maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 tilinpäätös

Vuosi on taas mennyt ja on aika tilinpäätöksen. Vuosi 2019 oli kirjoittamisen suhteen ristiriitainen, vaikka lähes kaikki asettamani tavoitteet täyttyivät.

Minulla oli vuodelle 2019 yhteensä 9 tavoitetta.
Pyrin olemaan niitä asettaessani realistinen, ja ilmeisesti onnistuin, sillä lähes kaikki täyttyivät. Tärkeimpänä tietysti sain valmiiksi kaksi käsikirjoitusta, 30 jälkeen 30:n ja Laakson ja Aavan tarinan. 

30 jälkeen 30:n julkaiseminen oli luonnollisesti kirjoitusvuoteni kohokohta. Oli ihanaa saada valmiiksi pitkään työstetty teksti! Aikaa kuitenkin kannatti käyttää, sillä olen edelleen todella tyytyväinen lopputulokseen. Jokainen sana on takuulla mietitty paikalleen :) Kirja otettiin hyvin vastaan ja Helmet-kirjastoissa kirjaa joutuu edelleen jonottamaan, eli varauksia on riittänyt julkaisusta asti tähän päivään! Olen saanut kirjasta oikeastaan vain ja ainoastaan ihanaa palautetta lukijoilta.
Lue esimerkiksi nämä kaksi mahtavaa arviota:
Kulttuurimedia Kuiske
Kirjavinkit

Yksi kohokohta julkaisuun liittyen oli syksyn omakustanneilta Tapiolan kirjastossa. Olin siellä  BoD:n vieraana kertomassa 30 jälkeen 30:n kirjoittamisesta, julkaisusta ja markkinoinnista.


Kuva: Ami Surakka

Toinen tärkeä etappi oli Laakson ja Aavan tarinan saattaminen siihen pisteeseen, että kehtasin lähestyä kustantamoja. Pohdin kyllä, kannattaako kustantamoja ylipäätään lähestyä, mutta onneksi rohkaistuin. Tästä kirjoitan lisää myöhemmin, mutta tällä hetkellä odottelen tapaamista erään kustantamon edustajien kanssa. Kyseisessä kustantamossa tekstissäni nähtiin selvästi potentiaalia. Olen sulatellut tätä ilouutista pari viikkoa ja odotan innolla alkuvuoden tapaamista. Jännittää tietysti myös, mutta olen jo nyt saanut todella paljon uutta virtaa ja uskoa itseeni. 
Lue lisää: Kuinka kirja syntyy: Omakustanne vai kustantamo?

Onneksi tämä uutinen tuli loppuvuodesta ja piristi huomattavasti muuten ankeaa kirjoittamissyksyä. Totuus on nimittäin se, että huolimatta täyttyneistä tavoitteista olen kirjoittanut tänä vuonna vähemmän kuin edellisinä vuosina. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että elämäntilanteeni on ollut kirjoittamisen kannalta haastava. Olen tällä hetkellä viimeisilläni raskaana ja olen mm. nukkunut viimeiset kuukaudet huonosti. Fyysinen olotilani ei yksinkertaisesti ole sallinut samanlaista keskittymistä teksteihin kuin aiemmin. Myös ajatukset ovat luonnollisesti olleet muualla. Tästä olen kokenut paljon huonoa omaatuntoa, mutta toisaalta, ainakin olen pitänyt riittävästi taukoa kirjoittamisesta ja miettinyt sen roolia elämässäni. 

Vaikka en siis syksyn aikana saanut aikaiseksi ihan niin paljon kuin olisin halunnut, on lastenromaanini (työnimi Kippo) ensimmäinen lukuversio valmis, eli olen editoinut ensimmäistä versiota niin paljon, että voisin (teoriassa) antaa tekstin jollekin toiselle luettavaksi. Teksti on siis vielä hyvin hiomatonta ja raakaa, mutta ainakin siinä on alku, keskikohta ja loppu omilla paikoillaan.

Seuraavan aikuisten romaanin projektin suhteen on myös tapahtunut jonkinlaista vähäistä edistystä. Valitsemani projekti on ollut vaikein projektini ikinä. Olen tehnyt taustatyötä enemmän kuin koskaan, eikä tekstin aihe jätä minua rauhaan, mutta toisaalta olen aivan uusilla vesillä eikä teksti ole ottanut syntyäkseen. Joka toinen päivä olen hylkäämässä koko tekstin itselleni mahdottomana ja/tai vääränä, joka toinen päivä päätän kirjoittaa sen vaikka väkisin, en vain tiedä miten. Siksipä oikeastaan ainoa tavoite, joka ei toteudu tänä vuonna, on aikuisten romaanin ensimmäinen versio.

Tämän lisäksi sain valmiiksi kirjallisuuden perusopinnot, seurasin kirja- ja kirjoittamissomea ja luin 100 kirjaa. Käväisin myös syksyn flunssakierteen keskellä Helsingin kirjamessuilla bloggaajapassin turvin. Kaiken kaikkiaan tämän vuoden tilinpäätös jää reilusti plussalle, varsinkin huomioiden kokopäivätyön ja elämäntilanteen. 
Lue lisää: Kirjamessuviikon tunnelmia
Kirjallisuutta kannattaa opiskella - 7 hyvää syytä
Vuoden 2019 parhaat kirjat

Ensi vuonna puhaltavat elämässäni uudet tuulet, kun uusi perheenjäsen saapuu. Jotain uutta on siis todellakin tulossa elämääni, ei vain ehkä ihan sillä tavalla kuin tarkoitin tavoitteita asettaessani. Ainakin kolmoiselämäni opettajana, kirjoittajana ja opiskelijana keskeytyy hetkeksi. Odotan muutosta innolla, mutta myös jännityksellä, sillä en tiedä, miten kirjoittamiselle tulee olemaan tilaa elämässäni. Siksi en ensi vuodeksi aio asettaa mitään muita tavoitteita kuin että luen ja kirjoitan jatkossakin. Enkä oikein tiedä, miten tämä tavoite voisi olla toteutumatta, sillä kumpaakaan en edes osaisi lopettaa.


Hyvää uutta vuotta!


5 kommenttia:

  1. KS

    vaut!
    Kunhan ei kävisi kirjoittamisen kanssa sulle niin kuin aikoinaan kävi mulle: lopetin kirja-arvostelut sanomalehti-Karjalaiseen ilmoittaen kulttuuritoimituksen Ritu V:lle: "Nyt saavat kirjat olla, alan lukea vain yhtä kirjaa - nahkaselkäistä."

    Peukkuja tuleville: sille ja hälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännityksellä odotan, miten elämä tästä muuttuu. Vaan tuosta sinunkin esimerkistäsi taitaa käydä selville, etteivät ne kirjat ihan niin vain elämästä katoa ;)

      Poista
    2. KS

      mites kettu (vai mikä se oli) turkistaan. DDdd

      Poista
  2. Onnea sekä vauvasta, että tulevasta tapaamisesta kustantajan kanssa. Mielenkiintoinen vuosi tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännittäviä aikoja eletään, mutta olen yrittänyt ajatella, että ensi vuosi on vasta ensimmäinen kokonaisesta vuosikymmenestä. :)

      Poista