Taina Niemi: Varkaat

Luka ja Amanda ovat eri maailmoista. Toinen on kerrostalolähiöstä, toinen luksuskodista. Heitä yhdistää kuitenkin yksi asia: molemmat ovat varastaneet.

Taina Niemen Varkaat kertoo kahden nuoren tarinaa vuorotellen. Luka on yksinhuoltajaäidin poika, joka huolehtii usein pikkusiskostaan. Joskus työvuoron lopussa hän saattaa ottaa mukaansa muutaman burgerin. Amanda puolestaan on erittäin hyvin toimeentulevasta perheestä. Hänellä on varaa tarjota kavereilleen ja ostaa koiralleen luksusmerkkien vaatteita. Jännityksen takia hän kuitenkin näpistää meikkejä.

Kun nuoret kohtaavat, heillä on omat ennakkoluulonsa toisesta. Tutustuminen kuitenkin osoittaa, että heillä on myös jotain yhteistä. Voivatko eri maailmoista tulevat nuoret kuitenkaan lopulta ymmärtää toisiaan?

Sekä Luka että Amanda kompuroivat ja mokailevat tarinan aikana. Erityisesti Amandan käytös on välillä vastenmielistä. Niemi ei selittele liikaa, mutta saa lukijan kuitenkin pysymään hahmojen puolella. Onneton rikas tyttö ja perheestään vastuuta kantava poika ovat toki kuluneita asetelmia, mutta Niemi saa rakennettua kummastakin hahmosta kokonaisen kuvan.

Varastaminen näkyy teoksessa monella eri tavalla. Puoliharmittoman näpistelyn lisäksi kirjassa on aitoa rikollisuutta. Jokaisella nuorella on omat ajatuksensa siitä, miten oikein tai väärin on varastaa. Miettiä voi, kuinka paljon siihen vaikuttaa se , mistä taustasta elämään ponnistaa.

Aikuisetkaan eivät kirjassa ole täydellisiä. Työ voi varastaa kaiken huomion, eikä nuorelle välttämättä jää tilaa olla nuori. Ja eikö varastamista ole myös, jos käyttää perheenjäsenten kuvia ja perheen yhteistä aikaa somemateriaalina?

Lopussa Luka ja Amanda joutuvat myös pohtimaan, mikä on aitoa ystävyyttä. Mitä voi antaa anteeksi, mitä voi hyväksyä ja milloin suhde on pakko katkaista? Välillä päätökset voivat olla myös kivuliaan yksipuolisia. Kirja houkuttaa myös tiiviillä pituudellaan. Niemi osoittaa kuitenkin, ettei tarinan tarvitse olla pitkä ollakseen syvä. Lisäksi Niemellä on taito kirjoittaa vetävästi. Lyhyet luvut, vaihtuvat näkökulmat ja yhteen kietoutuvat juonenpätkät takaavat, että kirja imaisee mukaansa.

Katri Alatalo: Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle?

Kun 17-vuotias Santra Sarkkinen katoaa, jokaisella on katoamisesta oma teoriansa. Kuka tuntee Santran parhaiten arvatakseen lähimmäksi – vai tunsiko Santran lopulta kukaan?

Katri Alatalon Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle? on katoamismysteeri, joka imaisee mukaansa ja tarjoilee juonenkäänteitä sekä yllätyksiä. Perinteinen dekkari se ei kuitenkaan ole. Rakenne on palapelimäinen: kavereiden kertomukset, lehtijutut ja internetin keskustelupalstojen kommentit tarjoavat lukijalle vihjeitä siitä, kuka Santra on ja mihin hän on kadonnut.

Isoimmassa osassa ovat kavereiden kertomukset, jotka jaetaan eräänä Halloween-iltana. Jokainen kavereista on ollut jonkinlaisessa yhteydessä Santraan ennen katoamista, ja jokaisella heistä on teoriansa siitä, mitä on tapahtunut. Kaikilla nuorilla on oma äänensä, ja tässä Alatalo näyttää todella osaamistaan uskottavien hahmojen kirjoittajana. Jokainen nuorista kuulostaa erilaiselta ja aidolta. Erityisesti pidän siitä, miten dramaattinen Pilke kuohuu nuoruuden voimalla, mutta ei silti vaikuta liioitellulta tai epäuskottavalta.

Ylipäätään Alatalo maalaa henkilöhahmoja monesta eri suunnasta. Jos Santralla on ollut salaisuutensa, on ystävilläkin asioita, joita he ovat piilotelleet ja hävenneet. Kun kaverit kertovat suhteestaan Santraan, he kertovat samalla myös itsestään. Erityisesti mieleen jäävät Pilken suuret unelmat ja Anteron traaginen rakkaustarina.

