torstai 28. huhtikuuta 2016

Plan B, C & E

Posti toi taas yhden hylkäyskirjeen. Avaamatta jo tiesi, mitä se sisältää. Toivoin, että olisi edes jotain persoonallista ja kivaa, mutta ei. Täysin monistettu, ei edes käsikirjoituksen nimeä oltu viitsitty liittää hylkäykseen.

Koska kovin monesta paikasta en enää vastausta odota, on Suomen kustantamot kohta käyty läpi. Mielestäni projekti 30 ei kuitenkaan kuulu pöytälaatikkoon, sanokoon kustantamot mitä haluavat. Onkin siis Plan B:n paikka! B:llä tarkoitan tarkemmin BoDia, jolla voi julkaista kirjoja omakustanteisesti. 

Kuulostaa helpolta - latailet vain kirjasi nettiin ja BoD hoitaa loput. Kuulostaako liian helpolta ollakseen totta? No se sitä se onkin. Kaikenlaista pientä puuhaa itsekustantamiseenkin liittyy, silloinkin jos aikoo julkaista kirjansa e-kirjana. 

Ensimmäinen ongelma: Kansi. En minä osaa mitään kansia suunnitella! (Voi käydä katsomassa tekosiani Wattpadilta, jos ei muuten usko.) Törmäsin ratkaisuun itse asiassa ihan sattumalta. Siitä siis Plan C kuten Canva. Tällä sivustolla voi suunnitella valmiita kuvia ja malleja käyttäen aika makeitakin kansia. Siis jos osaa. (Ja minähän en osaa, jos jollekin jäi epäselväksi.)

Olen nyt siis pari iltaa pyöritellyt kansikuva-ajatuksia ja joutunut jo aika reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Miksi en sitten skippaa tätä vaihetta? Koska kansi on se, jonka perusteella moni kirjansa luettavaksi valitsee. Niin teen itsekin, vaikka se toisaalta typerää onkin. Jos e-kirjallani ei ole edes jollain tavalla kiinnostavaa kantta, ei sitä tule kukaan lukemaan.

Tuskailin tässä välissä jo "taiteilija"nimenikin kanssa. Kaikki tällaiset asiat pitäisi olla tarkkaan mietittynä omakustanteenkin kanssa.

Joka tapauksessa aikaa tähänkin projektiin saa uppoamaan, mutta on niin houkutteleva ajatus nähdä oma tekstinsä (itsejulkaistuna e-)kirjana, että ehkä se aika kannattaa käyttää! Kunhan joskus valmista tulee, projekti 30:n ensimmäinen osa julkaistaan Plan E kuten Elisa-kirjat - vaiheessa e-kirjana.

Elisa-kirjojen Kirjoita itse -sivuilta voi sitten käydä lukemassa faktoja ja unohtaa viimeiset ruusunpunaiset unelmat rikastumisesta ja kuuluisaksi tulemisesta. Tällaisesta omatoimiprojektista voi saada itselleen n. 1 €/myyty kirja (riippuen tietenkin kirjan myyntihinnasta), ja 50 ostajankin saaminen voi olla aika kiven takana. Eli huimat 50 € ansiotkin teettävät jo töitä.

Mutta - enhän tätä koskaan ole rahan ja maineen takia tehnytkään. Syksyä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti