torstai 31. elokuuta 2017

Elokuun kirjavinkki: Keskivaikea vuosi

Tunnustan. Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi olisi jäänyt tässä kuussa väliin, jos jotain muuta olisi juuri sillä hetkellä ollut tarjolla luettavaksi. Olin kylläkin ollut pitkään kiinnostunut kirjasta ja laittanut sen lukulistalleni jo pelkästään sen takia, että olen pitänyt Vanhatalon tuotannosta sekä vakavammassa että viihteellisemmässä roolissa. En silti ollut kovin innokkaasti etsimässä juuri tätä kirjaa käsiini. Ajattelin, ettei kirja, joka käsittelee masennusta, voi olla mitään muuta kuin masentava, joten siirsin lukemista aina eteenpäin.

Alkukuusta olin kuitenkin Helmetin e-kirjaston varassa ja Keskivaikea vuosi tuli vastaan. Tartuin kirjaan ja huomasin hyvin nopeasti olleeni väärässä. Keskivaikea vuosi ei ole ollenkaan masentavaa luettavaa, vaan sujuvasti kirjoitettua, mukaansatempaavaa tekstiä. Yllättävää on myös se, miten paljon huumoria masennuskirjaan mahtuu. 

Vanhatalo käy kirjassa läpi elämäänsä masennusdiagnoosin jälkeen sekä pohtii syitä, jotka veivät masennukseen. Kirjaa kirjoittaessaan hän ei vielä tiedä, miten kirja päättyy, mutta hän etsii aktiivisesti tietä kohti parempaa. Vanhatalo kuvaa, miltä masennus tuntuu, miten se vie voimat ja miten paljon se aiheuttaa syyllisyyttä. Vaikka kirja on omaelämäkerrallinen, se ei jää vain yhden ihmisen tarinaksi, vaan kasvaa kaunokirjalliseksi kuvaukseksi tärkeästä aiheesta. 

Kirjaan mahtuu myös paljon muuta kuin masennusta. Vanhatalo kirjoittaa perheestään, introvertin elämästä, kirjailijan työstä ja talon remontista. Vaikka Vanhatalo kirjoittaa hyvin henkilökohtaisistakin asioista, ei kirjan viehätys perustu siihen, että pääsee tirkistelemään kirjailijan yksityiselämää. Kirja kiinnostaa, koska sen ajatukset nousevat yleisemmälle tasolle ja antavat lukijallekin aihetta ajatella.

Itseäni kirjassa koskettivat eniten kuvaukset introvertin elämästä. Vaikka Vanhatalo ei asetukaan kirjassa terapeutin rooliin eikä anna valmiita vastauksia mihinkään, on silti merkityksellistä, että hän löytää sanat niille tunteille ja tilanteille, joista monet introvertit mieluiten vaikenevat. Vanhatalo on mielestäni tehnyt hienoa työtä myös muuten nostaessaan esille introverttien näkökulman maailmaan uusillakin tavoilla. Esimerkiksi viihderomaani Kevyesti kipsissä päähenkilö on introvertti.

Voisin suositella Keskivaikeaa vuotta monellekin. Masennuksen kokeneille tietenkin, mutta myös kirjailijoille, introverteille, äideille ja ylipäätään ihmismielestä kiinnostuneille. Kirjasta löytyy niin monelle jotain osuvaa, ettei ihme, että se on parhaillaan Helmet-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana.


Kuva S&S:n sivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti