torstai 11. huhtikuuta 2019

Kirjallisuutta kannattaa opiskella - 7 hyvää syytä

Kannattaako kirjallisuutta opiskella? Vastaus on itsestään selvästi kyllä. Tässä esimerkiksi 7 hyvää syytä miksi. 

Ajatukset on koottu Jyväskylän avoimessa yliopistossa lukuvuonna 18-19 suoritettujen kirjallisuuden perusopintojen jälkeen.

Bonus: Kurssikirjallisuudesta saa kissalle
hyviä istuma-alustoja.
1. Kirjallisuuden tunteminen lisää yleissivistystä. 
Eiköhän myönnetä, että me kaikki  haluamme voittaa Trivial Pursuitissa! Kirjallisuusknoppeja ja klassikkotietämystä on takuulla tarjolla. Sitä hienompaa on kuitenkin saavuttaa syvempi ymmärrys siitä kirjallisuuden jatkumosta, joka on syntynyt antiikista tähän päivään.

2. Kirjallisuus kytkeytyy historiaan ja yhteiskuntaan.
Kirjallisuus ei synny tyhjiössä. Tieteelliset edistysaskeleet, filosofiset tulkinnat ja yhteiskunnalliset tapahtumat kytkeytyvät kaikki osaksi kirjallisuutta. Kirjallisuus on esitellyt ideoita, vienyt niitä eteenpäin ja julistanut vanhat aatteet kuolleiksi.

Kirjallisuutta opiskelemalla yleissivistys lisääntyy monella tavalla. Samalla oppii mm. historiaa, filosofiaa ja luonnontieteitä.


3. Tekstejä ymmärtää paremmin.
Kaikki tekstit ovat jatkumoa jo aiemmin julkaistuille teksteille ja kantavat niitä jollain tavalla sisällään. Jokaisesta tekstistä voi löytää merkkejä niin menneistä kuin tulevista valtavirtauksista. Klassikoita ymmärtää paremmin, kun tietää, mitä niiden syntyaikaan on arvostettu tai vastustettu. Nykykirjallisuus taas iskee usein silmää menneelle ja sitä voi olla jopa vaikea lukea tuntematta aiempaa kirjallisuutta.


4. Tekstejä oppii analysoimaan ja tulkitsemaan.
Pelkäsin ennen opintoja, katoaako osa lukemisen ilosta jatkuvan analysoinnin seurauksena. Kieltämättä lukemiseeni on tullut uusi analyyttisempi ulottuvuus, jonka takia en aina uppoudu tarinoihin niin syvälle kuin ennen.

Toisaalta sen ansiosta saan teksteistä toisella tasolla enemmän irti. Näen asioita, joille ennen olen ollut sokea tai löydän tekstistä uusia näkökulmia. Käsitteiden opiskelu ei ehkä itsessään ole niin hauskaa, mutta niiden avulla silmät avautuvat.

5. Erilaisista teksteistä oppii nauttimaan.
Vihasin lukiossa kaikista eniten runo- ja novellianalyysien kirjoittamista. Kun harjoittelimme analyysitekniikoita kurssilla, aukesi minulle aivan uusi maailma. 


Runous on esimerkiksi hieman kuin piilosanatehtävät. Lauseet voivat aluksi vaikuttaa käsittämättömiltä, mutta kun niihin tutustuu syvemmin oikeiden työkalujen avulla, löytyykin salattuja piilomerkityksiä ja oivalluksen riemua.


Tenttivalvoja odottelee etätentin alkamista

6. Sivussa oppii kirjoittamaan paremmin.
Kun ymmärtää, millaisista asioista ja elementeistä tekstit rakentuvat, on myös helpompi nähdä, miksi joku toimii tai ei toimi. Kirjallisuuden opiskelua voi siis suositella myös kirjoittamisesta kiinnostuneille. 


Kirjoittamista voi toki opiskella omana aineenaan, mutta luulen, että olisin saanut kirjoittamisen opinnoista enemmän irti, jos olisin opiskellut kirjallisuutta ensin. On ihan hyvä tutustua analyyttisesti siihen, mitä muut ovat tehneet, ennen kuin alkaa itse kirjoittaa tavoitteellisesti.

