torstai 26. maaliskuuta 2020

Terveisiä toisesta todellisuudesta

Uusi vuosikymmen on alkanut erikoisella ja erityisellä tavalla. En ole koko vuonna elänyt lainkaan normaalia arkea, ja siksi kirjoittaminen on hetkeksi jäänyt.

Elämäni mullistui kaksi kuukautta sitten,  kun syntyi pieni kurttumuori, helmikuinen sunnuntailapsi, ja minusta tuli äiti. Jos uppoan syvälle vauvakuplaan, elän tällä hetkellä yhtä elämäni ihmeellisimmistä ja kauneimmista ajoista. Saan tutustua pieneen ihmiseen ja ihmetellä, kuinka nopeasti hän kasvaa ja oppii uusia asioita. Päivät ja yöt, kädet ja sydän ovat täynnä, paljon täydempänä kuin osasin odottaa.

Samaan aikaan kaikkien muidenkin arki on äkkiä mullistunut yhden kamalan viruksen takia. Samalla kun opettelen uutta elämää, maailma ulkona on muuttunut autioksi ja eristetyksi. Tuntuu kuin kuplani ympärillä olisi toinen todellisuus, vieras ja pelottava, kuin suoraan dystopiasta. Isovanhemmatkin jäivät eristysrajan toiselle puolen, eivätkä saa tavata lastenlastaan.

Kaikessa tässä on ollut sulattelemista. Ajatukset ovat yksinkertaisesti nyt aivan muualla kuin fiktiivisissä maailmoissa. Siksi kirjoittamiseen on ollut viime aikoina vaikeaa keskittyä. Tuntuu pahalta, että asia, joka on minulle rakas ja tärkeä, onkin nyt määrittelemättömäksi ajaksi siirtynyt sivuosaan elämässäni. Kaipaan hurjasti tarinoiden maailmaan uppoutumista, hiljaisuutta ja keskittymisrauhaa. Välillä tunnen syyllisyyttä varastetuista kirjoitushetkistä, koska ympärilläni tapahtuu niin paljon isompia ja tärkeämpiä asioita, mutta toisaalta, ei kai voi olettaakaan, että muuttuisin äkkiä eri ihmiseksi. Kirjoittajasielu kaipaa ja tarvitsee kirjoittamista.

Olen hokenut viimeisen vuoden itselleni ja kaikille muille, että elämässä on muutakin kuin kirjoittaminen. Täytyy vain hyväksyä, että nyt on hetken aikaa sen muun vuoro olla pääosassa. Kirjoittajaminäni ei ole kadonnut eikä ole katoamassa minnekään, vaikka kirjoitustaukoja tuleekin entistä enemmän. Vielä tulee aika, kun kirjoittamiseen on enemmän mahdollisuuksia. Ehkä silloin on enemmän elämää nähtynä ja siksi enemmän sanottavaa.

Pysykää muutkin terveinä parempia aikoja odotellessa. Palataan <3

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kuinka kirja syntyy 17: Kustantamoista kuuluu

Viime syksynä päätin tarjota Laakson ja Aavan käsikirjoitusta kustantamoille. Kuinkas sitten kävikään?

Kun Laakson ja Aavan tarina alkoi valmistua viime syksynä, mietin ensin, lähestynkö kustantamoja vai alanko suoraan etsiä kustannustoimittajaa omakustannetta varten. 
Lue lisää: Omakustanne vai kustantamo?
Päätin tavoitella vanhaa unelmaani perinteisestä kustannussopimuksesta. Lähetin tekstin syksyn aikana yhtä aikaa useampaan kustantamoon, koska kustantamoiden vastausajat voivat olla pitkiä. En kuitenkaan lähettänyt tekstiä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, vaan valikoin sellaisia kustantamoita, jotka voisivat olla kiinnostuneita tekstistäni. Jos jokin kustantamo ei näyttänyt julkaisevan nuorten fantasiaa, jätin sen suosiolla väliin.

Odotukseni eivät olleet huiman korkeat aiempien kokemusten perusteella. Nuorten fantasia ei oletettavasti ole kustantamoille paras tulonlähde, ja kaiken lisäksi oman tekstini genre ei edes ole selkeä. Se ei ole puhdasta fantasiaa, muttei toisaalta historiallinen romaanikaan. Mietin, onko teksti jo liiankin omassa kategoriassaan ja siksi vaikea myydä. 


Laaksossa ja Aavalla yhdistyvät luonto, suomalainen mytologia ja rautakauden elämä. 

Ensimmäiset hylkäyskirjeet tulivat muutaman viikon päästä tekstin lähettämisestä. Ne kirpaisivat. Siitäkin huolimatta, että odotin hylkäyksiä ja tiesin, miten vaikeaa on herättää kustantamoiden kiinnostus. Kun on käyttänyt paljon aikaa tekstin parissa, tehnyt parhaansa ja käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa kirjoittamiseen, on aika luonnollista, että haluaisi muutakin palautetta kuin monistetun hylkäysviestin. Ei kiitosta tarkempaa palautetta ei kustantamoista kuitenkaan yleensä saa, mikä on hyvin ymmärrettävää ottaen huomioon saapuvien käsikirjoitusten määrän. Vain y
hdestä kustantamosta tekstiäni kommentoitiin sujuvaksi, mutta ongelmaksi mainittiin juuri genre.

Joulukuussa aloin jo olla varma siitä, ettei Laakson ja Aavan tarina tule löytämään paikkaa kustantamosta. Jotkut kustantamot eivät nimittäin lähetä edes hylkäyskirjettä, vaan ilmoittavat jo automaattisessa kuittausviestissä ottavansa yhteyttä vain, jos ovat kiinnostuneita. Eli jos yhteydenottoa ei kuulu, voi vain itse päätellä, ettei sitä taida olla tulossakaan.

Vaikka en edelleenkään ollut kadottanut uskoani tekstiin, fiilis oli jo aika maassa. Kun viimeisenä työpäivänä ennen äitiyslomaa sähköpostiini kilahti viesti eräästä kustantamosta, odotin hylkäystä. Avasin viestin jo töissä tarkoituksenani silmäillä nopeasti läpi monistettu hylkäysteksti, unohtaa se ja antaa sen olla pilaamatta päivän hyvää fiilistä.

Jouduin kuitenkin lukemaan viestin läpi pariin kertaan. Kyllä, siinä luki, että tekstissäni on selvästi potentiaalia. Kyllä, kustantamon edustajat haluaisivat tavata minut ja keskustella tekstistäni. Kyllä, olin onnistunut herättämään yhden (ja todella hyvän!) kustantamon kiinnostuksen!


Aavalla kuunnellaan kivien laulua.

Odotin tapaamista joulun yli innoissani ja jännittyneenä. En odottanut kustannussopimusta tässäkään vaiheessa, sillä olin itsekin sitä mieltä, että teksti kaipasi vielä lisää muokkaamista. Ajattelin tekstiä lähettäessäni, että se on riittävän hyvä ja riittävän pitkälle työstetty antamaan kuvan siitä, mitä siitä voi tulla. Olin myös tietoinen siitä, ettei luultavasti mitään tekstiä julkaista juuri sellaisenaan, enkä edes uskonut yksin pystyväni parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.


Tammikuun tapaamisessa pääsin juttelemaan kustantamon edustajien kanssa. Tekstiä oli luettu siellä useamman kustannustoimittajan voimin ja siitä oli pidetty. Genren määrittelyn ongelmallisuudestakin puhuttiin, mutta se nähtiin myös tietyllä tapaa vahvuutena, koska samantyyppistä ei ole tarjolla. Tarinasta sain palautetta, että se on sujuva ja imee hyvin sellaisenkin lukijan, joka ei ole tekstin ominta kohderyhmää. Minulle jäi tunne, että kustantamossa nähtiin teksti aika samalla tavalla kuin näen sen itsekin ja siellä arvostettiin juuri samoja vahvuuksia, jotka itsekin tekstissä tunnistan. Muutenkin jäi sellainen olo, että voin olla ylpeä tekstistäni!

Teksti kaipaa kuitenkin vielä työstämistä. Sovimme, että saan tarkempaa palautetta, jonka perusteella kirjoitan tekstistä vielä yhden version. Kustannussopimusta minulla ei siis ole, mutta saan mielettömän edun, kun pääsen työstämään tekstiä ammattilaisen palautteen avulla. Halusin joka tapauksessa tehdä vielä vähintään yhden suuremman muokkauskierroksen, enkä nyt joudu tekemään sitä yksin. 

Olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka mikään ei vielä ole varmaa. Ei edes se, miten ja milloin pystyn työstämään uuden version tulevan vauva-arjen keskellä. Mitään kiirettä ei onneksi ole. Olen tehnyt töitä tekstin eteen niin kauan, että maltan odottaa vielä hieman lisää. Uskon vahvasti, että Laakson ja Aavan tarina pääsee vielä kansien väliin.

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.

maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 tilinpäätös

Vuosi on taas mennyt ja on aika tilinpäätöksen. Vuosi 2019 oli kirjoittamisen suhteen ristiriitainen, vaikka lähes kaikki asettamani tavoitteet täyttyivät.

Minulla oli vuodelle 2019 yhteensä 9 tavoitetta.
Pyrin olemaan niitä asettaessani realistinen, ja ilmeisesti onnistuin, sillä lähes kaikki täyttyivät. Tärkeimpänä tietysti sain valmiiksi kaksi käsikirjoitusta, 30 jälkeen 30:n ja Laakson ja Aavan tarinan. 

