lauantai 4. heinäkuuta 2020

Kuinka kirja syntyy 18: Palautetta kustantamosta

Kesäkuussa sähköpostiini kilahti kustantamosta viisi sivua pitkä palauteliite. Hyvää kannatti odottaa - vaikka tiedossa on myös paljon editointia.
Rikkaruohoja riipimään!
(Nämä tosin näyttäytyvät minulle luonnon omana asetelmana, joten jättäisin ne rauhaan.) 

Laakson ja Aavan kässärin kanssa kaikki tuntuu tapahtuvan hi-taas-ti. Sain odotella kustantamon palautetta jonkin aikaa (mm. siksi, että olin juuri saamassa lapsen, ja kaikille osapuolille oli selvää, etten olisi heti alkuvuodesta tekstin kimpussa), joten ehdin aloittaa editoinnin jo omin päin. Tekstin alku kaipasi mielestäni lisää avaamista ja lisäsin sinne pari lukua. Keskikohdan rytmitys taas tuntui väärältä ja yritin sekä muutella lukujen järjestystä että tiivistää kerrontaa. Nyt, palautteen saatuani pääsen jatkamaan projektia ammattilaisen avustamana.

Ensin ne hyvät puolet. Sain ihanaa tsemppausta kustannustoimittajalta. Kokonaisuus on kommenttien mukaan valmis, hiottu ja loppuun asti harkittu. Teksti on jo tasalaatuista ja siitä näkee, että sitä on työstetty. Erityisesti tämä ilahdutti mieltäni:
On erityistä, että sekä juonessa, tyylissä että hahmoissa on onnistuttu näin hyvin.

Mutta sitten ne kehitettävät kohdat... Ainoa ja iso ongelma kustannustoimittajan mielestä on tällä hetkellä se, että Aava jää Laakson jalkoihin, eikä Aavan tapahtumien taustoja ole avattu riittävästi. Tämä on ongelma, jonka tunnistan ja tunnustan! Olen sen eteen tehnyt jo töitä aiemmissa versioissa, mutta selvästi se kaipaa lisää työstämistä. Sitten vain pitäisi keksiä, miten tekstiin tuodaan hienovaraisesti lisää taustoja ilman infodumppia. (Voi, kun voisikin vain lisätä jonkin faktalaatikon lukujen väliin...)

Tämän lisäksi tarkkasilmäinen lukija huomasi tekstistä muutamia epäjohdonmukaisuuksia ja epäloogisuuksia. Jotkut asiat jäivät lukijalle epäselviksi, vaikka ne olivat itselleni täysin selviä. Helmasyntini kirjoittajana on aina ollut selittää kaikki juurta jaksaen, ja nyt olin vältellyt selittämistä sitten hieman liikaakin. On aikamoista tasapainoilua kertoa riittävästi, ettei tekstiin jää aukkoja, mutta olla selittämättä liikaa, että lukijallekin jää pääteltävää!

Palautteesta jäi kaiken kaikkiaan tosi positiivinen fiilis. Kustannussopimusta minulla ei ole edelleenkään, mutta uskon, että tämän editointikierroksen jälkeen olen ainakin itse todella paljon tyytyväisempi tekstiin. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää ulkopuolinen palaute on. Enkä voisi olla enemmän kiitollinen siitä, että saan apua ammattilaiselta. Näin selkeää, pohtivaa ja tarkkanäköistä palautetta on harvoin tilaisuus saada. 

Tunnustan kuitenkin, että hieman ahdistaa se, kuinka kauan olen tämän tekstin kanssa jo paininut. Eikö tämä ikinä valmistu? Kirjoitusolosuhteetkaan eivät ole olleet aivan optimaaliset, olen kirjoittanut inhokkisäässäni helteen keskellä, kuumassa kaupunkikämpässä sillä aikaa, kun neljä kuukautta vanha pikkuneiti on ollut päiväunilla. (Ja voin kertoa, ettei sinne unille ikinä mennä ihan tuosta noin vaan. Puhumattakaan siitä, jos tutti tippuu suusta kesken unien - katastrofi.) 

Luotan vain siihen, että se mitä timanteista ja paineesta sanotaan pitää paikkansa. Uskon, että hyvät tarinat vaativat aikaa ja editointia. Lopulta haluan kuitenkin vain, että voin antaa tekstille kaiken, mitä minulla on sille annettavana, ja tälle tekstille löytyy vielä annettavaa.

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
(Mutta kyllä tästä kirja tulee!)

torstai 26. maaliskuuta 2020

Terveisiä toisesta todellisuudesta

Uusi vuosikymmen on alkanut erikoisella ja erityisellä tavalla. En ole koko vuonna elänyt lainkaan normaalia arkea, ja siksi kirjoittaminen on hetkeksi jäänyt.

Elämäni mullistui kaksi kuukautta sitten,  kun syntyi pieni kurttumuori, helmikuinen sunnuntailapsi, ja minusta tuli äiti. Jos uppoan syvälle vauvakuplaan, elän tällä hetkellä yhtä elämäni ihmeellisimmistä ja kauneimmista ajoista. Saan tutustua pieneen ihmiseen ja ihmetellä, kuinka nopeasti hän kasvaa ja oppii uusia asioita. Päivät ja yöt, kädet ja sydän ovat täynnä, paljon täydempänä kuin osasin odottaa.

Samaan aikaan kaikkien muidenkin arki on äkkiä mullistunut yhden kamalan viruksen takia. Samalla kun opettelen uutta elämää, maailma ulkona on muuttunut autioksi ja eristetyksi. Tuntuu kuin kuplani ympärillä olisi toinen todellisuus, vieras ja pelottava, kuin suoraan dystopiasta. Isovanhemmatkin jäivät eristysrajan toiselle puolen, eivätkä saa tavata lastenlastaan.

Kaikessa tässä on ollut sulattelemista. Ajatukset ovat yksinkertaisesti nyt aivan muualla kuin fiktiivisissä maailmoissa. Siksi kirjoittamiseen on ollut viime aikoina vaikeaa keskittyä. Tuntuu pahalta, että asia, joka on minulle rakas ja tärkeä, onkin nyt määrittelemättömäksi ajaksi siirtynyt sivuosaan elämässäni. Kaipaan hurjasti tarinoiden maailmaan uppoutumista, hiljaisuutta ja keskittymisrauhaa. Välillä tunnen syyllisyyttä varastetuista kirjoitushetkistä, koska ympärilläni tapahtuu niin paljon isompia ja tärkeämpiä asioita, mutta toisaalta, ei kai voi olettaakaan, että muuttuisin äkkiä eri ihmiseksi. Kirjoittajasielu kaipaa ja tarvitsee kirjoittamista.

Olen hokenut viimeisen vuoden itselleni ja kaikille muille, että elämässä on muutakin kuin kirjoittaminen. Täytyy vain hyväksyä, että nyt on hetken aikaa sen muun vuoro olla pääosassa. Kirjoittajaminäni ei ole kadonnut eikä ole katoamassa minnekään, vaikka kirjoitustaukoja tuleekin entistä enemmän. Vielä tulee aika, kun kirjoittamiseen on enemmän mahdollisuuksia. Ehkä silloin on enemmän elämää nähtynä ja siksi enemmän sanottavaa.

Pysykää muutkin terveinä parempia aikoja odotellessa. Palataan <3

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kuinka kirja syntyy 17: Kustantamoista kuuluu

Viime syksynä päätin tarjota Laakson ja Aavan käsikirjoitusta kustantamoille. Kuinkas sitten kävikään?

Kun Laakson ja Aavan tarina alkoi valmistua viime syksynä, mietin ensin, lähestynkö kustantamoja vai alanko suoraan etsiä kustannustoimittajaa omakustannetta varten. 
Lue lisää: Omakustanne vai kustantamo?
Päätin tavoitella vanhaa unelmaani perinteisestä kustannussopimuksesta. Lähetin tekstin syksyn aikana yhtä aikaa useampaan kustantamoon, koska kustantamoiden vastausajat voivat olla pitkiä. En kuitenkaan lähettänyt tekstiä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, vaan valikoin sellaisia kustantamoita, jotka voisivat olla kiinnostuneita tekstistäni. Jos jokin kustantamo ei näyttänyt julkaisevan nuorten fantasiaa, jätin sen suosiolla väliin.

Odotukseni eivät olleet huiman korkeat aiempien kokemusten perusteella. Nuorten fantasia ei oletettavasti ole kustantamoille paras tulonlähde, ja kaiken lisäksi oman tekstini genre ei edes ole selkeä. Se ei ole puhdasta fantasiaa, muttei toisaalta historiallinen romaanikaan. Mietin, onko teksti jo liiankin omassa kategoriassaan ja siksi vaikea myydä. 


Laaksossa ja Aavalla yhdistyvät luonto, suomalainen mytologia ja rautakauden elämä. 

Ensimmäiset hylkäyskirjeet tulivat muutaman viikon päästä tekstin lähettämisestä. Ne kirpaisivat. Siitäkin huolimatta, että odotin hylkäyksiä ja tiesin, miten vaikeaa on herättää kustantamoiden kiinnostus. Kun on käyttänyt paljon aikaa tekstin parissa, tehnyt parhaansa ja käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa kirjoittamiseen, on aika luonnollista, että haluaisi muutakin palautetta kuin monistetun hylkäysviestin. Ei kiitosta tarkempaa palautetta ei kustantamoista kuitenkaan yleensä saa, mikä on hyvin ymmärrettävää ottaen huomioon saapuvien käsikirjoitusten määrän. Vain y
hdestä kustantamosta tekstiäni kommentoitiin sujuvaksi, mutta ongelmaksi mainittiin juuri genre.

Joulukuussa aloin jo olla varma siitä, ettei Laakson ja Aavan tarina tule löytämään paikkaa kustantamosta. Jotkut kustantamot eivät nimittäin lähetä edes hylkäyskirjettä, vaan ilmoittavat jo automaattisessa kuittausviestissä ottavansa yhteyttä vain, jos ovat kiinnostuneita. Eli jos yhteydenottoa ei kuulu, voi vain itse päätellä, ettei sitä taida olla tulossakaan.

Vaikka en edelleenkään ollut kadottanut uskoani tekstiin, fiilis oli jo aika maassa. Kun viimeisenä työpäivänä ennen äitiyslomaa sähköpostiini kilahti viesti eräästä kustantamosta, odotin hylkäystä. Avasin viestin jo töissä tarkoituksenani silmäillä nopeasti läpi monistettu hylkäysteksti, unohtaa se ja antaa sen olla pilaamatta päivän hyvää fiilistä.

Jouduin kuitenkin lukemaan viestin läpi pariin kertaan. Kyllä, siinä luki, että tekstissäni on selvästi potentiaalia. Kyllä, kustantamon edustajat haluaisivat tavata minut ja keskustella tekstistäni. Kyllä, olin onnistunut herättämään yhden (ja todella hyvän!) kustantamon kiinnostuksen!


Aavalla kuunnellaan kivien laulua.

Odotin tapaamista joulun yli innoissani ja jännittyneenä. En odottanut kustannussopimusta tässäkään vaiheessa, sillä olin itsekin sitä mieltä, että teksti kaipasi vielä lisää muokkaamista. Ajattelin tekstiä lähettäessäni, että se on riittävän hyvä ja riittävän pitkälle työstetty antamaan kuvan siitä, mitä siitä voi tulla. Olin myös tietoinen siitä, ettei luultavasti mitään tekstiä julkaista juuri sellaisenaan, enkä edes uskonut yksin pystyväni parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.


Tammikuun tapaamisessa pääsin juttelemaan kustantamon edustajien kanssa. Tekstiä oli luettu siellä useamman kustannustoimittajan voimin ja siitä oli pidetty. Genren määrittelyn ongelmallisuudestakin puhuttiin, mutta se nähtiin myös tietyllä tapaa vahvuutena, koska samantyyppistä ei ole tarjolla. Tarinasta sain palautetta, että se on sujuva ja imee hyvin sellaisenkin lukijan, joka ei ole tekstin ominta kohderyhmää. Minulle jäi tunne, että kustantamossa nähtiin teksti aika samalla tavalla kuin näen sen itsekin ja siellä arvostettiin juuri samoja vahvuuksia, jotka itsekin tekstissä tunnistan. Muutenkin jäi sellainen olo, että voin olla ylpeä tekstistäni!

Teksti kaipaa kuitenkin vielä työstämistä. Sovimme, että saan tarkempaa palautetta, jonka perusteella kirjoitan tekstistä vielä yhden version. Kustannussopimusta minulla ei siis ole, mutta saan mielettömän edun, kun pääsen työstämään tekstiä ammattilaisen palautteen avulla. Halusin joka tapauksessa tehdä vielä vähintään yhden suuremman muokkauskierroksen, enkä nyt joudu tekemään sitä yksin. 

Olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka mikään ei vielä ole varmaa. Ei edes se, miten ja milloin pystyn työstämään uuden version tulevan vauva-arjen keskellä. Mitään kiirettä ei onneksi ole. Olen tehnyt töitä tekstin eteen niin kauan, että maltan odottaa vielä hieman lisää. Uskon vahvasti, että Laakson ja Aavan tarina pääsee vielä kansien väliin.

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.