perjantai 23. elokuuta 2019

Kuinka kirja syntyy 14: Loputonta editointia

Kun tarina alkaa olla kasassa, se pitäisi vielä saada kerrottua parhaalla mahdollisella tavalla. Se tarkoittaa loputonta ja tuskastuttavaa editointia.

Laakson ja Aavan tarina väisti keväällä 30 jälkeen 30:n viimeistelyn alta, mutta on kesän ja alkusyksyn aikana palannut taas työpöydälle. Matka jatkuu jälleen.

Kirjoitustauon jälkeen huomasin, että teksti ei ole niin valmis kuin haluaisin sen jo olevan. Pientä tuskaa aiheuttaa se, että versionumeroinnissa olen jo lähes yhtä pitkällä kuin 30 jälkeen 30:n julkaistu versio, eikä maaliviivaa vielä näy. On vain hyväksyttävä, että tämä tarina on vaatinut muutaman mutkan enemmän. Sitä paitsi Laakson ja Aavan tarinassa on viisi päähenkilöä yhden sijaan, joten lisätyötä tulee jo siitä, että jokaiselle on muotoiltava oma kehityskaarensa.

Aavan ilvessiskosten Linnen ja Main kehityskaaret kietoutuvat toisiinsa.
Ja voi että molempien kohdalla oikeaa kaarta on saanut hakea...
(Kuva Kotkan patsaspromenadilta)

Viime syksystä asti on kuitenkin tuntunut siltä, että tekstin syvärakenne on jossain mieleni uumenissa selvillä. Palaset ovat kasassa ja niiden paikat suunnilleen tiedossa. Tiedän siis jo, millaisen tarinan haluan kertoa, mutta etsin sille vielä sanoja. 
Vaikka tunnen syvärakenteen, on eri asia saada siitä konkreettisesti niin hyvin kiinni, että osaisin piirtää jokaisen kaaren täysin kirkkaasti. Jokaisella editointikierroksella olen kuitenkin päässyt lähemmäs sitä viimeistä totuutta.

Toisin sanoen pintarakenne hakee vielä hetken muotoaan. Joissain kohdissa huomaan selittäväni liikaa, toisissa kohdissa taas hyppään liian nopeasti eteenpäin. Olen vaihtanut lukujen paikkaa, poistanut yhden luvun, mutta kirjoittanut toiseen kohtaan uuden. Olen yhdistelllyt lukuja, uutta ja vanhaa, siirrellyt tekstiä arkistoon ja käynyt sitten noutamassa sieltä osan takaisin toiseen kohtaan. Välillä on tuntunut siltä, ettei teksti edisty minnekään, siirtelen vain palasia edestakaisin. 

Kaiken tarkoitus on kuitenkin kertoa tarina parhaalla mahdollisella tavalla, tempaista lukija mukaan niin, ettei hän malta lopettaa. Tyhjäkäyntiä ei tekstissä saa olla, mutta toisaalta ei saa tapahtua liikaa liian nopeasti. Ennen kaikkea haluaisin saada sanoilla kerrottua se, minkä tällä hetkellä tunnen sisälläni. Se Laakson ja Aavan taika, se ainutlaatuinen tunnelma, ne kysymykset, joita tekstilläni haluan lukijassa herätellä ja joihin toisaalta itse haluan löytää vastauksia. 


Yritän tekstissä herättää Laakson ja Aavan maisemat henkiin.
Luonto ja luontoretket ovat inspiroineet maailman luomisessa.
(Kuva Seitsemisen kansallispuistosta.)

Kirjoitustauko auttoi onneksi kirkastamaan ajatuksia monellakin tavalla. Tekstin teemat piirtyvät nyt selvemmin esille mielessäni, osaan karsia sivupolkuja ja syventää suvantoja. Ennen kaikkea kevään aikana kävin taas pitkiä keskusteluja itseni kanssa siitä, mitä ja miten haluan kirjoittaa, ja olen taas paremmin kosketuksissa sen jonkin kanssa, jota nimitän kirjoittajaytimeksi (paremman sanan puutteessa). Turha häly päässäni on tällä hetkellä vaiennut, olen hiljentänyt muiden odotukset ja maailman vaatimukset, ja yritän nähdä ja kirjoittaa vain sellaista tekstiä, jota itse haluaisin lukea.


Eteenpäin on taas menty, ja tällä hetkellä luotan vahvasti siihen, että tästä syntyy vielä kirja. 

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.

torstai 1. elokuuta 2019

Välitilinpäätös

Kesä lähenee loppuaan ja arki odottaa. Tässä vaiheessa vuotta on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, missä mennään vuoden tavoitteiden suhteen.




1. Lähden kohti jotain uutta.
Kevään aikana kolmoiselämä opettamisen, opiskelun ja kirjoittamisen alalla alkoi todella käydä rankaksi. Harkitsin erilaisia vaihtoehtoja, mm. opintovapaata. Hain yhteishaussa kirjoittamisen maisteriohjelmaan, mutta sieltä ei opiskelupaikkaa tullut. Onneksi, kuten myöhemmin osoittautui. (Lisää asiasta tässä blogitekstissä.)

Jotain uutta on elämään silti tulossa, mutta siitä lisää myöhemmin.

2. Pidän vähintään kahden viikon kirjoituskesäloman ja vähintään yhden kirjoitusvälipäivän viikossa (ainakin noin keskimäärin). 

No, ainakin kesän aikana on tullut todistettua, ettei kesä ole luovinta aikaani. Asun kaukana kotiseudusta ja loma on mahdollisuuteni viettää aikaa perheeni ja hurjaa vauhtia kasvavan kummipojan kanssa. Olen pitänyt lähes koko kesän kirjoitustaukoa ja muu elämä on ollut etusijalla. Hyvä niin.

Muutaman viikon olen keskittynyt kirjoittamiseen ja niidenkin viikkojen aikana olen huomannut, että parin päivän tauko tekee vain ja ainoastaan hyvää. Keväällä en vielä osannut pitää kirjoitusvälipäiviä kovin hyvin, mutta jospa syksyllä oppisin rytmittämään elämää paremmin.

3. 30 jälkeen 30 lähtee maailmalle.
Lähtihän se! Tämän tavoitteen voin yliviivata hyvillä mielin. Oli vain ja ainoastaan helpottavaa päästää pitkään työstetty teksti maailmalle. Ei ole tullut ikävä :) Kertoo ehkä myös siitä, että tälle tekstille annoin sen mitä minulla oli sille annettavana ja vähän enemmänkin.
Taas olen saanut ihanaa palautetta lukijoilta ja mieltä lämmittää sekin, että Helmet-kirjastoissa oli kirjasta parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 29 varausta!


30 jälkeen 30 on seikkaillut lukijoiden käsissä jo ainakin Jäämerelle,
 Amsterdamiin, Ahvenanmaalle ja Ruotsiin.
Tuli Elinasta sittenkin aikamoinen maailmankiertäjä :)

4. Laakso ja Aava valmiuspisteeseen ja kustantamoihin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että jonkinlainen valmiuspiste on saavutettavissa tämän vuoden aikana. Mahdollisesti. Palaset ovat kasassa, mutta tekstin editointi toimivaksi ei ole ollut ihan yksinkertaista. Viisi näkökulmahenkilöä tuottaa tosiaan omat haasteensa!

Tekstin julkaisun suhteen pyörittelen eri vaihtoehtoja mielessäni edelleen. Pidän mahdollisena jopa sitä, että tämä teksti jää lopulta julkaisematta. 

5. Suoritan kirjallisuuden perusopinnot loppuun.
Huh! Tämä rykäisy oli viedä voimat lopullisesti maaliskuun paikkeilla. Nyt perusopinnot on kuitenkin kunnialla suoritettu. Elättelen toiveita, että jossain vaiheessa ehtisin jatkaa kirjallisuuden opintoja eteenpäin. Äidinkielen opettajan pätevyys kiinnostaa edelleen.

6. Luen 80 kirjaa.
Tällä hetkellä olen lukenut n. 60 kirjaa, joten tavoitteen täyttyminen on realistista. Kesällä lukeminenkin monesti jää hieman sivuun, mutta odotan, että syksyllä taas normaalin arjen keskellä alan kaivata takaisin tarinoiden maailmaan. 

7. Lasten fantasiaromaanin ensimmäinen lukuversio.
Tämän tavoitteen täyttyminen on epävarmaa. Aloitin jonkinlaisen rungon kasaamisen ja editoin pari ensimmäistä lukua karkeasti, mutta muihin projekteihin on mennyt enemmän aikaa kuin kuvittelin. En tiedä, riittääkö aikaa myös tämän toistaiseksi nimettömänä esiintyvän tekstin editoimiseen. Teksti kyllä veti kovasti puoleensa, eikä näin tauon jälkeen ollut ollenkaan niin surkea kuin marraskuun NaNoWriMo:n jälkeen kuvittelin. Tämänkin tarinan haluaisin ehdottomasti päästä vielä kertomaan loppuun...

8. Saan aikaan ensimmäisen version toisesta aikuisten romaanista. 
Mietin, voinko laskea tavoitteen täyttyneeksi - kirjoitin kyllä Camp NaNoWriMo:ssa 80 liuskaa ohittelijaprojektiksikin nimittämääni aikuisten romaania. Tämä teksti ei jostain syystä oikein lähtenyt lentoon. Se syntyi kirjoittamisen maisteriohjelman ennakkotehtävien yhteydessä, mutta osoittautui sitten ehkä kuitenkin minulle epäsopivaksi. Mistään ensimmäisestä versiosta ei siis oikeastaan voi puhua, koska teksti hakee vielä muotoaan ja siitä puuttuu isoja osasia. 

Katson kuitenkin, että täytän tavoitteeni hengen, sillä olen kuitenkin luonut lähes 100 liuskaa raakamateriaalia tulevaa varten. Voi tosin olla, että nämä liuskat jäävät harjoituskansioon eivätkä palaa editointipöydälle. 

Oli tästä sivupolusta ainakin se ilo, että tutkin yhden polun, totesin sen vääräksi ja olen nyt taas askeleen lähempänä omaa polkuani. Kirjoittajaidentiteetti ei löydy kuin etsimällä, ja harha-askelilla ja hapuilulla on oma tarkoituksensa.

9. Pidän somekanavani aktiivisina.
On taas ollut ilo seurailla muiden projekteja ja saada kommentteja muilta kirjoittajilta. Yksin kotona vääntävälle tekijälle some on täysin korvaamaton vertaistuen lähde. (Indie)kirjoittajien kesken tuntuu vielä vallitsevan aivan mahtava yhteishenki, kaikki tukevat toisiaan ja kannustavat eteenpäin, eikä toisten teoksista puhuta kuin positiivisessa hengessä. Kirjoittajien keskinäisestä kyräilystä ja muusta negatiivisesta olen saanut pysyä kaukana.

* * *
Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että tavoitteeni tälle vuodelle ovat aika realistiset. Tietyllä tapaa tavoitteiden täyttyminen tuntuu myös vähemmän tärkeältä kuin koskaan ennen. Olen oppinut joustavuutta ja opetellut pois suorittamisesta. (Tai siis, opettelen edelleen ja luultavasti aina.) Ennen kaikkea elämässä on nyt ollut muutakin kuin kirjoittaminen!


Tällaistakin muuta on elämässä ollut -
tänä vuonna vain ovat mustikkapaikat olleet vähissä.


maanantai 22. heinäkuuta 2019

Ajatuksia omakustanteesta

Vuonna 2016 olin tilanteessa, jossa minulla oli valmis käsikirjoitus, mutta ei kustannussopimusta. Silloin pohdin ensimmäistä kertaa, kannattaako omakustanne. Nyt, kaksi omakustannetta myöhemmin, tiedän omakustanteista enemmän. 

1. Omakustanne on realistinen vaihtoehto.
Kirjoittajia on paljon. Kirjoittajakoulutusta on paljon. Hyviä käsikirjoituksia syntyy paljon. Samaan aikaan kustantajien rima julkaista uusia käsikirjoituksia nousee koko ajan. Lopputuloksena yhä useampi hyvä teksti jää ilman kustannussopimusta. On aika luonnollista, että moni kirjoittaja valitsee julkaisukanavaksi omakustanteen, erityisesti jos teksti edustaa genreä, jolle ei kustantajien mielestä löydy riittävästi ostajia.

Samaan aikaan maailma muuttuu. Ehkä ennen oman luovuuden ilmaisuun tarvittiin isojen yritysten apua, mutta nykyisin esimerkiksi tubettajat, bloggaajat ja Insta-tähdet voivat tuottaa sisältöä suoraan kuluttajille. Miksi ei siis kirjoittajakin toimisi ilman välikäsiä?

Lue lisää: J.S. Meresmaa pohtii blogissaan hybridikirjailijuutta, eli miten hän päätyi julkaisemaan omakustanteen usean kustantamon kautta julkaistun kirjan jälkeen.

2. Omakustanne ei vaadi teknisiä taitoja.
Maailma on muuttunut myös siinä, että omakustanteen tekeminen on teknisesti helppoa. Omakustannepalveluja tarjoaa moni yritys, esimerkiksi oma valintani BoD. Taiton voi tehdä tekstinkäsittelyohjelmalla ja kanteen voi käyttää esimerkiksi BoD:n tarjoamia valmiita pohjia.  

(Tai sitten voit mennä vaikeimman kautta, kuten minä. 
Lue lisää: Kuinka kansi syntyy)

3. Omakustanne ei (välttämättä) vaadi rahaa.
Omakustanteen voi toteuttaa nollabudjetilla. Esimerkiksi BoD:lla e-kirjan julkaisu ei maksa mitään. Tämän jälkeen kaikki, mitä kirjan myynnistä saa, on pelkkää plussaa.

Paperisen kirjankaan kustantaminen ei ole kallista. Itse selvisin 69€:lla. Kirjaa ei tarvitse myöskään tilata omaan kaappiin satoja kappaleita, vaan niitä voi tilata itselle tasan niin monta kuin haluaa. Ei yhtään, jos siltä tuntuu. 

Toisen kirjani kohdalla halusin itse varmistaa ammattimaisuuden, ja palkkasin siksi itselleni kustannustoimittajan. Tähän meni tietenkin rahaa. Samoin rahaa menee, jos haluaa palkata graafikon suunnittelemaan kannen, tai jos tarvitsee apuvoimia markkinointiin. Pakko ei kuitenkaan ole. 

Lue lisää: Miksi päädyin palkkaamaan kustannustoimittajan

4. Omakustanne vaatii aikaa.
Jos ei ole valmis maksamaan kaikista palveluista erikseen, täytyy valmistautua käyttämään aikaansa. Kaltaisellani amatöörillä esimerkiksi kansisuunnitteluun upposi järjetön määrä aikaa! Samoin taitto vaati pientä opettelua, ja tietenkin kaikkien tietojen näpyttely tietokantaan. Kirjalle piti miettiä takakansiteksti ja tehdä markkinointisuunnitelma. Enkä todellakaan ollut yhdenkään osa-alueen ammattilainen.

Jos julkaisee perinteisen kustantamon kautta, tältä kaikelta voi välttyä. Omakustantajan täytyy tehdä kaikki itse, tai vähintäänkin etsiä joku tekemään taitto/kansi/markkinointi puolestaan. 

Lue lisää: Kuinka markkinoida omakustannetta

5. Kaiken saa tehdä itse, omassa aikataulussa.
Kääntöpuoli on tietenkin se, että kaiken saa tehdä itse. Tekstistä tulee juuri sellainen kuin sen haluaa olevan. Kirjalle tulee juuri sellainen kansi kuin haluaa. Kirjaa saa markkinoida ihan miten itse haluaa, tai olla markkinoimatta, jos siltä tuntuu!

Kukaan ei myöskään höngi niskaan tai aseta takarajoja. Kaikki tapahtuu omien aikataulujen puitteissa. Jos joskus tarvitsee viikon lepoa, sen voi ottaa. 

6. Joskus voi tuntua yksinäiseltä.
Kun kukaan ei aseta takarajoja, omakustantajan täytyy olla itse itsensä pomo. Eikä kukaan myöskään automaattisesti auta, kun ongelmia tulee.

Moneen ongelmaan löytyy onneksi (maksullista) apua, graafikoita, kustannustoimittajia ja julkaisupalveluita. Sen lisäksi meitä omakustantajia alkaa olla jo aika monta, ja monet meistä ovat aktiivisia somessa. Somen vertaistuki on ainakin minulle ollut korvaamatonta! 

Lue lisää: Inna Airolan blogissa pohdintaa indietoimijoiden kollektiivista

7. Omakustanteella ei luultavasti tule rikkaaksi.
Onhan se mahdollista tietenkin, ainakin jos kirjoittaa englanniksi ja on hyvä markkinoija. On kuitenkin aika vaikea kilpailla isojen kustantamojen markkinointikoneistojen ja tunnettujen kirjailijoiden kanssa. Myyntiodotusten suhteen kannattaa olla realisti.

Toisaalta harva perinteisten kustantamojen teoskaan on myyntimenestys eikä Suomessa taida juuri kukaan kirjailija elää kirjamyynnillä. Suomenkieliset markkinat ovat yksinkertaisesti liian pienet siihen. Apurahoja perinteisten kustantamojen kirjailijat sen sijaan saavat paremmin kuin omakustantajat.

Edit 25/7: Inna Airolan blogissa loistava kirjoitus indiekustatamisesta ja rahasta

8. Omakustanne herättää tunteita.
En tiedä miksi, mutta jostain syystä kirja-alalla omakustanne tuntuu herättävän tunteita. Omakustannetta harkitsevia pelotellaan sillä, että julkaisu kaduttaa myöhemmin. En tiedä, ehkä tubettajat, bloggaajat ja sometähdet kohtaavat vastaavaa, mutta tuntuu, että erityisesti kirjan julkaiseminen ilman välikäsiä tuntuu herättävän (negatiivisia) tunteita.

Olennaista on mielestäni se, ettei anna muiden (väärien ja vanhanaikaisten) käsitysten estää tekemästä jotain, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta. 

9. Jokaista tekstiä ei tarvitse julkaista.
Kannattaa vetää hetki henkeä, ennen kuin painaa julkaisunappulaa. Tekstin ensimmäistä versiota ei vielä ehkä kannata laittaa koko kansan luettavaksi... Ihan kaikkien hengentuotosten ei todellakaan tarvitse päätyä maailmalle.

Omakustantaja joutuu tekemään itse sen vaikean päätöksen, mikä teksti on julkaisukelpoinen ja julkaisun arvoinen. Tämän asian kanssa ei kannata hätäillä. Tekstin kannattaa antaa levätä useaan kertaan, sitä pitää editoida, työstää, kirjoittaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Eikä siltikään kannata luottaa vain omaan vaistoonsa, vaan pyytää rohkeasti palautetta muilta, myös ammattilaisilta.  

Lopulta vain omakustantaja itse tietää, onko tekstin parempi olla pöytälaatikossa, vai onko valmis seisomaan sen takana siinäkin tapauksessa, ettei se kiinnosta oikein ketään muuta. (Kyllä, sekin on mahdollista, joskin epätodennäköistä.) 

10. Julkaisutapa ei kerro tekstin laadusta.
Olen lukenut laadukkaita omakustanteita ja vastaavasti melko onnettomia perinteisen kustantamon tuotteita. Monissa kustantamoissa tunnutaan laittavan oletettuja myyntihittejä melko vähäisellä työstöllä markkinoille... vastaavasti moni omakustantaja panostaa tekstiin yhä ammattimaisemmin.

Ei siis kannata tuomita kirjaa sen enempää kannen kuin julkaisutavan perusteella. 

11. Omakustanne voi olla askel eteenpäin.
Mietin itse ennen ensimmäistä omakustannetta, olisiko se loikkaus eteen, harppaus taakse vai steppailua paikallaan. Minun kohdallani omakustanne oli selkeä askel eteenpäin monessakin mielessä.

Opin hurjasti kustantamisesta, markkinoinnista ja kirja-alasta. Tulin kirjoittajakaapista ulos, ja aloin julkisesti kirjoittajaksi. Sain tekstilleni ensi kertaa muitakin lukijoita kuin kaverini. Sain kirjasta hyvää palautetta, tuntemattomilta ihmisiltäkin, ja se kannusti jatkamaan toisen tekstin parissa. Toisaalta ymmärsin, ettei kaikkia todellakaan voi miellyttää, ja sain lisää itsevarmuutta keskittyä omaan juttuuni.

Muutkin alkoivat nähdä minut kirjoittajana. Minua haastateltiin lehteen ja kirjastani kirjoitettiin arvioita. Lopulta sain jopa äänikirjasopimuksen, kustantamon aloitteesta. (!) Lopputuloksena aloin ottaa itseni aivan eri tavalla vakavasti kirjoittajana.

Ennen kaikkea toteutin unelmani, mikä jo itsessään palkitsi kaiken vaivannäköni. 

Eli mitä sanoisin omakustannetta harkitsevalle? 
Omakustantamisessa on omat hyvät ja sitten siinä on omat huonot puolensa - niin kuin kaikessa. Mieti tavoitteitasi ja valmistaudu tekemään töitä sen mukaisesti. Riittääkö, että teet pienen painoksen lähipiirille (=vähän vaivaa) vai haluatko, että kirja saa todellisen mahdollisuuden ja se huomataan (=todennäköisesti todella paljon vaivaa ilman takeita onnistumisesta)?

Omakustanne ei ole oikotie onneen, mutta erittäin antoisa kiertotie se voi parhaimmillaan olla. Joten ota selvää, punnitse vaihtoehtosi, ole realisti - ja lopulta vain uskalla.