Aika ei riitä. Siltä minusta tuntuu nykyisin aina ja kaiken suhteen, mutta erityisesti kirjoittamisen.
Tänä syksynä aion kokeilla tekemisen rytmittämistä toisella tavalla. Sen sijaan, että yrittäisin joka päivä ehtiä kaikkea, teenkin joka päivä yhden asian kunnolla. Sen sijaan, että tuskastun siitä, että pitäisi kohta olla jo tekemässä jotain muuta, annankin itseni keskittyä täysillä siihen, mitä olen tekemässä. Voin esimerkiksi jonain päivänä tehdä töitä vähän pidempään, jotta voin toisena päivänä lähteä vähän aiemmin ja keskittyä kirjoittamiseen useamman tunnin putkeen.
Tämä tarkoittaa, että myös kirjoittamisesta tulee välipäiviä. Monissa kirjoittamisoppaissa sanotaan, että joka päivä pitäisi kirjoittaa vähän, että kynä pysyy terävänä, mutta toisaalta romaanikäsikirjoitukset ovat niin isoja kokonaisuuksia, että niihin syventyminen tarvitsee pidempiä yhtämittaisia keskittymisjaksoja. Puolessa tunnissa tai tunnissakaan ei ehdi vielä päästä tarpeeksi syvälle isompien rakenteellisten asioiden kanssa. Nopeasti tulee sellainen olo, että on joka päivä yrittänyt, mutta käsikirjoitus ei ole edennyt kuin muutaman pilkun paikan verran. Siksi minua houkuttelee kovin ajatus siitä, että ne viikon puolituntiset voisi kasata yhteen putkeen ja syventyä sitten kunnolla kirjoittamiseen.
Täytyy myös muistaa, että elämässä on muutakin kuin kirjoittaminen. Haluan juosta, tehdä töitä, syödä hyvin ja terveellisesti, viettää aikaa ystävien kanssa... enkä tuntea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole kirjoittamassa. Muuta tehdessä aivot saavat lepoa ja virkeänä luova olotilakin on helpompi saavuttaa. Taukojen pitäminen kirjoittamisesta voi siis itse asiassa olla hyväkin juttu.
Otan siis haasteen vastaan ja kokeilen, toimisiko tauotus- ja rytmitystaktiikka minulle paremmin. Toivottavasti näin pääsen siitä jatkuvasta syyllisyyden tunteesta, etten koskaan ehdi tehdä mitään tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti