Kuinka kirja syntyy 16: Omakustanne vai kustantamo?

Laaksoon ja Aavalle sijoittuva käsikirjoitukseni on nyt siinä pisteessä, että on aika pohtia, mikä on käsikirjoituksen tulevaisuus. Mitä kautta teksti löytäisi lukijoiden luokse? Julkaisenko tekstin itse vai tarjoanko sitä kustantamoille?

Kun lapsena ja teininä haaveilin kirjailijan urasta, pidin itsestään selvänä, että haluan julkaista perinteisen kustantamon kautta. Unelmani omasta kirjasta toteutui kuitenkin lopulta omakustanteena, ja esikoiseni jatko-osankin julkaisin aika itsestäänselvästi ilman kustantamon apua. Chick litiä tuskin enää edes tarjoaisin kustantamoille, mutta Laakson ja Aavan tarina edustaa fantasiaa, jota en ole aiemmin julkaissut. Olisiko nyt genren vaihtumisen myötä luonteva paikka jälleen pohtia vanhan unelmani, perinteisen kustannussopimuksen tavoittelua?

Omakustanteeseen olen päätynyt jo kahdesti. 

Kustantamon löytäminen Laakson ja Aavan tarinalle tuskin olisi helpompaa kuin omakustanneromaaneilleni 30 ennen 30 ja 30 jälkeen 30. Nuorten aikuisten fantasiaa ei löydy chick litiä enempää myyntilistojen kärjestä, ja kustantamot ovat luonnollisesti eniten kiinnostuneita potentiaalisista myyntivalteista. Kilpailu kustannussopimuksista on kovaa, sillä kustantamot saavat valtavan määrän käsikirjoituksia, ja niistä julkaistaan vain hyvin pieni prosentti.

Mutta jos kustannussopimuksen onnistuu saamaan, on kustantamon kautta julkaisemisessa paljon houkuttelevia puolia. Kuka ei haluaisi ammattitaitoista kustannustoimittajaa tekstin editointiavuksi tai markkinoinnin asiantuntijoita myymään omaa kirjaansa? (Lisäksi huhujen mukaan kirjasta saa jopa rahaakin, eli ihan oikeaa palkkaa työlleen, vaikka sitten pientäkin.)

Palkinto on siis suuri, mutta onnistumisen mahdollisuus pieni. Pelkään pahoin, että tekstin lähettäminen kustantamoille johtaisi pettymykseen ja pahaan mieleen. Vaikka ilman sopimusta jääminen ei tarkoitakaan automaattisesti, että teksti on huono (ehkä sen ei vain uskota myyvän riittävästi), olisi sen jälkeen luultavasti hetken aikaa vaikeuksia uskoa itseensä. 

Mietin myös, olenko liian outo tapaus kustantamoille, jotka mielellään asettaisivat kirjoittajan helposti markkinoitavaan lokeroon. En keksi lisäkseni yhtään kirjoittajaa, joka haluaa julkaista sekä chick litiä että nuorten fantasiaa. (Liliana Lento tosin kirjoittaa oman määritelmänsä mukaan chick litin ja fantasian sekoitusta.) Pohdin sitäkin, kannattaako omakustanteiden jälkeen edes tarjota tekstiä kustantamoille, vai olenko jo tehnyt valintani kustantamoiden ja lukijoiden silmissä. Toisaalta mietin, olenko jollain tavalla petollinen omakustantajaminääni tai indiekirjoittajapiirejä kohtaan, jos nyt tämän tekstin kohdalla haaveilenkin kustannussopimuksesta.

Omakustanne on nimittäin ollut hyvä ja toimiva vaihtoehto. Kustannustoimittajan voi myös palkata itselleen, joten tekstin työstämiseen julkaisuvalmiiksi saa kyllä apua. Oma viehätyksensä on siinä, että kaiken saa tehdä itse ja omassa aikataulussa, juuri itsensä näköiseksi. Indiekirjoittajat tukevat toisiaan somessa eikä kukaan lataa niskaan menestys- tai myyntipaineita.

Toisaalta taas omakustanne vaatii paljon aikaa, vaivaa ja rahaakin. Kaiken joutuu tekemään itse. En tiedä, haluanko taas käyttää vapaa-aikaa ja energiaa asioihin, jotka eivät minua julkaisuprosessissa niin innosta, esimerkiksi kannen suunnitteluun. Kirjoittajana haluaisin luonnollisesti keskittyä ensisijaisesti kirjoittamiseen.

Ajatukseni tekstin tulevaisuudesta ovat vähintäänkin ristiriitaiset. Vanha unelmani kutkuttaa kuitenkin vielä mielessä sen verran vahvana, että asiaa paljon mietittyäni olen päättänyt lähettää Laakson ja Aavan tarinan kustantamoihin. Kustantamon kautta teksti vain saisi niin paljon paremman mahdollisuuden löytää lukijoita, ja sen se mielestäni ansaitsee! Lisäksi olisi ihanaa saada kustantamon väki työstämään tekstiä kanssani.

Odotukseni ovat hyvin realistiset ottaen huomioon tekstin genre. (Puolisokin ehdotti, että kirjoittaisin dekkarin, jos haluan kustannussopimuksen, vaikka tämä teksti onkin hänen mielestään paras kirjoittamani.) Jään kuitenkin jännityksellä odottamaan valitsemieni kustantamoiden vastauksia. Toivon, että teksti osuu oikean kustannustoimittajan pöydälle oikeaan aikaan ja että se saa mahdollisuutensa! 

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.

Kuinka kirja syntyy 15: Milloin teksti on valmis?

Kysymys siitä, milloin teksti on valmis, on askarruttanut minua useaan otteeseen. Jälleen olen yhden käsikirjoituksen kanssa tilanteessa, jossa on aika pohtia tätä asiaa.

Onko teksti valmis silloin, kun sen runko on kasassa? Jäljellähän on enää editoitavaa. Vai onko teksti valmis sitten, kun editointi on tehty, ja jäljellä on vain oikoluku? Vai täytyykö odottaa siihen, että teksti on painovalmis tai peräti julkaistu? 


Minusta valmiista ei voi puhua, jos juonessa on aukkoja, hahmojen kehityskaari ei ole perusteltu tai teksti ei vielä solju kuin musiikki. Perusasiat on oltava kunnossa, ennen kuin valmiista voi edes alkaa haaveilla. Mutta sen jälkeen valmiin määritelmä muuttuukin vaikeaksi. Samaa tekstiä voi nimittäin editoida loputtomasti paremmaksi. Tai ainakin erilaiseksi, sillä valintoja täytyy tehdä loputon määrä sana-, lause- ja kappaletasollakin.

Olen oppinut omakustannekirjoistani sen, ettei mikään teksti koskaan tule täysin valmiiksi. Kerros kerrokselta tekstistä kuoriutuu edellistä versiota parempi, ja viime hetken pieniä muutoksia tulee tehtyä vielä oikolukuvaiheessa. Eikä kyse ole siitä, ettenkö vuosien aikana olisi lukenut tekstiä tuhansia kertoja läpi - se vain elää ja muuttuu kuten mikä tahansa muukin omien lakiensa mukaan elävä organismi. 

Tällä hetkellä Laakson ja Aavan tarina on tietyllä tavalla valmis. En enää koe tarvetta muutella juonta, lisätä lukuja tai terävöittää teemoja. Tekstiä lukiessani uppoudun monesti lukemaan, enkä jää enää kiinni tönkköisin lauseisiin tai hypähteleviin kohtauksiin.

Tekstiä pitää kuitenkin vielä editoida lisää. Se täytyy käydä läpi todella tiukalla kammalla, poistaa jokainen turha sana ja tarkistaa jokaisen sanan oikeinkirjoitus. Oikoluvun jälkeenkin kirotusvirheitä tuppaa löytymään, joten ehkä 100% valmista ei ole edes mahdollista inhimisillisin keinoin saavuttaa. Ehkä valmiudessa on erilaisia asteita ja vaiheita, ja jokaisesta valmiiksi tulleesta vaiheesta kannattaa iloita. 

Yhtä lailla totta on, että jossain vaiheessa tekstistä vain pitää osata päästää irti ja luopua. Loputon pilkun paikan siirtäminen tai sanan vaihtaminen yhteen, ja sitten takaisin toiseen, ei vain vie tekstiä enää merkittävästi eteenpäin. Hulluksi siinä tulee, ei muuta. 

Olen siis nyt tullut tulokseen, että Laakso ja Aava on jollain tasolla valmis. Aion vielä oikolukea ja kevyesti parannella tekstiä seuraavien päivien (ja viikkojen?) aikana. Mutta sen jälkeen on aika tehdä päätöksiä sen suhteen, yritänkö etsiä tekstille kustantajan vai jatkanko tielläni omakustantajana.

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.

Kuinka kirja syntyy 14: Loputonta editointia

Kun tarina alkaa olla kasassa, se pitäisi vielä saada kerrottua parhaalla mahdollisella tavalla. Se tarkoittaa loputonta ja tuskastuttavaa editointia.

Laakson ja Aavan tarina väisti keväällä 30 jälkeen 30:n viimeistelyn alta, mutta on kesän ja alkusyksyn aikana palannut taas työpöydälle. Matka jatkuu jälleen.

Kirjoitustauon jälkeen huomasin, että teksti ei ole niin valmis kuin haluaisin sen jo olevan. Pientä tuskaa aiheuttaa se, että versionumeroinnissa olen jo lähes yhtä pitkällä kuin 30 jälkeen 30:n julkaistu versio, eikä maaliviivaa vielä näy. On vain hyväksyttävä, että tämä tarina on vaatinut muutaman mutkan enemmän. Sitä paitsi Laakson ja Aavan tarinassa on viisi päähenkilöä yhden sijaan, joten lisätyötä tulee jo siitä, että jokaiselle on muotoiltava oma kehityskaarensa.

Aavan ilvessiskosten Linnen ja Main kehityskaaret kietoutuvat toisiinsa.
Ja voi että molempien kohdalla oikeaa kaarta on saanut hakea...
(Kuva Kotkan patsaspromenadilta)

Viime syksystä asti on kuitenkin tuntunut siltä, että tekstin syvärakenne on jossain mieleni uumenissa selvillä. Palaset ovat kasassa ja niiden paikat suunnilleen tiedossa. Tiedän siis jo, millaisen tarinan haluan kertoa, mutta etsin sille vielä sanoja. Vaikka tunnen syvärakenteen, on eri asia saada siitä konkreettisesti niin hyvin kiinni, että osaisin piirtää jokaisen kaaren täysin kirkkaasti. Jokaisella editointikierroksella olen kuitenkin päässyt lähemmäs sitä viimeistä totuutta.

Toisin sanoen pintarakenne hakee vielä hetken muotoaan. Joissain kohdissa huomaan selittäväni liikaa, toisissa kohdissa taas hyppään liian nopeasti eteenpäin. Olen vaihtanut lukujen paikkaa, poistanut yhden luvun, mutta kirjoittanut toiseen kohtaan uuden. Olen yhdistelllyt lukuja, uutta ja vanhaa, siirrellyt tekstiä arkistoon ja käynyt sitten noutamassa sieltä osan takaisin toiseen kohtaan. Välillä on tuntunut siltä, ettei teksti edisty minnekään, siirtelen vain palasia edestakaisin. 

Kaiken tarkoitus on kuitenkin kertoa tarina parhaalla mahdollisella tavalla, tempaista lukija mukaan niin, ettei hän malta lopettaa. Tyhjäkäyntiä ei tekstissä saa olla, mutta toisaalta ei saa tapahtua liikaa liian nopeasti. Ennen kaikkea haluaisin saada sanoilla kerrottua se, minkä tällä hetkellä tunnen sisälläni. Se Laakson ja Aavan taika, se ainutlaatuinen tunnelma, ne kysymykset, joita tekstilläni haluan lukijassa herätellä ja joihin toisaalta itse haluan löytää vastauksia. 

Yritän tekstissä herättää Laakson ja Aavan maisemat henkiin.
Luonto ja luontoretket ovat inspiroineet maailman luomisessa.
(Kuva Seitsemisen kansallispuistosta.)

Kirjoitustauko auttoi onneksi kirkastamaan ajatuksia monellakin tavalla. Tekstin teemat piirtyvät nyt selvemmin esille mielessäni, osaan karsia sivupolkuja ja syventää suvantoja. Ennen kaikkea kevään aikana kävin taas pitkiä keskusteluja itseni kanssa siitä, mitä ja miten haluan kirjoittaa, ja olen taas paremmin kosketuksissa sen jonkin kanssa, jota nimitän kirjoittajaytimeksi (paremman sanan puutteessa). Turha häly päässäni on tällä hetkellä vaiennut, olen hiljentänyt muiden odotukset ja maailman vaatimukset, ja yritän nähdä ja kirjoittaa vain sellaista tekstiä, jota itse haluaisin lukea.

Eteenpäin on taas menty, ja tällä hetkellä luotan vahvasti siihen, että tästä syntyy vielä kirja. 

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.