30 jälkeen 30:n julkaiseminen oli luonnollisesti kirjoitusvuoteni kohokohta. Oli ihanaa saada valmiiksi pitkään työstetty teksti! Aikaa kuitenkin kannatti käyttää, sillä olen edelleen todella tyytyväinen lopputulokseen. Jokainen sana on takuulla mietitty paikalleen :) Kirja otettiin hyvin vastaan ja Helmet-kirjastoissa kirjaa joutuu edelleen jonottamaan, eli varauksia on riittänyt julkaisusta asti tähän päivään! Olen saanut kirjasta oikeastaan vain ja ainoastaan ihanaa palautetta lukijoilta.
Lue esimerkiksi nämä kaksi mahtavaa arviota:
Kulttuurimedia Kuiske
Kirjavinkit

Yksi kohokohta julkaisuun liittyen oli syksyn omakustanneilta Tapiolan kirjastossa. Olin siellä  BoD:n vieraana kertomassa 30 jälkeen 30:n kirjoittamisesta, julkaisusta ja markkinoinnista.


Kuva: Ami Surakka

Toinen tärkeä etappi oli Laakson ja Aavan tarinan saattaminen siihen pisteeseen, että kehtasin lähestyä kustantamoja. Pohdin kyllä, kannattaako kustantamoja ylipäätään lähestyä, mutta onneksi rohkaistuin. Tästä kirjoitan lisää myöhemmin, mutta tällä hetkellä odottelen tapaamista erään kustantamon edustajien kanssa. Kyseisessä kustantamossa tekstissäni nähtiin selvästi potentiaalia. Olen sulatellut tätä ilouutista pari viikkoa ja odotan innolla alkuvuoden tapaamista. Jännittää tietysti myös, mutta olen jo nyt saanut todella paljon uutta virtaa ja uskoa itseeni. 
Lue lisää: Kuinka kirja syntyy: Omakustanne vai kustantamo?

Onneksi tämä uutinen tuli loppuvuodesta ja piristi huomattavasti muuten ankeaa kirjoittamissyksyä. Totuus on nimittäin se, että huolimatta täyttyneistä tavoitteista olen kirjoittanut tänä vuonna vähemmän kuin edellisinä vuosina. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että elämäntilanteeni on ollut kirjoittamisen kannalta haastava. Olen tällä hetkellä viimeisilläni raskaana ja olen mm. nukkunut viimeiset kuukaudet huonosti. Fyysinen olotilani ei yksinkertaisesti ole sallinut samanlaista keskittymistä teksteihin kuin aiemmin. Myös ajatukset ovat luonnollisesti olleet muualla. Tästä olen kokenut paljon huonoa omaatuntoa, mutta toisaalta, ainakin olen pitänyt riittävästi taukoa kirjoittamisesta ja miettinyt sen roolia elämässäni. 

Vaikka en siis syksyn aikana saanut aikaiseksi ihan niin paljon kuin olisin halunnut, on lastenromaanini (työnimi Kippo) ensimmäinen lukuversio valmis, eli olen editoinut ensimmäistä versiota niin paljon, että voisin (teoriassa) antaa tekstin jollekin toiselle luettavaksi. Teksti on siis vielä hyvin hiomatonta ja raakaa, mutta ainakin siinä on alku, keskikohta ja loppu omilla paikoillaan.

Seuraavan aikuisten romaanin projektin suhteen on myös tapahtunut jonkinlaista vähäistä edistystä. Valitsemani projekti on ollut vaikein projektini ikinä. Olen tehnyt taustatyötä enemmän kuin koskaan, eikä tekstin aihe jätä minua rauhaan, mutta toisaalta olen aivan uusilla vesillä eikä teksti ole ottanut syntyäkseen. Joka toinen päivä olen hylkäämässä koko tekstin itselleni mahdottomana ja/tai vääränä, joka toinen päivä päätän kirjoittaa sen vaikka väkisin, en vain tiedä miten. Siksipä oikeastaan ainoa tavoite, joka ei toteudu tänä vuonna, on aikuisten romaanin ensimmäinen versio.

Tämän lisäksi sain valmiiksi kirjallisuuden perusopinnot, seurasin kirja- ja kirjoittamissomea ja luin 100 kirjaa. Käväisin myös syksyn flunssakierteen keskellä Helsingin kirjamessuilla bloggaajapassin turvin. Kaiken kaikkiaan tämän vuoden tilinpäätös jää reilusti plussalle, varsinkin huomioiden kokopäivätyön ja elämäntilanteen. 
Lue lisää: Kirjamessuviikon tunnelmia
Kirjallisuutta kannattaa opiskella - 7 hyvää syytä
Vuoden 2019 parhaat kirjat

Ensi vuonna puhaltavat elämässäni uudet tuulet, kun uusi perheenjäsen saapuu. Jotain uutta on siis todellakin tulossa elämääni, ei vain ehkä ihan sillä tavalla kuin tarkoitin tavoitteita asettaessani. Ainakin kolmoiselämäni opettajana, kirjoittajana ja opiskelijana keskeytyy hetkeksi. Odotan muutosta innolla, mutta myös jännityksellä, sillä en tiedä, miten kirjoittamiselle tulee olemaan tilaa elämässäni. Siksi en ensi vuodeksi aio asettaa mitään muita tavoitteita kuin että luen ja kirjoitan jatkossakin. Enkä oikein tiedä, miten tämä tavoite voisi olla toteutumatta, sillä kumpaakaan en edes osaisi lopettaa.


Hyvää uutta vuotta!