lauantai 13. elokuuta 2016

Kirjoittamista voi opiskella eli kuinka minusta taas tuli opiskelija



Kesä oli, kesä meni. Täyttyivätkö tavoitteet? Eivät. Kirjoitin kyllä, mutta paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Olin yksinkertaisesti enemmän loman tarpeessa kuin vielä keväällä ymmärsin. Niinpä lepäsin, lomailin, laiskottelin... ja otin miljoona kuvaa kukista ja auringonlaskuista. 

On ihanan vapauttavaa tallentaa jotain kaunista välittämättä tippaakaan siitä, kuinka kliseistä se on. Kuvaaminen on minun taideterapiaani.

Toinen syy siihen, miksi kirjoittaminen ei nyt edisty, on se, että olen tällä hetkellä jonkinlaisessa suvantovaiheessa. Kaksi isoa projektia on valmistunut (tai ainakin tunnen, että olen antanut niille kaiken, mitä minulla on niille annettavaa), ja kaksi isoa projektia on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Alkoi tuntua siltä, että kaipaisin hieman lisäpotkua tekemiseen. Löysin itseni taas tutkimasta kirjoittamisen aineopintoja Jyväskylän avoimen yliopiston sivuilta.

Monta päivää sormeni pyöri ilmoittautumisnapin päällä, pyöri ja pyöri... ja lopulta sormeni sitten lipsahti, ja ilmoittauduin. Mietin kyllä, miten hullu olen, että maksan siitä, että saan opiskella vapaa-ajallani jotain työllistymisen kannalta epäolennaista, ja vielä yhtä paljon kuin olen opiskellut esimerkiksi ammatillisen pätevyyden antaneita opintoja...!

Päätöksen teki lopulta helpoksi se, että aineopintoihin kuuluu mahdollisuus myös syventyä pidempään tekstikokonaisuuteen, jopa romaanin mittaiseen käsikirjoitukseen. Mahdollisuus palautteeseen niin suuresta kokonaisuudesta on niin mahtava, että olen valmis suorittamaan jopa runouskurssin. Osa kurssikirjoista saapui jo, joten työpöydälläni on varsin pelottavan näköinen kasa odottelemassa tällä hetkellä.


Pidän runouskurssia myös positiivisena haasteena. Olen koko ajan edistynyt suuremmasta kohti pienempää, opetellut pilkkomaan tarinani palasiin ja lukuihin, tiivistämään ja ottamaan mukaan vain olennaiset elementit, ja seuraava askel on alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota tekstiin lauseen ja sanojen tasolla. Parkko sanoo Kirjoita runo -teoksessaan jopa näin, että runoudessa tärkeämpää on se, miten sanotaan, kuin se, mitä sanotaan, mikä on täsmälleen päinvastaista kuin oma ajatteluni.

Uskon siis kovasti siihen, että kirjoittamista voi opiskella, ainakin jos jostain onnistuu löytämään siihen tunteja vuorokaudestaan. Helppoa se ei tule olemaan. Onneksi uskon, ettei asioiden kuulu olla helppoja, vaan tavoittelemisen arvoisia.

P.S. Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen aineopintoihin voi tutustua lisää täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti