Messut verkossa - mikä toimi, mikä ei?

Kirjamessut siirtyi tänä vuonna verkkoon. Uudenlainen tapahtuma oli uutta kaikille ja tarjosi myös uusia mahdollisuuksia, vaikka pettymyksiltäkään ei vältytty. Mikä toimi, mikä ei? 

(Seurasin messuja neljän päivän ajan messuorganisaatiolta saadulla yhteistyölipulla.)

Huonoa:

- Tunnelma oli yksinkertaisesti toinen, ehkä jonkun mielestä sitä ei edes ollut. Vaikka kuulunkin ihmisiin, joita väkijoukot ahdistavat, on kirjamessujen tungoksessa myös jotain, mitä kaipasin tänä vuonna. Kirjojen tuoksu, kansien katselu, kaikki muut kirjoja rakastavat ihmiset, spontaanit kohtaamiset, perinteiset metrilakut... 

- Verkkomessupaikka oli kallis, ja ilman kirjamyyntiä monet pienet toimijat eivät voineet olla mukana. Kirjaväki jakaantui eri tapahtumiin, kun erillistä messuohjelmaa tarjosivat ainakin BoD, Spefistiset kirjamessut ja Varjokirjamessut.  

- Ohjelmatarjonnassa näkyi pienten puuttuminen. Kirjallisuuden lajit olivat epätasapainoisesti edustettuina. Messujen teemana oli tulevaisuus, joten olisin odottanut sci-fi-kirjallisuuden näkyvän ohjelmassa edes jollain tavalla. Samoin tulevaisuuden lukijat oli lähes unohdettu, sillä lasten ja nuorten kirjallisuutta oli ohjelmassa vain vähän. Dekkareita kyllä riitti, ja julkkiselämäkerrat ja urheilu olivat minun makuuni selkeästi yliedustettuina.

- Kaipasin ohjelmaan enemmän ja monipuolisemmin eri kirjailijoita. Ohjelmatarjonnassa näkyivät julkkikset kuten Matti Nykänen, Kirsti Paakkanen ja Kari Tapio, vaikka voisin kuvitella, että heistä kertovat kirjat myisivät muutenkin.  

Kirjailijoista puolestaan paikalla olivat enimmäkseen suuret nimet ja jo ennestään kohutut. On tietenkin luonnollista, että yleisöä houkutellaan isoilla nimillä, mutta hieman ihmettelen, miksi joku haluaisi maksaa kyröistä ja hotakaisista, joita voi katsoa joka viikko telkkarissa ihan ilmaiseksikin. Mielestäni ei palvele myöskään katsojaa tai lukijaa, että samoja naamoja tarjotaan yhä uudelleen. Olisin kaivannut enemmän haastatteluja kirjailijoilta, jotka eivät ole vielä mediatilaansa saaneet, uusia, yllättäviä ja kiinnostavia tuttavuuksia. 

Mietin myös, eikö kirjamessuilla ole jonkinlainen moraalinen vastuu nostaa esiin muutakin kuin valtavirtaa. Kirjallisuudella kun ei ole hirvittävästi näkyvyyttä mediassa. 

- Liveohjelman ja tallenteiden katsominen ei samalla tavalla rauhoittanut syventymään keskusteluun. Ruudun takana oleminen houkutti laittamaan ohjelman taustalle, siivoamaan samalla, jumppaamaan... Myös kiusaus keskeyttää oli suurempi kuin paikan päällä, jossa houkutuksia muualle tai muuhun tekemiseen on vähemmän. 

- Teknisiltä ongelmiltakaan ei vältytty. Ensimmäistä päivää varjostivat kirjautumis- ja lähetysongelmat.

Hyvää:

- Verkkomessut olivat paras ratkaisu poikkeusaikoina. Oli vastuullista jättää yleisötapahtuma väliin. Mahtavaa, ettei kirjamessuja jouduttu perumaan, vaan verkkotapahtuma järjestyi näinkin isona!

- Teknisistä ongelmista ei juuri ollut haittaa. Niitä osui kohdalleni vain ensimmäisenä päivänä. Niihinkin oli selvästi varauduttu, koska livestriimi avattiin nopeasti.  

- Verkkomessut tarjosivat myös uusia mahdollisuuksia. Kun Messukeskukseen ei tarvinnut matkustaa paikan päälle, oli messuilla mahdollista nähdä myös kansainvälisten tähtien haastatteluja. Suhtaudun kuitenkin varovaisesti tämän mahdollisuuden lisäämiseen tulevina vuosina. Mieluummin tuntemattomia, kiinnostavia suomalaisia kuin jo ennestään tuttuja meganimiä!

- Verkkomessut lisäsivät saavutettavuutta. Muualta päin Suomea ei tarvinnut varata hotelleja tai tehdä pitkiä matkoja. Tuskin olisin itsekään pienen vauvan äitinä päässyt paikalle kuin korkeintaan yhtenä päivänä.  

- Tallenteet olivat suurin positiivinen uudistus. Enää ei tarvinnut jättää ohjelmanumeroa väliin päällekkäisyyden tai lounastauon takia, enkä ole koskaan päässyt katsomaan ohjelmaa kaikilta neljältä päivältä.

Tallenteisiin oli myös mahdollista palata jälkikäteen. Kiinnostavaa keskustelua ei tarvinnut referoida kaverille, vaan saattoi vinkata itse katsomaan. Jos jokin kohta meni ohi tai halusi varmistaa, tallenteita saattoi kelata.

- Kiitos tallenteiden, messut eivät lopu vielä. Tallenteita voi katsoa vielä kaksi viikkoa, eli vieläkään ei ole liian myöhäistä hankkia messulippua.

Millaista on kirjallisuus tulevaisuudessa?

Millaista on tulevaisuuden kirjallisuus? Tarvitaanko ihmistä vai tuottavatko tekoälyt tekstit? Muuttavatko äänikirjat tapaa tuottaa ja kuluttaa kirjallisuutta? Näkyykö MeToo tulevaisuuden kirjoissa? Mm. näistä aiheista keskusteltiin kirjamessuilla lauantaina ja sunnuntaina.

Kuva: Messukeskus

Tulevaisuuden kirjallisuus

Henri Hyppönen, Pontus Purokuru, Olavi Koistinen ja Suvi Auvinen keskustelivat lauantaina erityisesti tekoälyn ja koneiden vaikutuksesta tulevaisuuden kirjallisuuteen. 

Jo nyt tekoäly pystyy tekemään esimerkiksi mainoksia tai self help -oppaan tekstiä, jonka ihmiset uskovat aidoksi. Koistisen uudessa romaanissakin on tekoälyn tuottamia kohtia. Tekoäly pystyy myös tuottamaan tekstiä niin valtavia määriä, ettei ihminen pysty kilpailemaan sen kanssa. Syrjäyttääkö tekoäly siis ihmisen? Kukaan keskustelijoista ei  tähän usko. Merkityksen ja olennaisen erottaminen on edelleen ihmisen tehtävä. Jonkinlainen yhteistyö ihmisen ja koneen välillä on kuitenkin todennäköinen. 

Kukaan ei myöskään usko, että kirjallisuus olisi katoamassa, vaikka se ehkä muuttaakin muotoaan. Ihmisillä on tarve kollektiivisesti käsitellä kokemuksia ja uusia ilmiöitä, ja siksi uusia tekstejä tarvitaan edelleen. Pitkien tekstien arvostus on Koistisen mukaan tällä hetkellä myös nousussa.  

Purokuru nosti esille taiteilijapalkan ja perustulon, joiden avulla kirjallisuuden kentälle saataisiin ääniä, jotka eivät muuten pysty kirjallisuutta tuottamaan. Diversiteetti puolestaan lisää kirjallisuuden kiinnostavuutta.

Tulevaisuus äänessä

Äänikirjojen suosio on noussut vauhdilla tekniikan kehittymisen myötä, mutta miten äänikirjat muuttavat kirjailijan työtä ja kirjallisuuden kuluttamista? Aiheesta keskustelivat lauantaina JP Koskinen, Perttu Pölönen, Timo Julkunen ja Mirka Vesala.

Äänikirjoissa nähdään paljon mahdollisuuksia. Ne pidentävät kirjan elinkaarta, lisäävät mahdollisuuksia löytää lukijoita ja toimivat kiireisessä, hektisessä maailmassa, koska eivät vaadi pysähtymistä tekstin äärelle. Äänikirjaa voi kuunnella tehokkaasti vaikka kotitöitä tehdessään.

Kaikki kirjat eivät kuitenkaan toimi parhaiten äänikirjoina. Koukuttava alku, sujuvuus ja nopea eteneminen houkuttelevat kuuntelijoita, ja siksi erityisesti viihdekirjallisuutta kuunnellaan. Jotkut ovat huolestuneet ilmiöstä ja pelkäävät sen tyhmistävän kirjallisuutta. Vesala pitää tätä kuitenkin turhana kahtia-asetteluna. Ei myöskään ole täysin ennustettavissa, mitkä kirjat toimivat äänikirjoina. Jotkut tietokirjat ovat menestyneet yllättävän hyvin.

Tulevaisuudessa äänikirjoihin on mahdollista lisätä kuunnelmalle tyypillisiä ääniä tai jopa muidenkin aistien kokemuksia. Lukijaääneksi voisi valita vaikkapa tekoäly-Tauno Palon. Vesalan mukaan iso osa lukijoista kaipaa kuitenkin edelleen perinteistä formaattia. Pölönen taas nosti esiin oman mielikuvituksen voiman. Jos kuuntelijalle annetaan vain lukijan ääni, hän joutuu täyttämään enemmän aukkoja mielikuvituksellaan. Tällöin kokemuksesta tulee henkilökohtaisempi ja syvempi. 

MeToo ja BLM, miten muutokset näkyvät kirjallisuudessa?

Harmillisesti Koko Hubara oli estynyt, joten keskustelu keskittyi MeToo-liikkeseen. Ronja Salmen haastateltavana sunnuntaina oli Anu Silfverberg. 

Ilmeisesti MeToo -keskustelua ei kirja-alalla Suomessa ole vielä edes oikein kunnolla käyty. Silfverberg kertoo itsekin pelänneensä keskustelun loukkaavan taiteen puhtautta ja pyhyyttä. Hän on kuitenkin lukemiensa tutkimusten myötä vakuuttunut siitä, ettei ole yhdentekevää, kuka taidetta tekee. Esimerkiksi mieskirjailijoiden teoksissa ei ole yhtä paljon naishahmoja kuin naiskirjailijoiden teoksissa. On siis todellakin merkitystä sillä, kuka taidetta pääsee tekemään.

Ei ole myöskään yhdentekevää, ketä taide esittää. Monesti samastumiskokemusta kaipaavat leimataan itsekkäiksi, mutta usein kokemusta kaipaavat ovat taiteessa näkymättömiä, ja kaipuun kritisoijat taas edustavat normiksi tullutta representaatiota. 

Silfverbergin mukaan taide kestää kyllä kriittistäkin tarkastelua, eikä keneltäkään olla mitään kieltämässä eikä sensuroimassa.

Kirjamessujen aloitus: tarinoita, tiedettä ja tulevaisuutta

Kuva: Messukeskus

Kirjamessut ovat täällä! Ensitunnelmat vaihtuivat pettymyksestä varovaiseen innostukseen. Verkkomessuissa on hyvätkin puolensa, mutta onko kirjamessuilla enää ohjelmaa kirjoista?

Olin innokkaana paikalla heti torstaiaamuna katsomassa avajaisia. Enpä ole aiemmin päässytkään paikalle heti ensimmäisenä päivänä! Innostus laimeni kuitenkin nopeasti, kun tekniset ongelmat alkoivat. Ohjelmaa pääsi kyllä lopulta seuraamaan, mutta tallenteet tuntuivat tulevan hitaasti katsottavaksi.

Myönnettäköön, ettei liveohjelman tai tallenteiden katsominen tunnu samalta kuin olla Messukeskuksessa paikan päällä. Vaikka tungos ja hulina ovat myös ahdistaneet, on tavallaan ollut ihanaa olla keskellä kirjoista kiinnostuneiden ihmisten joukkoa. Ruudulta ei vain pääse samaan tunnelmaan.

Tallenteet vaikuttaisivat toisaalta olevan verkkomessujen parasta tarjontaa. Ohjelmien päällekkäisyys ei enää ole ongelma, ja edellisenkin päivän ohjelmaan voi palata. Kiinnostavasta ohjelmasta voi siis vinkata kavereille jälkikäteenkin. (Omat vinkkini tekstin lopussa!)

Valitettavasti kiinnostavaa ohjelmaa vain tuntuu tänä vuonna olevan vähemmän kuin aiempina vuosina. Julkkiselämäkerrat ja urheilu ovat minun makuuni yliedustettuina ohjelmassa. Somessakin kaivattiin messuille enemmän lasten ja nuorten kirjallisuutta, sarjakuvia ja pieniä tekijöitä, jotka olivat jääneet pois osallistumismaksun suuruuden takia. Haluaisin itse lisää kirjailijoita ohjelmaan, ja nimenomaan muita kuin ennestään tuttuja, suuria nimiä. 

Tietysti näkyville laitetaan houkuttavimmat tapaukset, mutta toisaalta tuntuu, että meganimet myisivät ilman tätäkin näkyvyyttä, ja toisaalta monet tuntemattomat nimet jäivät vaille mahdollisuutta tulla löydetyiksi. Erityisesti verkkomessuilla tuntuu sitä paitsi hassulta ajatukselta, että joku haluaisi maksaa näkevänsä ruudun välityksellä ne samat tyypit, jotka ovat telkkarissa muutenkin ihan ilmaiseksi. Messukeskuksessa sentään voi joku saada jotain irti siitä, että näkee televisiosta tuttuja livenä.

Kiinnostaviakin keskusteluja löytyi kuitenkin enemmän kuin ehdin katsoa (onneksi ovat ne tallenteet). Tässä omat vinkkini tähän asti katsotusta torstain ja perjantain tarjonnasta:

Kertomuksen vaarat
Tarinoita tulvii kaikkialta. Yrityksillä, yksilöillä ja yhteiskunnilla on oltava omat tarinansa, mutta mitä vaaroja tähän liittyy? Kertomuksen vaarat -kirjan kirjoittajat lupaavat antaa käytännön vinkkejä tarinoiden analysointiin ja siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon, kun käyttää tarinoita.

Esimerkkinä keskustelussa nousevat esiin mm. median kokemuskertomukset. Yksilön kokemuksen lisäksi juttujen pitäisi tuoda keskusteluihin uusia näkökulmia. Tarinoita käyttäessään on myös mietittävä, kertovatko ne koko totuuden, mitä arvoja ne edustavat ja toistavatko ne kaavamaisia kertomuksia. Kokemuskertomukset ruokkivat myös helposti tirkistelynhalua ja kertojiksi valitaan mielellään mediaseksikkäitä tyyppejä.

Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia - mitä kaikkea on tulevaisuudentutkimus?
Tulevaisuudentutkimus tutkii mahdollisuuksien laajaa kirjoa. Se on ennakointia, ei ennustamista, ja perustuu faktoihin sekä mielikuvitukseen.

Keskustelussa käydään läpi mustia joutsenia ja megatrendejä, erityisesti ilmastonmuutosta ja kaupungistumista. Tärkeää on, että tulevaisuususko säilyy uhkakuvien rinnalla, ja että ymmärretään, että tulevaisuus rakennetaan nykyhetken pohjalta.

Historian jännät naiset
Maria Pettersson kertoo ennätyksellisen joukkorahoituksen saaneesta kirjahankkeestaan, jossa hän tuo esiin historian jänniä naisia. Historian kirjoitus on perinteisesti ollut sotia ja suurmiehiä, mutta Pettersson nostaa rinnalle naisten tarinoita, eikä pelkästään esikuvien, vaan myös kauheiden ja omituisten.

Kirja kumoaa monia harhaluuloja: Naiset ovat voineet toimia monenlaisissa ammateissa, esimerkiksi sotilaina. Tasa-arvo ei ole lisääntyvä asia, vaan laatu ja määrä vaihtelevat eri kolkissa maailmaa ja eri aikoina. Miehet eivät aina ole vain sortaneet naisia, vaan sortamista ja auttamista on ollut joka suuntaan. Sukupuoli on koettu ja käsitetty eri aikoina eri tavoin.

Mistä kieli tulee meihin

Anneli Kauppisen mielettömän kiinnostava haastattelu, omalla kohdallani erityisesti lapsen kielen oppimisen kannalta. Uutta minulle oli se, että lapsen ja eläimen kielen erottaa erityisesti se, että lapselle kieleen liittyy sosiaalisuus.  Lapsi ei myöskään opi kieltä vain aikuista matkimalla, vaan vuorovaikutustilanteissa, joissa myös aikuinen mukautuu puheen vuorotteluun. Tämä ei toisaalta ole yllättävää, koska Kauppinen näkee, että kieli on sosiaalinen selviytymisstrategia.

Jännittävältä kuulosti myös pinnasänkypuhe, eli puhe, jossa lapsi harjoittelee kieltä ja kielioppia yksikseen. Lapsi ei kuitenkaan opi kieltä kielioppia opettelemalla, vaan kielen kimpaleina, esimerkiksi fraaseina. Oppiminen tapahtuu luovuuden reittiä, lapsi kehittää uudissanoja ja kokeilee. 

Dekkarien ykkösketju: Kilpi, Koskinen, Sipilä

En lue yleensä dekkareita, mutta oli mielenkiintoista kuulla, miten ykkösdekkaristit luovat henkilöitään ja useampiin romaaneihin ulottuvia maailmoja. Mielenkiintoista on myös, miten poliisin, rikostoimittajan ja muitakin lajeja kirjoittavan kirjailijan työt lomittuvat dekkarien kirjoittamiseen. JP Koskinen esimerkiksi kokee lähtevänsä lomalle, kun kirjoittaa dekkaria!

Keskustelu sivuaa myös dekkareiden yhteiskunnallisuutta ja viihteellisyyttä ja niiden suhdetta. Kaikki kokevat, että dekkarit tuovat esiin yhteiskunnallisia asioita, jotka jäisivät ehkä piiloon ilman houkuttavaa, koukuttavaa tarinaa. Kilpi on jopa sitä mieltä, ettei ole mitään, mistä kirjailija ei voisi kirjoittaa, vaan päinvastoin kirjailijan on löydettävä tapa käsitellä vaikeitakin asioita. 

Kesämyrsky ja Unienpunoja

Siiri Enoranta ja Elina Rouhiainen puhuvat kirjoistaan ja fantasian, realismin ja yhteiskunnallisuuden yhdistämisestä. Kummankin tarinoista löytyy syvempiä teemoja, mutta ne ovat syntyneet henkilöitä ja heidän tarinoitaan seuraamalla. Kirjailijat eivät siis ole tarkoituksella pyrkineet yhteiskunnallisesti vaikuttavien kirjojen kirjoittamiseen, vaan teemat ovat syntyneet tekstin myötä, siitä, mikä itseä mietityttää ja mitä itse haluaisi tutkia.

Kumpikin näkee fantasiakirjallisuudessa paljon mahdollisuuksia peilata yhteiskuntaa ja näyttää asioita osoittelematta. Enoranta ei itse kuitenkaan mieti teostensa genreä, ja toivoisi, että lukijat tarttuisivat kirjoihin ennakkoluulottomasti miettimättä, mitä lajia ne edustavat. 

Jos omat messuni alkoivat tarinoiden kyseenalaistamisella, Enoranta ja Rouhiainen päättivät ensimmäiset päivät muistuttamalla tarinoiden tärkeydestä. Toisen asemaan asettuminen auttaa ymmärtämään ja lisää empatiaa, ja Enoranta uskookin, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa jopa politiikkaa enemmän.