Luulen, että minä olen maailman onnekkain tyttö.
En siksi, että olisin saanut elämässä kaiken, ainakaan helpolla. Enkä siksi, että aina olisi helppoa tehdä työtä, jota rakastaa, ja harrastaa tavoitteellisesti kirjoittamista, jota rakastaa. Vuorokauden tunnit käyvät nopeasti vähiin, varsinkin niinä hetkinä, kun käsikirjoitus on siinä vaiheessa, että sen parissa haluaisi olla ihan koko ajan, ideoita pulppuaa ja ne pitäisi vain päästä laittamaan paperille. Kirjoittaminen ei jätä rauhaan, koko ajan hahmot nykivät hihasta. Ei pääse lomalle, ja vielä pahempaa, ei edes halua päästä.
Samaan aikaan töissä nuoret nykivät hihasta, ja mielellänihän minä autan, mutta sitten jään taas kiinni oikeaan maailmaan. Päätän lähteä aiemmin töistä, mutta kun lupasin, ja oikeastaan haluaisin myös sen kivan ryhmän kanssa tehdä jotain kivaa, tätäkin materiaalia pitäisi vähän päivittää, ja olisipa kiva kokeilla tuotakin tätä uutta juttua tunneilla, mutta sekin vaatii valmistelua...
Aika usein valitsen sen työn, josta minulle maksetaan, ja kirjoittaminen kärsii. Hirvittävä riittämättömyyden tunne roikkuu koko ajan kannoillani. En vain ehdi, jaksa enkä pysty. Käsikirjoitukset valmistuvat tuskattuvan hidasta tahtia. Vertaan itseäni muihin kirjoittajiin ja ajattelen, että olen epäonnistunut, kun en pysty samaan tahtiin.
Välillä tekisi mieli vähän valittaa. Miksi minun pitää koko ajan hajota kahteen suuntaan? Miten kaikki muut saavat niin paljon enemmän aikaan? Miksi minä en voi saada kaikkea? Tai edes lottovoittoa tai tuplatunteja vuorokauteen? Missä välissä ehdin elää enkä vain viettää laatuaikaa tietokoneeni kanssa?
Mutta en valita. En sen jälkeen, kun valitukseeni kerran tokaistiin takaisin: Ymmärrätkö, miten poikkeuksellisen onnekas olet, kun sinulla on elämässäsi jotain, jota haluat oikeasti tehdä?
Niinpä. Ihan oikeasti, kuinka moni löytää elämäänsä edes yhden asian, josta todella pitää? Kuinka onnekas täytyy olla, että löytää niitä vielä kaksi, ja toisesta niistä vielä saa elantonsa?
En sitten kuitenkaan vaihtaisi elämääni kenenkään toisen kanssa. En lottovoittajan, en edes bestseller-kirjailijan. Minun käsikirjoitukseni edistyvät hitaasti. Minun kalenterini on täynnä. Minun kapasiteettini ei yksinkertaisesti aina riitä kaikkeen.
Mutta ainakin saan elää tehden juuri niitä asioita, jotka ovat itselleni merkityksellisiä. Kyllä, olen maailman onnekkain tyttö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti