maanantai 26. kesäkuuta 2017

Hyvät ja huonot uutiset

Hyvät uutisetOlen viimeinkin selvittänyt sitoutumisongelmani ja päättänyt, että Laakson poika, Aavan tyttö on kirjoittamisen opintojen tekstikokoelmani ja olen saanut sen hyvälle alulle taustatutkimuksen ansiosta.

(Olen tällä hetkellä superinnostunut suomalaisesta mytologiasta ja rautakauden elämästä.)


Muinaissuomalaisen asumuksen malli. Kuva Kansallismuseon Esihistoria-näyttelystä.


Sen lisäksi 30 jälkeen 30 on edistynyt hurjin harppauksin. Innostuin siitä Mhairi McFarlanea luettuani ja olen pitkästä aikaa taas saanut kässäristä otteen.

Huonot uutiset: Olen jotenkin taas sotkeutunut romaanin kirjoittamiseen. Edessä on pitkä, tuskallinen ja harmaita hiuksia edistävä projekti. Ja aivan kuin yhdessä romaanissa ei olisi tarpeeksi, niitä on nyt äkkiä edessä kaksi.

Hyvät uutiset: Olen lomalla ja minulla on (ainakin teoriassa) aikaa kirjoittaa.

Tulevan viikon olen julistanut kirjoittamisviikoksi. Onneksi ja valitettavasti tiedän jo etukäteen, miten vähän ja paljon yhdessä viikossa voi saada aikaan. Mutta tärkeintä näillä matkoilla ei olekaan määränpää, vaan päämäärä, jota kohti hyvinä päivinä liikahtaa, kaikista omituisista sivupoluista, harha-askeleista ja liukastumisista huolimatta.


Huonot uutiset: Suomen kesä ei houkuttele lomalaista viettämään aikaa ulkona.
Hyvät uutiset: Suomen kesä ei houkuttele kirjoittajaakaan viettämään aikaa ulkona, vaan tekstin ääressä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti