maanantai 18. huhtikuuta 2016

Blogilovea

Follow


Olen siirtynyt harmaalle alueelle.

Blogimaailman syövereitä tutkiessani törmään jatkuvasti vinkkeihin siitä, miten saada lisää lukijoita. Blogiani lukee tällä hetkellä hyvin satunnaisesti pari siskoani, muutama kaverini ja poikaystäväni. En ole oikeastaan edes kaivannut enempää lukijoita, mutta olisihan tämä toisaalta hyvä kanava markkinoida itseään.

Niin, pitääkö kirjoittajan kauheasti markkinoida itseään? 
Fakta on, että hyviä käsikirjoituksia hylätään päivittäin. Ei saa unohtaa, että kustantamoiden ensisijainen tehtävä on myydä. Jonkinlaista julkisuutta saanut kirjoittaja on silloin väistämättä paremmassa asemassa kuin täysin tuntematon. 

Onko minusta oikein, että kirjoja julkaistaan niiden myyntipotentiaalin, ei kirjallisten ansioiden johdosta?
Ei ole. Ärsyttää suunnattomasti, kun joku julkisuuden henkilö kirjoittaa jonkun mitäänsanomattoman self helf -opuksen ja saa kustannussopimuksen. Tai vielä pahempaa - hänelle tarjotaan kustannussopimusta, ennen kuin hän on kirjoittanut sanaakaan.

Ovatko blogitekstini markkinointia? No eivät ole. En tiedä, kiinnostaako ketään ylipäätään lukea kirjoittamispäiväkirjaani. Itseäni ainakin kiinnostaa lukea toisten kirjoittajien ajatuksia, sekä julkaisseiden, julkaisemisesta haaveilevien että muuten vain kirjoittavien. Kirjoittaja on tekemisessään aina viime kädessä yksin, joten kai sekin jonkinlaista vertaistukea on, että voi lukea toisten ajatuksia kirjoittamisesta ja samoista ongelmista, joiden kanssa itse kamppailee.

Monet ovat kyselleet kirjoittamistouhuistani. Ehkä se on ollut myös kohteliaisuutta, mutta ehkä se myös jollain tavalla jotakuta kiinnostaa. En osaa puhua kirjoittamisesta kovinkaan hyvin. Siksi mieluummin kirjoitan siitä.

Jotenkin koen tässä asiassa olevani kahden tulen välissä - toisaalta haluan tuoda tekstini maailman luettaviksi (koska oikeasti uskon, että joku voi saada niistä iloa), eikä se onnistu, ellei jollain tavalla tee tekstiään näkyväksi, toisaalta en haluaisi tuoda itseäni esiin, enkä ainakaan markkinoida, ainakaan näkyvällä tavalla.

En siis markkinoi, mutta olen kuitenkin päättänyt antaa maailmalle pikkuhiljaa jonkinlaisia mahdollisuuksia löytää blogini. Olen mm. opetellut Bloglovinin käyttöä jatkossa myös minun blogiani voi seurata Bloglovinin avulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti