Aika kaikki maailmassa

                                       

Väittävät, että kaikilla on aikaa saman verran vuorokaudessa. Sanovat, että aikaa kyllä on siihen, mihin sitä oikeasti haluaa olevan. Miksi sitten minusta tuntuu, ettei koskaan ole tarpeeksi aikaa kirjoittaa?

Tämä on varmaan ensimmäisiä asioita, joista kirjoittamisen oppaissa puhutaan. Kirjoittamiselle pitää tehdä aikaa. Ja siitä olen samaa mieltä, että jokaisen olisi hyvä miettiä, mihin aika menee. Aika paljon kaikenlaista saa aikaiseksi, kun jättää turhan hömpän katsomisen (poislukien tietenkin Kauniit ja rohkeat, siitä en luovu!) ja surffailee vähän vähemmän somessa. Kyllä normaalissa arkielämässä löytää tilaa kirjoittamiselle, jos vain haluaa. Mutta haluta pitää, ja kovasti. Eikä sekään riitä, vaan haluta pitää aina uudestaan. Joka päivä, vaikka väsyttäisi, vaikka olisi niin paljon helpompi tehdä jotain muuta.

En kuitenkaan kestä mm. fitnessbloggaajien ahkerasti mainostamaa no excuses -asennetta. Kyllä ihmisillä syitä on, eivätkä ne kaikki ole teko. Vaikeassa elämäntilanteessa tuskin harrastukset ovat etusijalla. Minulle riittää jo jonkinlainen kiire ja stressi töissä. Joku fitnessbloggaaja nyt tietysti olisi sitä mieltä, että jos työ estää minua tekemästä sitä, mitä haluan, minun pitäisi irtisanoutua. No, en aio. Perustelen tätä sillä, että säännölliset tulot nimittäin myös mahdollistavat sen, ettei tarvitse huolehtia toimeentulosta, jolloin jää aikaa toteuttaa itseään.

Elämässä vain on kaikenlaista. On kotitöitä (en voi keskittyä sotkussa, en vain voi), kaupassa käyntiä (olen ikävä ihminen nälkäisenä), valtaisa unentarve (ja vieläkin ikävämpi väsyneenä), urheiluharrastukset (ajattelu vaatii fyysistä vastapainoa) ja monenlaisia sosiaalisia suhteita (eristäytyminen tuskin tekee hyvää kirjoittajalle, joka kuitenkin lopulta aina kirjoittaa ihmisistä).

En itse asiassa edes sulkisi pois sitä mahdollisuutta, etteikö jotain muuta tekemällä, televisiota katsomalla, somessa surffailemalla, jääkiekko-ottelussa, töissä tai jossain muuallakin voisi oppia jotain, alkaa ymmärtää maailmaa vähän paremmin, tutustua ihmisiin ja heidän ajatteluunsa. Kirjoittajalle tekee hyvää myös elää välillä.

Ehkä sen sijaan, että tuntisin jatkuvaa syyllisyyttä niistä hetkistä, jolloin en kirjoita, minun pitäisikin tuntea kiitollisuutta niistä hetkistä, kun saan kirjoittaa. Eivätkä ne hetket olisi mahdollisia, ellei olisi sitä kaikkea muuta.