Anne Lamott: Bird by Bird – Instructions on Writing and Life

Kirjoitusoppaassaan Anne Lamott kannustaa lempeästi kirjoittamaan, kertoo anekdootteja elämästään ja paljastaa, miksi kannattaa kirjoittaa.

Bird by Bird on kokoelma kokeneen kirjoittamisen opettajan ohjeista. Se ei anna konkreettisia neuvoja esimerkiksi rakenteen hahmottamiseen eikä tarjoile ihmekikkoja tekstin valmistumiseen tai hahmojen luomiseen. Sen sijaan Lamott kertoo anekdootteja, joiden avulla hän havainnollistaa kirjoittamisen prosessia ja siihen liittyviä tunnetiloja.

Teos on mainiota vertaistukea kokeneemmille kirjoittajille, ja toisaalta se kannustaa ketä tahansa aloittamaan kirjoittamisen. Lamottin tyyli on sukua Natalie Goldbergin kirjoitusoppaille, Anneli Kannon Kirjoittamassa - ja Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -teoksille. Se ei ole suosikkini tässä joukossa, mutta kuitenkin mukavaa ja inspiroivaa luettavaa.

Nämä 10 vinkkiä kirjasta jäivät mieleen. Osa niistä on muualtakin tuttuja kirjoittamisen perustotuuksia. Niiden pariin taitaa joutua palaamaan kerta toisensa jälkeen uudestaan, joten kirjaan nämä itsellenikin muistiin.

1. Bird by bird. Ota lintu kerrallaan.

Kirja on saanut nimensä Lamottin isältä, joka neuvoi poikaansa koulutehtävässä. Pojan piti kirjoittaa kolme kuukauden ajan linnuista, mutta tehtävän tekeminen jäi viimeiseen iltaan. Kun poika itki tehtävän mahdottomuutta, isä käski ottaa rauhallisesti: ”Just take it bird by bird.”

Samalla tavalla edessä oleva tehtävä voi tuntua kirjoittajasta mahdottomalta. Mistä ikinä voisi löytää ajan ja energian kokonaisen kirjan kirjoittamiseen? Lamott kehottaa seuraamaan isänsä neuvoa. Tekstit valmistuvat pala kerrallaan.

2. Kirjoita, kirjoita, kirjoita ja kirjoita huonosti.

Lamottin mielestä paras kirjoitusneuvo on yksinkertaisesti kirjoittaa. Ensimmäiset versiot ovat ja saavatkin olla sotkuisia, epäloogisia ja kaikin tavoin onnettomia. Etukäteen ei voi tietää, mikä materiaalista tulee käyttöön. On vain kirjoitettava, hyväksyttävä keskeneräisyys ja unohdettava perfektionismi.

3. Ensimmäinen versio on kuin Polaroid-kuva.

Kun kirjoittaa ensimmäistä versiota, ei vielä tiedä, mitä tekstistä tulee. Aivan kuten Polaroid-kuva on alkuun epätarkka, myös teksti voi ja saa muuttua kehittyessään. Kaikkea ei siis tarvitse tietää heti!

4. Lähde hahmoista.

Lamott kehottaa tutustumaan omiin hahmoihin, viettämään niiden kanssa aikaa ja kuuntelemaan niitä. Tutustumiseen menee hänen mukaansa viikkoja tai kuukausia. Lamott lupaa kuitenkin, että juoni kehittyy itsestään, kun hahmot vain tuntee riittävän hyvin.

5. Älä kuuntele pään sisäisiä ääniä.

Lamott varoittaa kuuntelemasta pään sisäistä radiota, joka toistelee negatiivisia asioita kirjoittajasta tai kirjoittamisesta. Se on hänestä suurin este kirjoittamisen tiellä. Jos ääntä kuuntelee, ei kuule enää hahmoja ja tarinaansa. Mitä sitten tehdä, jos radio ei hiljene? Lamott kehottaa yksinkertaisesti hengittämään syvään, kerta toisensa jälkeen.

6. Hyväksyt, että välillä et ole luova.

Luultavasti jokainen kirjoittaja kärsii joskus jonkinlaisesta blokista. Lamott kehottaa vain hyväksymään tilanteen. Kaikki ajat eivät voi olla luovia, joten on turha taistella blokkia vastaan.

7. Etsiydy kirjoittajayhteisöihin.

Kirjoittaminen sujuu paremmin, kun siitä voi keskustella, teksteistä voi saada palautetta ja vertaistukea on tarjolla. Siksi Lamott kehottaa etsiytymään erilaisiin kirjoittajayhteisöihin. Toisia kirjoittajia voi löytää esimerkiksi kirjoitusryhmistä tai kursseilta. Kemia löytyy samalla tavalla kuin muissakin ihmissuhteissa: ehdottomalla tapaamista ja kokeilemalla.

8. Julkaiseminen ei tee onnelliseksi.

Kun kirja on maailmalla, kirjoittajasta harvemmin tulee rikas, menestynyt, onnellinen, hyväksytty tai juuri mitään muutakaan erityistä. Julkaiseminen on sitä paitsi vain lyhyt hetki kirjan syntymisen prosessissa. Lamott neuvookin nauttimaan itse prosessista. Kirjoittamisen ilo, nautinto ja palkinto löytyvät niistä hetkistä, jotka viettää tekstin parissa.

9. Opettele antamaan. 

Lamott vertaa kirjoittamista 3-vuotiaasta lapsesta huolehtimiseen. Molemmat vievät voimat, pilaavat unen, sekoittavat pään ja kohtelevat välillä huonosti. Silti on annettava, annettava ja annettava hahmoille, tekstille ja lukijoille, vaikka vastalahjaksi ei saisi kuin antamisen ilon. Julkaiseminen ei ole tärkeää, mutta sillä on merkitystä, että oppii antamaan.

Kanto ei kaunistele, mutta kannustaa

Mistä saan ideoita? Miten tekstiä editoidaan? Miten kirjailija tulee toimeen ja miten on toimittava kouluvierailulla, haastattelussa tai apurahoja hakiessa? Anneli Kannon Kirjoittamassa kokoaa yhteen ajatuksia kirjoittamisesta ja ohjeita kirjailijaelämään.

Kirjoitin arvion Kannon oppaasta Indieblogiin -  pääset lukemaan sen tästä. 

Miksi en kirjoittaisi?

Kaipaatko lisämotivaatiota kirjoittamiseen ja uutta inspiraatiota? Terhi Rannela ja Päivi Haanpää kirjoittavat innostavasti kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjoittajan työstä.

Alkuun pieni varoitus: Tätä teosta ei ehkä kannata ottaa yöpöydälle, kuten minä tein. Hetken luettuasi puhkut innosta päästä kirjoittamaan, ja se ei tee hyvää yöunillesi.

Teos ei ole perinteinen kirjoitusopas, vaan tarjoaa inspiroivia tekstejä tekstien maailmasta. Kirjasta löytyy kuitenkin vinkkejä mm. siihen, mistä löytää aiheita, mitä voi tehdä, kun teksti jää jumiin, millaisia ihmisiä kirjoittaja tarvitsee elämäänsä (opettajia, heimolaisia, hyviä haltijoita ja lukijoita) ja kuinka elvyttää lukuharrastus. 

Kiinnostavinta antia ovat kuitenkin mielestäni muut tekstit. Kumpikin kirjoittaja on tehnyt mielenkiintoisia kirjoittamiseen liittyviä projekteja, esimerkiksi kirjeiden kirjoittamista vapaaehtoistyönä, tekstejä taidegalleriassa ja matkapäiväkirjoja. Lisäksi oli hauska päästä tutustumaan kirjoittajien työpäiväkirjoihin ja nähdä, millainen on ammattikirjoittajan työviikko. 

Erityisen kiinnostavana pidin Haanpään tarinaa Myrnasta eli käsikirjoituksesta, jota hän työsti vuosien ajan, mutta joka lopulta jäi ilman kustannussopimusta. On lohdullista tietää, että kaikki ammattikirjoittajienkaan projektit eivät päädy julkaistaviksi. 

Inspiroiduin eniten näistä:

Natalie Goldberg

Hävettää! On pitänyt jo pitkään tutustua Goldbergin kirjoihin, mutta se on jäänyt. Sekä Haanpää että Rannela puhuvat kuitenkin varsin lämpimästi Goldbergistä. Täytyy testata, riittääkö pienenkin pätkän lukeminen siihen, että alkaa kirjoituttaa. Useampi varaus kirjastoon on nyt tehty.

Taiteilijatreffit

Idea taiteilijatreffeistä on alun perin Julia Cameronilta. Ajatus on siis merkata kalenteriin kerran viikkoon treffit oman sisäisen taiteilijansa kanssa ja tehdä jotain inspiroivaa. Se voi olla vierailu taidenäyttelyssä, museossa tai vaikkapa erikoisruokakaupassa. Treffien ei kuitenkaan tarvitse olla mitään erityisen hienoa.  Haanpään maanläheiset ideat vierailla rautakaupassa tai käydä kirjastossa lukemassa Sieni-lehteä eivät ainakaan vaadi valtavaa ponnistusta. 

Olin innoissani tästä ajatuksesta jo luettuani Cameronin opuksen, mutta yllättäen kokeilu jäi tekemättä. Taidan nyt toteuttaa neljän viikon kokeilun välittömästi! (Voisikohan korona-aikaan sääntöjä muuttaa niin, ettei kotoa tarvitse poistua, vaan treffit itsensä kanssa voi toteuttaa myös verkon välityksellä...?)

Pomodoro

Pomodoro-menetelmä oli myös tuttu jo ennestään, mutta en ollut siitä innostunut aiemmin. Ideana on siis tehdä 25 minuuttia keskittyneesti, jonka jälkeen kello soi ja saa pitää tauon. Menetelmän tarkoitus on laskea aloittamisen kynnystä. 

En ole mielestäni tarvinnut tätä menetelmää, koska kirjoitusaikani on aina rajallista, eikä aikaa prokrastinoida yksinkertaisesti ole. Testasin menetelmää silti, ja yllättäen siitä olikin apua! Se tuntuu toimivan erityisesti taistelussa riittämättömyyden tunnetta vastaan. Monesti teksti jumittuu, ja väännän koko päivän kirjoitusajan yhtä ja samaa sivua. Sen jälkeen on helposti olo, etten ole tehnyt mitään, mutta nyt voin sanoa, että teinpäs, monta tomaattia!

Hyvänä apuna toimii Tomato timer.

Lukubileet

Tällä hetkellä ei paljon bileitä järjestetä, mutta joskus tulevassa maailmassa haaveilen siitä, että kutsun ihmisiä kotiini syömään ja lukemaan. Tai ehkä nämäkin voisi järjestää jotenkin virtuaalisesti? 

Runopaasto

Maailma on täynnä tekstejä, joten joskus on hyvä ottaa pientä välimatkaa. Paaston aikana on sallittua lukea vain runoja. Tämän on tarkoitus kirkastaa mieltä ja ajatuksia.

Minulle tämä voisi toimia myös virikkeenä tarttua runouteen, joka aina jää lukulistalla viimeiseksi.

Miksi en siis kirjoittaisi?

Jo tämä blogipostaus todistaa, että kirja aiheuttaa oikeasti kirjoitusintoa. Innostuneen mielialan lisäksi teos sai minut oikeasti myös kokeilemaan uutta. Siihen on harva kirjoitusopas pystynyt.

Suosittelen kaikille kirjoittajille, mutta erityisesti niille, jotka eivät jaksa enää lukea aloittelijoiden oppaita.