Toukokuun kirjavinkki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Blogini kuukauden kirjavinkiksi voi Wirallisten Sääntöjeni mukaan valita kaunokirjallisuutta edustavan kirjan, jonka olen lukenut kyseisessä kuussa. Tässä kuussa aion kuitenkin rikkoa röyhkeästi omia sääntöjä ja vinkatakin tietokirjasta (joka vieläpä kuului tietokirjoittamisen kurssin kurssilukemistoon).

Kuva: Otava

Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ei nimittäin ole vain tietokirja. Se on myös omaelämäkerrallinen romaani, kaunokirjallinen teos ja historiallinen tutkimusprojekti. Se sisältää listoja, runoutta ja filosofista pohdintaa. Niin, ja mainitsinko jo, että kirja on myös valittu Mondon vuoden 2013 matkakirjaksi? 

Kuulostaa ehkä sillisalaatilta, mutta Kankimäki onnistuu luomaan tästä kaikesta toimivan, omannäköisen kokonaisuuden. Kirja on tutkimusmatka, joka saa alkunsa, kun Kankimäki kyllästyy arkeensa ja päättää jäädä vuorotteluvapaalle. 

Tuntuu, että matkustaminen ja maisemanvaihto, oli se sitten Afrikkaan tai Japaniin, on keski-ikäisten vanhojenpiikojen viimeinen mahdollisuus perustella olemassaolonsa itselleen. Jos ei ole miestä, eikä sitä myöten perhettä, ei ole muuta keinoa kuin lähteä. On pakko tehdä elämällään edes jotain.

Irtiottovuoden aikana Kankimäen on tarkoitus kirjoittaa tietokirja japanilaisesta Heian-kauden aikaisesta hovinaisesta Sei Shōnagonista. Tämän Tyynynaluskirja on tehnyt Kankimäkeen niin suuren vaikutuksen, että hän haluaa tutustua tarkemmin Seihin. Kuka on tämä muita arvosteleva, teräväkynäinen, tarkkanäköinen ja huumorintajuinen nainen, ja miksi hän kokosi kirjaansa sekaisin niin sekalaisia listoja, hovielämän kuvausta kuin päiväkirjamaisia merkintöjä?

Kankimäen ja Shōnagonin elämien välillä on 1000 vuotta. Kankimäki kuvaa elävästi, millaista elämä tuhatluvun vaihteessa japanilaisessa hovissa oli. Toisaalta Kankimäellekin selviää, että on täysin mahdoton varmuudella täysin ymmärtää sen aikaista elämää ja saada vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Dokumentit ovat tuhoutuneet,myös Tyynynaluskirjan alkuperäinen versio, eikä jäljelle jääneiden dokumenttien merkityksiä, viittauksia ja kulttuurisia vihjeitä enää osata varmuudella tulkita oikein. Kirjoittiko Sei siis kirjansa vain päiväkirjaksi itselleen vai halusiko hän sen tulevan julki? Oliko kirja hovin markkinointikoneiston tilaama tuote vai palveliko se Sein henkilökohtaisia pyrkimyksiä?

Toisaalta yllättävän paljon yhteistäkin löytyy länsimaalaisen, nykyajassa elävän ja japanilaisen, tuhat vuotta sitten eläneen naisen välillä. Välillä sekä Kankimäki että lukija hämmästyvät siitä, miten osuvasti Sei kuvaa itsellekin tuttuja ilmiöitä: ärsyttäviä asioita, ihastuttavia asioita, naisia, miehiä ja ihmissuhteita.

Minuun vetosi kirjassa se, että sekä Kankimäki että Sei kirjoittavat lapsettoman ja perheettömän naisen näkökulmasta. Sei oli omana aikanaan vapaamielinen ja itsenäinen nainen, joka ei tahtonut perheenäidin elämää. Kankimäki puolestaan esittää hyviä huomioita siitä, millaista on olla se kaveriporukan viimeinen, jolla ei ole puolisoa eikä lasta.

Kuten sanottu, kirjaa voi lukea monilla silmillä. Sieltä voi poimia vain hauskat listat eri asioista tai kuvaukset Heian-kauden hovielämästä. Tai sitten sitä voi lukea historiallisen tutkimusprojektin kuvauksena tai omaelämäkerrallisena romaanina. Yksi minuun vetoava näkökulma oli matkakertomus. En ole haaveilusta huolimatta päässyt koskaan käymään Japanissa, mutta Kankimäki maalaa Kioton maiseman eteeni niin elävänä, että tuntuu kuin melkein olisin ollut Japanissa.

Erityisen paljon pidin Kankimäen tavasta kirjoittaa Seille. Ehkäpä tyylilajien tyylikäs yhteiselo on myös kunnianosoitus Kankimäen matkakumppanille. Olihan Seinkin kirja omituinen sekoitus erilaisia tekstilajeja.

Luin kirjan osuvasti siinä mielessä, että lisää luettavaa Kankimäeltä on tulossa tänä vuonna. Naiset joita ajattelen öisin on jo lukulistallani.

Lisää esimerkiksi täältä:
Goodreads
Mia Kankimäki Facebookissa
HS:n arvio: Asioita, jotka riemastuttavat
Mia Kankimäki: Hyvä kirja ei ole muotituote