sehän on ihan mahtavaa! Koin tämän suhteen myös ahaa-elämyksen: minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, etten osallistu kaikkeen pöhinään ja jokaiseen uuteen muotivirtaukseen kirjallisuuden kentällä. Voin edelleen jatkaa vanhalla tyylillä, ja iloita samalla siitä, että uusia suuntia syntyy rinnalle. 

3. Viihdekirjallisuus jatkaa nousuaan

Pelkästään hyvän mielen kirjojen sunnuntain ohjelmakokonaisuus näyttää, miten monimuotoista viihdettä suomessa kirjoitetaan: romantasiaa, maalais- ja kaupunkilaisromantiikkaa, historiallisia romansseja... Viihdekirjallisuus alkaa myös viimein saada ansaitsemaansa arvostusta. Oli myös melko mahtavaa olla Siri Kolun ja S.K. Rostedtin kanssa ison yleisön edessä todistamassa, miten yleisö rakastaa viihdekirjailijoita! 

4. Kirjallisuuden kentällä on tilaa

Somen algoritmit saavat minut helposti ahdistumaan, kun algoritmit nostavat esiin menestystarinoita menestystarinoiden perään. Messukeskuksessa kokonaisuus kuitenkin hahmottui eri tavalla. Kirjoja ja kirjailijoita on ihan valtavasti! Ja sehän tarkoittaa, että kirjallisuuden kenttä on laaja, ja siellä on kyllä tilaa meille pienemmillekin yleisöille kirjoittaville. 

5. Kirjahuuma tarttuu

Kirjamessuilla innostuu yllättävistä ja erilaisista kirjoista, ja heräteostoksia tulee tehtyä. Minä puolestani voimauduin niin, että kirjoitin heti sunnuntaina iltapuhteiksi neljän sivun työsuunnitelman apurahahakemuksen liitteeksi.

Kaiken kaikkiaan oli erittäin inspiroiva, ajatuksia herättävä ja kokemusrikas messuviikonloppu!

Kirjamessut 2021

Ihmisiä! Kirjoja! Kirjapuhetta! Tänä vuonna Helsingin kirjamessut järjestettiin jälleen fyysisesti Messukeskuksessa ja kirjaihmiset pääsivät pitkästä aikaa tapaamaan toisiaan.

Osallistuin messuille saadulla somepassilla. 

Jouduin hieman odottelemaan messuille pääsemistä. Messutungos ei houkutellut pienen lapsen kanssa ja perjantai ja lauantai vierähtivät läsnäolopakollisten opintojen parissa. Kun sitten viimein sunnuntaina seisoin portaiden yläpäässä katselemassa ihmisvilinää ja notkuvia kirjapöytiä, oli tunne lähinnä epätodellinen. Täällä taas! 

Moni tuntui messujen viimeisenä päivänä jo jääneen kotiin, sillä liikkuminen oli aiempia vuosia väljempää. Kävijöitä ei ollut muutenkaan aivan samalla tapaa kuin aiempina vuosina. (Yle uutisoi jopa kärjekkäästi, että messujen kävijämäärä romahti, vaikka kävijöitä oli kuitenkin 50 000! Olisi ollut melko erikoista, jos tänä vuonna olisi tullut kävijäennätys.)

Pitkän sosiaalisen eristäytymisen jälkeen ymmärsin viimeinkin, miten erinomainen tilaisuus messut ovat kollegojen tapaamiseen. Käytinkin hyväkseni tilaisuuden ja tapasin muutamia somesta tuttuja kirjailijakollegoita. Osan kanssa vaihdoin ajatuksia, toiset taas näin lavalla.

Dess Terentjeva kertoi Kallio-lavalla kirjastaan Ihana.
Hän kertoi mm. jatkavansa työtään toiseuden ja vähemmistöjen kuvaajana.

Olen aiempina vuosina seurannut aktiivisesti messujen ohjelmaa. Ihmisvilinä vei kuitenkin täysin keskittymiskykyni ja suunnittelemani ohjelma unohtui saman tien. Esplanadi-lavan vanhemmuutta käsittelevät keskustelut jäivät ja keskityin lapsivapaaseen. (Vanhemman näkökulmasta kiinnitin kyllä huomiota siihen, että lapsille ja nuorille oli tarjolla paljon kaikenlaista ohjelmaa. Tulevina vuosina aionkin osallistua messuille jälkikasvun kanssa.)

Sunnuntain ohjelma ei myöskään ollut minun mielestäni erityisen mielenkiintoinen. Vaikutti siltä, että tarjolla oli aiempaa enemmän yksittäisten kirjojen esittelyjä ja vähemmän yleistä kirjallisuuskeskustelua.  

Janina Orlov, Koko Hubara ja Malin Kivelä keskustelivat kääntämisestä
ja siitä, kuka saa kääntää kenen tekstejä.

Moni kiinnostava ohjelmanumero jäi toki näkemättä jo aiempina päivinä. Onneksi osa keskusteluista löytyy verkosta. Tulenkin marraskuun aikana vielä useamman kerran palaamaan kirjamessujen ohjelmaan. Verkko-ohjelma onkin tämän vuoden ehdottomasti paras uudistus!

Jotain hyvää siis seurasi viime vuoden verkkomessuistakin. Onneksi kuitenkin palattiin fyysisiin messuihin. Viime vuoden kaupallisuuden jälkeen oli ihanaa, kun paikalla oli kirjakansa koko kirjossaan, pienkustantamot, omakustanteet ja antikvariaatit. 

Kirjoja ei pitänyt ostaa, mutta en voinut vastustaa Nysalor-kustantamon omistajan Matti Järvisen pitämää myyntipuhetta. Niinpä laukkuuni päätyi Eve Lumerton Unitytöt, joka käsittelee mm. aseksuaalisuutta ja erityisherkkyyttä. 

Messutuliaisia

Messujen jälkeen olin aivan poikki. Huomasi, ettei pitkään aikaan ole tullut ihmiskontakteja! Oli kuitenkin aivan ihanaa pitkästä aikaa nähdä kirjailijoita, kirjojen ystäviä ja kuunnella kirjapuhetta. Messuilla on aina vaikea uskoa, että kirja-ala olisi jotenkin vaikeuksissa. Tänäkin vuonna Messukeskus oli täynnä innostusta, energiaa ja kiinnostavia uutuuksia.

Messut verkossa - mikä toimi, mikä ei?

Kirjamessut siirtyi tänä vuonna verkkoon. Uudenlainen tapahtuma oli uutta kaikille ja tarjosi myös uusia mahdollisuuksia, vaikka pettymyksiltäkään ei vältytty. Mikä toimi, mikä ei? 

(Seurasin messuja neljän päivän ajan messuorganisaatiolta saadulla yhteistyölipulla.)

Huonoa:

- Tunnelma oli yksinkertaisesti toinen, ehkä jonkun mielestä sitä ei edes ollut. Vaikka kuulunkin ihmisiin, joita väkijoukot ahdistavat, on kirjamessujen tungoksessa myös jotain, mitä kaipasin tänä vuonna. Kirjojen tuoksu, kansien katselu, kaikki muut kirjoja rakastavat ihmiset, spontaanit kohtaamiset, perinteiset metrilakut... 

- Verkkomessupaikka oli kallis, ja ilman kirjamyyntiä monet pienet toimijat eivät voineet olla mukana. Kirjaväki jakaantui eri tapahtumiin, kun erillistä messuohjelmaa tarjosivat ainakin BoD, Spefistiset kirjamessut ja Varjokirjamessut.  

- Ohjelmatarjonnassa näkyi pienten puuttuminen. Kirjallisuuden lajit olivat epätasapainoisesti edustettuina. Messujen teemana oli tulevaisuus, joten olisin odottanut sci-fi-kirjallisuuden näkyvän ohjelmassa edes jollain tavalla. Samoin tulevaisuuden lukijat oli lähes unohdettu, sillä lasten ja nuorten kirjallisuutta oli ohjelmassa vain vähän. Dekkareita kyllä riitti, ja julkkiselämäkerrat ja urheilu olivat minun makuuni selkeästi yliedustettuina.

- Kaipasin ohjelmaan enemmän ja monipuolisemmin eri kirjailijoita. Ohjelmatarjonnassa näkyivät julkkikset kuten Matti Nykänen, Kirsti Paakkanen ja Kari Tapio, vaikka voisin kuvitella, että heistä kertovat kirjat myisivät muutenkin.  

Kirjailijoista puolestaan paikalla olivat enimmäkseen suuret nimet ja jo ennestään kohutut. On tietenkin luonnollista, että yleisöä houkutellaan isoilla nimillä, mutta hieman ihmettelen, miksi joku haluaisi maksaa kyröistä ja hotakaisista, joita voi katsoa joka viikko telkkarissa ihan ilmaiseksikin. Mielestäni ei palvele myöskään katsojaa tai lukijaa, että samoja naamoja tarjotaan yhä uudelleen. Olisin kaivannut enemmän haastatteluja kirjailijoilta, jotka eivät ole vielä mediatilaansa saaneet, uusia, yllättäviä ja kiinnostavia tuttavuuksia. 

Mietin myös, eikö kirjamessuilla ole jonkinlainen moraalinen vastuu nostaa esiin muutakin kuin valtavirtaa. Kirjallisuudella kun ei ole hirvittävästi näkyvyyttä mediassa. 

- Liveohjelman ja tallenteiden katsominen ei samalla tavalla rauhoittanut syventymään keskusteluun. Ruudun takana oleminen houkutti laittamaan ohjelman taustalle, siivoamaan samalla, jumppaamaan... Myös kiusaus keskeyttää oli suurempi kuin paikan päällä, jossa houkutuksia muualle tai muuhun tekemiseen on vähemmän. 

- Teknisiltä ongelmiltakaan ei vältytty. Ensimmäistä päivää varjostivat kirjautumis- ja lähetysongelmat.

Hyvää:

- Verkkomessut olivat paras ratkaisu poikkeusaikoina. Oli vastuullista jättää yleisötapahtuma väliin. Mahtavaa, ettei kirjamessuja jouduttu perumaan, vaan verkkotapahtuma järjestyi näinkin isona!

- Teknisistä ongelmista ei juuri ollut haittaa. Niitä osui kohdalleni vain ensimmäisenä päivänä. Niihinkin oli selvästi varauduttu, koska livestriimi avattiin nopeasti.  

- Verkkomessut tarjosivat myös uusia mahdollisuuksia. Kun Messukeskukseen ei tarvinnut matkustaa paikan päälle, oli messuilla mahdollista nähdä myös kansainvälisten tähtien haastatteluja. Suhtaudun kuitenkin varovaisesti tämän mahdollisuuden lisäämiseen tulevina vuosina. Mieluummin tuntemattomia, kiinnostavia suomalaisia kuin jo ennestään tuttuja meganimiä!

- Verkkomessut lisäsivät saavutettavuutta. Muualta päin Suomea ei tarvinnut varata hotelleja tai tehdä pitkiä matkoja. Tuskin olisin itsekään pienen vauvan äitinä päässyt paikalle kuin korkeintaan yhtenä päivänä.  

- Tallenteet olivat suurin positiivinen uudistus. Enää ei tarvinnut jättää ohjelmanumeroa väliin päällekkäisyyden tai lounastauon takia, enkä ole koskaan päässyt katsomaan ohjelmaa kaikilta neljältä päivältä.

Tallenteisiin oli myös mahdollista palata jälkikäteen. Kiinnostavaa keskustelua ei tarvinnut referoida kaverille, vaan saattoi vinkata itse katsomaan. Jos jokin kohta meni ohi tai halusi varmistaa, tallenteita saattoi kelata.

- Kiitos tallenteiden, messut eivät lopu vielä. Tallenteita voi katsoa vielä kaksi viikkoa, eli vieläkään ei ole liian myöhäistä hankkia messulippua.

Millaista on kirjallisuus tulevaisuudessa?

Millaista on tulevaisuuden kirjallisuus? Tarvitaanko ihmistä vai tuottavatko tekoälyt tekstit? Muuttavatko äänikirjat tapaa tuottaa ja kuluttaa kirjallisuutta? Näkyykö MeToo tulevaisuuden kirjoissa? Mm. näistä aiheista keskusteltiin kirjamessuilla lauantaina ja sunnuntaina.

Kuva: Messukeskus

Tulevaisuuden kirjallisuus

Henri Hyppönen, Pontus Purokuru, Olavi Koistinen ja Suvi Auvinen keskustelivat lauantaina erityisesti tekoälyn ja koneiden vaikutuksesta tulevaisuuden kirjallisuuteen. 

Jo nyt tekoäly pystyy tekemään esimerkiksi mainoksia tai self help -oppaan tekstiä, jonka ihmiset uskovat aidoksi. Koistisen uudessa romaanissakin on tekoälyn tuottamia kohtia. Tekoäly pystyy myös tuottamaan tekstiä niin valtavia määriä, ettei ihminen pysty kilpailemaan sen kanssa. Syrjäyttääkö tekoäly siis ihmisen? Kukaan keskustelijoista ei  tähän usko. Merkityksen ja olennaisen erottaminen on edelleen ihmisen tehtävä. Jonkinlainen yhteistyö ihmisen ja koneen välillä on kuitenkin todennäköinen. 

Kukaan ei myöskään usko, että kirjallisuus olisi katoamassa, vaikka se ehkä muuttaakin muotoaan. Ihmisillä on tarve kollektiivisesti käsitellä kokemuksia ja uusia ilmiöitä, ja siksi uusia tekstejä tarvitaan edelleen. Pitkien tekstien arvostus on Koistisen mukaan tällä hetkellä myös nousussa.  

Purokuru nosti esille taiteilijapalkan ja perustulon, joiden avulla kirjallisuuden kentälle saataisiin ääniä, jotka eivät muuten pysty kirjallisuutta tuottamaan. Diversiteetti puolestaan lisää kirjallisuuden kiinnostavuutta.

Tulevaisuus äänessä

Äänikirjojen suosio on noussut vauhdilla tekniikan kehittymisen myötä, mutta miten äänikirjat muuttavat kirjailijan työtä ja kirjallisuuden kuluttamista? Aiheesta keskustelivat lauantaina JP Koskinen, Perttu Pölönen, Timo Julkunen ja Mirka Vesala.

Äänikirjoissa nähdään paljon mahdollisuuksia. Ne pidentävät kirjan elinkaarta, lisäävät mahdollisuuksia löytää lukijoita ja toimivat kiireisessä, hektisessä maailmassa, koska eivät vaadi pysähtymistä tekstin äärelle. Äänikirjaa voi kuunnella tehokkaasti vaikka kotitöitä tehdessään.

Kaikki kirjat eivät kuitenkaan toimi parhaiten äänikirjoina. Koukuttava alku, sujuvuus ja nopea eteneminen houkuttelevat kuuntelijoita, ja siksi erityisesti viihdekirjallisuutta kuunnellaan. Jotkut ovat huolestuneet ilmiöstä ja pelkäävät sen tyhmistävän kirjallisuutta. Vesala pitää tätä kuitenkin turhana kahtia-asetteluna. Ei myöskään ole täysin ennustettavissa, mitkä kirjat toimivat äänikirjoina. Jotkut tietokirjat ovat menestyneet yllättävän hyvin.

Tulevaisuudessa äänikirjoihin on mahdollista lisätä kuunnelmalle tyypillisiä ääniä tai jopa muidenkin aistien kokemuksia. Lukijaääneksi voisi valita vaikkapa tekoäly-Tauno Palon. Vesalan mukaan iso osa lukijoista kaipaa kuitenkin edelleen perinteistä formaattia. Pölönen taas nosti esiin oman mielikuvituksen voiman. Jos kuuntelijalle annetaan vain lukijan ääni, hän joutuu täyttämään enemmän aukkoja mielikuvituksellaan. Tällöin kokemuksesta tulee henkilökohtaisempi ja syvempi. 

MeToo ja BLM, miten muutokset näkyvät kirjallisuudessa?

Harmillisesti Koko Hubara oli estynyt, joten keskustelu keskittyi MeToo-liikkeseen. Ronja Salmen haastateltavana sunnuntaina oli Anu Silfverberg. 

Ilmeisesti MeToo -keskustelua ei kirja-alalla Suomessa ole vielä edes oikein kunnolla käyty. Silfverberg kertoo itsekin pelänneensä keskustelun loukkaavan taiteen puhtautta ja pyhyyttä. Hän on kuitenkin lukemiensa tutkimusten myötä vakuuttunut siitä, ettei ole yhdentekevää, kuka taidetta tekee. Esimerkiksi mieskirjailijoiden teoksissa ei ole yhtä paljon naishahmoja kuin naiskirjailijoiden teoksissa. On siis todellakin merkitystä sillä, kuka taidetta pääsee tekemään.

Ei ole myöskään yhdentekevää, ketä taide esittää. Monesti samastumiskokemusta kaipaavat leimataan itsekkäiksi, mutta usein kokemusta kaipaavat ovat taiteessa näkymättömiä, ja kaipuun kritisoijat taas edustavat normiksi tullutta representaatiota. 

Silfverbergin mukaan taide kestää kyllä kriittistäkin tarkastelua, eikä keneltäkään olla mitään kieltämässä eikä sensuroimassa.

Kirjamessujen aloitus: tarinoita, tiedettä ja tulevaisuutta

Kuva: Messukeskus

Kirjamessut ovat täällä! Ensitunnelmat vaihtuivat pettymyksestä varovaiseen innostukseen. Verkkomessuissa on hyvätkin puolensa, mutta onko kirjamessuilla enää ohjelmaa kirjoista?

Olin innokkaana paikalla heti torstaiaamuna katsomassa avajaisia. Enpä ole aiemmin päässytkään paikalle heti ensimmäisenä päivänä! Innostus laimeni kuitenkin nopeasti, kun tekniset ongelmat alkoivat. Ohjelmaa pääsi kyllä lopulta seuraamaan, mutta tallenteet tuntuivat tulevan hitaasti katsottavaksi.

Myönnettäköön, ettei liveohjelman tai tallenteiden katsominen tunnu samalta kuin olla Messukeskuksessa paikan päällä. Vaikka tungos ja hulina ovat myös ahdistaneet, on tavallaan ollut ihanaa olla keskellä kirjoista kiinnostuneiden ihmisten joukkoa. Ruudulta ei vain pääse samaan tunnelmaan.

Tallenteet vaikuttaisivat toisaalta olevan verkkomessujen parasta tarjontaa. Ohjelmien päällekkäisyys ei enää ole ongelma, ja edellisenkin päivän ohjelmaan voi palata. Kiinnostavasta ohjelmasta voi siis vinkata kavereille jälkikäteenkin. (Omat vinkkini tekstin lopussa!)

Valitettavasti kiinnostavaa ohjelmaa vain tuntuu tänä vuonna olevan vähemmän kuin aiempina vuosina. Julkkiselämäkerrat ja urheilu ovat minun makuuni yliedustettuina ohjelmassa. Somessakin kaivattiin messuille enemmän lasten ja nuorten kirjallisuutta, sarjakuvia ja pieniä tekijöitä, jotka olivat jääneet pois osallistumismaksun suuruuden takia. Haluaisin itse lisää kirjailijoita ohjelmaan, ja nimenomaan muita kuin ennestään tuttuja, suuria nimiä. 

Tietysti näkyville laitetaan houkuttavimmat tapaukset, mutta toisaalta tuntuu, että meganimet myisivät ilman tätäkin näkyvyyttä, ja toisaalta monet tuntemattomat nimet jäivät vaille mahdollisuutta tulla löydetyiksi. Erityisesti verkkomessuilla tuntuu sitä paitsi hassulta ajatukselta, että joku haluaisi maksaa näkevänsä ruudun välityksellä ne samat tyypit, jotka ovat telkkarissa muutenkin ihan ilmaiseksi. Messukeskuksessa sentään voi joku saada jotain irti siitä, että näkee televisiosta tuttuja livenä.

Kiinnostaviakin keskusteluja löytyi kuitenkin enemmän kuin ehdin katsoa (onneksi ovat ne tallenteet). Tässä omat vinkkini tähän asti katsotusta torstain ja perjantain tarjonnasta:

Kertomuksen vaarat
Tarinoita tulvii kaikkialta. Yrityksillä, yksilöillä ja yhteiskunnilla on oltava omat tarinansa, mutta mitä vaaroja tähän liittyy? Kertomuksen vaarat -kirjan kirjoittajat lupaavat antaa käytännön vinkkejä tarinoiden analysointiin ja siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon, kun käyttää tarinoita.

Esimerkkinä keskustelussa nousevat esiin mm. median kokemuskertomukset. Yksilön kokemuksen lisäksi juttujen pitäisi tuoda keskusteluihin uusia näkökulmia. Tarinoita käyttäessään on myös mietittävä, kertovatko ne koko totuuden, mitä arvoja ne edustavat ja toistavatko ne kaavamaisia kertomuksia. Kokemuskertomukset ruokkivat myös helposti tirkistelynhalua ja kertojiksi valitaan mielellään mediaseksikkäitä tyyppejä.

Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia - mitä kaikkea on tulevaisuudentutkimus?
Tulevaisuudentutkimus tutkii mahdollisuuksien laajaa kirjoa. Se on ennakointia, ei ennustamista, ja perustuu faktoihin sekä mielikuvitukseen.

Keskustelussa käydään läpi mustia joutsenia ja megatrendejä, erityisesti ilmastonmuutosta ja kaupungistumista. Tärkeää on, että tulevaisuususko säilyy uhkakuvien rinnalla, ja että ymmärretään, että tulevaisuus rakennetaan nykyhetken pohjalta.

Historian jännät naiset
Maria Pettersson kertoo ennätyksellisen joukkorahoituksen saaneesta kirjahankkeestaan, jossa hän tuo esiin historian jänniä naisia. Historian kirjoitus on perinteisesti ollut sotia ja suurmiehiä, mutta Pettersson nostaa rinnalle naisten tarinoita, eikä pelkästään esikuvien, vaan myös kauheiden ja omituisten.

Kirja kumoaa monia harhaluuloja: Naiset ovat voineet toimia monenlaisissa ammateissa, esimerkiksi sotilaina. Tasa-arvo ei ole lisääntyvä asia, vaan laatu ja määrä vaihtelevat eri kolkissa maailmaa ja eri aikoina. Miehet eivät aina ole vain sortaneet naisia, vaan sortamista ja auttamista on ollut joka suuntaan. Sukupuoli on koettu ja käsitetty eri aikoina eri tavoin.

Mistä kieli tulee meihin

Anneli Kauppisen mielettömän kiinnostava haastattelu, omalla kohdallani erityisesti lapsen kielen oppimisen kannalta. Uutta minulle oli se, että lapsen ja eläimen kielen erottaa erityisesti se, että lapselle kieleen liittyy sosiaalisuus.  Lapsi ei myöskään opi kieltä vain aikuista matkimalla, vaan vuorovaikutustilanteissa, joissa myös aikuinen mukautuu puheen vuorotteluun. Tämä ei toisaalta ole yllättävää, koska Kauppinen näkee, että kieli on sosiaalinen selviytymisstrategia.

Jännittävältä kuulosti myös pinnasänkypuhe, eli puhe, jossa lapsi harjoittelee kieltä ja kielioppia yksikseen. Lapsi ei kuitenkaan opi kieltä kielioppia opettelemalla, vaan kielen kimpaleina, esimerkiksi fraaseina. Oppiminen tapahtuu luovuuden reittiä, lapsi kehittää uudissanoja ja kokeilee. 

Dekkarien ykkösketju: Kilpi, Koskinen, Sipilä

En lue yleensä dekkareita, mutta oli mielenkiintoista kuulla, miten ykkösdekkaristit luovat henkilöitään ja useampiin romaaneihin ulottuvia maailmoja. Mielenkiintoista on myös, miten poliisin, rikostoimittajan ja muitakin lajeja kirjoittavan kirjailijan työt lomittuvat dekkarien kirjoittamiseen. JP Koskinen esimerkiksi kokee lähtevänsä lomalle, kun kirjoittaa dekkaria!

Keskustelu sivuaa myös dekkareiden yhteiskunnallisuutta ja viihteellisyyttä ja niiden suhdetta. Kaikki kokevat, että dekkarit tuovat esiin yhteiskunnallisia asioita, jotka jäisivät ehkä piiloon ilman houkuttavaa, koukuttavaa tarinaa. Kilpi on jopa sitä mieltä, ettei ole mitään, mistä kirjailija ei voisi kirjoittaa, vaan päinvastoin kirjailijan on löydettävä tapa käsitellä vaikeitakin asioita. 

Kesämyrsky ja Unienpunoja

Siiri Enoranta ja Elina Rouhiainen puhuvat kirjoistaan ja fantasian, realismin ja yhteiskunnallisuuden yhdistämisestä. Kummankin tarinoista löytyy syvempiä teemoja, mutta ne ovat syntyneet henkilöitä ja heidän tarinoitaan seuraamalla. Kirjailijat eivät siis ole tarkoituksella pyrkineet yhteiskunnallisesti vaikuttavien kirjojen kirjoittamiseen, vaan teemat ovat syntyneet tekstin myötä, siitä, mikä itseä mietityttää ja mitä itse haluaisi tutkia.

Kumpikin näkee fantasiakirjallisuudessa paljon mahdollisuuksia peilata yhteiskuntaa ja näyttää asioita osoittelematta. Enoranta ei itse kuitenkaan mieti teostensa genreä, ja toivoisi, että lukijat tarttuisivat kirjoihin ennakkoluulottomasti miettimättä, mitä lajia ne edustavat. 

Jos omat messuni alkoivat tarinoiden kyseenalaistamisella, Enoranta ja Rouhiainen päättivät ensimmäiset päivät muistuttamalla tarinoiden tärkeydestä. Toisen asemaan asettuminen auttaa ymmärtämään ja lisää empatiaa, ja Enoranta uskookin, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa jopa politiikkaa enemmän.  

Kirjamessuviikon tunnelmia

Tänä vuonna messuviikkooni kuului yksi esiintyminen ja yksi iso pettymys, kun vastoin alkuperäisiä suunnitelmia pääsin messuilemaan vain yhtenä päivänä. Sunnuntaihin mahtui kuitenkin esikoiskirjailijoita, kirjavinkkejä ja puhetta äitiydestä sekä nuorten kirjallisuuden normeista.

Osallistuin messuille bloggaajapassilla. Kiitos siitä messuorganisaatiolle!

Onko ikävämpää kuin sairastaa Kirjamessujen aikaan? Olin odottanut messuja jo kauan, joten tunnelmat eivät olleet katossa, kun tiedossa olleen lauantaityöpäivän lisäksi iski vielä flunssa. Jouduin jopa jännittämään, lähteekö minulta ollenkaan ääntä keskiviikkoiltana, jolloin minun oli tarkoitus esiintyä Tapiolan kirjaston ja BoD:n järjestämässä omakustanneillassa.

Tapiolan kirjaston omakustanneillassa 23.10.19
Minua haastattelemassa BoD:lta Minna Glindemann.

Keskiviikkoaamuna ääni oli vielä täysin poissa, mutta illalla se pihisi sen verran, että pääsin kertomaan 30 ennen 30:n ja 30 jälkeen 30:n syntymisestä, julkaisusta ja markkinoinnista. Kerroin mm. miten sain idean kirjoihini, miten toteutin kirjan julkaisun ja millaisen vastaanoton kirjat ovat saaneet. Yleisöä oli tullut paikalle ihan mukavasti ja kysymyksiäkin esitettiin. Tilaisuuden jälkeen sain vielä jutella uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa. Oli ihana yllätys, että pitkään somesta tutut Anna Kaija ja Ami Surakka tulivat paikalle, ja sain tavata heidät ensimmäistä kertaa ihan oikeassa elämässä. 

Viimein messuille!

Kirjamessutunnelma nousi keskiviikkoiltana kattoon, mutta tauti päätti ottaa takapakkia. Olin kuvitellut ehtiväni ainakin perjantaina töiden jälkeen messuilemaan, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Harmitti, ja paljon, varsinkin kun olin saanut bloggaajapassin, jolla olisin päässyt sisään joka päivä! 

Pääsin onneksi paikalle viikon ainoana vapaapäivänä sunnuntaina. Ihmisiä oli paikalla paljon, tosin tuntui siltä, ettei sunnuntai luultavasti ollut vilkkain päivä. Kirjamessut teki kuitenkin kävijäennätyksensä tänä vuonna, eikä tungos ollut niin ahdistava kuin se joskus aiempina vuosina on ollut. 

Alue oli järjestetty uusiksi niin, että Esplanadi-lava muodosti keskusaukion, jonka kautta pääsi alueen läpi myös poikittain. Tämä tuntui sekoittavan monen suuntavaiston, myös minun, mutta toisaalta Esplanadilta oli helppo suunnistaa kohti muita lavoja. Muutenkin pidin keskustorimaisesta toteutuksesta lavan kohdalla. Myös Senaatintori oli uudistunut parempaan suuntaan ja Töölö-lavalle oli saatu kunnolliset istuimet. Edellisen vuoden kuormalavat oli valitettavasti kierrätetty Kallion eteen, mutta ainakin päälliset oli uudistettu hieman paremmin toimiviksi. 

Tänä vuonna oli helpompi hahmottaa, millaista ohjelmaa mikäkin lava tarjosi. Tämä johtui ainoastaan kokemuksesta ja ohjelman tiukasta tutkimisesta. Olen edelleen ja aina sitä mieltä, että lavojen nimeäminen Helsingin kaupunginosien mukaan ei toimi, sillä ei-helsinkiläiselle nimet eivät yksinkertaisesti kerro mitään. 

Kirjavinkkejä

Esikoiset Senaatintorilla

Ensimmäinen todella kiinnostava esiintymisnumero oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaiden haastattelu. Hieman häiritsi se, että osa ehdokkaista sai vastata vain pariin kysymykseen, kun taas esimerkiksi J.P. Laitista Majander haastatteli todella pitkään. 

Olen lukenut ehdokkaista vain Laura Laakson Mrs. Milkywayn, joka ei aivan auennut minulle. Lukulistalle päätyi paneelin jälkeen Maija Kauhasen Eliitti, joka kertoo koulukiusaamisesta. Kauhanen kertoi kirjoittaneensa tekstiä 14 vuotta. Tänä aikana hän opetteli kirjoittamaan ja keräsi rohkeutta sitä varten. Tänä vuonna koulukiusaaminen on ollut muidenkin kirjojen aiheena, mutta Kauhasen mukaan hänestä oli koko kirjan kirjoittamisen ajan tuntunut siltä, että aihe on ajankohtainen.

Toinen todella kiinnostava kirja ehdokkaiden joukossa on Aino Vähäpesolan autofiktiota ja esseemuotoa yhdistelevä Onnenkissa. Kirja sai Vähäpesolan mukaan alkunsa siitä, että hän kieltäytyi kustantajan toiveesta kirjoittaa tietokirja Edith Södergranista. Sen sijaan hän kirjoitti fiktiivisen teoksen, jossa hän perustelee, miksi Södergran edelleen on ajankohtainen runoilija. 

Muiden lavojen ohjelmasta löytyi lisää lukuvinkkejä. Kiinnostavilta vaikuttivat ainakin Anni Saastamoisen Sirkka, Riina Mattilan Eloonjäämisoppi, Annastiina Stormin Kerro, kerro sekä Raisa Omaheimon Sydän. 
(Mielenkiintoista muuten, että kolme näistä kirjoista (Onnenkissa, Sirkka, Eloonjäämisoppi) on melko pienen kustantamon Kosmoksen kirjoja.)

Kuinka kirjoittaa normeja rikkovaa nuorten kirjallisuutta?

Janina Orlov haastattelemassa Julia Wickholmia, Henna Johansdotteria ja Monica Vikström-Jokelaa.

Kallio-lavan eteen päädyin useammankin kerran, kuten aiempinakin vuosina. Päivän kiinnostavin keskustelu käytiin ruotsiksi nuorten kirjallisuudesta ja sen monimuotoisuudesta.

Kaikki kirjailijat olivat sitä mieltä, että tytöt pääsevät nykyisin myös sankareiksi kirjoissa ja että tyttöjä voidaan kuvata monilla eri tavoilla. Vanha käsitys siitä, että miehen tai pojan näkökulma edustaa kaikkien maailmaa, kun taas naisen tai tytön näkökulma tekee kirjasta tyttöjen/naisten kirjallisuutta, on kaikkien mielestä murtumassa.

Myös hahmojen monimuotoisuus on nuorten kirjoissa tärkeää. Wickholm sanoi, että lukijoilta tulee varmasti kritiikkiä siitä, jos kaikki hahmot ovat valkoisia heteroita.  Vikström-Jokelasta fantasian puolella asiat ovat hyvin ja on oikeastaan normi, että hahmot ovat monimuotoisia. Hänestä hahmojen kehittely lähtee kuitenkin hahmojen kuuntelusta eikä siitä, että päättää kirjoittaa jonkinlaisen hahmon. Hän kehotti miettimään myös sitä, millaisia fyysisiä attribuutteja liittää henkilön ominaisuuksiin. Esimerkiksi päähenkilöt on totuttu näkemään laihoina, ja Harry Potterissa lihavuus ja ilkeys yhdistyvät silmiinpistävällä tavalla. 

Jokainen oli joutunut miettimään, miten kirjoittaa monimuotoisia hahmoja ja miten kuvata henkilöitä, joiden kokemuksia itsellä ei ole. Kirjailijat kertoivat tekevänsä tutkimustyötä ja käyttävänsä esilukijoita. Johansdotter kertoi, että hän mieluummin ottaa kritiikkiä vastaan siitä, että on kuvannut huonosti jonkin vähemmistön edustajaa kuin ettei hän ole edes yrittänyt luoda monimuotoisia hahmoja. Vikström-Jokela puolestaan totesi hyvin, että paljosta ei kirjoitettaisi, jos kirjoittamisen taustalle aina vaadittaisiin henkilökohtaisia kokemuksia. 

Puhetta äitiydestä

Koko Hubara haastattelee Helmi Kekkosta Esplanadilla

Luin Helmi Kekkosen kirjan Olipa kerran äiti keväällä ja se teki minuun vaikutuksen. Monesti äitiyden kokemuksia lähestytään jonkin ongelman kautta, esimerkiksi lapsettomuuden tai sairaan lapsen. Kekkonen yrittää kirjassaan kuvata tavallisempaa tarinaa raskaudesta ja äitiydestä. Tällaisia kirjoja ei oikeastaan suomeksi juuri ole. Kekkonen ja Hubara pohtivatkin, miksi äitikirjallisuutta on niin vähän ja miksi äitiydestä puhuminen on niin vaikeaa. Kekkosen mukaan selitys voi löytyä siitä, että äitiys on monikerroksinen kasa tunteita, joita on vaikea lokeroida selkeästi. 

Koska kirja perustuu Kekkosen omiin kokemuksiin, hän joutui miettimään rajoja sille, mitä haluaa kaikkien luettavaksi. Aluksi raja oli niin tiukka, ettei Kekkonen paljastanut juuri mitään henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Sitten hän ymmärsi, ettei sellainen kiinnosta ketään. Miehen näkemykset ja parisuhteeseen liittyvät asiat hän jätti kuitenkin tekstin ulkopuolelle, samoin jotkut lapsiin liittyvät asiat. Hänestä kirjailijalla ei ole oikeutta kertoa mitä tahansa kenestä tahansa. 

Kekkonen kertoo kirjassa myös keskenmenostaan, joka on edelleen tabu. Tästä kohdasta hän on saanut paljon palautetta. Hubaraa kiinnosti myös se, miten Kekkonen kuvaa kirjailijuuden ja äitiyden yhdistämistä, sillä kirjalliset esikuvat ovat aika hurjia (esimerkiksi Sylvia Plath). Kuitenkin molemmilla äitiyden ja kirjailijuuden yhdistäminen on aika arkista, lasten viemistä päiväkotiin ja sen jälkeen kirjoittamista. Kekkonen otti esille sen, miten kirjailijuus ei päättynyt äitiyslomalla. Väsyneenäkin hänen oli pakko kirjoittaa kokemukset muistiin, ettei unohtaisi. 

Äitiyttä käsiteltiin myös Olga K:n luotsaamassa keskustelussa, johon osallistuivat Anni Erkko, Taina Laane ja Julia Isoniemi. Haastateltavat käsittelevät kirjassaan äitiyden asettamia paineita ja työn ja äitiyden yhdistämistä. 

Laaneesta sosiaalinen media lisää äitiyden paineita. Erkosta kolmekymppisten sukupolvi on ylipäätään hyvä kasaamaan itselleen paineita kaikesta ja naisten perusongelma on se, että kaikesta pitää selviytyä täydellisesti ja yksin. Erkko korosti, että jokaisen on itse määritettävä hyvä äitiys eikä kuunneltava ulkopuolisia paineita. Laane puhuisikin mieluummin riittävän hyvästä äitiydestä kuin hyvästä äitiydestä. Isoniemi otti esille omien rajojen asettamisen sekä kotona että työpaikalla.

Mielenkiintoista oli myös keskustelu siitä, miten käyttämämme termit vaikuttavat ajatteluumme. Isoniemi haluaisi poistaa sanan ruuhkavuodet, koska se on niin negatiivinen. Monille ruuhkavuodet kuitenkin tarkoittavat tilannetta, jossa elämään on saanut niitä asioita, joita siihen itse on halunnut. Ruuhkavuosien tilalle ehdotettiin esimerkiksi tehovuosia, huippuvuosia ja voimavuosia. 

Taina Laane, Julia Isoniemi, Anni Erkko ja haastattelemassa Olga K.

Ensi vuotta odotellessa...

Tämän lisäksi kiertelin tietenkin messualueella kustantamojen kirjapöytiä, mutta vältyin tänä vuonna houkutuksilta. Tarkoitus on raivata lisää tilaa kotiin, joten paperikirjojen ostaminen on nyt hetken aikaa kielletty. (Onneksi e-kirjat eivät vie fyysistä tilaa, joten saan kuitenkin tehtyä kirjaostoksia!)

Kävin mm. moikkaamassa 30 jälkeen 30 -romaaniani BoD:n pisteellä. Iloinen yllätys oli löytää somesta myös kuva toisen messuilijan kirjaostoksista ja nähdä 30 jälkeen 30 mukana ostetuissa!

Vaikka messuilla oli mukavaa näin yhtenäkin päivänä, jäi pieni pettymys kuitenkin kaivelemaan. Perjantain BoD:n järjestämä omakustannekirjailijoiden tapaaminen jäi väliin ja lauantaina olisin kovin mielelläni halunnut olla kuuntelemassa indiekirjailijoiden Inna Airolan, Skessa Kaukamaan, Raita Jauhiaisen ja E.E. Leivon esiintymisiä BoD:n pisteellä. Harmitti sekin, että lauantain ohjelma oli muutenkin kirjoittajan kannalta mielenkiintoisin, enkä päässyt paikalle ollenkaan. 

Hieman lohtua ovat tuoneet muiden blogien messuraportit.
Sekä tietysti tieto siitä, että Kirjamessut ovat taas ensi vuonna!  

Kuinka innostaa nuoret lukemaan? Vastauksia Helsingin Kirjamessuilta

Kävin Helsingin Kirjamessuilla 29.10. kuuntelemassa kaksikin keskustelua liittyen nuorten lukemiseen. Aihe on ollut viime aikoina näkyvästi esillä julkisuudessa, ja asia on askarruttanut minuakin jo jonkin aikaa, sekä lukion opettajana että kirjoittajana. Pitääkö olla huolissaan? Mitä pitäisi tehdä, että nuoret lukisivat enemmän?

Oman kokemukseni mukaan pitää olla huolissaan. Lukemattomuus johtaa siihen, etteivät monet nuoret osaa tulkita tekstejä, eivätkä he hahmota kieltä metatasolla, mikä vaikeuttaa myös vieraiden kielten oppimista. Konkreettisia esimerkkejä tästä löytyy esimerkiksi viime koeviikolta. Kolmasosa ryhmästä sekoitti vastauksissaan sanat asu ja asuste. Identiteetti ja identtisyyskin menivät sekaisin, ja on aika tavallista, että kirjoituksissa vilisevät synonyymisessa yhteisymmärryksessä sekä keski-ikäiset että keskiaikaiset.

KirjaKallion paneelissa aiheesta keskustelivat Mikko Sarjanen Atomirotta-yhtyeestä, Elisan palvelumuotoilija Akseli Anttila sekä Suomen Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís. He nostivat myös esille ilmeiset haitat siitä, ettei nuori lue tarpeeksi. Jos ei lue, ei pysty ottamaan selvää asioista, eikä myöskään itse muodostamaan tekstejä sen enempää työnhaussa kuin työpaikallakaan. Ehkä huolestuttavin keskustelussa esiin noussut asia oli se, että jos ei ole sanoja tunteille, ei tunteita voi käsitellä, ja silloin ne voivat purkautua todella haitallisilla tavoilla.

Nuoria tuskin kuitenkaan voi innostaa lukemaan pelottelemalla näillä haittapuolilla, koska (omankin kokemukseni mukaan) esimerkiksi työelämä tuntuu monesta nuoresta vielä aika kaukaiselta. Esille nousi myös ajatus siitä, että jos ajatellaan, etteivät nuoret tai pojat lue, alkaa ennustus toteuttaa itseään, eli uhkakuvien luominen on monin tavoin haitallista. Villacís muistuttikin, että nuorissa on myös paljon lukijoita, ja että nuorten kirjojen myynti ja lainausmäärät ovat nousussa. 


Osittain nuorten lukemattomuus on siis harhaa. Villacís sanoi, etteivät monet nuoret ymmärrä lukevansa, koska he eivät lue klassikoita tai muuta aikuisten tai auktoriteettien arvostamaa kirjallisuutta. Aikuisten ei pitäisi siis olla liian huolissaan, vaikka nuori lukisikin jotain "huonoa", esimerkiksi 50 Shades of Grey: tä. Kaikki lukeminen edistää lukutaitoa, eikä lukemisesta pidä tehdä liian vaikeaa, monimutkaista tai arvotettua.

KirjaKallion haastattelijat ja keskustelijat

Moni nuori saattaa myös virheellisesti ajatella, ettei osaa puhua tekstistä tai analysoida sitä. Sarjasella oli hyvä esimerkki siitä, miten hän on ottanut nuorten kanssa luettavaksi ja keskusteltavaksi rap-lyriikoita. Monelta nuorelta onkin tullut hyviä analyyseja ja ajatuksia näihin teksteihin liittyen. Jos teksti kiinnostaa nuorta, on hänellä luonnollisesti siitä enemmän sanottavaa.

Millaiset aiheet ja tekstit sitten kiinnostavat nuoria ja houkuttelevat lukemaan? Keskustelijoiden mukaan nuoria kiinnostavat hahmoina samanlaiset nuoret kuin he itse. Ehkä yllättäenkin nuoria tuntui kiinnostavan kaikki sellainen, mikä on totta, eli nuoret lukevat mielellään, kun joku kertoo omasta elämästään. Elisan WORD-hankkeessa saatiin selville mm, että ilmaiset (sähköiset) sisällöt voivat houkuttaa lukemaan ja ilmeisesti erityisesti poikia kiinnostaisi lukemiseen liittyvä pelillisyys, eli esimerkiksi voisi kilpailla siitä, kuka saa luettua eniten.

Minä jään siis odottelemaan, että e-kirjat viimeinkin lähtevät lentoon Suomessa. Oppikirjoissa sähköisyys ja sen mahdollistamat kuvat, videot, äänet, linkit yms. ovat jo ihan yleisiä. Jotain samankaltaista voi ehkä tulevaisuudessa olla (aikuistenkin) kaunokirjallisuudessa.  Uskon, että lukemisen tavat muuttuvat tulevaisuudessa - omatkin tapani.

Digitaalisuus tai uudet tavat lukea tuskin kuitenkaan muuttavat sitä olennaisinta eli ihmisen tarvetta tarinallisuuteen. Takauma-lavan keskustelussa kirjailija Kalle Veirto tiivistikin loistavasti oman reseptinsä nuorta kiinnostavaan kirjaan: Siinä pitää olla monenlaista sutinaa ja säätöä ja koukkuja erilaisille kaloille. 

Takauma-lavan keskustelijat

Suomen Kirjailijaliiton järjestämä keskustelu nuorten lukuinnosta keskittyi kirjailijavierailuihin. Keskustelemassa olivat Veirton lisäksi myös äidinkielen opettaja Leena Paasio-Leimola sekä Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís. Veirto mainitsi, että vierailut voivat olla hyvin monenlaisia, mutta parhaiten ne toimivat, jos niitä on valmisteltu etukäteen ja niitä puretaan myöhemmin tunneilla. Paasio-Leimolasta kirjailijavierailut voivat innostaa nuoria sekä lukemaan että kirjoittamaan. Hänen toiveensa oli jopa saada koululle oma kummikirjailija. 

Äidinkielen tunneilla tehdään tärkeää työtä lukemisen eteen, mutta vastuu lukemiseen innostamisesta ei voi minun mielestäni olla vain äidinkielen opettajien harteilla. Opettajan rooli aiheuttaa helposti nuorissa tietynlaisen vastareaktion, joten olisi hyvä, jos viesti tulisi myös muualta kuin opettajilta. Toivon mukaan esimerkiksi nuoriin vetoavat julkisuuden henkilöt innostuisivat vierailemaan kouluilla ja puhumaan kiinnostavista kirjoista myös julkisuudessa.

Uskon siihen, ettei ongelma ainakaan ole se, etteikö laadukasta nuorten kirjallisuutta löytyisi. Olen itse tutustunut nuorten kirjallisuuteen aktiivisesti viime vuoden aikana, ja olen ollut suorastaan yllättynyt siitä, miten loistavia nuorten kirjoja on kirjoitettu. Itseäni miellyttikin kovasti KirjaKallion kantava ajatus: Jokainen on lukija, mutta kaikki eivät vain vielä ole löytäneet oikeita kirjoja. 

Kirjamessutunnelmia

Tänä vuonna pääsin paikalle Kirjamessuille vain sunnuntaina. Tässä pikainen paluu viimeisen messupäivän tunnelmiin:

Oma käyntini alkoi koko vierailun kohokohdalla. Pääsin lyhyesti kertomaan 30 ennen 30:n synnystä, julkaisuprosessista ja markkinoinnista BoD:n osastolla. Kiva, että kaiken ohjelmatarjonnan keskellä minullekin riitti kuulijoita!

Mauri Kunnas kertoi Koiramäen tarinoiden synnystä. Selvisi esimerkiksi, että Kunnaksesta itsestään herra Hakkarainen on tylsä ja vaikeakin hahmo (koska on aina unessa), mutta hahmon suosion takia hän joutuu kirjoittamaan siitä. Hauska, miten kirjailijalle itselleen jokin hahmo voi näyttäytyä erilaisena kuin lukijoille!

Ehdin nähdä Juba Tuomolan haastattelusta vain alun, ja siinä Juba Tuomola laitettiin muistelemaan Viivin ja Wagnerin alkuaikoja niin ahkerasti, että hän jo ilmoitti, ettei toistaiseksi vielä kärsi dementiasta.

Kirjailijaliiton järjestämässä paneelissa pohdittiin, miten sytyttää nuorten lukuinto. Keskustelussa keskityttiin erityisesti koulujen kirjailijavierailuihin. 

Nuorten lukutaito on niin ajankohtainen asia, että sitä käsiteltiin myös KirjaKalliossa. Tästä keskustelusta ja sen herättämistä ajatuksista ajattelin kirjoittaa lisää vielä myöhemmin, mutta tässä vaiheessa on jo sanottava, että aika monesti olen löytänyt itseni KirjaKallion lavan edustalta aiempinakin vuosina. Sieltä löytyy monesti mielenkiintoisia teemoja ja keskusteluja. 

Minua ei kiinnosta kuin tarinoiden kehittely, lapsenlapset ja Topi-koira, sanoi Raija Oranen joka kertoi kirjailijan työstä ja historiallisen romaanin syntyprosessista. Hän antoi esimerkkejä siitä, miten tiedon löytäminen voi joskus olla haastavaa ja selvisi sekin, mistä on tullut sanonta kreivin aikaan. Hienosti tiivistetty oli ajatus, että kirjallisuus on hauska ja helppo tapa saada tietää keitä me olemme, mistä me tulemme ja minne me menemme.

HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaat pääsivät esittäytymään ja kertomaan kirjastaan. Jos jo esikoiskirjoista löytyy näin monta kiinnostavaa, milloin minun olisi tarkoitus ehtiä lukemaan kaikki kiinnostavat kirjat maailmassa?

Aki Palsanmäkeä kävin vain nopeasti vilkaisemassa esikoiskirjailijoiden välissä. Huutokauppakeisari on hauska sarja  ja Kirjamessuille mahtuu monenlaisia esiintyjiä, mutta tänä vuonna mietitytti kyllä, olivatko julkkisten kirjat saaneet vähän liiankin paljon tilaa esiintymislavoilta. 

Jos jonkun mielestä luontokuvat ovat tylsiä, kannattaa tutustua esimerkiksi näihin kahteen. Tea Karvinen esitteli Kirjakahvilassa kansallispuistoista kertovaa kuvateostaan ja Kirsi MacKenzie antoi vinkkejä valokuvaukseen. 

Asianajaja Lottaliina Pekkinen kertoi kirjastaan Artisti maksaa. Teoksen nimi tulee siitä, hän toivoisi, että jatkossa sanonta tarkoittaisi, että artistin työ ja esiintyminen maksavat. Teoksessa hän antaa neuvoja luovan alan neuvottelijoille, esimerkiksi miten välttää hankalan ihmisen maine erottamalla toisistaan asia ja ihminen. Kommentoimassa oli myös Sofi Oksanen, joka kertoi kirja-alan kustannussopimuksista ja oman näkökulmansa taiteilijoiden neuvotteluasemasta.
Haastattelemassa oli jälleen Baba Lybeck - ihmettelen hänen turnauskestävyyttään ja ammattitaitoaan, niin monta haastattelua hän veti tyylillä läpi.

Viimeiseksi näin vielä Katri Alatalon puhumassa Käärmeiden kaupungista. Luin kirjan loppuun juuri edellisenä päivänä, joten oli hauska kuulla tarinan taustoja. Katri kertoi halunneensa kirjoittaa aikuisten fantasiaa, koska sitä ei ole juurikaan kirjoitettu. Teos on ollut mielessä mukana jo useiden vuosien ajan ja siksi siitä on ollut myös vaikeaa päästää irti.

Kirjamessusunnuntain jälkeen oli taas tuttu tunne: En ehtinyt läheskään kaikkea, mitä olisin halunnut, mutta enemmän ei olisi ollut fyysisesti mahdollista. :)

Kirjamessuja odotellessa - sunnuntain parhaat palat

Kirjamessut alkavat jo huomenna! Kirjamessut ovat aina olleet minulle yksi vuoden kohokohdista, mutta tämän vuoden messut ovat minulle aivan uusi ja erilainen kokemus. Pääsen nimittäin kertomaan julkaisukokemuksistani BoD:n pisteellä sunnuntaina. Jännittävää, mutta hienoa!

Ajattelin kertoa hieman siitä, miksi päädyin julkaisemaan omakustanteen, miten toteutin kirjan ja miten markkinoin sitä. Kerron myös siitä, millaisia ajatuksia minulla oli ja on omakustanteista. Jos omakustantaminen kiinnostaa, kannattaa tulla kuuntelemaan! Muutenkin kannattaa tutustua BoD:n kokoamaan messukalenteriin.

Kirjamessuille tyypillistä on, että ohjelmaa ja kaikkea kiinnostavaa on niin paljon, ettei kaikkea yksinkertaisesti ehdi tehdä eikä nähdä. Siksi käynti kannattaa suunnitella jo etukäteen. Katselin jo hieman sunnuntain ohjelmista parhaita päältä eri lavoilta:

12.00 Aleksis Kivi: Mauri Kunnas kertoo Koiramäen Suomen historiasta. Haastattelijana on Baba Lybeck. 

Kirjakallio: paneeli, jossa keskustellaan siitä, miten lukijasta tulee tekijä. Keskustelemassa on myös esikoiskirjailijoita.

12.30 Takauma: Miten herättää nuorten lukuinto? Tämä aihe on puhuttanut monia ja mietityttää minua opettajanakin jatkuvasti. 

Minna Canth: Juba Tuomola kertoo Viivi ja Wagner -juhlakirjasta. Sarjakuva oli nuorempana yksi suosikeistani, ja vaikka nykyisin en siitä enää niin innostu, olisi hauska kuulla tarinoita hahmojen takaa.

13.00 Takauma: Raimo Pesonen ja Riikka Ala-Harja keskustelevat siitä, missä heidän tekstinsä syntyvät parhaiten. Taas aihe, jota mietin itse koko ajan - minulla on kyllä työhuone, mutta en minä koskaan siellä kirjoita...

Kirjakahvila: Peltsi Peltola kertoo siitä, miksi palaa Lappiin yhä uudestaan. Peltsi on hyvä tyyppi ja luontomatkailu kiehtoo, joten tätäkin olisi kiva päästä kuuntelemaan.

13.30 Kirjakallio: Mikä innostaa nuoret miehet lukemaan? 

Takauma: Kuinka arkistot herätetään eloon? Haastateltavana Anna Kortelainen ja Katja Kallio, jotka ovat käyttäneet arkistoja taustatyössään.

14.00 Kirjakahvila: Metsän salainen elämä. Ehkäpä eliövinkkejä työn alla olevaan Laakson poika, Aavan tyttöön?

14.30 Kirjakahvila: Luontokuvia ja tarinoita niiden takaa. Haastateltavana myös Kirsi MacKenzie, jonka ottamia kuvia on minulla luokan seinällä. Olisi hauska kuulla tarinoita kuvien takaa.

15.00 Aleksis Kivi: HS:n esikoiskirjapalkintoa tavoittelevia haastatellaan.

15.30 Eino Leino: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki antaa vinkkejä vanhojen tavaroiden myyntiin ja ostoon. Pakko päästä katsomaan legendaarista huutokauppakeisaria!

Olohuone: Miten lauluni ovat syntyneet? Maija Vilkkumaa ja Olavi Uusivirta kertovat. 

16.00 Katri Vala: Artisti maksaa. Mm. Sofi Oksanen puhuu neuvottelutaidoista.

16.30 Mika Waltari: Katri Alatalo kertoo Käärmeiden kaupungista. Kirja on juuri luettavana, joten todella mielenkiintoista myös siksi!

17.30 Tottiscenen: Haiku-verkstad. Saa tehdä omia haikurunoja! 

Karsin jo monta mielenkiintoista juttua pois, mutta tästäkin näkee, ettei kaikkea ehdi tekemään. Jossain välissä pitäisi ehtiä kirjaostoksille, ja olisi varmaan hyvä syödä ja juodakin jotain... 

Toivottavasti paranen flunssasta sunnuntaihin mennessä ja jaksan olla täysillä mukana. Kirjamessuja odotellessa!

P.S. Jos selviytyminen messuilla mietityttää, kannattaa lukea Bookishteapartyn introvertin selviytymisopas messuille.