maanantai 28. syyskuuta 2020

Taiteilijatreffeillä eli kuinka inspiroitua arjen keskellä

Haaste: neljän viikon ajan inspiroivaa tekemistä oman sisäisen taiteilijan kanssa. Lisähaaste: poikkeusolot. Voiko elämyksiä löytää kotoa poistumatta?

Ihastuin ajatukseen taiteilijatreffeistä jo, kun luin Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjan. Idea on tehdä säännöllisesti treffit oman sisäisen taiteilijansa kanssa, poistua kotoa, käydä museossa, taidenäyttelyssä, elokuvissa, missä vain inspiroivassa ympäristössä.

Innostuin ideasta kuitenkin todella vasta luettuani Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan neljän viikon kokeilusta Miksi en kirjoittaisi? -kirjasta. Viehätyin erityisesti Päivi Haanpään maanläheisistä ideoista käydä kirjastossa lukemassa Sieni-lehteä tai rautakaupassa ihmettelemässä kaikkien tuntemattomien osasten nimiä. 

Päätin välittömästi toteuttaa oman neljän viikon kokeiluni. Minuutin kuluttua päätöksestä muistin eläväni kahdellakin tapaa poikkeusaikoja. Korona-aikaan ei ole välttämättä hyvä idea lähteä harhailemaan julkisille paikoille, enkä voi edes olla kovin pitkiä aikoja erossa vauvasta.  

Halusin kuitenkin niin paljon toteuttaa kokeilun, että päätin muuttaa säännöt korona- ja vauva-aikaystävällisiksi. Alkuperäinen idea kotoa poistumisesta sai jäädä (mikä varmasti on monen mielestä pyhäinhäväistys). Sääntöjä itselleni heitetyssä haasteessa on nyt kaksi:

1) Kerran viikossa teen vähintään tunnin jotain inspiroivaa. 

2) Se ei saa olla jotain sellaista, jota tekisin muutenkin, eli esimerkiksi taustatyötä tai lempisarjan katselua. 

VIIKKO 1

Surffailin netissä etsimässä kaikenlaisia virtuaalisia tapahtumia. Havaitsin, ettei niiden löytäminen ole niin helppoa kuin olin kuvitellut. Luultavasti moni kiinnostava juttu jää ilman yleisöä, ellei satu tulemaan somen feedissä vastaan juuri oikeaan aikaan.

Kun törmäsin mahdollisuuteen katsoa osa Rakkautta & Anarkiaa -festarin elokuvista kotona, tiesin löytäneeni ensimmäisen viikon voittajan. Olen kaivannut elokuvissa käymistä, visuaalista tarinankerrontaa ja toiseen maailmaan uppoutumista. Elokuvateatteriin meneminen on kuitenkin tuntunut uskaliaalta ja kotona elokuvia ei ole tullut katsottua. Ilman tätä projektia ei mieleeni olisi takuulla tullut maksaa verkon välitteisestä leffaelämyksestä!

Valitsin katsottavaksi aika läheltä mukavuusaluettani olevan Proximan. Proxima kertoo naisastronautista, joka valmistautuu lähtemään avaruuteen mieskollegoiden keskellä. Ennen kaikkea se kuitenkin käsittelee vanhemmuuden ja intohimon välistä ristiriitaa. Päähenkilön on vaikea irrottautua maasta, ja kuitenkin se on juuri se, josta hän on aina haaveillut. 

Pidin elokuvasta, vaikka se on minun makuuni hieman liian hidastempoinen ja vähäeleinen. Se onnistuu kuitenkin hyvin tuomaan esiin päähenkilön sisäisen kamppailun, kuvaamaan äidin ja tyttären välistä suhdetta sekä nostamaan esiin niitä vaikeuksia, joita nainen kohtaa tehdessään jotain miehiseksi koettua.  

En voi kuitenkaan väittää, että kotona olisi päässyt ihan samaan leffafiilikseen kuin teatterissa. Nälkäinen kissa puski jalkaa, seurasin itkuhälyttimen valoja ja ovikello soi, kun ruokatoimitus tuli. Taukoja ja keskeytyksiä tuli, mutta katsoin kuitenkin kokopitkän elokuvan. Sen jälkeenkin elin pitkään elokuvan aiheuttamassa tunnekuohussa, sen fiktiivisessä, omassa maailmassa, ja sulattelin sen tuomia ajatuksia.

Elokuva osui nimittäin yllättäen täysin tämän elämäntilanteeni fiilikseen. Halasin tytärtäni pitkään elokuvan jälkeen. Vaikka minun onkin välillä vaikea tasapainotella äitiyden ja kirjoittamisen kaipuun kanssa, en sentään joudu sen takia vuodeksi eroon ainokaisestani. 

Tärkeimpänä tajusin tällä viikolla, että kaksinkertaisten poikkeusolojen keskellä olen unohtanut täysin tällaisen tarkoituksettoman viihtymisen. Se ei ole ollut välttämätöntä, joten se on jäänyt. Yksi elokuvakin kuitenkin riitti virkistämään mieltä ja näkemään maailman taas kirkkaampana.

Olen iloinen, että aloitin projektin. Odotan jännityksellä, mitä ensi viikko tarjoaa. 

                           

P.S. Verkkonäytöksiä on vielä pari päivää tarjolla!

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Miksi en kirjoittaisi?

Kaipaatko lisämotivaatiota kirjoittamiseen ja uutta inspiraatiota? Terhi Rannela ja Päivi Haanpää kirjoittavat innostavasti kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjoittajan työstä.


Alkuun pieni varoitus: Tätä teosta ei ehkä kannata ottaa yöpöydälle, kuten minä tein. Hetken luettuasi puhkut innosta päästä kirjoittamaan, ja se ei tee hyvää yöunillesi.

Teos ei ole perinteinen kirjoitusopas, vaan tarjoaa inspiroivia tekstejä tekstien maailmasta. Kirjasta löytyy kuitenkin vinkkejä mm. siihen, mistä löytää aiheita, mitä voi tehdä, kun teksti jää jumiin, millaisia ihmisiä kirjoittaja tarvitsee elämäänsä (opettajia, heimolaisia, hyviä haltijoita ja lukijoita) ja kuinka elvyttää lukuharrastus. 

Kiinnostavinta antia ovat kuitenkin mielestäni muut tekstit. Kumpikin kirjoittaja on tehnyt mielenkiintoisia kirjoittamiseen liittyviä projekteja, esimerkiksi kirjeiden kirjoittamista vapaaehtoistyönä, tekstejä taidegalleriassa ja matkapäiväkirjoja. Lisäksi oli hauska päästä tutustumaan kirjoittajien työpäiväkirjoihin ja nähdä, millainen on ammattikirjoittajan työviikko. 

Erityisen kiinnostavana pidin Haanpään tarinaa Myrnasta eli käsikirjoituksesta, jota hän työsti vuosien ajan, mutta joka lopulta jäi ilman kustannussopimusta. On lohdullista tietää, että kaikki ammattikirjoittajienkaan projektit eivät päädy julkaistaviksi. 

Inspiroiduin eniten näistä:

Natalie Goldberg

Hävettää! On pitänyt jo pitkään tutustua Goldbergin kirjoihin, mutta se on jäänyt. Sekä Haanpää että Rannela puhuvat kuitenkin varsin lämpimästi Goldbergistä. Täytyy testata, riittääkö pienenkin pätkän lukeminen siihen, että alkaa kirjoituttaa. Useampi varaus kirjastoon on nyt tehty.

Taiteilijatreffit

Idea taiteilijatreffeistä on alun perin Julia Cameronilta. Ajatus on siis merkata kalenteriin kerran viikkoon treffit oman sisäisen taiteilijansa kanssa ja tehdä jotain inspiroivaa. Se voi olla vierailu taidenäyttelyssä, museossa tai vaikkapa erikoisruokakaupassa. Treffien ei kuitenkaan tarvitse olla mitään erityisen hienoa.  Haanpään maanläheiset ideat vierailla rautakaupassa tai käydä kirjastossa lukemassa Sieni-lehteä eivät ainakaan vaadi valtavaa ponnistusta. 

Olin innoissani tästä ajatuksesta jo luettuani Cameronin opuksen, mutta yllättäen kokeilu jäi tekemättä. Taidan nyt toteuttaa neljän viikon kokeilun välittömästi! (Voisikohan korona-aikaan sääntöjä muuttaa niin, ettei kotoa tarvitse poistua, vaan treffit itsensä kanssa voi toteuttaa myös verkon välityksellä...?)

Pomodoro

Pomodoro-menetelmä oli myös tuttu jo ennestään, mutta en ollut siitä innostunut aiemmin. Ideana on siis tehdä 25 minuuttia keskittyneesti, jonka jälkeen kello soi ja saa pitää tauon. Menetelmän tarkoitus on laskea aloittamisen kynnystä. 

En ole mielestäni tarvinnut tätä menetelmää, koska kirjoitusaikani on aina rajallista, eikä aikaa prokrastinoida yksinkertaisesti ole. Testasin menetelmää silti, ja yllättäen siitä olikin apua! Se tuntuu toimivan erityisesti taistelussa riittämättömyyden tunnetta vastaan. Monesti teksti jumittuu, ja väännän koko päivän kirjoitusajan yhtä ja samaa sivua. Sen jälkeen on helposti olo, etten ole tehnyt mitään, mutta nyt voin sanoa, että teinpäs, monta tomaattia!

Hyvänä apuna toimii Tomato timer.

Lukubileet

Tällä hetkellä ei paljon bileitä järjestetä, mutta joskus tulevassa maailmassa haaveilen siitä, että kutsun ihmisiä kotiini syömään ja lukemaan. Tai ehkä nämäkin voisi järjestää jotenkin virtuaalisesti? 

Runopaasto

Maailma on täynnä tekstejä, joten joskus on hyvä ottaa pientä välimatkaa. Paaston aikana on sallittua lukea vain runoja. Tämän on tarkoitus kirkastaa mieltä ja ajatuksia.

Minulle tämä voisi toimia myös virikkeenä tarttua runouteen, joka aina jää lukulistalla viimeiseksi.


Miksi en siis kirjoittaisi?

Jo tämä blogipostaus todistaa, että kirja aiheuttaa oikeasti kirjoitusintoa. Innostuneen mielialan lisäksi teos sai minut oikeasti myös kokeilemaan uutta. Siihen on harva kirjoitusopas pystynyt.

Suosittelen kaikille kirjoittajille, mutta erityisesti niille, jotka eivät jaksa enää lukea aloittelijoiden oppaita.