Kirjahistoriani: Hilja Valtosen Hätävara

Löysin Hilja Valtosen Hätävaran aikoinaan lapsuuden kotini kirjahyllystä. Luin repalaisen kirjan useampaan kertaan, mutta viime vuosina olin jo täysin unohtanut Valtosen. Miltä tuntui palata entisen suosikin pariin ja kuinka 1930-luvulla kirjoitettu teksti toimii nykyhetkessä?

Hilja Valtonen palasi mieleeni, kun törmäsin hänestä tehtyyn sarjaan Yle Areenassa. Aloin kuunnella sitä eräänä sunnuntaina, kun lähdin lenkille. Tuli juostua vähän ylimääräistä, koska en yksinkertaisesti malttanut lopettaa kesken.

En ole ainoa, joka on unohtanut oman aikansa viihdetähden. Suosikkikirjailijasta ei löydy dokumentteja, joten siksi Yle Areenan sarja on todellinen kulttuuriteko! Sarja on muutenkin hienosti tehty ja yhdistää arkistomateriaaleja sekä haastatteluja. Rempseä, savolaismurretta puhuva Valtonen pääsee itsekin ääneen. Samalla puhutaan lempiaiheestani eli viihteen aliarvostuksesta.

Kotiseudulla lomaillessa etsin vintiltä taas entisen lempikirjani. Aloin lukea sitä innolla, mutta myös jännittyneenä. Entä jos pettyisin? Pian huomasin, ettei siitä tarvinnut olla huolissaan.

Punapäinen Vappu on suorasanainen sankaritar, joka ei jää odottelemaan miesten hyväksyntää. Kirjassa seurataan hänen elämäänsä kolmessa eri ajassa: koulussa, nuorena pankkivirkailijana ja kolmen lapsen äitinä. Mukana kulkevat elämän miehet Timo ja Jali.

Sujuva teksti vie yhä mukanaan. Romanssi saa sukat pyörimään lukijan jaloissa, juonenkäänteet viihdyttävät ja dialogi on niin nasevaa ja napakkaa, että harvoin pääsee vastaavaa lukemaan.

Kirjassa näkyy tietenkin, että se on kirjoitettu 30-luvulla. Naisen on esimerkiksi tähdättävä avioliittoon, mutta Valtonen kyseenalaistaa herkullisesti naisen aseman ja käsityksen siitä, ettei nainen pärjää taloudellisesti ilman miestä. Ainoastaan kolmannessa aikatasossa jouduin hieman nieleskelemään miespäähenkilön myrkyllisen käytöksen edessä. Jollain tavalla hienoa on kuitenkin, miten Valtonen kuvaa avioliittoa yhtä aikaa inhorealistisesti ja romanttisesti.

Voin siis edelleen suositella tätä teosta romanttisen viihteen ystäville pienellä varauksella. Omasta mielestäni ajan patina vain lisää kirjan maailman viehätysvoimaa. Taitavan kirjoittajan teksti toimii siis vielä vuosikymmeniä myöhemminkin.

Vuoden 2020 parhaat kirjat

On tullut jälleen aika paljastaa vuoden parhaat lukuelämykseni. Poimi tästä lukuvinkit joululomalle tai ensi vuoteen!

Vuosi 2020 on ollut erikoinen lukuvuosi. En ole ollut päivääkään töissä ja perinteinen työmatkalukemiseni on jäänyt. Vauva taas on pitänyt huolta siitä, ettei päiväohjelmassa ole ollut turhaa vapaa-aikaa viikonloppuisinkaan. Ison osan tämän vuoden kirjoista olen lukenut yöllä unettomina hetkinä. (Tätä en suosittele kenellekään, koska uni ei takuulla tule kesken hyvän kirjan.) Oman mausteensa vuoteen on tuonut myös korona, jonka takia kirjaston käyttö on ollut rajattua.

Poikkeusolot näkyvät lukemisissani erityisesti siinä, että olen lukenut enemmän e-kirjoja kuin koskaan aiemmin. Kaikesta huolimatta olen tähän mennessä lukenut 102 kirjaa, eli hyvin saman verran kuin aiempinakin vuosina. Hyviä kirjoja on ollut paljon enemmän kuin yhteen postaukseen mahtuu. Ehdokkaat, kategoriat, arviointikriteerit ja voittajat olen valinnut omavaltaisesti omien mieltymysteni mukaan. 

KIRJOITUSOPPAAT 
Taisin tänä vuonna lukea ainoastaan kaksi kirjoitusopasta, mutta ne olivat molemmat erinomaisia ja ansaitsevat maininnan. 

Anneli Kanto: Kirjoittamassa
Kanto ei kaunistele, mutta kannustaa. Harvinaisen rehellistä ja suoraa puhetta kirja-alasta ja kirjoittamisesta, mutta myös paljon konkreettisia neuvoja ja vinkkejä esimerkiksi apurahan hakemiseen, kouluvierailulle tai haastatteluun.

Koko arvioni kirjasta löydät Indieklubin blogista.

Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?
Tekstikokokoelma, joka tarkastelee kirjoittamista monesta eri suunnasta. Erityisen mielenkiintoista olivat taiteilijatreffikokeilut, kirjoittaminen vapaaehtoistyönä ja erään pöytälaatikkoon jääneen käsikirjoituksen tarina.

Lisää teoksesta voit lukea blogitekstistäni.

INDIE
Tänä vuonna syntynyt Indieklubi sai minut tutustumaan entistä enemmän Suomessa julkaistuun indiekirjallisuuteen. Suosittelen muitakin kokeilemaan! Jos epäilet, voiko indiekirjallisuus olla laadukasta, kannattaa aloittaa esimerkiksi tästä:

Anna Kaija & S. A. Keränen: Rajatut
Anna Kaijan novelleissa pääset seikkailemaan lohikäärmeiden Suomeen ja taikatyttöjen kouluun. Erityisesti lohikäärme-Suomen loppu iski täysillä!

S.A. Keräsen Kuoleman kysymys -pienoisromaani laittaa kuolemanenkelin vaikean tehtävän eteen. Suuressa onnettomuudessa on korjattavana entisen rakastetun sielu. Tapahtumien taustalla on Kanarian lento-onnettomuus, jonka yksityiskohdat Keränen ujuttaa varsin taitavasti tekstin lomaan. Jännittävä, hytisyttävä ja hauska!

SARJAKUVA
Tästä kategoriasta löytyy listaltani vain yksi ehdokas, mutta se onkin sitä kiinnostavampi.

Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki
Yhden puutalokorttelin historiaa jääkaudesta tähän päivään. Omaelämäkerrallisessa tarinassa Takalon elämä kietoutuu yhteen Annikin puutalokorttelin kanssa. Tampereen historian kuvaus on tarkkaa, mutta kaukana kuivasta. Tarinan kuljetus kuvan kanssa on taitolaji!

Sai innostumaan sarjakuvista – niitä on lisätty ensi vuoden lukulistalle.

SPEFI

Alastair Reynolds: Ikirouta
Mesmeroiva tarina aikamatkustelusta. Epätyypillinen Reynolds monellakin tapaa: lyhyt teos, eikä avaruudessa seikkailla ollenkaan. Napakka tarina heittää Reynoldsille tuttuun tyyliin keskelle tapahtumia ja aikamatkustelun kierrokset heittävät pään pyörälle. Panoksena luonnollisesti maailman tulevaisuus.

Bonus: Suomi mainittu!

TIETO/NONFIKTIO

Noora Jokinen: Aikuinen nainen ratissa
Tämä pitäisi jokaisen ajamista jännittävän naisen lukea! Noora Jokinen hankkii ajokortin keski-ikäisenä eronneena äitinä ja opettelee ajamaan sekä huoltamaan autoa. Tarinan keskellä on tietoiskuja autoilusta ja Jokinen pohtii autoilua myös yhteiskunnan ja ilmaston näkökulmista. Ehkäpä naiset uskaltaisivat ajaa enemmän ja tekisivät vähemmän virheitä, jos koko maailma ei uskottelisi, että naiskuskit ovat huonoja? (Naiskuskeillehan sattuu itse asiassa tutkitusti vähemmän onnettomuuksia.)

YA/ LAPSET JA NUORET
Tähän kategoriaan osuu aika moni viime vuonna lukemani kirja. Laadukasta lasten ja nuorten kirjallisuutta julkaistaan tällä hetkellä todella paljon.

Anne-Maija Aalto: Korento
Satomin ystävä Mai lähtee nymfiksi. Satomin on päätettävä, taisteleeko hän vapauden puolesta kuten äitinsä. Kannattaako ulkokansalaisen toivoa? Voiko yksi ihminen pelastaa enemmän kuin itsensä? Tummatunnelmainen, mutta kauniskielinen dystopia. 

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset
Morriganin on määrä kuolla, kun hän täyttää 11. Sen sijaan häntä saavutaankin noutamaan Nevermooriin, jossa hän pääsee osallistumaan erikoiseen kykyjenetsintäkilpailuun. Mutta mikä onkaan Morriganin kyky?

Nevermoorin maailmassa koin hieman samanlaista värisyttävää taikaa kuin Harry Pottereiden kanssa aikoinaan. Maailma on rikas, sadunomainen ja mitä vain voi tulla vastaan... Myös jatko-osa kannattaa lukea!

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Starr on ainoa todistaja, kun poliisi ampuu hänen aseettoman, tummaihoisen ystävänsä. Starrin on päätettävä, kuinka kovalla äänellä hän kertoo totuuden, joka voi vahingoittaa häntä ja hänen perhettään.

Ahmittava, mutta myös sydäntä särkevä kirja. Teiniromaani romansseineen, mutta myös yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Tekstin maailma ei ole mustavalkoinen, vaikka rodusta puhutaankin.

VIIHDE
Vaikea vuosi vaati viihdettä lukulistalle, joten tässäkin kategoriassa ehdokkaita oli monta. Yhtään täysosumaa ei tälle vuodelle kuitenkaan osunut. 

Mhairi McFarlane: Mitä jos en löydä sinua koskaan 
Kun pitkä parisuhde päättyy, Laurie päätyy teeskenneltyyn suhteeseen. Arvata voi, millaisia ongelmia tästä seuraa. 

Tämä ei ole paras teos McFarlanen tuotannosta, vaikka viihdyttävä onkin. Tässä on vähän liikaa kaikkea minun makuuni, eikä McFarlane saa seksismi-teemasta ihan kaikkea irti. Eron aiheuttamat tuntemukset erittäin samaistuttavia ja lopun suudelmassa on mielettömästi sähköä! 

Marian Keyes: Tarinan toinen puoli 
Gemman isä lähtee, Lily potee syyllisyyttä varastetusta miehestä ja Jojo on julkistamassa salasuhdetta naimisissa olevan miehen kanssa. Näiden kahden kirjailijan ja agentin tarinat kietoutuvat myös toisiinsa. Sujuvaa ja nopeasti luettavaa tekstiä, varsinkin jos ei anna joidenkin ärsyttävien yleistysten häiritä itseään. 

MUU KIRJALLISUUS

Marisha Rasi-Koskinen: REC
Luk, Col ja mystinen kaksoisveli Nik. Tarina tarinoista, kuvista ja monesta muusta. REC on hämmentävän helppolukuinen ollakseen niin monitasoinen. Huikea, mystinen, outo teos, joka imaisee mukaansa, vaikkei koko aikana ole ihan varma siitä, mitä on lukemassa. Lue kuten haluat, valmiita vastauksia et saa. Tällainen teos voisi helposti olla tekotaiteellinen, mutta Rasi-Koskinen onnistuu pitämään tekstin aitona.

Suvi Vaarla: Westend
90-luvun lama kuulostaa ankealta aiheelta, mutta Vaarla löytää myös kauneutta ja myötätuntoa kerrontaansa. Miksihän lamasta muuten on niin vähän kirjoja, vaikka ainekset draamaan ovat valmiina?

* * *
Kuten aina, otan lukuvinkkejä vastaan. Paljasta siis lempparikirjasi tältä vuodelta!

Vuoden 2019 parhaat kirjat

Vuosi 2019 oli mielestäni hyvä lukuvuosi, sillä olen tähän mennessä lukenut 100 kirjaa. Kokosin niistä parhaat lukuvinkit joululomalle!

Spefi:
Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni
Kertakaikkisen upea, eeppinen kertomus druidi Catista, joka kantaa syyllisyyttä siskonsa kuolemasta. Kelttiläiseen mytologiaan pohjautuva maailma on kiehtova, Cat monitahtoinen hahmo ja tarina jää pyörimään mieleen. Alatalon paras romaani!

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (Finlandia junior 2019)
Monitasoinen kertomus ajasta ja muistoista alkaa, kun kaivoskaupungin Emilia joutuu matkalle omaan historiaansa. Voi herättää yllättävää kiinnostusta fysiikkaa kohtaan, sillä aivan kaikki kohdat eivät ole sitä helpointa tekstiä. Siitä huolimatta sujuvasti etenevä ja mukaansatempaava tarina.

Aikuisten fiktio 
Pajtim Statovci: Bolla (Finlandia 2019)
Karun kaunis tarina erilleen joutuvista rakastavaisista. Vaikka päähenkilöt ja tapahtumat eivät ole kovin miellyttäviä, on kieli kaunista ja soljuvaa. Ei Statovcista turhaan puhuta kansainvälisen luokan kirjailijana.

Antti Rönkä: Jalat ilmassa
Koskettava kuvaus koulukiusaamisen jättämistä jäljistä. Tekstinä ei täydellinen, mutta täynnä tunnetta ja rehellisyyttä. 

Non-fiktio:
Chimamanda Ngozi Adichie: Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifesti
Kun kirjailijan ystävä kysyi, miten kasvattaa tyttärestä feministi, Chimamanda Ngozi Adichie vastasi näillä 15 ehdotuksella. Tämä pitäisi lukea kaikkien, myös niiden, jotka eivät ole tulossa äidiksi tai pidä feminismiä tarpeellisena. 

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Kekkonen kirjoittaa omakohtaisesti siitä, millaista on tulla äidiksi, elää äitinä ja menettää lapsi keskenmenossa. Teksti kuvaa rehellisesti niin hyviä kuin huonoja puolia äitiydessä. Tällaisia kirjoja ei ole montaa!

Viihde:
Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
Tor on julkaissut parikymppisenä menestysteoksen ja kiertää edelleen ympäri maata sen tuoman julkisuuden varjolla. Sometähti elää täydellistä elämää, paitsi ettei eläkään. Hajoavan parisuhteen kuvaus on raastavan todellista. Bournella on käsittämätön kyky kirjoittaa yhtä aikaa sekä hauskasti että vakavasti aikamme ilmiöistä.

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua
Kolmekymppisen Georginan elämä on tuuliajolla, kun hän saa työpaikan ravintolasta, jonka omistaa hänen lukioaikainen poikaystävänsä.
Ei paras kirja McFarlanen tuotannossa, mutta silti sujuvaa, sukkia jaloissa pyörittelevää romanttista viihdettä. McFarlanella on tapana ottaa hauskuutuksen taakse myös jokin vakavampi teema, ja tässä kirjassa se on #metoo.

YA: 
Holly Bourne: Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja Mitä tytön täytyy tehdä?
Trilogiassa ystävyyskolmikolla on jokaisella oma kirjansa. Erityisen onnistunut on ensimmäinen, jossa Evie kamppailee OCD:n kanssa, sekä kolmas, jossa Lottie aloittaa seksismin vastaisen feministisen kampanjan. Bourne tuo vakavat aiheet kirjoihin luontevasti ja herättää ajattelemaan samalla kun naurattaa vedet silmistä.


Kirjoitusoppaat:
Jessica Brody: Save the Cat! Writes a Novel. The Last Book on Novel Writing You'll Ever Need.
Noh, ei tämä ehkä ihan viimeinen lukemani kirjoitusopas ole, eikä välttämättä paraskaan. Tyyli on amerikkalaisen yksinkertaistettu ja saa uskomaan, että kuka tahansa pystyy kirjoittamaan kirjan annetun kaavan avulla. Kieltämättä kaavasta on ollut hyötyä. 

Runot:
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Häpeän tunnustaa, mutta ainoa vuoden aikana lukemani runoteos! Mutta tämä oli sitäkin mahtavampi lukuelämys. Kuvaus naistaiteilijuudesta, rakkaudesta ja rikkinäisestä liitosta tulee iholle, vaikkei omaa henkilökohtaista tarttumapintaa olekaan.

Klassikot:
Voltaire: Candide
Tarina hieman yksinkertaisesta nuoresta miehestä, joka joutuu uskomattomiin seikkailuihin onnea ja optimismia tavoitellessaan. Teos on julkaistu jo 1700-luvulla, mutta on edelleen hämmästyttävän ajankohtainen. Huumori saa nauramaan ääneen ja kirjasta löytyy paljon ajateltavaa.

Katri Siskon kuukauden kirjavinkki: The Bone Clocks

Videolla David Mitchell kertoo, miksi tämä kirja kannattaisi kuunnella äänikirjana, ja kertoo myös hieman kirjan rakenteesta.

Kun näin tämän kirjan kannen, ei minulla ollut vaihtoehtoja. Tiiliskivi oli pakko viedä kotiin, vaikka tiesin, ettei minulla kyllä ihan oikeasti olisi nyt aikaa lukea 600-sivuista järkälettä englanniksi. 

David Mitchell on ollut suosikkikirjailijani siitä lähtien, kun luin Black Swan Greenin. Pidin todella paljon jo Pilvikartastosta (ehdottomasti luettava kirjana, vaikka elokuvakin on loppua lukuun ottamatta ihan ok), ja Jacob de Zoetin tuhat syksyä oli myös lukukokemus, joka jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. 

Alkuun tuntui, etten päässyt kirjassa eteenpäin, mutta kun Mitchell imaisee mukaansa, ei paluuta ole. Mitchell osaa koukuttaa lukijansa täydellisesti. The Bone Clocks muistuttaa siinä mielessä Pilvikartastoa, että siinäkin liikutaan eri ajoissa eri kertojan silmin, vaikka kerrotaankin tavallaan samaa tarinaa. 

Yritin miettiä, miksi Mitchell on niin loistava. Yksi syy on se, että hänen henkilönsä ovat eläviä. Mitchellin sankarit ovat kaukana täydellisyydestä, ja tämänkin kirjan teemaksi nousee syyllisyys teoistamme. Kirjaa lukiessa ei voi olla itsekin kokematta riipaisevaa tunnetta siitä, ettei itse ole tehnyt enemmän...  

Tämän lisäksi Mitchell tavoittaa loistavasti jokaisen vuosikymmenen hengen, 90-luvun nousukauden ylimielisyyden, 2000-luvun oikeutusta hakevan kahtiajakautuneisuuden, 2010-luvun julkisen itsekeskeisyyden. Vaikka kyseessä on jonkinasteinen fantasiateos, ei tässä kirjassa leikitellä lopulta mielikuvitusmaailmoilla, vaan kuvataan tätä meidän omaamme kivuliaan osuvasti. Kirjassa on kyse ihmisyydestä, siitä mitä me pohjimmiltamme olemme, ja miten vähän ja paljon me omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa rakkaidemme ja maailman kohtaloon.

Vaikka kirjan maailmankuva on monin paikoin pessimistinen, on Mitchellin kirjoissa aina toivoa, jotain lämmintä, uskoa tulevaisuuteen. Ja kuten aina Mitchellin lukemisen jälkeen - teos pyörii yhä mielessä. Mitchellin kirjat eivät koskaan lopu viimeiselle sivulle. Siksi onkin sopivaa, että kirjan viimeinen lause on:

For one voyage to begin, another voyage must come to an end, sort of.