Lue lisää:
Kirjoittamisen perus- ja aineopintojen jälkeen pohdiskelin, kannattaako kirjoittamista opiskella ja voiko kirjoittamista opiskella.

7. Kirjallisuuden opiskelu on hauskaa.
Missä muussa oppiaineessa saa lukea fiktiivisiä tarinoita ja ansaita siitä opintopisteitä? Luettavaa ei toki kovinkaan paljon saa valita itse (ainakaan perusopintovaiheessa), mutta ei klassikoiden lukeminenkaan ole ollenkaan niin tylsää kuin jotkut kuvittelevat.

Lue lisää: 5 väärää uskomusta klassikoista

Kehuin Jyväskylän avointa yliopistoa kirjoittamisen opintojen jälkeen, ja voin edelleen pysyä kannassani. Tämän helpommaksi ja hauskemmaksi ei opiskelua enää voi tehdä. Kurssien suoritustapoja on monia ja niistä voi valita itse, mikä sopii itselle parhaiten. Omat suosikkini ovat (edelleen) verkkokurssit, mutta tällä kertaa muiden kanssa keskustelu antoi ehkä jopa vieläkin enemmän uusia näkökulmia tehtäviin. Jos olin epävarma tulkinnoissani, sain kaipaamaani vahvistusta, tai sitten joku esitti näkökulmia, joita en tullut ottaneeksi huomioon.

Pidin itse eniten kirjallisuuden historian kursseilla käytetyistä roolikeskusteluista. Omia mielipiteitä ei tarvinnut keksiä, kun renessanssi-Chiara, valistus-Etienne ja realismi-Jorge tekivät työt puolestani. Lisäksi viikon tai kahden mittaisiin pätkiin pilkotut kurssit jäsensivät tekemistä.

Opiskelu toi ainakin minulle kaivattua vaihtelua arkeen. Tietenkin opiskelu aina tuo omat haasteensa jaksamisen ja ajanhallinnan kannalta, mutta ei pidä unohtaa, että oppiminen  - ja onnistuminen - myös antavat paljon. Ja jos työskentelee vielä opettajana (tai minä vain asiantuntijana), tekee monellakin tapaa hyvää olla välillä opiskelijan roolissa pänttäämässä perusasioita.


Okei, myös tämä näky tuottaa nautintoa. Kaikki perusopintojen kurssit suoritettu!


6 kommenttia:

  1. K S

    ilosi ymmärrän ja yliviivauksien tuottaman etenkin.
    = ks. http://hikkaj.blogspot.com/2019/01/kiantoa-ja-jarvea-tilattu.html

    Tuo K. A. Järven keruu enää kahta vaille.
    Miksi just tuota kerään?
    Oli koulumme ensimmäinen j.ope ja mie viimeinen! :)
    Pääsi K. A. pitemmälle: kirjailijaksi asti, mie jäin kriitikoksi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole sinullakaan enää paljon yliviivattavaa :)
      Ja kirjallisuuden opiskelu on kyllä myös saanut arvostamaan kriitikoita - haastava, tärkeä ja hieno työ!

      Poista
  2. Minulla on samanlaisia kokemuksia kirjallisuuden opinnoista :) Luennoilla on ihana istua, kun pystyy laittamaan omat luomuksensa suurempaan kontekstiin ja ne hulluimmat tarinaideat eivät enää tunnukaan niin hulluilta. Mitä parasta, lukemisesta saa uusia ideoita ja oppii uusia tekniikoita, ja näistä tosiaan saa vielä opintopisteitä!

    VastaaPoista
  3. Totta, hullut ideat eivät äkkiä kuulostaakaan niin hulluilta! (Ehkä myöskään ne nerokkaat eivät enää kuulostaa niin nerokkailta...)

    VastaaPoista
  4. Alan pitää blogistasi yhä enemmän mitä pidemmälle tätä luen :D Loistavia pointteja! Nimim. eräs kirjallisuustieteen maisteri, joka pitää kirjallisuutta mitä yleissivistävimpänä oppiaineena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästäkin! :D Olen itse oppinut esimerkiksi historiasta ihan hurjasti kirjoista. Ja siitäkin olen oppinut nauttimaan, ettei kirjallisuustieteessä ole aina eksaktisti oikeita vastauksia, vaan paljon tilaa jää tulkinnalle.

      Poista