Kuinka löytää kustannustoimittaja?

Teksti kirjoitettu, mutta editointiapu puuttuu. Mistä omakustantaja voi löytää itselleen kustannustoimittajan? Tässä omat vinkkini!

1) Mieti budjetti ja tee suunnitelma

Ennen kuin lähestyt kustannustoimittajia, on hyvä tehdä realistinen suunnitelma teoksen kustannustoimituksesta. Kuinka monta luku- ja kommentointikierrosta haluat? Missä vaiheessa haluat palautetta ja millaista palautetta haluat? Itse halusin esimerkiksi apua vasta tyylilliseen viimeistelyyn. Kokonaisuutta koskevat kommentit hankin muuta kautta. (Kokemuksiani Kriittisen korkeakoulun arviointipalvelusta löydät tästä tekstistä. )

Kyseessä on vaativa työ, josta on luonnollisesti oltava valmis maksamaan. Mieti siis realistinen budjetti! Hintaan vaikuttavat monet asiat, mutta voit laskea suuruusluokkaa ajattelemalla, että yksi lukukierros maksaa n. 1,5-3€/1000 merkkiä.

2) Kysy tarjouksia ajoissa

Monet kustannustoimittajat ovat kiireisiä, joten muutaman 
viikon varoitusajalla ei välttämättä löydy sopivaa kustannustoimittajaa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa olet liikkeellä, sen varmemmin saat haluamasi auttajan.

Kannattaa kysyä tarjouksia usemmalta kustannustoimittajalta. Voit joutua hetken aikaa etsimään ennen kuin sekä budjetti että aikataulu osuvat kohdilleen.

3) Ota selvää ja kysy suosituksia

Kustannustoimittajaksi voi kutsua itseään kuka tahansa millä kokemuksella tai koulutuksella tahansa. Minulle oli esimerkiksi tärkeää, että kustannustoimittajallani on kokemusta kaunokirjallisuudesta. Kustannustoimitustyötä voi tehdä monella tapaa, ja itselle parhaan auttajan löytäminen voi vaatia pientä tutkimustyötä. Kannattaa kysellä tuttavilta, onko heillä antaa suosituksia.

4) Kokeile Kustipankkia

Jos kustannustoimittajaa ei löydy muuta kautta, voit kokeilla Kustannustoimittajien yhdistyksen Kustipankkia. Lähetä sähköpostia postituslistan jäsenille ja odottele heidän tarjouksiaan. (Tarkemmat ohjeet linkin takana.)

Varaudu siihen, että saat viestejä hyvin erilaisilta ihmisiltä. Ystävällisesti kirjoitetuista tarjouksista kieltäytyminen voi myös tuntua ikävältä.

5) Tutustu Freeluetteloon

Löydät joitain kustannustoimittajia listattuna Freeluetteloon. Sieltä voit etsiä heidän yhteystietojaan ja tutustua mahdollisiin kotisivuihin, jos olet mieluummin itse yhteydessä kustannustoimittajiin. 

6) Varaudu mutkiin matkassa

Kustannustoimittaja voi löytyä helposti ja nopeasti, mutta etsiminen voi myös kestää. Minulla oli tänä syksynä sekä aikataulu että budjetti tiukilla, joten sain lähettää aika monta sähköpostiviestiä. Parin kanssa ei aikataulu sopinut yhteen, muutaman kanssa ylittyi budjetti, osalla ei ollut kokemusta kaunokirjallisesta tekstistä ja jotkut eivät koskaan vastanneet tiedusteluihini.

Varaudu siis siihen, että joskus vaaditaan hieman kärsivällisyyttä ja tuuriakin, että oikea auttaja löytyy! 

Lisää aiheesta:

Tarvitseeko omakustanne ylipäätään kustannustoimituksen, vai saako omakustanne olla omakustanne ?

Kuvaamataiton opettaja ja viisi muuta syytä palkata kustannustoimittaja

Saako omakustanne olla omakustanne?

Arttu Seppänen kirjoitti HS:n lauantaiesseessä omakustanteista ja sai minut viimein tarttumaan aiheeseen, jota olen pitkin syksyä pohtinut. Täytyykö omakustanteen olla kustantamoteoksen veroinen ja käydä läpi ammattimainen kustannustoimitusprosessi, vai saako omakustanne olla omakustanne, mahdollisine rosoineen ja virheineen?

Seppänen kertoo ostaneensa omakustanteen erikoisen radiomainoksen perusteella. Hänen kuvauksensa kirjasta ei ole mairitteleva. Alku koettelee kärsivällisyyttä, ja virkkeet ovat kuin toffeeta, vaikeasti pureskeltavia. Seppänen kyllä kertoo nauttivansa häröilystä, mutta selvää on, että hän lukee teosta vain ironisesti.

Tähän tiivistyy monen elitistilukijan käsitys omakustanteista. Niistä voi aikansa ratoksi etsiskellä edes yhä kieliopillisesti oikeaa virkettä ja naureskella kaveriporukassa löytyneille virheille. Oikeaa kirjallisuutta ne eivät ole. Seppänen väittääkin, että harva omakustanne vastaa ammattitaitoisen kustannusprosessin läpi käyneen kirjan konventioita ja kriteerejä.

Pitäisikö sitten vastata? Pitäisikö olla joku taho, joka varmistaisi, ettei lukijoiden silmiin vahingossa eksy ”kuvauksia, joita ei saa mielestä, vaikka haluaisi”? Ei, ja ei! Ensinnäkin elitistien kannattaisi muistaa, että kirjallisuuden konventiot ovat muuttuvia. Moni klassikkoteos saisi tänä päivänä kustannustoimittajalta melkoisen määrän punakynää pitkien kuvailujen ja pohdintojen kohdalle. Kuka tietää, ehkäpä joku omakustantaja onkin aikaansa edellä ja luo parhaillaan aivan uudenlaista kirjallisuuskäsitystä? (Mietin esimerkiksi tubettajien videoita, jotka eivät käy läpi tuotantoyhtiöiden virallista valvontaprosessia, mutta jotka kuitenkin kelpaavat katsojille.)

Toisekseen kaikilla on oikeus saada äänensä kuuluviin. (Kyllä, myös sellaisilla kirjoittajilla, jotka eivät hallitse yhdyssanoja!) Tähän ei tarvitse liittyä minkäänlaista ironiaa. Seppänenkin on valmis myöntämään, että omakustanteet lisäävät moniäänisyyttä. Hänen esimerkkiteoksensa edustaa kieltä, joka on olemassa, riippumatta siitä, vastaako se kirjallisuudelle asetettuja standardeja. Minun nähdäkseni siitä ei ole tarvetta silottaa rosoja, jotka ovat arvokkaita sellaisinaan, todisteita kielen variaatiosta ja tekstien moninaisuudesta.

Omakustanne voi toki joskus vaatia lukijalta tiettyä sopeutuvaisuutta. Tunnustan, että itsekin kielten ja kirjallisuuden opiskelijana, opettajana ja maisterina luen mieluummin hyvin kustannustoimitettua tekstiä. Silmäni eivät silti saa pysyviä vaurioita, vaikka luen välillä vähemmän täydellistä tekstiä. Minun ei edes tarvitse itsetietoisesti osoitella virheitä ja näyttää omaa osaamistani. Voin esimerkiksi ontuvasta kielestä tai epätasapainoisesta kokonaisuudesta huolimatta pitää hauskoista hahmoista, mielenkiintoisesta alkuasetelmasta tai jännittävästä juonenkäänteestä. (Kirjoittajille vinkki, jonka olen saanut itseäni viisaammilta kirjoittamisen opettajilta: epätäydellisen tekstin lukeminen ja analysoiminen voi opettaa enemmän kuin valmiiksi täydellisen.)

Kustantamo on laadun tae?

Omakustanne ei myöskään välttämättä ole kustantamon hylkäämä laaduton rykäisy. Ensinnäkään kaikki eivät edes lähesty kustantamoja. Seppänenkin tietää, että omakustanne voi olla myös oma valinta. Itsekin valitsin tulevan 30 tapaa tunnistaa Se oikea -romaanin kohdalla suoraan omakustanteen. (Täällä kerron miksi.)

Yhä useampi omakustantaja on myös tietoinen kriteereistä ja konventioista. Itse rikoin niitä esikoisen kohdalla erityisesti ulkonäön kohdalla, koska hei, minä voin. Toisaalta moni omakustanne voi nykyään olla varsin ammattimaisesti tehty. Seppänen mainitsee omakustanteiden maineen kirkastajana Töllin runoteoksen, joka nousi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi ja voitti Tanssiva karhu -palkinnon. Harva omakustanne yltää tällaisiin saavutuksiin, mutta kelpo kirjoja löytyy useita.

Itse näen, että omakustanteiden vertailu kustantamojen julkaisuihin on turhaa ja epäreiluakin. Omakustantaja toimii yksin, kustantamossa kirjaa voi olla tekemässä monta eri alojen ammattilaista. Kyseessä on kaksi eri sarjaa. Puulaakijoukkue ei pelaa samalla tavalla kuin ammattilaiset, mutta molempien otteluissa voi viihtyä. Tavallinen lukija ei edes välttämättä kaipaa kirjalta samoja asioita kuin kirjallisuusharrastaja. Juha Vuorinen lienee tästä kuuluisin esimerkki. (Hänenkin tuotantonsa tosin on nyt myyty isolle kustantamolle.)

Eivätkä muuten kaikki kustantamojenkaan teokset silkkaa kultaa ole. Anteeksi vain, ei kiinnosta lukea iskelmätähtien naisseikkailuista tai jonkun jääkiekkoilijan huumehöyryisistä vuosista. Postmodernit egon pölistelyt taas voivat olla vaikka kuinka laadukasta kirjallisuutta, mutta eivät ne silti minua henkilökohtaisesti puhuttele.

Yksinkertaistettuna kustantamot julkaisevat sitä, mikä myy, omakustantaja sitä, mille hänen sydämensä sykkii. Parhaimmillaan omakustanne voi uskoakseni haastaa kustantamojen kaupallisuuden ja muuttaa yleistä käsitystä hyvästä kirjallisuudesta. Itse toivon edes hieman haastavani suomalaisten kustantamoiden jämähtänyttä viihdekirjallisuuskäsitystä. Gabriel Korpi uudistaa dekkariperinnettä. Harvinaisemmat genret taas käytännössä elävät ainoastaan (isojen) kustantamojen ulkopuolella.

Kuukausipalkka kustannustoimitukseen?

Kuten sanottu, yhä useampi omakustantaja suhtautuu julkaisuprosessiin vakavasti ja käyttää ammattiapua. Yksi parhaista auttajista on tietysti kustannustoimittaja. Minulla on hyviä kokemuksia toimitusprosesseista ja koen niiden parantavan tekstiäni, mutta harkitsin silti kahteen kertaan kustannustoimituksen ostamista tulevalle kirjalleni.

Kustannustoimitus ei nimittäin todellakaan ole ilmaista. Saamieni tarjousten perusteella se maksaa n. 2€/1000 merkkiä, eli 300 000-merkkisen käsikirjoituksen kohdalla yhden kierroksen hinnaksi tulee n. 600€. Kustantamojen kautta julkaistavat teokset saavat yleensä useamman kerran palautetta (eroja kustantamojen välillä tietysti on), joten kustantamotasoisen toimituksen ostaminen käsikirjoitukselleni olisi ollut jo vähintään kuukausipalkan veroinen investointi. Kun omakustantajan myynti on lähempänä kymmeniä kuin satoja kappaleita (tuotto tyypillisesti 1-3€/kirja), ei rahoja kannata haaveilla saavansa myynnillä takaisin.

Kaikilla ei todellakaan ole varaa näin kalliiseen palveluun. Olen itsekin ollut tämän vuoden lapsen kanssa kotona eikä kotihoidontuki riitä edes asumis- ja elinkulujen kattamiseen. Pidetään mielessä, että omakustantamisessa on hienoa se, että kuka tahansa voi julkaista kirjan, myös vähävarainen. Kyseessä on tasa-arvoasia, sillä edelleen, kaikilla on oikeus saada äänensä kuuluviin.

Ei pidä myöskään unohtaa, etteivät kustannustoimittajat ripottele tekstiin taikapölyä. Jos teksti saa palautetta esimerkiksi hitaasta alusta, kirjoittajan on ihan itse keksittävä, kuinka vauhdittaa alkua. Kustannustoimitus ei takaa, että lopputulos on automaattisesti parempi kuin sellaisen kirjoittajan, joka ei palvelua osta. 

Ammattitoimittajat eivät myöskään ole ainoita, jotka voivat auttaa tekstin kanssa. Kirjoittajakaverit tai tarkkasilmäiset esilukijat voivat yhtä lailla auttaa viemään tekstiä eteenpäin. (Jopa joissain kohdin paremmin, jos tuntevat tekstin genren kustannustoimittajaa tarkemmin.)

Kustannustoimitus ei ole huono vaihtoehto – mutta ei pakollinenkaan

Itse päädyin lopulta panostamaan ammattiapuun. Jos haluaa kehittyä kirjoittajana tai tähtää suurempaan levitykseen kaupallisten teosten rinnalle, kustannustoimitus on järkevä vaihtoehto. Ammattilaisen silmät auttavat niin kokonaisuuden rakentamisessa kuin pienten yksityiskohtien viilaamisessakin. Vaikka kustannustoimituksen hinta voikin olla omakustantajalle kova, on ammattitaitoisen työn hinta kuitenkin perusteltu. (Monet kustannustoimittajat ovat myös pienyrittäjiä, heidän tukemisensa ei varmasti ole väärin!)

Jos tahtoo tulla otetuksi vakavasti, täytyy tunnustaa, että kirjallisuuden kriteerit ja konventiot ovat syntyneet syystä. Moni lukija odottaa niitä vaistomaisesti. Jos rikkoo sääntöjä, on ihan hyvä tiedostaa se. Vaikka tekeekin omaa juttua, siihen ei pidä rakastua niin, ettei osaa ottaa vastaan kehittävää, perusteltua kritiikkiä.

Tulevan kirjani kohdalla ei kuitenkaan puhuta kustantamotasoisesta prosessista. Olin valmis maksamaan säästöistäni vain yhden kierroksen. (Palautetta sain sitä ennen useammalta taholta.) Ammattitaitoinen lukukierros auttoi minua ehdottomasti viemään tekstiä askeleen eteenpäin. En tosin tiedä, huomaisiko lukija eroa toimittamattomaan tekstiin. Olisiko lukijalle väliä, että tekstissä on muutama adverbi enemmän tai jotkut sanat toistuvat?

Minulle itselleni on kuitenkin tärkeää kirjoittaa mahdollisimman hyvä teksti (mahdollisuuksien rajoissa). Ajattelin kustannustoimitusta myös investointina tulevaisuuteen. Jokainen kustannustoimittaja kiinnittää huomiota hieman eri asioihin, ja mitä useamman kanssa työskentelee, sen enemmän mahdollisuuksia on oppia erilaisia keinoja kielen sujuvoittamiseksi ja elävöittämiseksi. Niitä kun ei opita pilkkusääntöjä kertaamalla!

Jos kirjoittaa vakavasti, kustannustoimituksen ostaminen ei siis varmasti ole huono valinta. Kannustan käyttämään ammattiapua, jos siihen on mahdollisuus. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse olla tästä samaa mieltä. Omakustanteen julkaisemiseen liittyy vapaus, valtavirtaa vastaan uiminen ja pieni anarkia. Normien rikkominen on rakennettu sisään indiekirjaan. Siksi se saa mielestäni myös olla jotain muuta kuin mitä lukijat ovat tottuneet teoksilta odottamaan – eikä se silti ole yhtään vähemmän arvokas.

Kuinka kirja syntyy 18: Palautetta kustantamosta

Kesäkuussa sähköpostiini kilahti kustantamosta viisi sivua pitkä palauteliite. Hyvää kannatti odottaa - vaikka tiedossa on myös paljon editointia.

Rikkaruohoja riipimään!
(Nämä tosin näyttäytyvät minulle luonnon omana asetelmana, joten jättäisin ne rauhaan.) 

Laakson ja Aavan kässärin kanssa kaikki tuntuu tapahtuvan hi-taas-ti. Sain odotella kustantamon palautetta jonkin aikaa (mm. siksi, että olin juuri saamassa lapsen, ja kaikille osapuolille oli selvää, etten olisi heti alkuvuodesta tekstin kimpussa), joten ehdin aloittaa editoinnin jo omin päin. Tekstin alku kaipasi mielestäni lisää avaamista ja lisäsin sinne pari lukua. Keskikohdan rytmitys taas tuntui väärältä ja yritin sekä muutella lukujen järjestystä että tiivistää kerrontaa. Nyt, palautteen saatuani pääsen jatkamaan projektia ammattilaisen avustamana.

Ensin ne hyvät puolet. Sain ihanaa tsemppausta kustannustoimittajalta. Kokonaisuus on kommenttien mukaan valmis, hiottu ja loppuun asti harkittu. Teksti on jo tasalaatuista ja siitä näkee, että sitä on työstetty. Erityisesti tämä ilahdutti mieltäni:

On erityistä, että sekä juonessa, tyylissä että hahmoissa on onnistuttu näin hyvin.

Mutta sitten ne kehitettävät kohdat... Ainoa ja iso ongelma kustannustoimittajan mielestä on tällä hetkellä se, että Aava jää Laakson jalkoihin, eikä Aavan tapahtumien taustoja ole avattu riittävästi. Tämä on ongelma, jonka tunnistan ja tunnustan! Olen sen eteen tehnyt jo töitä aiemmissa versioissa, mutta selvästi se kaipaa lisää työstämistä. Sitten vain pitäisi keksiä, miten tekstiin tuodaan hienovaraisesti lisää taustoja ilman infodumppia. (Voi, kun voisikin vain lisätä jonkin faktalaatikon lukujen väliin...)

Tämän lisäksi tarkkasilmäinen lukija huomasi tekstistä muutamia epäjohdonmukaisuuksia ja epäloogisuuksia. Jotkut asiat jäivät lukijalle epäselviksi, vaikka ne olivat itselleni täysin selviä. Helmasyntini kirjoittajana on aina ollut selittää kaikki juurta jaksaen, ja nyt olin vältellyt selittämistä sitten hieman liikaakin. On aikamoista tasapainoilua kertoa riittävästi, ettei tekstiin jää aukkoja, mutta olla selittämättä liikaa, että lukijallekin jää pääteltävää!

Palautteesta jäi kaiken kaikkiaan tosi positiivinen fiilis. Kustannussopimusta minulla ei ole edelleenkään, mutta uskon, että tämän editointikierroksen jälkeen olen ainakin itse todella paljon tyytyväisempi tekstiin. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää ulkopuolinen palaute on. Enkä voisi olla enemmän kiitollinen siitä, että saan apua ammattilaiselta. Näin selkeää, pohtivaa ja tarkkanäköistä palautetta on harvoin tilaisuus saada. 

Tunnustan kuitenkin, että hieman ahdistaa se, kuinka kauan olen tämän tekstin kanssa jo paininut. Eikö tämä ikinä valmistu? Kirjoitusolosuhteetkaan eivät ole olleet aivan optimaaliset, olen kirjoittanut inhokkisäässäni helteen keskellä, kuumassa kaupunkikämpässä sillä aikaa, kun neljä kuukautta vanha pikkuneiti on ollut päiväunilla. (Ja voin kertoa, ettei sinne unille ikinä mennä ihan tuosta noin vaan. Puhumattakaan siitä, jos tutti tippuu suusta kesken unien - katastrofi.) 

Luotan vain siihen, että se mitä timanteista ja paineesta sanotaan pitää paikkansa. Uskon, että hyvät tarinat vaativat aikaa ja editointia. Lopulta haluan kuitenkin vain, että voin antaa tekstille kaiken, mitä minulla on sille annettavana, ja tälle tekstille löytyy vielä annettavaa.

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.
(Mutta kyllä tästä kirja tulee!)

Kuvaamataiton opettaja ja viisi muuta syytä palkata kustannustoimittaja

Omakustantaja tekee tunnetusti kaiken itse. Tällä kertaa hankin kuitenkin ammattiapua ennen tekstin julkaisua. 

Kun tein päätöksen toisesta omakustanteesta, päätin myös heti, että haluan itselleni tällä kertaa kustannustoimittajan. Omalle tekstilleen sokeutuu niin paljon, että toiset silmät ovat ehdottomasti tarpeen. Niinpä 30 jälkeen 30 kävi paitsi usealla esilukijalla, myös kustannustoimittajalla ennen julkaisua. Tässä kuusi omakohtaista esimerkkiä siitä, miten tekstistä tuli parempi ulkopuolisella avustuksella.

Autenttista kuvamateriaalia editointipaikalta

1. Liikemiehet sunnuntaina
Kun tekstiä muokkaa useita kertoja, jää eri kerroksista tekstiin välillä epäloogisuuksia. Niitä on itse vaikea huomata, koska aiemmat versiot kummittelevat mielessä. Niinpä esimerkiksi Elinan Pariisin-matkalla kiireiset liikemiehet parveilivat kadulla sunnuntaiaamuna. Alkuperäisessä versiossa museovierailu tapahtui arkiaamuna, mutta muuttui myöhemmin sunnuntaille (Miska-Tuulia oli tarkkana suunnittelijana tietenkin ottanut selvää, milloin Louvreen pääsi ilmaiseksi). 

2. Sekä tämä.
Kirjoittajalle muodostuu helposti maneereita, joita ei huomaa toistavansa. Huomasin itse rakastavani kursiivia, huutomerkkejä ja sekä-sanaa. Tuntuu, että poistin niitä joka sivulta.... Myös pronomini minä oli ollut kovasti suosiossa. (Jossain vaiheessa oli pakko haku-toiminnolla etsiä kaikkia minät ja poistaa ne, koska kehitin koko pronominia kohtaan valtavan vastareaktioallergian.)

3. Kuvaamataiton opettaja
Kuinka monta kirotusvirhettä mahtuu yhteen tekstiin? Ne taitavat olla kuin itikat, kun yhden listii, kohta jo toinen inisee korvan vieressä. Jälleen oma sokeus tuli todistettua. Olin lukenut tekstin n. ziljoona kertaa, ja siitä huolimatta en ollut kertaakaan huomannut, että Miska-Tuulian ammatti oli yhdessä kohtaa kuvaamataiTon opettaja. 

4. Pilkut
Tunnustan - vihaan suomen kielen pilkkusääntöjä. Anteeksi vain, niitä on liikaa. (Jos minä saisin päättää, suomessa noudatettaisiin ruotsin pilkkusääntöjä, eli että sääntöjä ei oikeastaan ole. Pilkkuja saa laitella silloin, kun siltä tuntuu.) 
Niinpä maksoin mielihyvin siitä, että ammattilainen laitteli pilkut kohdalleen puolestani, eikä minun tarvinnut selailla kielioppikirjaa. 

5. <3 Delete
Oma helmasyntini on selittää liikaa ja kirjoittaa liian pitkästi. Vaikka olen tässä kehittynyt, löytyi silti pari kohtaa, joita
kustannustoimittaja ehdotti poistettavaksi. Esimerkiksi parin luvun lopussa olin jatkanut tarinaa vielä, vaikka kaikki oli oikeastaan sanottu. Nämä pätkät lähtivät surutta roskakoriin ja tekstistä tuli napakampi.

Omakustantajalle tekstin lyheneminen on hyvä juttu myös siksi, että vähemmän sivuja=alempi myyntihinta.

6. Hetkinen, mitä äsken tapahtui?
Toisissa kohtaa teksti taas kirmasi eteenpäin sellaista vauhtia, että lukija kaipasi hengähdystaukoa. Joku asia taas oli jäänyt kokonaan selittämättä. Tällaisia kohtia on todella vaikea löytää itse, kun tapahtumien kulku on mielessä selvänä! Kuitenkin kun muokkasin tekstin ehdotusten mukaiseksi, tuli itsellenikin olo, että tekstistä tuli parempi. 

* * *

Joka tapauksessa tekstiä ei kannata yrittää tehdä yksin, koska siihen ei taida kukaan pystyä. Mitä aiemmin tekstin tekemiseen saa apua, sen monipuolisemmin palautetta saa esimerkiksi juonesta ja henkilöhahmoista. Omalla kohdallani esilukijat hoitivat tätä tonttia. Jos lähipiiristä löytyy innokkaita lukijoita, heitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää! Mitä enemmän palautetta, sen helpompi tekstiä on viedä eteenpäin. Eikä yhtään ehdotusta tietenkään ole pakko toteuttaa, jos se ei itsestä tunnu hyvältä.

Miksi sitten palkata ammattilainen, jos kavereistakin löytyy  lukijoita? Ammattilainen osaa antaa jäsennellympää palautetta ja monesti olennaisemmista asioista. Ammattilainen huomaa tekstistä asioita, joita amatööri ei, ja osaa lukea tekstin riittävän tiheällä kammalla läpi. (Toki jos tutuista löytyy auttamishaluisia ammattilaisia, mikäs sen parempi.) Ehkä jokin arvo on silläkin, että omakustanne on uskottavampi, kun sen valmistusvaiheessa apuna on ollut ammattilainen.

Kustannustoimittaja ei tietenkään tule halvaksi, mutta ajattelin itse, etteivät mitkään harrastukset ilmaisia ole. Toiset tuhlaavat rahansa golfharrastukseen (mikä on tietenkin ihan hyvä valinta, jos sattuu tykkäämään golfista). Kirjoittaminen ja omakustanteen tekeminen voi kuitenkin muuten olla (lähes) ilmaista. 

Suosittelen siis lämpimästi myös ammattiavun hankkimista, jos budjetti sen sallii!