Millaista on kirjallisuus tulevaisuudessa?

Millaista on tulevaisuuden kirjallisuus? Tarvitaanko ihmistä vai tuottavatko tekoälyt tekstit? Muuttavatko äänikirjat tapaa tuottaa ja kuluttaa kirjallisuutta? Näkyykö MeToo tulevaisuuden kirjoissa? Mm. näistä aiheista keskusteltiin kirjamessuilla lauantaina ja sunnuntaina.

Kuva: Messukeskus

Tulevaisuuden kirjallisuus

Henri Hyppönen, Pontus Purokuru, Olavi Koistinen ja Suvi Auvinen keskustelivat lauantaina erityisesti tekoälyn ja koneiden vaikutuksesta tulevaisuuden kirjallisuuteen. 

Jo nyt tekoäly pystyy tekemään esimerkiksi mainoksia tai self help -oppaan tekstiä, jonka ihmiset uskovat aidoksi. Koistisen uudessa romaanissakin on tekoälyn tuottamia kohtia. Tekoäly pystyy myös tuottamaan tekstiä niin valtavia määriä, ettei ihminen pysty kilpailemaan sen kanssa. Syrjäyttääkö tekoäly siis ihmisen? Kukaan keskustelijoista ei  tähän usko. Merkityksen ja olennaisen erottaminen on edelleen ihmisen tehtävä. Jonkinlainen yhteistyö ihmisen ja koneen välillä on kuitenkin todennäköinen. 

Kukaan ei myöskään usko, että kirjallisuus olisi katoamassa, vaikka se ehkä muuttaakin muotoaan. Ihmisillä on tarve kollektiivisesti käsitellä kokemuksia ja uusia ilmiöitä, ja siksi uusia tekstejä tarvitaan edelleen. Pitkien tekstien arvostus on Koistisen mukaan tällä hetkellä myös nousussa.  

Purokuru nosti esille taiteilijapalkan ja perustulon, joiden avulla kirjallisuuden kentälle saataisiin ääniä, jotka eivät muuten pysty kirjallisuutta tuottamaan. Diversiteetti puolestaan lisää kirjallisuuden kiinnostavuutta.

Tulevaisuus äänessä

Äänikirjojen suosio on noussut vauhdilla tekniikan kehittymisen myötä, mutta miten äänikirjat muuttavat kirjailijan työtä ja kirjallisuuden kuluttamista? Aiheesta keskustelivat lauantaina JP Koskinen, Perttu Pölönen, Timo Julkunen ja Mirka Vesala.

Äänikirjoissa nähdään paljon mahdollisuuksia. Ne pidentävät kirjan elinkaarta, lisäävät mahdollisuuksia löytää lukijoita ja toimivat kiireisessä, hektisessä maailmassa, koska eivät vaadi pysähtymistä tekstin äärelle. Äänikirjaa voi kuunnella tehokkaasti vaikka kotitöitä tehdessään.

Kaikki kirjat eivät kuitenkaan toimi parhaiten äänikirjoina. Koukuttava alku, sujuvuus ja nopea eteneminen houkuttelevat kuuntelijoita, ja siksi erityisesti viihdekirjallisuutta kuunnellaan. Jotkut ovat huolestuneet ilmiöstä ja pelkäävät sen tyhmistävän kirjallisuutta. Vesala pitää tätä kuitenkin turhana kahtia-asetteluna. Ei myöskään ole täysin ennustettavissa, mitkä kirjat toimivat äänikirjoina. Jotkut tietokirjat ovat menestyneet yllättävän hyvin.

Tulevaisuudessa äänikirjoihin on mahdollista lisätä kuunnelmalle tyypillisiä ääniä tai jopa muidenkin aistien kokemuksia. Lukijaääneksi voisi valita vaikkapa tekoäly-Tauno Palon. Vesalan mukaan iso osa lukijoista kaipaa kuitenkin edelleen perinteistä formaattia. Pölönen taas nosti esiin oman mielikuvituksen voiman. Jos kuuntelijalle annetaan vain lukijan ääni, hän joutuu täyttämään enemmän aukkoja mielikuvituksellaan. Tällöin kokemuksesta tulee henkilökohtaisempi ja syvempi. 

MeToo ja BLM, miten muutokset näkyvät kirjallisuudessa?

Harmillisesti Koko Hubara oli estynyt, joten keskustelu keskittyi MeToo-liikkeseen. Ronja Salmen haastateltavana sunnuntaina oli Anu Silfverberg. 

Ilmeisesti MeToo -keskustelua ei kirja-alalla Suomessa ole vielä edes oikein kunnolla käyty. Silfverberg kertoo itsekin pelänneensä keskustelun loukkaavan taiteen puhtautta ja pyhyyttä. Hän on kuitenkin lukemiensa tutkimusten myötä vakuuttunut siitä, ettei ole yhdentekevää, kuka taidetta tekee. Esimerkiksi mieskirjailijoiden teoksissa ei ole yhtä paljon naishahmoja kuin naiskirjailijoiden teoksissa. On siis todellakin merkitystä sillä, kuka taidetta pääsee tekemään.

Ei ole myöskään yhdentekevää, ketä taide esittää. Monesti samastumiskokemusta kaipaavat leimataan itsekkäiksi, mutta usein kokemusta kaipaavat ovat taiteessa näkymättömiä, ja kaipuun kritisoijat taas edustavat normiksi tullutta representaatiota. 

Silfverbergin mukaan taide kestää kyllä kriittistäkin tarkastelua, eikä keneltäkään olla mitään kieltämässä eikä sensuroimassa.

Kirjallisuutta kannattaa opiskella - 7 hyvää syytä

Kannattaako kirjallisuutta opiskella? Vastaus on itsestään selvästi kyllä. Tässä esimerkiksi 7 hyvää syytä miksi. 

Ajatukset on koottu Jyväskylän avoimessa yliopistossa lukuvuonna 18-19 suoritettujen kirjallisuuden perusopintojen jälkeen.

Bonus: Kurssikirjallisuudesta saa kissalle
hyviä istuma-alustoja.

1. Kirjallisuuden tunteminen lisää yleissivistystä. 

Eiköhän myönnetä, että me kaikki  haluamme voittaa Trivial Pursuitissa! Kirjallisuusknoppeja ja klassikkotietämystä on takuulla tarjolla. Sitä hienompaa on kuitenkin saavuttaa syvempi ymmärrys siitä kirjallisuuden jatkumosta, joka on syntynyt antiikista tähän päivään.

2. Kirjallisuus kytkeytyy historiaan ja yhteiskuntaan.
Kirjallisuus ei synny tyhjiössä. Tieteelliset edistysaskeleet, filosofiset tulkinnat ja yhteiskunnalliset tapahtumat kytkeytyvät kaikki osaksi kirjallisuutta. Kirjallisuus on esitellyt ideoita, vienyt niitä eteenpäin ja julistanut vanhat aatteet kuolleiksi.

Kirjallisuutta opiskelemalla yleissivistys lisääntyy monella tavalla. Samalla oppii mm. historiaa, filosofiaa ja luonnontieteitä.

3. Tekstejä ymmärtää paremmin.
Kaikki tekstit ovat jatkumoa jo aiemmin julkaistuille teksteille ja kantavat niitä jollain tavalla sisällään. Jokaisesta tekstistä voi löytää merkkejä niin menneistä kuin tulevista valtavirtauksista. Klassikoita ymmärtää paremmin, kun tietää, mitä niiden syntyaikaan on arvostettu tai vastustettu. Nykykirjallisuus taas iskee usein silmää menneelle ja sitä voi olla jopa vaikea lukea tuntematta aiempaa kirjallisuutta.

4. Tekstejä oppii analysoimaan ja tulkitsemaan.
Pelkäsin ennen opintoja, katoaako osa lukemisen ilosta jatkuvan analysoinnin seurauksena. Kieltämättä lukemiseeni on tullut uusi analyyttisempi ulottuvuus, jonka takia en aina uppoudu tarinoihin niin syvälle kuin ennen.

Toisaalta sen ansiosta saan teksteistä toisella tasolla enemmän irti. Näen asioita, joille ennen olen ollut sokea tai löydän tekstistä uusia näkökulmia. Käsitteiden opiskelu ei ehkä itsessään ole niin hauskaa, mutta niiden avulla silmät avautuvat.

5. Erilaisista teksteistä oppii nauttimaan.
Vihasin lukiossa kaikista eniten runo- ja novellianalyysien kirjoittamista. Kun harjoittelimme analyysitekniikoita kurssilla, aukesi minulle aivan uusi maailma. 

Runous on esimerkiksi hieman kuin piilosanatehtävät. Lauseet voivat aluksi vaikuttaa käsittämättömiltä, mutta kun niihin tutustuu syvemmin oikeiden työkalujen avulla, löytyykin salattuja piilomerkityksiä ja oivalluksen riemua.

Tenttivalvoja odottelee etätentin alkamista

6. Sivussa oppii kirjoittamaan paremmin.
Kun ymmärtää, millaisista asioista ja elementeistä tekstit rakentuvat, on myös helpompi nähdä, miksi joku toimii tai ei toimi. Kirjallisuuden opiskelua voi siis suositella myös kirjoittamisesta kiinnostuneille. 

Kirjoittamista voi toki opiskella omana aineenaan, mutta luulen, että olisin saanut kirjoittamisen opinnoista enemmän irti, jos olisin opiskellut kirjallisuutta ensin. On ihan hyvä tutustua analyyttisesti siihen, mitä muut ovat tehneet, ennen kuin alkaa itse kirjoittaa tavoitteellisesti.

Lue lisää:
Kirjoittamisen perus- ja aineopintojen jälkeen pohdiskelin, kannattaako kirjoittamista opiskella ja voiko kirjoittamista opiskella.

7. Kirjallisuuden opiskelu on hauskaa.
Missä muussa oppiaineessa saa lukea fiktiivisiä tarinoita ja ansaita siitä opintopisteitä? Luettavaa ei toki kovinkaan paljon saa valita itse (ainakaan perusopintovaiheessa), mutta ei klassikoiden lukeminenkaan ole ollenkaan niin tylsää kuin jotkut kuvittelevat.

Lue lisää: 5 väärää uskomusta klassikoista

Kehuin Jyväskylän avointa yliopistoa kirjoittamisen opintojen jälkeen, ja voin edelleen pysyä kannassani. Tämän helpommaksi ja hauskemmaksi ei opiskelua enää voi tehdä. Kurssien suoritustapoja on monia ja niistä voi valita itse, mikä sopii itselle parhaiten. Omat suosikkini ovat (edelleen) verkkokurssit, mutta tällä kertaa muiden kanssa keskustelu antoi ehkä jopa vieläkin enemmän uusia näkökulmia tehtäviin. Jos olin epävarma tulkinnoissani, sain kaipaamaani vahvistusta, tai sitten joku esitti näkökulmia, joita en tullut ottaneeksi huomioon.

Pidin itse eniten kirjallisuuden historian kursseilla käytetyistä roolikeskusteluista. Omia mielipiteitä ei tarvinnut keksiä, kun renessanssi-Chiara, valistus-Etienne ja realismi-Jorge tekivät työt puolestani. Lisäksi viikon tai kahden mittaisiin pätkiin pilkotut kurssit jäsensivät tekemistä.

Opiskelu toi ainakin minulle kaivattua vaihtelua arkeen. Tietenkin opiskelu aina tuo omat haasteensa jaksamisen ja ajanhallinnan kannalta, mutta ei pidä unohtaa, että oppiminen  - ja onnistuminen - myös antavat paljon. Ja jos työskentelee vielä opettajana (tai minä vain asiantuntijana), tekee monellakin tapaa hyvää olla välillä opiskelijan roolissa pänttäämässä perusasioita.

Okei, myös tämä näky tuottaa nautintoa. Kaikki perusopintojen kurssit suoritettu!