sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Miksi en kirjoittaisi?

Kaipaatko lisämotivaatiota kirjoittamiseen ja uutta inspiraatiota? Terhi Rannela ja Päivi Haanpää kirjoittavat innostavasti kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjoittajan työstä.


Alkuun pieni varoitus: Tätä teosta ei ehkä kannata ottaa yöpöydälle, kuten minä tein. Hetken luettuasi puhkut innosta päästä kirjoittamaan, ja se ei tee hyvää yöunillesi.

Teos ei ole perinteinen kirjoitusopas, vaan tarjoaa inspiroivia tekstejä tekstien maailmasta. Kirjasta löytyy kuitenkin vinkkejä mm. siihen, mistä löytää aiheita, mitä voi tehdä, kun teksti jää jumiin, millaisia ihmisiä kirjoittaja tarvitsee elämäänsä (opettajia, heimolaisia, hyviä haltijoita ja lukijoita) ja kuinka elvyttää lukuharrastus. 

Kiinnostavinta antia ovat kuitenkin mielestäni muut tekstit. Kumpikin kirjoittaja on tehnyt mielenkiintoisia kirjoittamiseen liittyviä projekteja, esimerkiksi kirjeiden kirjoittamista vapaaehtoistyönä, tekstejä taidegalleriassa ja matkapäiväkirjoja. Lisäksi oli hauska päästä tutustumaan kirjoittajien työpäiväkirjoihin ja nähdä, millainen on ammattikirjoittajan työviikko. 

Erityisen kiinnostavana pidin Haanpään tarinaa Myrnasta eli käsikirjoituksesta, jota hän työsti vuosien ajan, mutta joka lopulta jäi ilman kustannussopimusta. On lohdullista tietää, että kaikki ammattikirjoittajienkaan projektit eivät päädy julkaistaviksi. 

Inspiroiduin eniten näistä:

Natalie Goldberg

Hävettää! On pitänyt jo pitkään tutustua Goldbergin kirjoihin, mutta se on jäänyt. Sekä Haanpää että Rannela puhuvat kuitenkin varsin lämpimästi Goldbergistä. Täytyy testata, riittääkö pienenkin pätkän lukeminen siihen, että alkaa kirjoituttaa. Useampi varaus kirjastoon on nyt tehty.

Taiteilijatreffit

Idea taiteilijatreffeistä on alun perin Julia Cameronilta. Ajatus on siis merkata kalenteriin kerran viikkoon treffit oman sisäisen taiteilijansa kanssa ja tehdä jotain inspiroivaa. Se voi olla vierailu taidenäyttelyssä, museossa tai vaikkapa erikoisruokakaupassa. Treffien ei kuitenkaan tarvitse olla mitään erityisen hienoa.  Haanpään maanläheiset ideat vierailla rautakaupassa tai käydä kirjastossa lukemassa Sieni-lehteä eivät ainakaan vaadi valtavaa ponnistusta. 

Olin innoissani tästä ajatuksesta jo luettuani Cameronin opuksen, mutta yllättäen kokeilu jäi tekemättä. Taidan nyt toteuttaa neljän viikon kokeilun välittömästi! (Voisikohan korona-aikaan sääntöjä muuttaa niin, ettei kotoa tarvitse poistua, vaan treffit itsensä kanssa voi toteuttaa myös verkon välityksellä...?)

Pomodoro

Pomodoro-menetelmä oli myös tuttu jo ennestään, mutta en ollut siitä innostunut aiemmin. Ideana on siis tehdä 25 minuuttia keskittyneesti, jonka jälkeen kello soi ja saa pitää tauon. Menetelmän tarkoitus on laskea aloittamisen kynnystä. 

En ole mielestäni tarvinnut tätä menetelmää, koska kirjoitusaikani on aina rajallista, eikä aikaa prokrastinoida yksinkertaisesti ole. Testasin menetelmää silti, ja yllättäen siitä olikin apua! Se tuntuu toimivan erityisesti taistelussa riittämättömyyden tunnetta vastaan. Monesti teksti jumittuu, ja väännän koko päivän kirjoitusajan yhtä ja samaa sivua. Sen jälkeen on helposti olo, etten ole tehnyt mitään, mutta nyt voin sanoa, että teinpäs, monta tomaattia!

Hyvänä apuna toimii Tomato timer.

Lukubileet

Tällä hetkellä ei paljon bileitä järjestetä, mutta joskus tulevassa maailmassa haaveilen siitä, että kutsun ihmisiä kotiini syömään ja lukemaan. Tai ehkä nämäkin voisi järjestää jotenkin virtuaalisesti? 

Runopaasto

Maailma on täynnä tekstejä, joten joskus on hyvä ottaa pientä välimatkaa. Paaston aikana on sallittua lukea vain runoja. Tämän on tarkoitus kirkastaa mieltä ja ajatuksia.

Minulle tämä voisi toimia myös virikkeenä tarttua runouteen, joka aina jää lukulistalla viimeiseksi.


Miksi en siis kirjoittaisi?

Jo tämä blogipostaus todistaa, että kirja aiheuttaa oikeasti kirjoitusintoa. Innostuneen mielialan lisäksi teos sai minut oikeasti myös kokeilemaan uutta. Siihen on harva kirjoitusopas pystynyt.

Suosittelen kaikille kirjoittajille, mutta erityisesti niille, jotka eivät jaksa enää lukea aloittelijoiden oppaita.

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Kuinka kirja syntyy 18: Palautetta kustantamosta

Kesäkuussa sähköpostiini kilahti kustantamosta viisi sivua pitkä palauteliite. Hyvää kannatti odottaa - vaikka tiedossa on myös paljon editointia.
Rikkaruohoja riipimään!
(Nämä tosin näyttäytyvät minulle luonnon omana asetelmana, joten jättäisin ne rauhaan.) 

Laakson ja Aavan kässärin kanssa kaikki tuntuu tapahtuvan hi-taas-ti. Sain odotella kustantamon palautetta jonkin aikaa (mm. siksi, että olin juuri saamassa lapsen, ja kaikille osapuolille oli selvää, etten olisi heti alkuvuodesta tekstin kimpussa), joten ehdin aloittaa editoinnin jo omin päin. Tekstin alku kaipasi mielestäni lisää avaamista ja lisäsin sinne pari lukua. Keskikohdan rytmitys taas tuntui väärältä ja yritin sekä muutella lukujen järjestystä että tiivistää kerrontaa. Nyt, palautteen saatuani pääsen jatkamaan projektia ammattilaisen avustamana.

Ensin ne hyvät puolet. Sain ihanaa tsemppausta kustannustoimittajalta. Kokonaisuus on kommenttien mukaan valmis, hiottu ja loppuun asti harkittu. Teksti on jo tasalaatuista ja siitä näkee, että sitä on työstetty. Erityisesti tämä ilahdutti mieltäni:
On erityistä, että sekä juonessa, tyylissä että hahmoissa on onnistuttu näin hyvin.

Mutta sitten ne kehitettävät kohdat... Ainoa ja iso ongelma kustannustoimittajan mielestä on tällä hetkellä se, että Aava jää Laakson jalkoihin, eikä Aavan tapahtumien taustoja ole avattu riittävästi. Tämä on ongelma, jonka tunnistan ja tunnustan! Olen sen eteen tehnyt jo töitä aiemmissa versioissa, mutta selvästi se kaipaa lisää työstämistä. Sitten vain pitäisi keksiä, miten tekstiin tuodaan hienovaraisesti lisää taustoja ilman infodumppia. (Voi, kun voisikin vain lisätä jonkin faktalaatikon lukujen väliin...)

Tämän lisäksi tarkkasilmäinen lukija huomasi tekstistä muutamia epäjohdonmukaisuuksia ja epäloogisuuksia. Jotkut asiat jäivät lukijalle epäselviksi, vaikka ne olivat itselleni täysin selviä. Helmasyntini kirjoittajana on aina ollut selittää kaikki juurta jaksaen, ja nyt olin vältellyt selittämistä sitten hieman liikaakin. On aikamoista tasapainoilua kertoa riittävästi, ettei tekstiin jää aukkoja, mutta olla selittämättä liikaa, että lukijallekin jää pääteltävää!

Palautteesta jäi kaiken kaikkiaan tosi positiivinen fiilis. Kustannussopimusta minulla ei ole edelleenkään, mutta uskon, että tämän editointikierroksen jälkeen olen ainakin itse todella paljon tyytyväisempi tekstiin. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää ulkopuolinen palaute on. Enkä voisi olla enemmän kiitollinen siitä, että saan apua ammattilaiselta. Näin selkeää, pohtivaa ja tarkkanäköistä palautetta on harvoin tilaisuus saada. 

Tunnustan kuitenkin, että hieman ahdistaa se, kuinka kauan olen tämän tekstin kanssa jo paininut. Eikö tämä ikinä valmistu? Kirjoitusolosuhteetkaan eivät ole olleet aivan optimaaliset, olen kirjoittanut inhokkisäässäni helteen keskellä, kuumassa kaupunkikämpässä sillä aikaa, kun neljä kuukautta vanha pikkuneiti on ollut päiväunilla. (Ja voin kertoa, ettei sinne unille ikinä mennä ihan tuosta noin vaan. Puhumattakaan siitä, jos tutti tippuu suusta kesken unien - katastrofi.) 

Luotan vain siihen, että se mitä timanteista ja paineesta sanotaan pitää paikkansa. Uskon, että hyvät tarinat vaativat aikaa ja editointia. Lopulta haluan kuitenkin vain, että voin antaa tekstille kaiken, mitä minulla on sille annettavana, ja tälle tekstille löytyy vielä annettavaa.

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
(Mutta kyllä tästä kirja tulee!)

torstai 26. maaliskuuta 2020

Terveisiä toisesta todellisuudesta

Uusi vuosikymmen on alkanut erikoisella ja erityisellä tavalla. En ole koko vuonna elänyt lainkaan normaalia arkea, ja siksi kirjoittaminen on hetkeksi jäänyt.

Elämäni mullistui kaksi kuukautta sitten,  kun syntyi pieni kurttumuori, helmikuinen sunnuntailapsi, ja minusta tuli äiti. Jos uppoan syvälle vauvakuplaan, elän tällä hetkellä yhtä elämäni ihmeellisimmistä ja kauneimmista ajoista. Saan tutustua pieneen ihmiseen ja ihmetellä, kuinka nopeasti hän kasvaa ja oppii uusia asioita. Päivät ja yöt, kädet ja sydän ovat täynnä, paljon täydempänä kuin osasin odottaa.

Samaan aikaan kaikkien muidenkin arki on äkkiä mullistunut yhden kamalan viruksen takia. Samalla kun opettelen uutta elämää, maailma ulkona on muuttunut autioksi ja eristetyksi. Tuntuu kuin kuplani ympärillä olisi toinen todellisuus, vieras ja pelottava, kuin suoraan dystopiasta. Isovanhemmatkin jäivät eristysrajan toiselle puolen, eivätkä saa tavata lastenlastaan.

Kaikessa tässä on ollut sulattelemista. Ajatukset ovat yksinkertaisesti nyt aivan muualla kuin fiktiivisissä maailmoissa. Siksi kirjoittamiseen on ollut viime aikoina vaikeaa keskittyä. Tuntuu pahalta, että asia, joka on minulle rakas ja tärkeä, onkin nyt määrittelemättömäksi ajaksi siirtynyt sivuosaan elämässäni. Kaipaan hurjasti tarinoiden maailmaan uppoutumista, hiljaisuutta ja keskittymisrauhaa. Välillä tunnen syyllisyyttä varastetuista kirjoitushetkistä, koska ympärilläni tapahtuu niin paljon isompia ja tärkeämpiä asioita, mutta toisaalta, ei kai voi olettaakaan, että muuttuisin äkkiä eri ihmiseksi. Kirjoittajasielu kaipaa ja tarvitsee kirjoittamista.

Olen hokenut viimeisen vuoden itselleni ja kaikille muille, että elämässä on muutakin kuin kirjoittaminen. Täytyy vain hyväksyä, että nyt on hetken aikaa sen muun vuoro olla pääosassa. Kirjoittajaminäni ei ole kadonnut eikä ole katoamassa minnekään, vaikka kirjoitustaukoja tuleekin entistä enemmän. Vielä tulee aika, kun kirjoittamiseen on enemmän mahdollisuuksia. Ehkä silloin on enemmän elämää nähtynä ja siksi enemmän sanottavaa.

Pysykää muutkin terveinä parempia aikoja odotellessa. Palataan <3