Vuosikatsaus 2017

Tuntuu, että vuosi vasta vaihtui, ja nyt se on jo loppumassa. Vuoden 2017 oli tarkoitus olla välivuosi, jolle en ollut asettanut suuria tavoitteita. Nopeasti ajateltuna tuntuukin, ettei monikaan asia edistynyt kuluneen vuoden aikana. Tarkemmin ajateltuna paljonkin on tapahtunut. Jälkeenpäin katsottuna vuosi 2017 on ollut merkittävä etappi polullani.



30 ennen 30
Vuoden 2016 lopussa julkaisin ensimmäisen omakustanteeni. Luulin matkan loppuvan siihen, mutta siitä alkoikin toinen matka. Opettelin kirjamarkkinointia, minusta julkaistiin ensimmäiset haastattelut, kirjastani tehtiin ensimmäiset arviot ja olin BoD:n pisteellä puhumassa Helsingin Kirjamessuilla. Kirjaani on tilattu kirjastoihin eri puolelle Suomea ja olen saanut 30 ennen 30:sta ihanaa palautetta lukijoilta. 
Tekstini on siis ensimmäistä kertaa ollut maailmalla kaikkien luettavissa, ja minä olen tullut kirjoittajakaapista ulos. Nämä ovat valtavan isoja asioita, ja vaikka olen iloinnut niistä hurjasti, olen myös kokenut paljon turhautumista ja riittämättömyyttä.

Kirjoittamisen opinnot
En saanut suoritettua niin paljon kursseja kuin olin ajatellut, mutta suoritin kuitenkin Terapeuttisen kirjoittamisen, Pelikäsikirjoittamisen ja Genreen harjaantumisen A-osion. Muiden kurssien siirtyminenkään ei ollut laiskuutta vaan sitä, että asetin asioita kerrankin oikeaan tärkeysjärjestykseen. Keskityin käsikirjoituksiini syksyn aikana, kun tiesin kirjoittamiselle olevan rajatusti aikaa, ja jätin keväälle loput opinnot, kun töitä on tiedossa vähemmän.

Käsikirjoitukset
Alkuvuodesta kärsin suurista sitoutumisvaikeuksista. En kyennyt keskittymään isompiin kokonaisuuksiin. Kirjoitin sen sijaan novelleja, lasten tarinan ja esseen kirjoituskilpailuihin, mutta niissä ei menestystä tullut.

Kesällä viimein löysin intoa ja uskoa lähteä kohti romaanikäsikirjoitusta. Sain lopulta jonkinlaisiin välimaaleihin myös työn alla olevat käsikirjoitukset 30 jälkeen 30 ja Laakson poika, Aavan tyttö. 
Molempien parissa jatkan ensi vuonna.

Välitilinpäätös
Kun nyt listaan tähän kaiken, mitä tämän vuoden aikana olen saanut aikaan, tuntuu itse asiassa aika käsittämättömältä, miten masentunut ja epätoivoinen olen ollut kirjoittamisen suhteen. Ehkä olen (tapani mukaan) ollut taas liian ankara itselleni ja asettanut mahdottomia tavoitteita.

Erityisesti viime viikkojen jouluväsymyksen aikoina olen kyseenalaistanut koko touhun järkevyyden. Kirjoittajia on paljon, lukijoita vähän, ja minä haluan elättää itseni. Kirjoittamisesta ei ole kovin realistista haaveilla itselleen elantoa, mutta päivätyön ja tavoitteellisen kirjoittamisen yhdistäminen on tavattoman turhauttavaa ja tuskallista. Tuntuu, että revin itse itseäni koko ajan kahteen suuntaan, ja tällä hetkellä yhtälö tuntuu mahdottomalta ratkaista. 

Kirjoittamista en aio lopettaa, enkä voisikaan, mutta ehkä unelmani sen suhteen muuttuvat. Ehkä luovun tavoitteellisuudesta kokonaan tai sitten opin olemaan itselleni armollisempi.

Joka tapauksessa aion nyt hetken iloita vuodesta 2017 ja kaikista ihanista asioista, jotka se toi tullessaan, siitäkin huolimatta, ettei vuosi täyttä ilotulitusta ollutkaan.