Kuinka kirjoittaa vauvavuonna

Vauvavuosi ja kirjoittaminen eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta eivät välttämättä mahdotonkaan. Jos mietit, kuinka se voisi toimia, tässä omat vinkkini! (Noudata omalla vastuulla.)

1) Tauko tekee hyvää

En aio valehdella - uusi perheenjäsen vie paljon aikaa, energiaa ja ajatuksia. Omalla kohdallani jopa enemmän kuin osasin ajatella, vaikka kuvitelmani vauvavuodesta eivät kovin ruusuiset olleetkaan. Voi siis olla hyvä jättää kirjoittaminen joksikin aikaa tauolle heti vauvan syntymän jälkeen. 

Tiedän, että ajatus tauosta on lähes mahdoton tunnolliselle ja intohimoiselle kirjoittajalle! On kuitenkin hyvä muistaa, että tauko tekee hyvää. Ajatukset hautuvat, mielikuvitusenergia latautuu, uusia ideoita syntyy. Kirjoittaminen ei katoa minnekään. 

2) Ei tiukkoja aikatauluja

Vauvan kanssa vaiheet vaihtuvat nopeasti. Vaikka tällä viikolla vauva nukkuu alkuyöstä useamman tunnin putkeen, voi olla, että seuraavalla viikolla hän heräilee vartin välein. Kiinteiden aloittaminen, liikkumaan oppiminen tai hampaiden tuleminen saavat päivärytmin hetkessä heittämään häränpyllyä.

Suosittelen siis unohtamaan aikataulut. On turhaa aiheuttaa itselleen stressiä siitä, ettei pysy suunnitelmissa, kun aikataulut eivät kuitenkaan ole omissa käsissä.

3) Älä vertaa itseäsi muihin

Kyllä, jotkut kirjoittavat väitöskirjaa, matkustavat maailman ympäri ja juoksevat maratoneja vauva kainalossa. Ei, sinun ei tarvitse olla niitä vanhempia. 

Sinun tahtisi on sinun tahtisi. Useimpien kohdalla perheenlisäys hidastaa harrastustahtia huomattavasti. Myrkyllisintä mitä voit tehdä, on alkaa verrata itseäsi muihin tai lapsettomaan itseesi. 

Iloitse ennemmin joka kerta, kun saat jotain tehtyä.

4) Muista, että työ voi viedä etuutesi

Jos olet äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla, työskentely vie Kelan myöntämät etuutesi. Ei siis kannata kirjoittaa julkaistavia tekstejä, jotka voitaisiin tulkita työksi! Ideointi ei sentään ole kiellettyä, ja sunnuntaisin saa työskennellä vapaasti. 

Hoitorahaan työskentely ei vaikuta. Hoitorahakauden alkaessa vauva on jo isompi ja päivissä alkaa olla rytmiä, joten työskentelykin sujuu silloin muutenkin paremmin.

5) Hyödynnä päiväuniaika

Onneksi vauvat nukkuvat paljon (miten helposti, on sitten eri asia). Siinä vaiheessa, kun päivissä alkaa olla rytmiä, voi oman kirjoittamisen siirtää päiväuniaikaan. 

Voin kertoa, että itsekuria tarvitaan. Koko aamupäivä lentäviä lusikoita, pukemiskiukkua ja vaipanvaihtoa, ja kun vauva viimein nukkuu, pitäisikin jaksaa keskittyä täysillä. Kokeile pomodoro-menetelmää, jos ajatukset harhailevat!

6) Etsi kirjoitusaikaa sieltä, missä sitä on

Olen onnekas, koska vauvani ei ole yhtä aamuvirkku kuin minä. Kirjoitin siis usein aamuisin ennen kuin vauva heräsi. Iltavirkku puolestaan voi löytää kirjoitusaikaa alkuillasta, koska monet vauvat menevät aikaisin nukkumaan.

Ehkä et aloitakaan uutta sarjaa tai pidät somevapaan päivän? Ajankäyttö on osittain myös valintoja.

7) Hanki lastenhoitoapua

Oma vauvavuoteni sijoittui korona-aikaan, joten lastenhoitoapua ei juuri ollut tarjolla. Vuorottelu toisen vanhemman kanssa antoi kuitenkin välillä mahdollisuuden viettää omaa aikaa. 

8) Ole luova

Kun vauva nukkui kantoliinassa, minä kirjoitin. Vaunulenkkien aikana pyörittelin mielessäni juonenkäänteitä.

Arjesta voi löytää useita pieniä luovia hetkiä, jos käyttää mielikuvitusta.

9) Muista levätä

Vauvavuosi on useimmille väsyttävää aikaa. Sekä vauvalla että vanhemmalla on paljon uutta opittavaa, ja yöt voivat olla pitkäänkin katkonaisia. Minulle heräily aiheutti unihäiriön, joka jatkui vielä pitkään senkin jälkeen, kun vauva oppi nukkumaan yönsä. 

Aina ei voi olla tehokas. Joskus on priorisoitava uni, lepääminen ja rentoutuminen. Ei kirjoittaminen väsyneellä päällä joka tapauksessa onnistu. 

10) Muista, ettei vauvavuosi kestä ikuisesti

Vaikeina päivinä tuntui, ettei vauvavuosi lopu i-ki-nä. Oli turhauttavaa, kun omaa aikaa ei ollut, mitään ei saanut aikaiseksi ja kaikki aika meni vauvan hyssyttelyyn, ruokailuista hermoilemiseen tai tiedon etsimiseen, kun pieni ihminen oli taas heittänyt eteen uuden haasteen.

Lopulta vauvavuosi oli sitten kuitenkin nopeammin ohi kuin olin ajatellut - tai olisin edes halunnut. Elämä jatkuu todistettavasti sen jälkeenkin, joten tärkeintä on muistaa nauttia ohikiitävistä päivistä. Kaikkea muuta ehtii myöhemminkin, mutta vauva on vauva vain kerran. 

Kuinka kirja syntyy 9: Tauot, etäisyys ja ero

Tekstin ja kirjoittajan suhde on pitkä. On luonnollista, että pitkässä suhteessa välillä kyllästyttää ja kaipaa omaa aikaa. Mutta mistä tietää, milloin on oikea aika ottaa ero tai etäisyyttä, milloin taas pitäisi työstää suhdetta (tai tekstiä)?

Mistä tietää, milloin on hyvä hetki ottaa vähän taukoa? 
Monet kirjoittavat puhuvat siitä, että on vaikea saada itsensä töihin. Tekstin valmistuminen vaatiikin tietyn määrän itsekuria ja säännöllisyyttä. Välillä on vain kirjoitettava, vaikkei nyt niin huvittaisi. Monen viikon tauot etäännyttävät tekstistä aina, ja se voi olla haitallista.

Mutta välillä on ihan perusteltua ottaa tekstistä pientä lomaa. Hyviä merkkejä ovat esimerkiksi:
- Teksti ällöttää ja oksettaa, ei huvita edes avata tiedostoa.
- Jokainen lause tekstissä maistuu pahvilta, kliseiltä ja puurolta.
- Muokkaaminen on lähinnä sitä, että siirtää pilkun paikan, ja sitten siirtää sen takaisin. 
- Henkilö/kohtaus/dialogi/koko teksti tuntuu väärälle, mutta ei sitä oikein osaa korjatakaan. 
- Turhauttaa. Paljon.

Silloin oikea toimenpide on yleensä etäisyys. On luonnonlaki, että omalle tekstilleen sokeutuu. Virheetkin huomaa helpommin välimatkan päästä.

Minun on yleensä hyvin vaikea saada itseni uskomaan tähän. Työmoraalini on niin korkea, etten osaa irrottautua tekstistä. Olen kärsimätön ja minusta tuntuu, että teksti pitäisi saada valmiiksi tässähetinyt. Jos tekstistä ottaa taukoa, sehän ei edisty, eli ei valmistu? Todellisuudessa parin viikon tauon jälkeen teksti voisi tuorein silmin edistyä suurin harppauksin, eikä sellaisin pienin nykäyksin, joita tekee silloin, kun tekstiä vääntää väkisin.

Entä kuinka palata takaisin yhteen? Miten rakastua tekstiinsä uudelleen?

Tauon jälkeen teksti on hyvä lukea kokonaisuutena. Monesti toimimattomien kohtausten/henkilöiden/dialogien taustalla on toimimaton kokonaisuus, eli kohtaus/henkilö/dialogi on väärässä paikassa, tarpeeton tai sitä lähestyy väärästä kulmasta.

Vanha neuvo on lukea teksti kuin joku toinen olisi kirjoittanut sen. Jep, onnea vaan yritykselle... En ole tässä kovinkaan hyvä, mutta olen keksinyt pari konstia, joilla hieman helpottaa etäisyyden saamista. Yksi tapa saada uudet silmät on yksinkertaisesti vaihtaa fonttia. (Kuulostaa uskomattomalta, mutta toimii lähes aina.)

Viime aikoina olen harrastanut myös tekstini lukemista e-kirjana. Olen muuntanut tekstin Calibren avulla e-kirjaksi ja lukenut sitä työmatkalla aivan kuten mitä tahansa kirjaa. Plussaa on, ettei tekstiä voi silloin muokata, vaikka kiusaus olisi, mutta sähköisiä kirjanmerkkejä on kuitenkin helppo lisätä kohtiin, joissa tulee mieleen parannuksia ja ideoita. Mutta liikaa muistiinpanoja ei missään nimessä kannata tehdä, vaan keskittyä nimenomaan lukemiseen ja siihen fiilikseen, jonka teksti herättää. 

Tekstin ensimmäisten versioiden kohdalla voi auttaa, että tekee jälleen lisää taustatutkimusta. Joskus jonkin pienenkin yksityiskohdan lisääminen voi tuoda hurjasti lisää tekstin maailmaan. Oivallukset ruokkivat oivalluksia, joten lumipallo lähtee herkästi kasvamaan.

Joskus kun iloa on vaikea löytää, katson jonkin saman genren elokuvan tai luen saman genren kirjan. Toisin sanoen muistutan itseäni siitä, miksi niin kovin alun perin ihastuin genreeni ja miksi haluan sitä kirjoittaa. Toisin sanoen yritän päästä takaisin tekstin maailmaan kiertotietä. (Tämän lähestymistavan ilmeinen ongelma on, että liian hyvät esikuvat saavat oman tekstin tuntumaan entistäkin surkeammalta.) 

Yksi parhaista keinoista saada uusia näkökulmia on pyytää niitä muilta. Palaute auttaa tekstiä harppauksin eteenpäin, mutta hyvien palautteen antajien haaliminen on ainakin itselleni ollut suuri haaste. Kirjoittamisen opinnot ovat olleet kultaa kalliimmat. 

Kannattaa myös muistaa, että onnistunut rakkaussuhde tekstiin päättyy aina lopulta eroon. Mitään tekstiä ei ole järkeä hioa loputtomasti, vaan jossain vaiheessa täytyy tekstistä osata päästää irti ja vapauttaa pää seuraaville teksteille. Kirjoittajan on siis oltava aikamoinen sarjarakastuja.

Mistä sitten tietää, että teksti on valmis? Tai että on itse valmis päästämään irti tekstistään? Sitä pohdin seuraavaksi.

P.S. Jos jollain on käytössään hyviä konsteja etäisyyden luomiseen, otan erittäin mielelläni vastaan. 

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.