keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Äänikirjauutisia

30-trilogian kaksi viimeistä osaa ilmestyvät äänikirjoina - pian koko sarjan voi kuunnella alusta loppuun! 

Iloisia uutisia - olen solminut kustannussopimuksen Saga Egmontin kanssa! Sen myötä 30 jälkeen 30 ja 30 tapaa tunnistaa Se oikea julkaistaan äänikirjoina. Koko 30-trilogian voi siis pian kuunnella alusta loppuun, sillä 30 ennen 30 on ilmestynyt äänikirjana jo aiemmin. 

Sarjan kahden viimeisen osan e-kirjaoikeudet siirtyvät samalla Saga Egmontille. Lukijoille tämä tarkoittaa isoa etua, sillä kirjat tulevat tulevaisuudessa löytymään myös lukuaikapalveluista. 

Nyt voin myös paljastaa, miksi 30 tapaa tunnistaa Se oikean julkaisu vielä viimeisen kerran viivästyi joulukuussa. Kustantamosta lähestyttiin minua aivan viime hetkillä ennen omakustanneprojektin hyväksymistä. Jouduin hetken pohtimaan kuvioita, sillä olin alusta asti päättänyt julkaista 30 tapaa tunnistaa Se oikean omakustanteena. En ollut missään vaiheessa edes ajatellut tarjota sitä kustantamoihin.

Lopulta päätin kuitenkin tarttua tarjoukseen. Lukijat käyttävät yhä enemmän lukuaikapalveluita, joten on mielestäni tärkeää tarjota mahdollisuus löytää kirjani sieltä. Painetut kirjat ovat kuitenkin edelleen omaa jälkeäni, vaikka en enää aivan puhdas omakustannekirjailijakaan taida olla. Kaikista teoksistani on nimittäin nyt solmittu kustannussopimus.

Aivan heti kirjat eivät kuitenkaan ilmesty tarjolle - täytyyhän lukijankin ensin tehdä työnsä. Tarkempi julkaisuajankohta selviää minullekin myöhemmin. 

Sähköisiä versioita odotellessa Elinan tarinaan voi tutustua pehmeäkantisten kirjojen kautta - niitä saa minulta, useimmista nettikirjakaupoista ja kirjastoista. 


P.S. Joko näit 30 tapaa tunnistaa Se oikean kirjatrailerin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti