Kirjamessut 2021

Ihmisiä! Kirjoja! Kirjapuhetta! Tänä vuonna Helsingin kirjamessut järjestettiin jälleen fyysisesti Messukeskuksessa ja kirjaihmiset pääsivät pitkästä aikaa tapaamaan toisiaan.

Osallistuin messuille saadulla somepassilla. 

Jouduin hieman odottelemaan messuille pääsemistä. Messutungos ei houkutellut pienen lapsen kanssa ja perjantai ja lauantai vierähtivät läsnäolopakollisten opintojen parissa. Kun sitten viimein sunnuntaina seisoin portaiden yläpäässä katselemassa ihmisvilinää ja notkuvia kirjapöytiä, oli tunne lähinnä epätodellinen. Täällä taas! 

Moni tuntui messujen viimeisenä päivänä jo jääneen kotiin, sillä liikkuminen oli aiempia vuosia väljempää. Kävijöitä ei ollut muutenkaan aivan samalla tapaa kuin aiempina vuosina. (Yle uutisoi jopa kärjekkäästi, että messujen kävijämäärä romahti, vaikka kävijöitä oli kuitenkin 50 000! Olisi ollut melko erikoista, jos tänä vuonna olisi tullut kävijäennätys.)

Pitkän sosiaalisen eristäytymisen jälkeen ymmärsin viimeinkin, miten erinomainen tilaisuus messut ovat kollegojen tapaamiseen. Käytinkin hyväkseni tilaisuuden ja tapasin muutamia somesta tuttuja kirjailijakollegoita. Osan kanssa vaihdoin ajatuksia, toiset taas näin lavalla.

Dess Terentjeva kertoi Kallio-lavalla kirjastaan Ihana.
Hän kertoi mm. jatkavansa työtään toiseuden ja vähemmistöjen kuvaajana.

Olen aiempina vuosina seurannut aktiivisesti messujen ohjelmaa. Ihmisvilinä vei kuitenkin täysin keskittymiskykyni ja suunnittelemani ohjelma unohtui saman tien. Esplanadi-lavan vanhemmuutta käsittelevät keskustelut jäivät ja keskityin lapsivapaaseen. (Vanhemman näkökulmasta kiinnitin kyllä huomiota siihen, että lapsille ja nuorille oli tarjolla paljon kaikenlaista ohjelmaa. Tulevina vuosina aionkin osallistua messuille jälkikasvun kanssa.)

Sunnuntain ohjelma ei myöskään ollut minun mielestäni erityisen mielenkiintoinen. Vaikutti siltä, että tarjolla oli aiempaa enemmän yksittäisten kirjojen esittelyjä ja vähemmän yleistä kirjallisuuskeskustelua.  

Janina Orlov, Koko Hubara ja Malin Kivelä keskustelivat kääntämisestä
ja siitä, kuka saa kääntää kenen tekstejä.

Moni kiinnostava ohjelmanumero jäi toki näkemättä jo aiempina päivinä. Onneksi osa keskusteluista löytyy verkosta. Tulenkin marraskuun aikana vielä useamman kerran palaamaan kirjamessujen ohjelmaan. Verkko-ohjelma onkin tämän vuoden ehdottomasti paras uudistus!

Jotain hyvää siis seurasi viime vuoden verkkomessuistakin. Onneksi kuitenkin palattiin fyysisiin messuihin. Viime vuoden kaupallisuuden jälkeen oli ihanaa, kun paikalla oli kirjakansa koko kirjossaan, pienkustantamot, omakustanteet ja antikvariaatit. 

Kirjoja ei pitänyt ostaa, mutta en voinut vastustaa Nysalor-kustantamon omistajan Matti Järvisen pitämää myyntipuhetta. Niinpä laukkuuni päätyi Eve Lumerton Unitytöt, joka käsittelee mm. aseksuaalisuutta ja erityisherkkyyttä. 

Messutuliaisia

Messujen jälkeen olin aivan poikki. Huomasi, ettei pitkään aikaan ole tullut ihmiskontakteja! Oli kuitenkin aivan ihanaa pitkästä aikaa nähdä kirjailijoita, kirjojen ystäviä ja kuunnella kirjapuhetta. Messuilla on aina vaikea uskoa, että kirja-ala olisi jotenkin vaikeuksissa. Tänäkin vuonna Messukeskus oli täynnä innostusta, energiaa ja kiinnostavia uutuuksia.

30-trilogian päätösosa tulee - omakustanteena tietenkin!

Iloisia uutisia - 30 ennen 30 ja 30 jälkeen 30 saavat isosiskon! Samalla Elinan elämää seuraava kirjasarja täydentyy trilogiaksi. Mitä on luvassa ja miksi päädyin jälleen omakustanteeseen?

 

Kun 30 jälkeen 30 ilmestyi, kuvittelin Elinan tarinan tulleen päätökseen. Olin väsynyt pitkästä projektista, kirjoittaminen ei kiinnostanut ollenkaan ja tulin vielä pian julkaisun jälkeen raskaaksi. Kun työkaverini sitten vauvauutiset kuultuaan kysyi, ilmestyykö seuraavaksi Elinan vauvakirja, ensimmäinen ajatukseni oli "no ei tod!"

Äitiyslomalla ajatus Elinan vauvakirjasta palasi kuitenkin mieleeni. Vaunuja työnnellessäni kurkkasin varovaisesti Elinan maailmaan ja pohdin, mitähän siellä onnellisen lopun jälkeen tapahtuu. Eräänä aamuyönä vauvani jälleen valvottaessa kirjasin ylös tarinan rungon. 

Ajattelin, että kirjoittaisin tarinan valmiiksi joskus paljon myöhemmin, mutta Elina ei tapansa mukaan suostunut odottelemaan pöytälaatikossa. Vauvan nukkuessa aamu-unia parvekkeella minä aloin kirjoittaa. Pian huomasinkin olevani taas täysin uppoutunut tarinaan, enkä vähiten siksi, että teksti tarjosi myös tilaisuuden käsitellä omia kokemuksiani vauvan odottamisesta.

Paljastettakoon siis, että trilogian päätösosassa Elinan elämään on luvassa perheenlisäystä. Kuinka käykään, kun tuoreeseen parisuhteeseen ilmestyy kolmanneksi pyöräksi pieni ihminen? Onnellisen lopun jälkeen voi vielä tapahtua kaikenlaista.

Tulossa on esilukijoiden mukaan hieman syvällisempää chick litiä. Hulluttelut ja kommellukset jäävät tässä kirjassa vähemmälle, mutta romantiikkaa on sen sijaan luvassa enemmän. Sisäinen feministinikin ilmestyi kirjan sivuille kuiskimaan välihuomautuksia. 

Kutsun tätä nuorimmaista teostani aiempien teosten isosiskoksi, koska se on omasta mielestäni paras kirja, jonka olen tähän mennessä naisten viihteen saralla kirjoittanut. Se toimii myös itsenäisenä teoksena, vaikka ei olisi tutustunut aiempiin. 

Kuva: Pixabay

Miksi omakustanne?

Elinan tarinan kaksi aiempaa osaa (30 ennen 30 ja 30 jälkeen 30) ovat molemmat ilmestyneet omakustanteina. 30 ennen 30:n kohdalla päädyin ratkaisuun siksi, etten löytänyt tekstille kustantajaa yrityksistä huolimatta. Tämän käsikirjoituksen kohdalla taas en edes aio lähestyä kustantamoita, vaan valitsen suoraan omakustanteen.

Sain hiljattain kustannussopimuksen toisen genren kirjasta, joten tiedän hyvin, mistä kaikesta jään omakustantajana paitsi. Kunnioitan kustantamoiden tekemää työtä, yhteistyö ammattilaisten kanssa on ollut ihanaa ja monen muun tekstini toivon todellakin saavan kustannussopimuksen, mutta juuri tämän tekstin kohdalla omakustanne on ainoa oikea ratkaisu.

Olen ensinnäkin huomannut, että minä ja suomalaiset kustantamot olemme hieman eri linjoilla suomalaisen viihteen suhteen. Haluan pitää tämän tekstin langat omissa käsissäni, vaikka se tarkoittaakin, että joudun yksin taistelemaan suurten kustantamoiden markkinointimenestyksiä vastaan. Luotan siihen, että minunkin tarinalleni löytyy lukijoita - ovathan aiemmatkin osat löytäneet niitä ja saaneet vielä kehuja ja kiitostakin.

Toisekseen indiekirjan julkaisemisessa on myös omat etunsa. Kaikki päätösvalta on minulla, aikataulut ovat omissa käsissäni eikä minkäänlaisia myynti- tai menestyspaineita ole. Saan tehdä kaiken itse, alusta loppuun asti. 

(Lisää ajatuksiani omakustanteen hyvistä ja huonoista puolista täältä.)

Ihan yksin en kuitenkaan ole kirjaa tekemässä. Yksikään teksti ei pääse täysiin oikeuksiinsa ilman palautetta ja kritiikkiä.  Siksi olen hankkinut uudelle kirjalleni sekä ammattimaista palautetta että kustannustoimittajan hiomaan ilmaisuani. Markkinoinnissa takanani on Indieklubin tuki. 

Milloin kirja ilmestyy?

Kuten sanottu, omakustantajan aikataulut elävät ja liukuvat. En siis lupaa mitään varmaksi, mutta tavoitteeni on, että joulumarkkinoille olisi luvassa ihanaa, elämänmakuista naisten viihdettä.  

Odotan jo kovasti, että pääsen jakamaan tämän minulle rakkaan tarinan lukijoiden kanssa! Sitä odotellessa luvassa on lisää kuulumisia tekstin matkan varrelta, sekä täällä että Instagramissa:)

Kirjoittajasta kirjailijaksi

Milloin kirjoittajasta tulee kirjailija? Yhtä oikeaa vastausta kysymykseen ei ole, mutta tiedän, että minusta tuli kirjailija vuonna 2021.

Minulle on aina ollut selvää, että olen kirjoittaja. Olen kertonut tarinoita lapsesta asti, pidän kirjoittamisesta, ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla ja ennen kaikkea tietysti kirjoitan. 

Ei ole kuitenkaan yhtä helppoa kutsua itseään kirjailijaksi kuin kirjoittajaksi. Kuka tahansa joka kirjoittaa, on kirjoittaja, mutta kirjailija on jotain enemmän. Missä raja kulkee? Mitään virallista määritelmää ei ole. Ei ole olemassa kirjailijakoulua, jossa voisi opiskella ja suorittaa virallisesti hyväksytyn kirjailijan tutkinnon. Kirjoittajien keskuudessakaan ei ole yhteisesti hyväksyttyjä kriteerejä kirjailijuudelle. Jotkut ovat mielestään kirjailijoita jo ennen kuin ovat julkaisseet mitään. Toiset ehkä vasta sitten, kun ovat julkaisseet enemmän kuin yhden kirjan tai saaneet Kirjailijaliiton jäsenyyden. 

Minä olen julkaissut kaksi kirjaa, mutta omassa mielessäni ja viestinnässäni en ole tohtinut kutsua itseäni kirjailijaksi. Ehkä osittain olen pelännyt muiden nauravan kaltaiselleni amatöörille, mutta ennen kaikkea en ole omasta mielestäni ansainnut titteliä. Minulle kirjailija on joku, jolla on todellista ammattitaitoa ja osaamista. Usein olen myös ajatellut, että kirjailija kirjoittaa työkseen ja ansaitsee sillä toimeentulonsa. 

Vasta tänä syksynä minusta on alkanut tuntua, että voisin nimittää itseäni kirjailijaksi. Mikä siis on muuttunut? Ei lopulta kovinkaan paljon, mutta jotenkin olen ylittänyt oman henkisen rajani. Kirjoitan säännöllisesti ja suunnitelmallisesti, ja vaikka opittavaa on loputtomasti, olen kehittynyt kirjoittajana paljon. 

Yksi merkittävä tekijä on luonnollisesti se, että olen saanut kustannussopimuksen ja ensimmäistä kertaa minulle on maksettu siitä, että kirjoitan. Olen toki kaukana siitä, että saisin toimeentuloni kirjoittamisesta. Ehkä en koskaan saakaan mahdollisuutta olla vapaa kirjailija. Olenkin alkanut ajatella, että kirjailija on joku, joka kirjoittaa työkseen. Elanto voi tulla muualta.

Kukaan ei ole antanut minulle lupaa eikä hyväksyntää, mutten toisaalta sitä tarvitsekaan. Annan luvan ihan itse, saan kutsua itseäni kirjailijaksi. Se kuulostaa uskomattomalta, mutta siitä huolimatta se on totta - minä olen kirjailija.