Pidän siitä, miten Alatalo kirjoittaa nuorista. Hahmot saavat mokailla ja toimia välillä tietoisestikin väärin. Samaan aikaan katse on myötätuntoinen: kertomusten taustalla on vaikeita asioita kuten yksinäisyyttä ja elämää alkoholistiperheessä.

Aitoa kirjassa on se, että jokainen kavereista on tuntenut hieman erilaisen Santran. Aivan kuten jokainen meistä, myös Santra on ollut eri Santra eri ihmisten kanssa. Yhteistä on, että Santra on kaikkien seurassa välillä kiukkuinen ja arvaamaton. Se, ettei Santraa kenenkään tarinassa esitetä täydellisenä, tekee Santrasta kiinnostavamman hahmon.

Keskustelupalstojen kommentit ovat kaikessa raadollisuudessaan osuvia. Alatalo jäljittelee inhottavan herkullisesti anonyymien kommentoijien tapaa ilkeillä, paisutella ja revitellä asialla, joka toisille on tragedia. Tässä voi lukea myös jonkinlaista kritiikkiä sitä kohtaan, miten rikostarinoita yhteiskunnassamme käsitellään. Santran äidin haastattelussakin voi nähdä mediakritiikkiä: juttu toistaa äidin sanat totuutta kyselemättä.

Lopussa ei ole vastassa dekkarien räjähtävää loppuhuipennusta. Sen sijaan lopussa on sopivassa suhteessa vastauksia ja mysteeriä, joskin minulle olisi kelvannut myös, että vastauksia olisi annettu vieläkin vähemmän. 

Alatalo osoittaa tällä teoksella hallitsevansa fantasian lisäksi myös vetävän realistisen kirjan kirjoittamisen taidon. Tämä ei tosin tule minään yllätyksenä kenellekään, joka on tutustunut Kesäkuu -romaaniin. Tällaisia kirjoja kaipaavat niin nuoret kuin aikuisetkin lukijat, joten jään odottamaan lisää. 

Anne Lamott: Bird by Bird – Instructions on Writing and Life

Kirjoitusoppaassaan Anne Lamott kannustaa lempeästi kirjoittamaan, kertoo anekdootteja elämästään ja paljastaa, miksi kannattaa kirjoittaa.

Bird by Bird on kokoelma kokeneen kirjoittamisen opettajan ohjeista. Se ei anna konkreettisia neuvoja esimerkiksi rakenteen hahmottamiseen eikä tarjoile ihmekikkoja tekstin valmistumiseen tai hahmojen luomiseen. Sen sijaan Lamott kertoo anekdootteja, joiden avulla hän havainnollistaa kirjoittamisen prosessia ja siihen liittyviä tunnetiloja.

Teos on mainiota vertaistukea kokeneemmille kirjoittajille, ja toisaalta se kannustaa ketä tahansa aloittamaan kirjoittamisen. Lamottin tyyli on sukua Natalie Goldbergin kirjoitusoppaille, Anneli Kannon Kirjoittamassa - ja Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -teoksille. Se ei ole suosikkini tässä joukossa, mutta kuitenkin mukavaa ja inspiroivaa luettavaa.

Nämä 10 vinkkiä kirjasta jäivät mieleen. Osa niistä on muualtakin tuttuja kirjoittamisen perustotuuksia. Niiden pariin taitaa joutua palaamaan kerta toisensa jälkeen uudestaan, joten kirjaan nämä itsellenikin muistiin.

1. Bird by bird. Ota lintu kerrallaan.

Kirja on saanut nimensä Lamottin isältä, joka neuvoi poikaansa koulutehtävässä. Pojan piti kirjoittaa kolme kuukauden ajan linnuista, mutta tehtävän tekeminen jäi viimeiseen iltaan. Kun poika itki tehtävän mahdottomuutta, isä käski ottaa rauhallisesti: ”Just take it bird by bird.”

Samalla tavalla edessä oleva tehtävä voi tuntua kirjoittajasta mahdottomalta. Mistä ikinä voisi löytää ajan ja energian kokonaisen kirjan kirjoittamiseen? Lamott kehottaa seuraamaan isänsä neuvoa. Tekstit valmistuvat pala kerrallaan.

2. Kirjoita, kirjoita, kirjoita ja kirjoita huonosti.

Lamottin mielestä paras kirjoitusneuvo on yksinkertaisesti kirjoittaa. Ensimmäiset versiot ovat ja saavatkin olla sotkuisia, epäloogisia ja kaikin tavoin onnettomia. Etukäteen ei voi tietää, mikä materiaalista tulee käyttöön. On vain kirjoitettava, hyväksyttävä keskeneräisyys ja unohdettava perfektionismi.

3. Ensimmäinen versio on kuin Polaroid-kuva.

Kun kirjoittaa ensimmäistä versiota, ei vielä tiedä, mitä tekstistä tulee. Aivan kuten Polaroid-kuva on alkuun epätarkka, myös teksti voi ja saa muuttua kehittyessään. Kaikkea ei siis tarvitse tietää heti!

4. Lähde hahmoista.

Lamott kehottaa tutustumaan omiin hahmoihin, viettämään niiden kanssa aikaa ja kuuntelemaan niitä. Tutustumiseen menee hänen mukaansa viikkoja tai kuukausia. Lamott lupaa kuitenkin, että juoni kehittyy itsestään, kun hahmot vain tuntee riittävän hyvin.

5. Älä kuuntele pään sisäisiä ääniä.

Lamott varoittaa kuuntelemasta pään sisäistä radiota, joka toistelee negatiivisia asioita kirjoittajasta tai kirjoittamisesta. Se on hänestä suurin este kirjoittamisen tiellä. Jos ääntä kuuntelee, ei kuule enää hahmoja ja tarinaansa. Mitä sitten tehdä, jos radio ei hiljene? Lamott kehottaa yksinkertaisesti hengittämään syvään, kerta toisensa jälkeen.

6. Hyväksyt, että välillä et ole luova.

Luultavasti jokainen kirjoittaja kärsii joskus jonkinlaisesta blokista. Lamott kehottaa vain hyväksymään tilanteen. Kaikki ajat eivät voi olla luovia, joten on turha taistella blokkia vastaan.

7. Etsiydy kirjoittajayhteisöihin.

Kirjoittaminen sujuu paremmin, kun siitä voi keskustella, teksteistä voi saada palautetta ja vertaistukea on tarjolla. Siksi Lamott kehottaa etsiytymään erilaisiin kirjoittajayhteisöihin. Toisia kirjoittajia voi löytää esimerkiksi kirjoitusryhmistä tai kursseilta. Kemia löytyy samalla tavalla kuin muissakin ihmissuhteissa: ehdottomalla tapaamista ja kokeilemalla.

8. Julkaiseminen ei tee onnelliseksi.

Kun kirja on maailmalla, kirjoittajasta harvemmin tulee rikas, menestynyt, onnellinen, hyväksytty tai juuri mitään muutakaan erityistä. Julkaiseminen on sitä paitsi vain lyhyt hetki kirjan syntymisen prosessissa. Lamott neuvookin nauttimaan itse prosessista. Kirjoittamisen ilo, nautinto ja palkinto löytyvät niistä hetkistä, jotka viettää tekstin parissa.

9. Opettele antamaan. 

Lamott vertaa kirjoittamista 3-vuotiaasta lapsesta huolehtimiseen. Molemmat vievät voimat, pilaavat unen, sekoittavat pään ja kohtelevat välillä huonosti. Silti on annettava, annettava ja annettava hahmoille, tekstille ja lukijoille, vaikka vastalahjaksi ei saisi kuin antamisen ilon. Julkaiseminen ei ole tärkeää, mutta sillä on merkitystä, että oppii antamaan.

Laakso ja Aava < 3 Helmet-lukuhaaste

Helmet-lukuhaaste 2026 on julkaistu! Muutama kohta on kuin tehty Laakso ja Aava -kirjoille:

Laulunpunojat sopii ainakin seuraaviin kohtiin: 

16. Kirjailija on kirjoittanut sekä lapsille että nuorille

22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

28. Kirjassa tanssitaan

30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

35. Kirjassa on lyhyet luvut

38. Kirjassa keräillään jotain

Laakson linnut, Aavan laulut sopii ainakin seuraaviin:

15. kirjan kannessa tai nimessä on lintu

35. Kirjassa on lyhyet luvut

42. Kirjassa on uusia sanoja tai lauseita uudella kielellä

Ehkäpä kirjat voisi myös sijoittaa seuraaviin kohtiin: 

20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista

39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut

41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Vuoden parhaat 2025: spefi

 Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu

Jane tutustuu lintuja tarkkailevaan tekoälyyn ja kyseenalaistaa sen, mitä on oppinut kielestä ja tajunnasta. Ihmisen ja eläimen suhdetta tarkasteleva tarina näyttää, etteivät ihmiset ole niin erityisiä kuin luulevat olevansa.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Kalevalan Louhen tarina uusin kerrottuna. Itäranta kirjoittaa häkellyttävän kauniisti kuten aina. 

Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori

Lauran parantumattomasti sairas ystävä Peter odottaa eutanasiaa. Romaani tutkii ystävyyttä ja kuvaa tunteita synesteettisesti värien kautta.

ROMANTASIA
(huom! kaikki sarjojen jatko-osia)

Rebecca Yarros: Myrskynsilmä

Violet matkaa lohikäärmeratsastajien kanssa etsimään liittolaisia ja parannuskeinoa elämänsä rakkaudelle. Alkuosa kirjasta on itse asiassa mielestäni tylsä verrattuna sarjan aiempiin osiin, mutta lopetus on melkoista tykitystä. Loppuroikutus saa janoamaan lisää.

S.K. Rostedt:  Mustan tulen laulu

Moorna on löytänyt voimansa, mutta ei vielä hallitse sitä. Tässä osassa pidän erityisesti ystävyys- ja perhesuhteiden monimutkaisuuden kuvauksesta.

Sarah J. Maas: Taivaan ja hengen huone

Bryce voisi pitää päänsä matalana, tai sitten hän voisi liittyä kapinaan. Sudet, noidat, keijut ja monet muut muodostavat omalaatuisen liittouman, jonka yhteishengestä nautin. 

VUODEN PARHAAT

En osannut valita! Joten valitsin kaksi sarjaa Robin Hobbilta. 

Näkijän taru matkaa Fitzin ja Narrin matkassa kuninkaallisiin valtataistoihin ja lohikäärmeiden jäljille. Eeppinen sarja pienistä ihmisistä suurten muutosten keskellä palautti minut alkuvuodesta fantasian viehätyksen juurille.

Elolaivat-sarja sijoittuu samaan maailmaan ja avaa elolaivojen syntyä sekä lohikäärmeiden historiaa. Elolaivoissa on enemmän vahvoja naishahmoja ja vähemmän paikallaan junnaamista. Juonenkäänteet kietoutuvat monisäikeisesti yhteen. Mestarillista tarinan kerrontaa!

Vuoden parhaat 2025: aikuiset

Muka-genrerajojen-ulkopuoliset:

Brit Bennett: Äidit

17-vuotias Nadia tulee raskaaksi pojalle, jonka unelmat loukkaantuminen on vienyt. Onnettomien ihmiskohtaloiden kuvaaminen on usein muka-syvällistä surupornoa, mutta Äidit herättää myötätuntoa ja riipaisee vähän. Mitä oikeastaan tarvitsee, että voi olla onnellinen?

Anna Alanko: Valoisat tunnit

Nainen tasapainottelee arjen, työn, lasten, lisääntymisen sekä entisen ja nykyisten kumppanien välillä. Mustaakin huumoria ja osuvia huomioita 40-jotain elämästä.

Viihde:

(Sattuu sieluun tämä kategorisointi, mutta siis sellaiset, jotka voi lukea huononakin päivänä.)

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Kaksi astronautiksi haluavaa naista rakastuu 80-luvulla. Avaruus, sateenkaarirakkaus ja naisen aseman parantaminen - mitä muuta muka tarvitsee?

Laura Andersson: Tähtipölyn bulevardi

Doris Laine elää kaksoiselämää Suomi-filmin tähtenä ja Rööperin alamaailman kuvioissa 1930-luvun Helsingissä. Ah mikä miljöö! 

Vuoden parhaat 2025: nuoret

Sanni Ylimartimo: Erokuu

Aro lähtee mökille ja tapaa ihailemansa tubettajan Linan.

Magdalena Hai: Sarvijumala (Finlandia-voittaja)

Auto-onnettomuuden jälkeen Lauri kohtaa sarvipäisen hahmon.

Romantiikkaa:

Ali Hazelwood: Shakkimatti

Mallory alkaa pelata shakkia, voittaa naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja tutustuu ihanaan mestariin.  

Annukka Salama: Sulamispiste

Oliver pääsee yllättäen jääkiekon maajoukkueleirille ja tapaa Ruotsin joukkueesta tutun Niklaksen. 

Säeromaaneja:

Stefanie Tuurna: Maamaa

Koulukiusattu Akira tallentaa ääninauhalle omalaatuista mielenmaisemaansa.

J.S.Meresmaa: Khimaira (trilogian päätösosa)

Sara ei ole kertonut vanhemmille suhdekuvioistaan.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Uskonnollisessa perheessä elävä Xiomara haluaa kirjoittaa runoja. 

Vuoden parhaat 2025: tietokirjat

 

                                                                                                                             

Yleiset:

Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman

Sissi Penttilä ja Aku Varamäki: Planetaarinen vaatekaappi

Sarjakuvat:

Jessi Jokelainen: Femokratia

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt - luokkakipuja

Elämäkerrat: 

Luyeye Konssi ja Seppo Lampela: Viki -Seksikäs Suklaa Suomesta

Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä

Kirjoitusoppaat: 

Liisa Näsi: Lukko sulaa - työohjausta kirjailijaidentiteettiä etsiville 

(Tämä oli muuten ainoa viime vuonna lukemani kirjoitusopas! Vaikka kilpailijoita ei ollutkaan tässä kategoriassa, kunniamaininta on silti enemmän kuin ansaittu. 

P.S. Viime vuoden virhe korjataan tänä vuonna: kaksi kirjoitusopasta jo postissa matkalla tänne.)